Terve!
Kosovon poijjaat tuli ja meni. Paikatkin on vaihtunut hyvään tahtiin, joten on aika kertoa hieman tapahtumista..
Hengailtiin siis pari paivaa Patongilla poikia odotellessa ja ei tehty yhtään mitään aivollista. Olli ja Heikki tuli sitten 5.3 hieman yllättäen etuajassa mestoille, mutta olikin jo aika. Samassa majatalossa oltiin jatkossakin, sillä parempaa ei löytyny. Päivät meni Heikin pukuja sovitellessa, urpoillessa ja kaljoitellessa. Patongilta päästiin lähtemään vissiinkin maanantaina 9.3. Suunnaksi otettiin Railay. Siellä kiinnosti kalliokiipeily ja ranta/rusketus mahdollisuudet. Kiipeilemään päästiin jonakin päivänä, mutta Jussi joutui skippaan kipeänä olleen olkapään takia. 5 seinää päästiin kapuamaan ylös ja aika mokomakimakaki-olo oli homman jälkeen. Saatiin vielä Ollin kanssa hyvin nauraa Heikille, kun ison miehen kiipeäminen näytti niin huvittavalta. Heikki siis on ehka Suomen isoin ja komein mies(no homo).. Iltaisin jälleen kaljoiteltiin Railayn rannoilla olevilla baareilla ja saatin jopa iso mies näyttämään tunteitaan :D Ei näistä sen enempää. Muutoin pelleiltiin altaalla mm. kolmen ihmisen pää-pommien voimin ja rannalla käytiin ahkerasti. Poikien oli nähkää saatava valkoinen hipiä hieman ruskeammaksi..
Railaylta lähdimme sitten 12.3 keskipäivästä kohti Bangkokia. Heikin ja Ollin lento oli lähtevä yömyöhään 13.3 ja saavuimme sopivasti 13. perjantaina aamuyöstä tähän kaaosmaiseen kaupunkiin. Etsimme jonkin aikaa huonetta Khao sanin ympäristöstä, mutta päädyttiin keskelle Khao san roadia. D&D Innistä kunnon mässy huone ilmastoinnilla, omalla vessalla ja aamupalalla. Katolta löytyy vielä uima-allaski! Päivä vietettiin lähinnä MBK-ostoskeskuksessa ja illalla pojat lähtivät kohti härmää. Siinä sitten vieteltiin päiviä Jussin kanssa hyvin lunkisti ottaen. Mitä nyt silloisena lauantaina törmättiin kolmeen lahtelaiseen tuttuun ja homma kääntyi taas kaljoittelun puolelle. Tämän jälkeen piti vielä käydä katsastamassa joku klubi tästä Khao sanilta, jossa vielä törmättiin meikäläisen tuttuun, jota en ollut nähnyt johonkin 8vuoteen.. Mielenkiintoinen paikka tämä Bangkok, tuttuja on kuin Sokkarilla.
Tiistaihin asti jatkoimme people spottingia Khao sanilla ja sinä aamuna lähdettiin kohti Ko Sametia. Paikasta ei ollut mitään tietoa, eikä sitä kautta odotuksia. Bussi/lautta-setti saatiin sopivasti 250bathiin, jonka tosin olisi saanut vielä paljon halvemmalla, mutta enää ei vaan jaksa sniiduilla alkureissun tavoin. Päästiin Sametin satamaan ja siitä pickupin lavalla toiselle puolelle saarta Ao Phain rannalle. Aluksi paikka vaikutti aika turistoituneelta ja oli kaikenlaista resorttia ympärillä kalliine hintoine, mutta pienen dallailun jälkeen Jussi löysi Jep's Bungalowsin, josta saatiin fan-huone telkkarilla 300bathiin, ei ollenkaan paha diili..
Sametilla aika meni hyvin leppoisasti brunaa ottaen ja hyvin syöden. Jonakin päivänä huomasimme, että lahtelaiset frendit, joihin törmättiin siis Khao sanilla, olivat myös täällä. Heidän kanssajatkettiin totuttuun tapaan soleron ottamista päivät ja iltasin mätkittiin korttia pöytään. Viikon verran tätä loppujen lopuiksi jatkui, kunnes oli siirryttävä takaisin Bangkokiin. Otettiin samasta D&D Innistä huone, koska laiskuus alkoi olemaan huipussaan ja olihan tää aika kingi maja.
Jussi lähti tuossa viime yönä (25.3) yhdeksäksi päiväksi Balille ja meikäläinen jäi Bangkokiin oottamaan Suomeen lähtevää lentoa, joka lähtee to-pe välisenä yönä. Nyt varmaan tietämättömät imaisee Pauligit väärään kurkkuun ja alkaa laskemaan sormillaan, että eihän niitten vielä pitänyt kotiin tulla! Tämä on täysin totta, mutta suunnitelmilla on tapana muuttua ja tältä erää ainakin meikäläiselle riitti puolen vuoden reissaaminen. Ja jäähän Jussi vielä tien päälle..
Hemmetin makiata on ollut kaikin puolin, mutta ratkaisuja on tehtävä. Kyhnyt eli hillot eli massit eli rahat alkoi olemaan lopussa ja meikäläiseltä vielä niistettiin luottokortti tuossa taannoin, niin katsoin parhaaksi lähteä kotio. Asiaan saattoi vaikuttaa myös tieto siitä, millainen rampage olisi Kambotsan, Laosin ja Vietnamin kiertäminen ollut..
Aion vielä kotoa heittää reissun koho-kohdat, parhaat läpät ja ne suurimmat ala-mäet, kunhan saa siellä päässä vaan pään selväksi. Jussikin kertonee vielä Balilta, oliko Binginissä vielä hyviä left-händereitä ja millaisia olivat Kutan vaahtobileet..
Good Times,
Jesse&Jussi
lauantai 28. maaliskuuta 2009
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Asia(a)!
Holla!
Aina täytyy alottaa samalla tavalla, eli taas on vierähtäny aikaa viime postauksesta ja paljon kerenny tapahtuunkin. Eli way-back 16.2 lähdettiin Honkkariin Balilta. Kentältä bussilla Nathan Roadille ja sieltä hostelli-huone. Kyllä taas lyätiin märkä-rätti naamalle, kun kivikovakerros-sänky odotti halvimmassa dormissa. Ite olin huoneessa ehkä 8h, kun aamutuimaan lähdin uudestaan kentälle ja suuntana Manila&Honolulu, joten asia ei juurikaan mieltä painanut. Jussi jatkaa sitten Hong Kong King Kongista...
Jesse tosiaan häipyi aamutuimaan hieman vehreämmille laitumille. Itseä ei tämä kuitenkaan hirvesti häirinnyt sillä Hawailla tuli käytyä muutama vuosi sitten. Sain keskittyä oikein kunnolla Hong Kongin exploooraamiseen. Hostellin dormihuone oli kyllä sen verran ankea paikka, ettei siella tullut paljoa lusittua. Aamulla heräilin sieltä ja lähdin samantien kaupungille pyörimään ja tulin iltamyöhään takaisin. Ilmat HK:ssa oli yllättävän hyvät. Lämmintä oli siinä 22-25 asteen vaiheilla. Farkut ja kengät jalassa sai painella menemaan ekan kerran sitten vähään aikaan. Kaupungilla vaeltelin ympäriämpäri päivät pitkät. Tekemistä siellä kyllä riitti sillä pelkästää ostoskeskuksissa olisi saanut kulutettua useita päiviä. HK on kyllä melkoinen shoppailijan mekka, jos vaan pätäkkää riittää.
Kävin yhtenä päivänä katsastamassa paikalliset ravit muutaman uuden kaverin kanssa. Pakko oli jostain saada jännitystä muuten niin tylsään lajiin ja kävin veikkaamassa 4 ensimmäistä hevosta. Melkein tuli 1 egen panoksella ihan hyvät massit. Sitten kävin yhtenä iltana kattelemassa miltä kaupunki näyttää Victoria Peakilta iltasella. Kävin myös kattomassa Top Gear Live in Hong Kong shown paikallisessa messukeskuksessa. Siel Jeremy Clarkson ja Richard Hammond veti makeen shown. Rälläs menemään kaikil makeil autoilla kuten; maserateilla, lamboilla, lotuksilla, bugatin veyronilla jne jne. Hyvältä ne kuullosti viel sellases hallissa:) Samassa yhteydessä oli viel sellai autonäyttely. Tämän jälkeen kävin vetäsemässä Iskender kebabin, jossain turkkilaisessa raflassa?
Kaiken kaikkiaan Hong Kongista jäi sellainen kuva että siel tapahtuu paljon kaikkia random asioita. Markkinoita joissa jengi myy kaloja muovipusseissa. Kadulla jengi vetää keskellä yötä radio-ohjattavilla autoilla, joista yksi on 2m pitkä rekka jossa on buumblasteri kiinni. Palvelijattarien sunnuntain kokoontumisia keskellä kaupunkia. Kiireisiä business miehiä. Kaupungin halki kulkevia liukuportaita, jne jne....
Jei. Meikä eli Jesse lähti sillon yhen yön jälkeen aamusta kenttää kohti. Maccasin aamupurilainen ja ettimään kulkuneuvoa. Melkein heti suru puserossa, koska sama bussi millä tultiin ei mennytkään takaisin kentälle(?). Vähän joutui säätään metrolla, mutta loppujenlopuksi hyvin kerkesin check-iniin. Ekaksi Hong Kong - Manila ja siitä parin tunnin vaihdon jälkeen Manila - Honolulu, joka ei kestänyt kun sen 10,5h. Hawaiilla olin sitten samana päivänä suunnilleen ysiltä aamulla. Bussilla Waikiki Beachille ja kyseleen, josko olisi swaggalle huonetta. No ei ollut, kun vasta kahelta päivällä ja eikun ootteleen. Kyllä kelpas istuskella Waikiki Beachilla ja yytsii jengii, jotka surffas kovin rennon näkösillä aalloilla. Keskityin kuitenkin vain kuvaamiseen. Sain sitten huoneen ja jossain neljän aikaan iltapäivällä läksin kyseleen, josko vanhuksia olisi näkynyt. Siinä kysyessä pikkusisko sitten huutaa Jesseä ja meikäläisen naama oli kuin Hangon keksi. Eihän siinä.
Päivät meni pirun rattosasti. Ekana päivänä käytiin Pearl Harbourissa pyörimässä USS Missourin uumenissa, jonka kannella ihan btw sovittiin 2 maailmansodan rauha.. Ihan kohtuu raa'an kokonen paatti. Tän jälkeen Fordin Explorer suunnattiin kohti North Shorea. Siellä oli oleva kohtuu jäätävän kokosta aaltoa ja kovimmat surffaajat. Nää kuulema pitää vaan nähä! Mentiin sitten ja kun päästiin Pipelinen parkkipaikalle, niin alkaa sataan. Aalloillakaan ei ollut juuri ketään ja ei ne aallotkaan niin jäätäviä ollu. Hieman pettyneenä takasin päin. Paluu matkalla sitten hailewaan ettimään lautaa. Paikka kyllä löyty, mutta 1,5h arpomisen jälkeen palo faijan käpy ja oli lähettävä syämään. Illalla sitten jossain food courtissa mässyt nakuriin jne. Illalla vielä nätit puheet äiskälle, kun Suomessa oli jo mamman synttärit..
Seuraavana päivänä käytiin hakemassa lauta Haleiwasta Surf n Seasta ja voi kertoo, että kohtuu tiukka lauta tarttu mukaan. Heti täyty päästä testaan, kuin homma toimii ja hieman pohjoiseen ajaessa Laniakean breikki näytti lupaavalta. Nopeasti vaha pintaan ja menoks. Kunnon höntyilyä! Kun oli melonut ittesä iha piippuun mestoille, missä aallot murtu huomasiki, että aallot oliki hieman voimakkaampia, mitä oli kuvitellut. Maihin meloessa sai kuitenkin jo koittaa tatsia, kun aalto murtu sopivasti. Takasin Waikikille ja samointein rannalle. Täälä meininki oli aivan erilainen, aallot pieniä ja mellow kuvastaisi ehkä parhaiten niitä. Homman kääntöpuolella oli myös se, että ehkä kaikki maailman japanilaiset ja kourallinen paikallisia oli myös aalloilla. Pari jämä-aaltoa kuitenkin sai väisteltyä itelleen ja ai, että mikä fiilis. Ekat aallot omalla laudalla, mmm-mmmm! Illalla vietettiin sitten vielä viralliset synttärit ja tarinaa riitti mamman vuosilta. Jossain vaiheessa Radio Voimasta soitti sitten Heinosen Joni ja täräytti, että oot on-air. Hiuka jäissä piti sepittää jotaki, mut eihä siinä. Kiitti faija!
20.2 käytiin sitten Hanauma Bayssa (?) koko jengin voimin snorklailemassa ja yksi kohtuu naurettava fakta oli, että ennen rannalle menoa oli käytävä kuuntelemassa joku seminaari, että tietää miten olla rannalla.. Ei mitää rotii. Tämän jälkeen takasin hotellille ja laittaan kamoja kasaan. Surffaan ei ollu asiaa, koska sää muuttui aika säkiksi. Illalla taas sama toistui ja safkaan hotellin viereen, josta sain ihan näin btw elämäni parhaimman pastan. Yöllä joskus aivan liian aikaisin tiet vanhuksien,sukulaisten ja perhetuttujen kanssa erosi ja karu 18h matka takasin Honkkariin sai alkunsa. Aika kivuttomasti se kuitenkin meni, mutta uni kuitenkin maittoi taas kiviselläkin patjalla. Tuli hieman ikävä Ohana Waikiki Beach Comberia!
Aamusta taas kentälle, mutta ei aivan suoraan. Nimittäin nyt oli tuleva hetki, jota olin odottanut sydneystä asti, kun kuulin Hong Kongin Bape storesta. Hammas kiristäen joutui poistumaan kaupasta, koska reppu sai taas hyvin täytettä. Kentälle helvetin kyytiä ja vielä nopeempaa ja normaalisti viimesinä koneeseen. Nokka kohti Bangkokiin ja sieltä suoraan juna-asemalle. Juna-asemalta yö-raiteille kohti etelää ja Surat Thania. Surat Thanista aamukohmeloissa vielä 4h bussi Phuketiin. Tässä vaiheessa oli sitten matkustanut jonkun 36h viimesimmästä 42 tunnista.
Phuketiin siis mentiin vain ja ainoastaan, koska ystävämme Riku ja Taru oli sielä ettimässä keinoa päästä Similanin saarille. Pari iltaa meni sitten kuunnellessa tarjouksia pingpongista ja "hieronnoista". Ekana iltana vielä käytiin ihan pakosta Sedun Seductionissa, josta sai 700bathiin (joku 15e) tinaa koko illan tohon hintaan. Hyvä diili ! Torstaina sitten päästiin matkaan kohti ehkä maailman kirkkaimpia vesiä. Jollain rastafarojen speedboatilla päästiin mestoille ja olihan vesi ihan helvetin kirkasta! Käytiin muutamalla eri saarella snorklailemassa. Itse päätettiin jäädä asustamaan saarelle nro. 4, koska sen piti olla rauhallisin paikka. Mutta kun itse saarelle päästiin niin ensimmäinen näky on että ranta on täynnä turisteja. Meinas tulla tippa linssiin kun oletettiin saaren olevan tyyliin autio, mutta siellä ne saksalaiset möhömahat pyöri merimies lakit päässä. Onneksi saarella olevat päivä retkeläiset häipyivät muutaman tunnin päästä ja saatiin olla suht rauhassa. Illan suussa sitten korkattiin muutama ja pari ylimäärästä changia ja jotain hämärää monsteri-viinaa rikun kanssa. Illasta ei juuri ole muistikuvia, mutta seuraava päivä oli yhtä helvettiä. Oli aika paha elämä. Nyt tropiikin darraa kunnioitetaan yhtä paljon kuin erästä Hennalan SPOL-kouluttajaa...
Seuraavat neljä päivää uiskenneltiin, snorklailtiin ja muuten vaan jumiteltiin rannalla. Päivisin rannat valloitti päiväretkeläiset, jotka uivat käsipohjaa siinä kolmen metrin päässä rannasta. Ite snorklasimme mieluiten hieman syrjemmällä. Jo n. 100 metriä rannasta sivulle alkoi tapahtua. Sieltä bongattiin mm. mustekaloja, merikäärmeitä, haita, mureenoita ja skorppioonikaloja eli kaikkea, mitä on kiva kohdata pinnan alla. Siinähän olisi äidit ihmetelly lapsineen, kun olis käyny sanomassa, että ihan tossa nurkan takana on haita. Parhaimmillaan haita näki n. 6 metrin päästä. Sen lähemmäs ei viittiny mennä, kun ne ovat kuitenkin aika kunnioitettavan näköisiä otuksia. Safkoista voi sanoa sen verran, että ei sielä mitää gourmet-mättöä vedetty. Se oli riisiä ja vihanneksia lähinnä. Kerran oli ihan hyvää kanaa chilissä dipattuna, mutta muutoin oli aika säkki valikoima. Eka yö siis meni jotenkin teltassa, mutta seuraava yö meni jo puussa, ihan normaalisti. Noei nyt sentään, mutta riippumatot viritettiin puuhun, joka kasvo rannalla. Tuulessa kun ei hyttysiä näkynyt ja kuumakaan ei kerennyt tulla. Toisen hammockissa vietetyn yön jälkeen riitti se saatanan viima ja back to the original plan, eli telttaan. Nyt hippien djembien kielet katkee kun kuulee, että Jusba nukku nuo yöt Ikean 2e lakanassa, johon meikän merimies taidoilla virittettiin sellaset solmut nurkkiin, ettei tarvinu miettiä halvaantuuko tippuessa. IN YOUR FACE! Uimisen ja chiluttelun lisäksi exploorattiin Ko Meang aika hyvin. Varmasti jokainen hyppypaikka tuli koluttua ja nättei loiskautuksia nähtiin. Jotenkin kuitenkin jäi aika paskan maku suuhun saaresta, vaikka siellä pirun hauskaa olikin. Ruoka ja majoitus oli niin säkkei, niin vei suurimmat fiilikset, eikä pidempään jaksanut olla.
Takasin päästiin, vaikkaki aika jäätävässä myrskyssä taisteltiinkin. Samassa hotellissa ollaan taas täälä Phuketin Patongilla. Nyt odotellaan Kosovon poikia tulevan ja heitä vastassa pitäis olla torstai iltapäivästä jossakin päin saarta. Olisi kyllä mukava haistattaa pitkät kaikille pingpongeille ja näille kunnon turistihinnoille, mutta kyllä ystävyyden nimissä pari päivää vielä jaksaa. Tosin tää meijän hotellihuone on ihan kingi ja tällässeen ei olla totuttu. On CNN, ilmastointi, puhtaat lakanat, jääkaappi, ilmanen netti ja lämmin vesi. !?!?! Hintakin on alueen hintatiedustelujen pohjalta halvimpia.. Seuraavaksi pitäisi ottaa suunta kohti Krabia ja kalliokiipeilyjä. Joo, soitellaa taas.
Jesse ja Jussi. Washington.. (kurjaa läppää)
Aina täytyy alottaa samalla tavalla, eli taas on vierähtäny aikaa viime postauksesta ja paljon kerenny tapahtuunkin. Eli way-back 16.2 lähdettiin Honkkariin Balilta. Kentältä bussilla Nathan Roadille ja sieltä hostelli-huone. Kyllä taas lyätiin märkä-rätti naamalle, kun kivikovakerros-sänky odotti halvimmassa dormissa. Ite olin huoneessa ehkä 8h, kun aamutuimaan lähdin uudestaan kentälle ja suuntana Manila&Honolulu, joten asia ei juurikaan mieltä painanut. Jussi jatkaa sitten Hong Kong King Kongista...
Jesse tosiaan häipyi aamutuimaan hieman vehreämmille laitumille. Itseä ei tämä kuitenkaan hirvesti häirinnyt sillä Hawailla tuli käytyä muutama vuosi sitten. Sain keskittyä oikein kunnolla Hong Kongin exploooraamiseen. Hostellin dormihuone oli kyllä sen verran ankea paikka, ettei siella tullut paljoa lusittua. Aamulla heräilin sieltä ja lähdin samantien kaupungille pyörimään ja tulin iltamyöhään takaisin. Ilmat HK:ssa oli yllättävän hyvät. Lämmintä oli siinä 22-25 asteen vaiheilla. Farkut ja kengät jalassa sai painella menemaan ekan kerran sitten vähään aikaan. Kaupungilla vaeltelin ympäriämpäri päivät pitkät. Tekemistä siellä kyllä riitti sillä pelkästää ostoskeskuksissa olisi saanut kulutettua useita päiviä. HK on kyllä melkoinen shoppailijan mekka, jos vaan pätäkkää riittää.
Kävin yhtenä päivänä katsastamassa paikalliset ravit muutaman uuden kaverin kanssa. Pakko oli jostain saada jännitystä muuten niin tylsään lajiin ja kävin veikkaamassa 4 ensimmäistä hevosta. Melkein tuli 1 egen panoksella ihan hyvät massit. Sitten kävin yhtenä iltana kattelemassa miltä kaupunki näyttää Victoria Peakilta iltasella. Kävin myös kattomassa Top Gear Live in Hong Kong shown paikallisessa messukeskuksessa. Siel Jeremy Clarkson ja Richard Hammond veti makeen shown. Rälläs menemään kaikil makeil autoilla kuten; maserateilla, lamboilla, lotuksilla, bugatin veyronilla jne jne. Hyvältä ne kuullosti viel sellases hallissa:) Samassa yhteydessä oli viel sellai autonäyttely. Tämän jälkeen kävin vetäsemässä Iskender kebabin, jossain turkkilaisessa raflassa?
Kaiken kaikkiaan Hong Kongista jäi sellainen kuva että siel tapahtuu paljon kaikkia random asioita. Markkinoita joissa jengi myy kaloja muovipusseissa. Kadulla jengi vetää keskellä yötä radio-ohjattavilla autoilla, joista yksi on 2m pitkä rekka jossa on buumblasteri kiinni. Palvelijattarien sunnuntain kokoontumisia keskellä kaupunkia. Kiireisiä business miehiä. Kaupungin halki kulkevia liukuportaita, jne jne....
Jei. Meikä eli Jesse lähti sillon yhen yön jälkeen aamusta kenttää kohti. Maccasin aamupurilainen ja ettimään kulkuneuvoa. Melkein heti suru puserossa, koska sama bussi millä tultiin ei mennytkään takaisin kentälle(?). Vähän joutui säätään metrolla, mutta loppujenlopuksi hyvin kerkesin check-iniin. Ekaksi Hong Kong - Manila ja siitä parin tunnin vaihdon jälkeen Manila - Honolulu, joka ei kestänyt kun sen 10,5h. Hawaiilla olin sitten samana päivänä suunnilleen ysiltä aamulla. Bussilla Waikiki Beachille ja kyseleen, josko olisi swaggalle huonetta. No ei ollut, kun vasta kahelta päivällä ja eikun ootteleen. Kyllä kelpas istuskella Waikiki Beachilla ja yytsii jengii, jotka surffas kovin rennon näkösillä aalloilla. Keskityin kuitenkin vain kuvaamiseen. Sain sitten huoneen ja jossain neljän aikaan iltapäivällä läksin kyseleen, josko vanhuksia olisi näkynyt. Siinä kysyessä pikkusisko sitten huutaa Jesseä ja meikäläisen naama oli kuin Hangon keksi. Eihän siinä.
Päivät meni pirun rattosasti. Ekana päivänä käytiin Pearl Harbourissa pyörimässä USS Missourin uumenissa, jonka kannella ihan btw sovittiin 2 maailmansodan rauha.. Ihan kohtuu raa'an kokonen paatti. Tän jälkeen Fordin Explorer suunnattiin kohti North Shorea. Siellä oli oleva kohtuu jäätävän kokosta aaltoa ja kovimmat surffaajat. Nää kuulema pitää vaan nähä! Mentiin sitten ja kun päästiin Pipelinen parkkipaikalle, niin alkaa sataan. Aalloillakaan ei ollut juuri ketään ja ei ne aallotkaan niin jäätäviä ollu. Hieman pettyneenä takasin päin. Paluu matkalla sitten hailewaan ettimään lautaa. Paikka kyllä löyty, mutta 1,5h arpomisen jälkeen palo faijan käpy ja oli lähettävä syämään. Illalla sitten jossain food courtissa mässyt nakuriin jne. Illalla vielä nätit puheet äiskälle, kun Suomessa oli jo mamman synttärit..
Seuraavana päivänä käytiin hakemassa lauta Haleiwasta Surf n Seasta ja voi kertoo, että kohtuu tiukka lauta tarttu mukaan. Heti täyty päästä testaan, kuin homma toimii ja hieman pohjoiseen ajaessa Laniakean breikki näytti lupaavalta. Nopeasti vaha pintaan ja menoks. Kunnon höntyilyä! Kun oli melonut ittesä iha piippuun mestoille, missä aallot murtu huomasiki, että aallot oliki hieman voimakkaampia, mitä oli kuvitellut. Maihin meloessa sai kuitenkin jo koittaa tatsia, kun aalto murtu sopivasti. Takasin Waikikille ja samointein rannalle. Täälä meininki oli aivan erilainen, aallot pieniä ja mellow kuvastaisi ehkä parhaiten niitä. Homman kääntöpuolella oli myös se, että ehkä kaikki maailman japanilaiset ja kourallinen paikallisia oli myös aalloilla. Pari jämä-aaltoa kuitenkin sai väisteltyä itelleen ja ai, että mikä fiilis. Ekat aallot omalla laudalla, mmm-mmmm! Illalla vietettiin sitten vielä viralliset synttärit ja tarinaa riitti mamman vuosilta. Jossain vaiheessa Radio Voimasta soitti sitten Heinosen Joni ja täräytti, että oot on-air. Hiuka jäissä piti sepittää jotaki, mut eihä siinä. Kiitti faija!
20.2 käytiin sitten Hanauma Bayssa (?) koko jengin voimin snorklailemassa ja yksi kohtuu naurettava fakta oli, että ennen rannalle menoa oli käytävä kuuntelemassa joku seminaari, että tietää miten olla rannalla.. Ei mitää rotii. Tämän jälkeen takasin hotellille ja laittaan kamoja kasaan. Surffaan ei ollu asiaa, koska sää muuttui aika säkiksi. Illalla taas sama toistui ja safkaan hotellin viereen, josta sain ihan näin btw elämäni parhaimman pastan. Yöllä joskus aivan liian aikaisin tiet vanhuksien,sukulaisten ja perhetuttujen kanssa erosi ja karu 18h matka takasin Honkkariin sai alkunsa. Aika kivuttomasti se kuitenkin meni, mutta uni kuitenkin maittoi taas kiviselläkin patjalla. Tuli hieman ikävä Ohana Waikiki Beach Comberia!
Aamusta taas kentälle, mutta ei aivan suoraan. Nimittäin nyt oli tuleva hetki, jota olin odottanut sydneystä asti, kun kuulin Hong Kongin Bape storesta. Hammas kiristäen joutui poistumaan kaupasta, koska reppu sai taas hyvin täytettä. Kentälle helvetin kyytiä ja vielä nopeempaa ja normaalisti viimesinä koneeseen. Nokka kohti Bangkokiin ja sieltä suoraan juna-asemalle. Juna-asemalta yö-raiteille kohti etelää ja Surat Thania. Surat Thanista aamukohmeloissa vielä 4h bussi Phuketiin. Tässä vaiheessa oli sitten matkustanut jonkun 36h viimesimmästä 42 tunnista.
Phuketiin siis mentiin vain ja ainoastaan, koska ystävämme Riku ja Taru oli sielä ettimässä keinoa päästä Similanin saarille. Pari iltaa meni sitten kuunnellessa tarjouksia pingpongista ja "hieronnoista". Ekana iltana vielä käytiin ihan pakosta Sedun Seductionissa, josta sai 700bathiin (joku 15e) tinaa koko illan tohon hintaan. Hyvä diili ! Torstaina sitten päästiin matkaan kohti ehkä maailman kirkkaimpia vesiä. Jollain rastafarojen speedboatilla päästiin mestoille ja olihan vesi ihan helvetin kirkasta! Käytiin muutamalla eri saarella snorklailemassa. Itse päätettiin jäädä asustamaan saarelle nro. 4, koska sen piti olla rauhallisin paikka. Mutta kun itse saarelle päästiin niin ensimmäinen näky on että ranta on täynnä turisteja. Meinas tulla tippa linssiin kun oletettiin saaren olevan tyyliin autio, mutta siellä ne saksalaiset möhömahat pyöri merimies lakit päässä. Onneksi saarella olevat päivä retkeläiset häipyivät muutaman tunnin päästä ja saatiin olla suht rauhassa. Illan suussa sitten korkattiin muutama ja pari ylimäärästä changia ja jotain hämärää monsteri-viinaa rikun kanssa. Illasta ei juuri ole muistikuvia, mutta seuraava päivä oli yhtä helvettiä. Oli aika paha elämä. Nyt tropiikin darraa kunnioitetaan yhtä paljon kuin erästä Hennalan SPOL-kouluttajaa...
Seuraavat neljä päivää uiskenneltiin, snorklailtiin ja muuten vaan jumiteltiin rannalla. Päivisin rannat valloitti päiväretkeläiset, jotka uivat käsipohjaa siinä kolmen metrin päässä rannasta. Ite snorklasimme mieluiten hieman syrjemmällä. Jo n. 100 metriä rannasta sivulle alkoi tapahtua. Sieltä bongattiin mm. mustekaloja, merikäärmeitä, haita, mureenoita ja skorppioonikaloja eli kaikkea, mitä on kiva kohdata pinnan alla. Siinähän olisi äidit ihmetelly lapsineen, kun olis käyny sanomassa, että ihan tossa nurkan takana on haita. Parhaimmillaan haita näki n. 6 metrin päästä. Sen lähemmäs ei viittiny mennä, kun ne ovat kuitenkin aika kunnioitettavan näköisiä otuksia. Safkoista voi sanoa sen verran, että ei sielä mitää gourmet-mättöä vedetty. Se oli riisiä ja vihanneksia lähinnä. Kerran oli ihan hyvää kanaa chilissä dipattuna, mutta muutoin oli aika säkki valikoima. Eka yö siis meni jotenkin teltassa, mutta seuraava yö meni jo puussa, ihan normaalisti. Noei nyt sentään, mutta riippumatot viritettiin puuhun, joka kasvo rannalla. Tuulessa kun ei hyttysiä näkynyt ja kuumakaan ei kerennyt tulla. Toisen hammockissa vietetyn yön jälkeen riitti se saatanan viima ja back to the original plan, eli telttaan. Nyt hippien djembien kielet katkee kun kuulee, että Jusba nukku nuo yöt Ikean 2e lakanassa, johon meikän merimies taidoilla virittettiin sellaset solmut nurkkiin, ettei tarvinu miettiä halvaantuuko tippuessa. IN YOUR FACE! Uimisen ja chiluttelun lisäksi exploorattiin Ko Meang aika hyvin. Varmasti jokainen hyppypaikka tuli koluttua ja nättei loiskautuksia nähtiin. Jotenkin kuitenkin jäi aika paskan maku suuhun saaresta, vaikka siellä pirun hauskaa olikin. Ruoka ja majoitus oli niin säkkei, niin vei suurimmat fiilikset, eikä pidempään jaksanut olla.
Takasin päästiin, vaikkaki aika jäätävässä myrskyssä taisteltiinkin. Samassa hotellissa ollaan taas täälä Phuketin Patongilla. Nyt odotellaan Kosovon poikia tulevan ja heitä vastassa pitäis olla torstai iltapäivästä jossakin päin saarta. Olisi kyllä mukava haistattaa pitkät kaikille pingpongeille ja näille kunnon turistihinnoille, mutta kyllä ystävyyden nimissä pari päivää vielä jaksaa. Tosin tää meijän hotellihuone on ihan kingi ja tällässeen ei olla totuttu. On CNN, ilmastointi, puhtaat lakanat, jääkaappi, ilmanen netti ja lämmin vesi. !?!?! Hintakin on alueen hintatiedustelujen pohjalta halvimpia.. Seuraavaksi pitäisi ottaa suunta kohti Krabia ja kalliokiipeilyjä. Joo, soitellaa taas.
Jesse ja Jussi. Washington.. (kurjaa läppää)
maanantai 16. helmikuuta 2009
Indo is nucking futs!
Jei!
Tässä sitä ollaan. Huomenna nokka taas kohti tuntematonta ja hiukan tuttuakin. Indonesian aika hujahti pirun nopeasti. Loppujen lopuksi oltiin Didin kämpillä Binginissä tasan kolme viikkoa. Aika oli ehkäpä matkan parasta antia, vaikka tavallaan me ei tehty mitään. Surffattiin aina, kun oli mahdollista ja katottiin leffoja. Siinä oli oikeastaan kaikki, mitä tehtiin. Muutaman kerran otettiin Didin auto ja lähdettiin käymään Kutalla/Uluwatussa. Hiukan kepeimmin mielin sai puottaa menee, kun oli hieman metallia ympärillä. Mopolla Kutalle meneminen, kun oli yleensä hyvin vastentahtoista. Jussi oli pari päivää kuumeessa ja käytiin varmistelemassa, ettei ollu malarian-perkeleitä sisuksissa ja eihän sielä mitään ollut. Muuta nyt en tältä kädeltä keksi sanottavaa Binginin ajalta. Good times!
Keskiviikkona tultiin sitten Kutalle, jossa oli tarkoitus karistaa kaikki patoutumat (joita tuli kohtuu paljon Binginissä) alkoholisoitumisen merkeissä muutamana päivänä. Hyvin karistettiinkin heti keskiviikkona. Ei siitä sen enempää. Ja ok majapaikkakin löyty. Hotel Lusa. Yöltä tässä on maksanut jonku 4e per naama. Taas olisi päässy puolet halvemmalla, jos olis halunnu mennä vähän kauemmaksi mestoilta ja nukkua kylki kylessä. Me ei haluttu. Torstai sitten meni ihan pelkästään selviytymisessä perjantaille.
Perjantaina päätettiin ottaa mopo ja lähteä kattomaan Sanurin breikki. Ei löydetty koko paikkaa :D Loppujen lopuksi päädyttiin mitä ihmeellisten reittien jälkeen Sangraniin, joka oli sitten kohtuu kiven alla. Vielä vähän aikaa sitten paikka oli kunnon secret spotti, mutta nyt jo täynnä japanilaisia ja ranta täynnä hierojia. Meille se tavallaan oli hyvä juttu, koska meillä ei ollu lautoja mukana ja pystyimme tämän takia vuokraan laudat mestoilta. Oli se kyllä aika vehkeestä, koska oli niin paljon sakkia ja virtauskin oli törkeen vahva. Kuitenkin saatiin molemmat ookoo aaltoja ja Jussi pääs toteuttaan sen haavetta longboardin kanssa. Illalla sitte pystyki toteemaan, että olis vissiin kannattanu pilvisenäkin aamuna lyyä tani-rasvaa iholle. Mutta ei, luotto suoja-taniin oli suuri ja petollinen. Tyyliin nenä lähti irti, kun oli niin palanu. Morjes!
Lauantaina oli aluksi tarkoitus lähteä takaisin Sangraniin surffaan, mutta vesille ei ollu mitään asiaa eilisen höntsäyksen takia. Olisi voinu suoraan pamauttaa ittesä pro-auringon palvojasta kelta nokka-luokkaan! Illalla taas radalle ja törmättiin vielä pariin ranskalaiseen, jotka oli Binginissä pari viikkoa samassa Didin paikassa. Tänään sunnuntaina ollaan lähinnä jäädetty kämpillä, nimittäin aika raakaa sadetta lyöny niskaan tossa viime tunnit. Aamusti käytiin kuitenki Kutan rannalla surffaa, koska tuuli loisti poissa olollaan! Olo jotenkin hyvin oloisa ja kauaa ei pystyny leikkiä. Jussi jaksoi tosin vähän pidempään ja saikin kuulemma hyviä aaltoja. Ite myllyttelin, kuin mikäki märkä rätti pesukoneessa, koska oli niin apaattinen olo. Ei mee nallekarkit tasan!
Nyt tosissaan venaillaan huomista ja sitäkin vähän, että sähköt palaa, jotta voidaan köydä kattomassa millon huominen lento lähtee. Pikku juttu, mutta olis toki mukava tietää. Vettäkin on melkein polveen asti kadulla.. Nättiä. Ite oon yhen yön Hong Kongissa ja jatkan toisaalle. Kaupunki jää siis Jussin vahtivuorolle siksi aikaa. Ainaki Macau ja Victoria peakki olisi vissiin syynäyksen alla, saas nähä.
Soitellaa, mut eri bändis.
-Jezze ja Juzzi
Tässä sitä ollaan. Huomenna nokka taas kohti tuntematonta ja hiukan tuttuakin. Indonesian aika hujahti pirun nopeasti. Loppujen lopuksi oltiin Didin kämpillä Binginissä tasan kolme viikkoa. Aika oli ehkäpä matkan parasta antia, vaikka tavallaan me ei tehty mitään. Surffattiin aina, kun oli mahdollista ja katottiin leffoja. Siinä oli oikeastaan kaikki, mitä tehtiin. Muutaman kerran otettiin Didin auto ja lähdettiin käymään Kutalla/Uluwatussa. Hiukan kepeimmin mielin sai puottaa menee, kun oli hieman metallia ympärillä. Mopolla Kutalle meneminen, kun oli yleensä hyvin vastentahtoista. Jussi oli pari päivää kuumeessa ja käytiin varmistelemassa, ettei ollu malarian-perkeleitä sisuksissa ja eihän sielä mitään ollut. Muuta nyt en tältä kädeltä keksi sanottavaa Binginin ajalta. Good times!
Keskiviikkona tultiin sitten Kutalle, jossa oli tarkoitus karistaa kaikki patoutumat (joita tuli kohtuu paljon Binginissä) alkoholisoitumisen merkeissä muutamana päivänä. Hyvin karistettiinkin heti keskiviikkona. Ei siitä sen enempää. Ja ok majapaikkakin löyty. Hotel Lusa. Yöltä tässä on maksanut jonku 4e per naama. Taas olisi päässy puolet halvemmalla, jos olis halunnu mennä vähän kauemmaksi mestoilta ja nukkua kylki kylessä. Me ei haluttu. Torstai sitten meni ihan pelkästään selviytymisessä perjantaille.
Perjantaina päätettiin ottaa mopo ja lähteä kattomaan Sanurin breikki. Ei löydetty koko paikkaa :D Loppujen lopuksi päädyttiin mitä ihmeellisten reittien jälkeen Sangraniin, joka oli sitten kohtuu kiven alla. Vielä vähän aikaa sitten paikka oli kunnon secret spotti, mutta nyt jo täynnä japanilaisia ja ranta täynnä hierojia. Meille se tavallaan oli hyvä juttu, koska meillä ei ollu lautoja mukana ja pystyimme tämän takia vuokraan laudat mestoilta. Oli se kyllä aika vehkeestä, koska oli niin paljon sakkia ja virtauskin oli törkeen vahva. Kuitenkin saatiin molemmat ookoo aaltoja ja Jussi pääs toteuttaan sen haavetta longboardin kanssa. Illalla sitte pystyki toteemaan, että olis vissiin kannattanu pilvisenäkin aamuna lyyä tani-rasvaa iholle. Mutta ei, luotto suoja-taniin oli suuri ja petollinen. Tyyliin nenä lähti irti, kun oli niin palanu. Morjes!
Lauantaina oli aluksi tarkoitus lähteä takaisin Sangraniin surffaan, mutta vesille ei ollu mitään asiaa eilisen höntsäyksen takia. Olisi voinu suoraan pamauttaa ittesä pro-auringon palvojasta kelta nokka-luokkaan! Illalla taas radalle ja törmättiin vielä pariin ranskalaiseen, jotka oli Binginissä pari viikkoa samassa Didin paikassa. Tänään sunnuntaina ollaan lähinnä jäädetty kämpillä, nimittäin aika raakaa sadetta lyöny niskaan tossa viime tunnit. Aamusti käytiin kuitenki Kutan rannalla surffaa, koska tuuli loisti poissa olollaan! Olo jotenkin hyvin oloisa ja kauaa ei pystyny leikkiä. Jussi jaksoi tosin vähän pidempään ja saikin kuulemma hyviä aaltoja. Ite myllyttelin, kuin mikäki märkä rätti pesukoneessa, koska oli niin apaattinen olo. Ei mee nallekarkit tasan!
Nyt tosissaan venaillaan huomista ja sitäkin vähän, että sähköt palaa, jotta voidaan köydä kattomassa millon huominen lento lähtee. Pikku juttu, mutta olis toki mukava tietää. Vettäkin on melkein polveen asti kadulla.. Nättiä. Ite oon yhen yön Hong Kongissa ja jatkan toisaalle. Kaupunki jää siis Jussin vahtivuorolle siksi aikaa. Ainaki Macau ja Victoria peakki olisi vissiin syynäyksen alla, saas nähä.
Soitellaa, mut eri bändis.
-Jezze ja Juzzi
maanantai 26. tammikuuta 2009
Ikuinen hien virta
Aloha!
Nyt on päästy homman ytimeen.
Tultiin siis tähän rannalle ja ranskalainen Didier meitä kestitsee. Huone on bambusta valmistettu ja näkymä huoneesta merelle on jäätävä. Rantakin on vaatimattomasti yksi Balin legendaarisimmista surffi-breakeistä, Bingin. Korallipohja hieman kuumottelee, mutta korkeanveden aikaan siellä voi laskea menemään kuinka vaan, mutta lowtidellä täytyy vähän varoa jo pohjaa paikoitellen. Päivät on mennyt todella mukavasti ja noudattanut aina vuorovesien mukaista rytmiä. Aamulla on heräilty miten sattuu ja sitten laineille. Tultu takaisin syömään lounas ja levyttämään hetkeksi, tämän jälkeen ilta-aalloille. Illallinen on tultu syömään, kun kädet eivät enää jaksa meloa. Didi on kyhännyt aina kunnon mässyt porsaan kyljyksistä, eri kaloista ja mistälie rehuista. Ennen nukkumista on vielä yytsitty joku leffa alakerrassa/läppäriltä.
Yhtenä päivänä, kun aamulla myrskysi (ja siis oikeasti satoi niin, ettei ulos voinut mennä) jouduimme jättämään surffaamiset ja lähdimme sateen jälkeen Kutalla käymään. Kohtuu kieli keskellä sai laskea menemään, kun molemminpuolin tulee skootteria, autoa ja rekkaa ohitte. Jotenkuten saatiin kuitenkin ittemme pienen rampagen jälkeen Kutalle nostamaan rahaa ja ostamaan tarvikkeita. Biitsi missä majaillaan on tosissaan hieman eristäytynyt. Lähimmälle kaupalle on ihan kohtalaisesti matkaa, joten santsaukset on yleensä suuria. Haastetta näihin kauppareissuihin tekee vielä jäätävän jyrkät portaat, joita pitkin on mukava säästöpäissään kantaa 20l vesitankkeja..
Tähän välin voisi kumota ne sanat, jotka Australiassa heitti surffausta kohti. Nimittäin heti, kun homma alkoi luistamaan, muuttui se myös paljon mieluisammaksi. Laudat, joita Didi meille jalosti lainaa on paljon parempia, kuin esimerkiksi lauta, jolla survoimme menemään Ausseissa. Nyt pääsee heittämään jo pikku trikkiä kehiin ja ai, että se maistuu makoisalta. Lähes jokaisen aallonkin saa jo, eikä tarvi pärskiä pelkästään siinä vaahtopäässä, jossa painetaan suoraan ainoastaan. Hieman höyntyilyäkin on ilmassa, sillä kokoajan on fiilis, että aalloille on päästävä! Tänään on kuitenkin välipäivä surffauksesta, sillä kädet ja hartiat on niin jumissa aikaisemmista kerroista.
Viela tuohon otsikkoon palaten, taalla on kokoajan yli 30astetta.
Morjes,
Jesse&Jussi
Nyt on päästy homman ytimeen.
Tultiin siis tähän rannalle ja ranskalainen Didier meitä kestitsee. Huone on bambusta valmistettu ja näkymä huoneesta merelle on jäätävä. Rantakin on vaatimattomasti yksi Balin legendaarisimmista surffi-breakeistä, Bingin. Korallipohja hieman kuumottelee, mutta korkeanveden aikaan siellä voi laskea menemään kuinka vaan, mutta lowtidellä täytyy vähän varoa jo pohjaa paikoitellen. Päivät on mennyt todella mukavasti ja noudattanut aina vuorovesien mukaista rytmiä. Aamulla on heräilty miten sattuu ja sitten laineille. Tultu takaisin syömään lounas ja levyttämään hetkeksi, tämän jälkeen ilta-aalloille. Illallinen on tultu syömään, kun kädet eivät enää jaksa meloa. Didi on kyhännyt aina kunnon mässyt porsaan kyljyksistä, eri kaloista ja mistälie rehuista. Ennen nukkumista on vielä yytsitty joku leffa alakerrassa/läppäriltä.
Yhtenä päivänä, kun aamulla myrskysi (ja siis oikeasti satoi niin, ettei ulos voinut mennä) jouduimme jättämään surffaamiset ja lähdimme sateen jälkeen Kutalla käymään. Kohtuu kieli keskellä sai laskea menemään, kun molemminpuolin tulee skootteria, autoa ja rekkaa ohitte. Jotenkuten saatiin kuitenkin ittemme pienen rampagen jälkeen Kutalle nostamaan rahaa ja ostamaan tarvikkeita. Biitsi missä majaillaan on tosissaan hieman eristäytynyt. Lähimmälle kaupalle on ihan kohtalaisesti matkaa, joten santsaukset on yleensä suuria. Haastetta näihin kauppareissuihin tekee vielä jäätävän jyrkät portaat, joita pitkin on mukava säästöpäissään kantaa 20l vesitankkeja..
Tähän välin voisi kumota ne sanat, jotka Australiassa heitti surffausta kohti. Nimittäin heti, kun homma alkoi luistamaan, muuttui se myös paljon mieluisammaksi. Laudat, joita Didi meille jalosti lainaa on paljon parempia, kuin esimerkiksi lauta, jolla survoimme menemään Ausseissa. Nyt pääsee heittämään jo pikku trikkiä kehiin ja ai, että se maistuu makoisalta. Lähes jokaisen aallonkin saa jo, eikä tarvi pärskiä pelkästään siinä vaahtopäässä, jossa painetaan suoraan ainoastaan. Hieman höyntyilyäkin on ilmassa, sillä kokoajan on fiilis, että aalloille on päästävä! Tänään on kuitenkin välipäivä surffauksesta, sillä kädet ja hartiat on niin jumissa aikaisemmista kerroista.
Viela tuohon otsikkoon palaten, taalla on kokoajan yli 30astetta.
Morjes,
Jesse&Jussi
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Welcome to the South East Asia
Ssup!
Taakse on jätetty Australia ja sivistynyt länsimaalainen kulttuuri. Jo oli aikakin..
Brisbanesta lähdimme 12.1 ja mitään kommervenkkejä ei ollut, mitä nyt meinattiin koneesta myöhästyä ja Jussia luultiin terroristiksi taas vaihteeksi. Singapore oli seuraava destinaatio ja mielenkiinnolla odotimme sitä. Olimme kuulleet/lukeneet sen oudoista laeista ja niiden tiukkuudesta, esim. Purkkaa ei siellä saa hallussapitää ja joissakin puistoissa on opiskelu kielletty. Noeihän siinä, koneessa viimeset purkat kitaan ja puhtain paperein maahan. Oltiin jo valmistautuneita kokovartalotarkastuksiin ja muihin runkomme käpälöinteihin, mutta vastassa ei ollut mitään. Kentältä otettiin metro, johon hyppäsi myös Osama Bin Ladeneita ainakin10 zibaletta suoraan vuorilta ja normaalisti klaani-huudot huulilla. Hieman oltiin taas, että mihin tässä on tultu. Jokatapauksessa metro vei meidät hyvin kivuttomasti Lavenderin asemalle ja siitä helppo kävely Empire Residenceen. Paikas siisteys tuli selväksi jo ennen taloon siirtymistä, nimittäin kengät piti ottaa ulkona pois. Ihan ku kotona. Huone tosin oli pieni kuin mikä: sänky mahtui just just pituudeltaan siihen ja kerrossänky plus ovi oli huoneen leveys. Ilman ikkunoita normaalisti. Mikäs siinä, ei siellä muuta tarvita, jos sinne nukkumaan mennään!
Aamulla heräiltiin millon jaksettiin ja lähdettiin kylille. Täytyy kyllä mainita, että Singaporen MRT-metroyhteydet ovat mitä mainioimmat. Ekana päivänä kuitenkin lähettiin sinne kylille ja oltiin aika hukassa. Joltain klinikalta käytiin hakemassa malaria-lääkkeet ja joku hämynen ripulirokote(?). Aikamme kaupungissa pyörittyä lähettiin takasin hostellille ja kyselemään kotosuomen räntäsankari Akilta, että mihin mennä seuraavina päivinä. Jäbä oli ollut Singaporessa aikasemmin syssyllä vähän pidemmän aikaa, joten neuvot talteen. Aikasemmin saadut malaria-lääkket napaan ja nukkumaan. Jussi siis nukahti kuin vauva ja alkoi sihisemään parin minuutin hiljasuuden jälkeen, mutta itellä oli hiukan ongelmia nukkumisen suhteen. Jossain viiden tienoon aamulla tipahin kuitenkin. Lariam-purkin ohjeissa oli, että vaikuttava aine saattaa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä, hallusinaatioiden lisäksi. Tästä kuumottuneena olin jo valmis lopettamaan koko kuurin.
Seuraavaan päivään herättiin väsyneissä merkeissä, mutta lähettiin Orchard Roadille, kuten käsky kävi ja sieltä metsästämään lenkkareita. Muutama kohtuu kingi putiikki löytyikin ja taas kerran sai rinkka sisältöä. Tällä hetkellä rinkkoja tulisi olla kolme, mikäli mitään roinaa ei oltaisi laitettu suomeen postilla. Orchardin länkkäriputiikkien jälkeen otettiin suunta Little Indiaan ja sinne täsmäisku Mustafa Centreen. Aika sketsi paikka ja siellä ei kauaa viihdytty. Seuraavaksi lähettiin China Towniin, joka taas oli aika mielenkiintoinen. Tuntui, että kaikki Singaporen kiinalaiset ( jotka siis muodostavat 89.9% Singaporelaisista) oli pakkautunut pienelle alueelle ja vielä samoihin paikkoihin syämään. Hölmöä kansaa. Myöhään tultiin pois China Townin jalomerestä takaisin hostellille ja jalat turtuneina nukkumaan. Nyt uni tuli kuitenkin nopeasti, joten toivottavasti lääkkeen sivuvaikutukset oli siinä. Touch wood.
Olisiko ollut 15. päivä, kun illalla lähdimme kohti Kuala Lumpuria ja Malesiaa. Juna lähti puksuttamaan klo 22, joten päivän tuhlasimme kaupungilla höntsäämiseen. Itse juna matka meni hyvin joutuisasti nukkumavaunussa, yöjunasta kun oli kyse siis. Kuala Lumpurissa oltiin puoli seiskan aikaan aamulla, josta oli ajatus jatkaa junalla Butterworthiin itärannikolle kahden aikaan. Otettiin liput asemalta ja päätettiin lähteä syömään kaupunkiin. Jossain vaiheessa May Bankin rappusilla nousi kysymys, että miksi ei mennä bussilla? Nopeesti lähimmälle bussiasemalle ja kyseleen hintoja. Päädyttiin ottamaan junan sijasta bussi, koska sillä oltaisiin perillä nopeammin. Täällä Malesiassa bussit ovat aivan loistavia; penkkejä on rivissä vain kolme ja tilat sitä myötä hyvät. Penangille päädyttiin pitkän pähkäilyn jälkeen siksi että kuultiin siitä yhdeltä ruotsalaiselta pariskunnalta, itärannikon päräyttävillä mestoilla oli sadekausi meneillään ja sisämaa ei kiinnostanut. Langkawi olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta se olisi ollut hinnakkaampi ja tuntui muutenkin liian pakettimatkakohteelta.
Penangin mestoille kun päästiin niin eka näkymä oli sysiruskeata vodaa, joka kuhisi meduusoita ja helvetisti hotelleja. Heitettiin hyvästit Jussin haaveille saada halpa PADI-sukelluskortti Malesiasta ja muutenkin snorklaukselle. Alettiin miettimään,että mitä tehdään sillä tapana ei ole ollut jäädä maleksimaan paikkaan mikä ei viihdytä. Realistisiksi vaihtoehdoiksi nousivat seuraavat: Minidösällä Ko Samuille Thaimaahan, siellä pari päivää ja siitä sitten Ko Taolle ainakin viikoksi. Ko Taolla houkutteli meidän tuttu, joka pitää siellä sukelluslafkaa pystyssä ja täten Jussi olisi saanut korttinsa siellä. Toinen vaihtoehto oli aikaistaa Balille lähtöä ja siihen päädyimme. Ko Taolle mennään ennen kuin liitytään Kosovon poikien matkaan 4. maaliskuuta.
Penangilla oltiin kuitenkin pari päivää. Ja täytyy sanoa, että ei paikka niin susi ollut, miltä se aluksi vaikutti. Mukavaa jengiä, halpaa mättöä ja aurinkoa. It could be worse, eh? Koettiin myös pieni yllätys Batu Ferringhiltä lähtiessä. Nimittäin dösäpysäkillä tai oikeastaan 10m siitä oli aika jäätävän kokonen käärme. Siinä se makasi autojen välissä, kun joku sen siitä tajusi. Oikeasti ilman mitään kalajuttuja se käärme oli ainakin kolme metriä pitkä ja oikean kuspään näkönen. Hirvee hälinähän siitä syntyi, mutta joku paikallinen Van Damme otti ohjat käsiin ja nappas sneikkii daijusta. Hetken aikaa se siinä pyöri sen kanssa, kunnes kyllästyi ja lähti ajamaan skootterillaan käärme kädessä johonkin. Kohtuu random-skenaario!
Pari päivää sitten tultiin takasin Kuala Lumpuriin ja otettiin ekasta vastaan tulleesta hostellista huone. Siinä ikkunattomassa, hyvin arjalaisessa huoneessa otettiin kuntopiiriä ihan normaalisti molempina päivinä. Tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa vähän jumppaamaan, että kehtaa kohdata kosovon turvaajat. Surffaamisessakin on jotain hyötyä, jos on vähä papua.. Toissa päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Petronas towereita ja massive vois kuvata parhaiten niitä. Illan valaistuksessa ne oli aika makeat. Muuten vaan jumittiin päivä ja odoteltiin tätä päivää.
Eilen tultiin Balille sitten ja homma ei mennyt taas ihan ku leffoissa. Ite Denpasarin kentälle päästiin kyllä ja Air Asia hoiti hommasa kunnolla. Propleemat alkoit sitten, kun alettiin ettimään kyytiä mestoille. Balillahan ei julkistaliikennettä tavallaan ole, joten taksin varaan jätettiin homma. Oltiin otettu fiilis-päissämme vain yhden bungalow-mestan yhteystiedot ylös ja sitä kohti lähdettiin suhaamaan. Taksikuski ei ollut kartalla, koska ei ollut kuullutkaan moisesta paikasta, mutta kadun tiesi kuitenkin. Loppujenlopuksi paikkaa ei löytynyt siltä alueelta ja puhelinnumerokin oli poistettu käytöstä. Tultiin sitten taksi-ukottajan ohjeiden mukaan sen frendin paikkaan Padang Padangiin. Siitä otettiin sitten kaksi yötä. Ei muuta kuin kamat nurkkaan ja rannalle. Oikein pieni ja sievä ranta täältä löytyikin ja loppu päivä meni uidessa ja surffaillessa. Seuraavana päivänä päätettiin ottaa selvää, mitä paikalla oli meille tarjottavana. Vuokrattiin mopedi päiväksi (n.3 euroa) ja lähdettiin tutkimaan lähimestoja. Heti ekaan kunnon bungalowi resorttiin törmättiin parin sadan metrin jälkeen. Paikka oli ihan täydellinen. Oma mökki rinteen päällä, intian valtameri alapuolella, maailman 2. siistein uima-allas vieressä. Edessä näkyi utuisesti Balin vuoret ja alapuolella vielä pauhasivat Uluwatun maailmankuulut aallot. Hintaa mökillä olisi ollut 250000 paikallista lötiä eli per naamari paikka olisi maksanut 8,5 euroa. Ei paha! Paikka näytti juuri sellaiselta get-away paratiisilta jollaisesta jotkut vilimi tähdet maksaa kymmeniä tuhansia euroja viikolta. Tänne me emme kuitenkaan jääneet, sillä meidän kriteerit olivat tiukat: Bungalow ja rantaan max 10m. Tämäkin löytyi. Piti vain hieman potkia lehmiä tieltä ja kävellä peltojen poikki. Halvimmillaan oltaisi päästy 20000 lötillä/naama/yö. Tämähän on siis alle 2e.. Huomenna kuitenkin siirrymme tälle rannalle ja asetumme mukavasti vaikka viikoksi tai kahdeksi. Aika näyttää..
Adios,
Jesse & Jussi
Taakse on jätetty Australia ja sivistynyt länsimaalainen kulttuuri. Jo oli aikakin..
Brisbanesta lähdimme 12.1 ja mitään kommervenkkejä ei ollut, mitä nyt meinattiin koneesta myöhästyä ja Jussia luultiin terroristiksi taas vaihteeksi. Singapore oli seuraava destinaatio ja mielenkiinnolla odotimme sitä. Olimme kuulleet/lukeneet sen oudoista laeista ja niiden tiukkuudesta, esim. Purkkaa ei siellä saa hallussapitää ja joissakin puistoissa on opiskelu kielletty. Noeihän siinä, koneessa viimeset purkat kitaan ja puhtain paperein maahan. Oltiin jo valmistautuneita kokovartalotarkastuksiin ja muihin runkomme käpälöinteihin, mutta vastassa ei ollut mitään. Kentältä otettiin metro, johon hyppäsi myös Osama Bin Ladeneita ainakin10 zibaletta suoraan vuorilta ja normaalisti klaani-huudot huulilla. Hieman oltiin taas, että mihin tässä on tultu. Jokatapauksessa metro vei meidät hyvin kivuttomasti Lavenderin asemalle ja siitä helppo kävely Empire Residenceen. Paikas siisteys tuli selväksi jo ennen taloon siirtymistä, nimittäin kengät piti ottaa ulkona pois. Ihan ku kotona. Huone tosin oli pieni kuin mikä: sänky mahtui just just pituudeltaan siihen ja kerrossänky plus ovi oli huoneen leveys. Ilman ikkunoita normaalisti. Mikäs siinä, ei siellä muuta tarvita, jos sinne nukkumaan mennään!
Aamulla heräiltiin millon jaksettiin ja lähdettiin kylille. Täytyy kyllä mainita, että Singaporen MRT-metroyhteydet ovat mitä mainioimmat. Ekana päivänä kuitenkin lähettiin sinne kylille ja oltiin aika hukassa. Joltain klinikalta käytiin hakemassa malaria-lääkkeet ja joku hämynen ripulirokote(?). Aikamme kaupungissa pyörittyä lähettiin takasin hostellille ja kyselemään kotosuomen räntäsankari Akilta, että mihin mennä seuraavina päivinä. Jäbä oli ollut Singaporessa aikasemmin syssyllä vähän pidemmän aikaa, joten neuvot talteen. Aikasemmin saadut malaria-lääkket napaan ja nukkumaan. Jussi siis nukahti kuin vauva ja alkoi sihisemään parin minuutin hiljasuuden jälkeen, mutta itellä oli hiukan ongelmia nukkumisen suhteen. Jossain viiden tienoon aamulla tipahin kuitenkin. Lariam-purkin ohjeissa oli, että vaikuttava aine saattaa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä, hallusinaatioiden lisäksi. Tästä kuumottuneena olin jo valmis lopettamaan koko kuurin.
Seuraavaan päivään herättiin väsyneissä merkeissä, mutta lähettiin Orchard Roadille, kuten käsky kävi ja sieltä metsästämään lenkkareita. Muutama kohtuu kingi putiikki löytyikin ja taas kerran sai rinkka sisältöä. Tällä hetkellä rinkkoja tulisi olla kolme, mikäli mitään roinaa ei oltaisi laitettu suomeen postilla. Orchardin länkkäriputiikkien jälkeen otettiin suunta Little Indiaan ja sinne täsmäisku Mustafa Centreen. Aika sketsi paikka ja siellä ei kauaa viihdytty. Seuraavaksi lähettiin China Towniin, joka taas oli aika mielenkiintoinen. Tuntui, että kaikki Singaporen kiinalaiset ( jotka siis muodostavat 89.9% Singaporelaisista) oli pakkautunut pienelle alueelle ja vielä samoihin paikkoihin syämään. Hölmöä kansaa. Myöhään tultiin pois China Townin jalomerestä takaisin hostellille ja jalat turtuneina nukkumaan. Nyt uni tuli kuitenkin nopeasti, joten toivottavasti lääkkeen sivuvaikutukset oli siinä. Touch wood.
Olisiko ollut 15. päivä, kun illalla lähdimme kohti Kuala Lumpuria ja Malesiaa. Juna lähti puksuttamaan klo 22, joten päivän tuhlasimme kaupungilla höntsäämiseen. Itse juna matka meni hyvin joutuisasti nukkumavaunussa, yöjunasta kun oli kyse siis. Kuala Lumpurissa oltiin puoli seiskan aikaan aamulla, josta oli ajatus jatkaa junalla Butterworthiin itärannikolle kahden aikaan. Otettiin liput asemalta ja päätettiin lähteä syömään kaupunkiin. Jossain vaiheessa May Bankin rappusilla nousi kysymys, että miksi ei mennä bussilla? Nopeesti lähimmälle bussiasemalle ja kyseleen hintoja. Päädyttiin ottamaan junan sijasta bussi, koska sillä oltaisiin perillä nopeammin. Täällä Malesiassa bussit ovat aivan loistavia; penkkejä on rivissä vain kolme ja tilat sitä myötä hyvät. Penangille päädyttiin pitkän pähkäilyn jälkeen siksi että kuultiin siitä yhdeltä ruotsalaiselta pariskunnalta, itärannikon päräyttävillä mestoilla oli sadekausi meneillään ja sisämaa ei kiinnostanut. Langkawi olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta se olisi ollut hinnakkaampi ja tuntui muutenkin liian pakettimatkakohteelta.
Penangin mestoille kun päästiin niin eka näkymä oli sysiruskeata vodaa, joka kuhisi meduusoita ja helvetisti hotelleja. Heitettiin hyvästit Jussin haaveille saada halpa PADI-sukelluskortti Malesiasta ja muutenkin snorklaukselle. Alettiin miettimään,että mitä tehdään sillä tapana ei ole ollut jäädä maleksimaan paikkaan mikä ei viihdytä. Realistisiksi vaihtoehdoiksi nousivat seuraavat: Minidösällä Ko Samuille Thaimaahan, siellä pari päivää ja siitä sitten Ko Taolle ainakin viikoksi. Ko Taolla houkutteli meidän tuttu, joka pitää siellä sukelluslafkaa pystyssä ja täten Jussi olisi saanut korttinsa siellä. Toinen vaihtoehto oli aikaistaa Balille lähtöä ja siihen päädyimme. Ko Taolle mennään ennen kuin liitytään Kosovon poikien matkaan 4. maaliskuuta.
Penangilla oltiin kuitenkin pari päivää. Ja täytyy sanoa, että ei paikka niin susi ollut, miltä se aluksi vaikutti. Mukavaa jengiä, halpaa mättöä ja aurinkoa. It could be worse, eh? Koettiin myös pieni yllätys Batu Ferringhiltä lähtiessä. Nimittäin dösäpysäkillä tai oikeastaan 10m siitä oli aika jäätävän kokonen käärme. Siinä se makasi autojen välissä, kun joku sen siitä tajusi. Oikeasti ilman mitään kalajuttuja se käärme oli ainakin kolme metriä pitkä ja oikean kuspään näkönen. Hirvee hälinähän siitä syntyi, mutta joku paikallinen Van Damme otti ohjat käsiin ja nappas sneikkii daijusta. Hetken aikaa se siinä pyöri sen kanssa, kunnes kyllästyi ja lähti ajamaan skootterillaan käärme kädessä johonkin. Kohtuu random-skenaario!
Pari päivää sitten tultiin takasin Kuala Lumpuriin ja otettiin ekasta vastaan tulleesta hostellista huone. Siinä ikkunattomassa, hyvin arjalaisessa huoneessa otettiin kuntopiiriä ihan normaalisti molempina päivinä. Tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa vähän jumppaamaan, että kehtaa kohdata kosovon turvaajat. Surffaamisessakin on jotain hyötyä, jos on vähä papua.. Toissa päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Petronas towereita ja massive vois kuvata parhaiten niitä. Illan valaistuksessa ne oli aika makeat. Muuten vaan jumittiin päivä ja odoteltiin tätä päivää.
Eilen tultiin Balille sitten ja homma ei mennyt taas ihan ku leffoissa. Ite Denpasarin kentälle päästiin kyllä ja Air Asia hoiti hommasa kunnolla. Propleemat alkoit sitten, kun alettiin ettimään kyytiä mestoille. Balillahan ei julkistaliikennettä tavallaan ole, joten taksin varaan jätettiin homma. Oltiin otettu fiilis-päissämme vain yhden bungalow-mestan yhteystiedot ylös ja sitä kohti lähdettiin suhaamaan. Taksikuski ei ollut kartalla, koska ei ollut kuullutkaan moisesta paikasta, mutta kadun tiesi kuitenkin. Loppujenlopuksi paikkaa ei löytynyt siltä alueelta ja puhelinnumerokin oli poistettu käytöstä. Tultiin sitten taksi-ukottajan ohjeiden mukaan sen frendin paikkaan Padang Padangiin. Siitä otettiin sitten kaksi yötä. Ei muuta kuin kamat nurkkaan ja rannalle. Oikein pieni ja sievä ranta täältä löytyikin ja loppu päivä meni uidessa ja surffaillessa. Seuraavana päivänä päätettiin ottaa selvää, mitä paikalla oli meille tarjottavana. Vuokrattiin mopedi päiväksi (n.3 euroa) ja lähdettiin tutkimaan lähimestoja. Heti ekaan kunnon bungalowi resorttiin törmättiin parin sadan metrin jälkeen. Paikka oli ihan täydellinen. Oma mökki rinteen päällä, intian valtameri alapuolella, maailman 2. siistein uima-allas vieressä. Edessä näkyi utuisesti Balin vuoret ja alapuolella vielä pauhasivat Uluwatun maailmankuulut aallot. Hintaa mökillä olisi ollut 250000 paikallista lötiä eli per naamari paikka olisi maksanut 8,5 euroa. Ei paha! Paikka näytti juuri sellaiselta get-away paratiisilta jollaisesta jotkut vilimi tähdet maksaa kymmeniä tuhansia euroja viikolta. Tänne me emme kuitenkaan jääneet, sillä meidän kriteerit olivat tiukat: Bungalow ja rantaan max 10m. Tämäkin löytyi. Piti vain hieman potkia lehmiä tieltä ja kävellä peltojen poikki. Halvimmillaan oltaisi päästy 20000 lötillä/naama/yö. Tämähän on siis alle 2e.. Huomenna kuitenkin siirrymme tälle rannalle ja asetumme mukavasti vaikka viikoksi tai kahdeksi. Aika näyttää..
Adios,
Jesse & Jussi
lauantai 10. tammikuuta 2009
OZ
Hoihoihoi!
Joulu meni ja uusivuosikin vaihtui yhdessä hujauksessa. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä ajassa. Tällä hetkellä takaisin Byron Bayssa ja hammockissa tätä raapustetaan... Laiskuus iski Byronin hammockissa ja loput tekstistä raapustetaan Brisbanessa.
Jouluksi siis lähdettiin Byron bayhin Surferista. Majoitusta ei hostelleissa/lodgeissa/motelleissa ollut, joten jouduttiin turvautumaan camping siteen. Jussi oli jo säästöpärinöissään ostanut sydneystä itelleen teltan ja tytöillekkin oli hankittu oma linna yhellä huoneella. Paikka oli pari kilsaa byronin keskustasta ja muistutti lähinnä keskitysleiriä kaikkine piikkilankoineen ja barakkeineen. Loppujen lopuksi yksi yö pyörittiin ja ähistiin teltassa ja vaihdettiin cabiniin. Tuli kultaiset intti-ajat taas mieleen, kun painoi päätä huppariin ja patjana maan ja lonkkaluun välissä oli farkut. Muutenkin yöllä oli oltava varuillaan, sillä puustosta kuului sellaista älämölöä, että lanunaukio perjantai iltana jää kakkoseksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä apina/lintu siellä huusi, mutta kovin eläimelliseltä se kuulosti. Seuraavana päivänä eli juurikin jouluaattona vaihdoimme siis mökkiin, ei pelkästään mukavuus syistä, vaan sateesta ja telttojen sateenpitämättömyydestä johtuen. Illalla raflaan oikeen juhlistamaan tätä juhlapäivää kinkut mielessä. Aivan hirveetä höttöä eteen taas tuotiin ja joulumieli oli kyllä niin matalalla, että alankomaatkin olisi tuntunut vuoristoiselta. Kuitenkin päätimme hoitaa homman kunnialla loppuun ja päädyimme juomaan. Muutamassa baarissa koitettiin mielialaa kohottaa ja jotenkin siinä onnistuimme. Joulupäivä meni ihmetellessä ja jumitellessa, illalla oli taas tylsyys syistä juotava, mutta kotioloissa huojuvan tornin seurassa. Boxing day eli tapanin päivänä käytiin yytsimässä Australia ja Benjamin Button- leffat. Vajaa kuusi timmaa putkeen istuttiin ja suoraan kesken Buttonin syöksyttiin bussiin, jonka oli vievä meidät sydneyyn. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat sohvaperunat siellä kotikonttoreissa alkaa kaivamaan lukulaseja ja kääntyilemään sängyssä pohtien, miksi jussi menee toista kertaa Sydneyyn? Onko mies tosissaan rakastunut tähän maan kulttuuripääkaupunkiin näin tulisesti? Ja mikä ihme siinä oopperatalossa on niin kiehtovaa. No ei mikään, eikä Jussi lähtenytkään. Lähdimme tyttöjen kanssa sinne kolmestaan ja jätimme jussin tylysti rannalle ruikuttamaan. HA! Läppäähän tässä huonolla menestyksellä taas heitetään, sillä iloisin mielin meidän hobitti tänne jäi.
Jeps, elikkäs minä eli Jussi jäin sitten viettämään aikaan Byron Bayhin. On tullut ravattua ympäri palloa tähän asti sen verran hyvään tahtiin että teki mieli vaan jäädä paikalleen vähäksi aikaa. Byron Bay vaikutti loistavalta paikalta tähän tarkoitukseen. Sain varattua itselleni vielä hyvällä säkällä pari viikkoa yhdestä hostellista, joka oli aivan rannan tuntumassa. Hostellin takapihalta käveli n. 30 sekunttia puskan läpi Tasmanian meren rantaan. Heti 27. päivä kävin ostamassa käytetyn laudan(6'4") sadalla aussi dollarilla. Siitä alkoikin sitten meikäläisen osalta arki ja oikein makoisa semmoinen. Päivärutiini vakiintui juuri sellaiseksi mistä oli aina unelmoinut. Aamuisin heräili yleensä siinä 9-10 aikaan, jos jaksoi. Mutta tuohon aikaan oli yleensä high tide ja surffaus silloin parempaa. Kävin vetäsemässä hyvän aamupalan naamariin ja sitten surffilauta kourassa suoraan hostellin edessä olevalle rannalle. The Wreck nimisellä paikalla oli n. 5 päivää putkeen oikein miellyttävät aallot näin aloittelijan näkökulmasta. Siellä surffasi yleensä johonkin 2-3 asti ja kun väsymys iski niin mateli takaisin hostellille kokkamaan oman mässyt lounaaksi. Tämän jälkeen hieman jumittelua riippumatossa hyvän kirjan parissa. Sitten ehkä vähäksi aikaa kylille pyörimään, jonka jälkeen takaisin rannalle. Illalla omat mässyt päivälliseksi ja sitten kylille pyörimään. Useana iltana menin yhdelle toiselle hostellille, jossa majaili muutama tuttu suomalainen joihin olin tutustunut rannalla. Joka ilta oli ihan mahtavat karkelot. Tosin itsellä ei ollut asiaa radatteluihin joka ilta sillä aamulla oli taas herättävä surffaamaan. Ainoa asia mikä muistutti tässä vaiheessa pohjolan talvesta oli hiekan narskuminen varpaiden alla. Seuraavan kerran samanlaisen rennon päivärytmin saa varmaan Balin suunnalla.
Uusivuosi Byron Bayssa ei ollut kovin kaksinen. Baareihin maksoi 25-50 euroa sisään, joten jengi pyöri rannalla. Vähän niin kuin koulujenloppu karirannassa. Edes mitään ilotulitusta ei ollut järjestetty vaikka kylässä oli uv:ta viettämässä useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 09 ensimmäisenä päivänä meninkin sitten pienessä dagenefterissä surffailemaan. Ja ihan hyvin se sujui kun vaan otti vähän rauhallisemmin, eikä yrittänyt kauhoa jokaiseen aaltoon. 20 minuutin jälkeen tunsin polttavaa kipua ojentajan kohdalla ja kun kurkkasin käteen niin siinä roikkui semmoista sinistä nauhaa. Siinä vaihees tajus et nyt on joku meduusan perkele päässyt polltamaan. Kyllähän niitä on siinä vesissä pyörinyt joka harvasen päivä, mutta ei ne tälleen polttanut. Rantavahdilta kävin kysäsemässä ettei kyseessä ollut mikään sen vaarallisempi vekotin. Se käski vaan pistämään siihen jäitä. No surffaukset oli sitten siltä päivää siinä ja matkalla takaisin hostellille tuli niin huono olo että ei muuta kuin päivystykseen, joka oli onneksi tien toisella puolella. Vastaanottotiskin kohdilla heikotti jo sen verran, että kaavakkeeseen tuli melkoisia harakan varpaita, kun ei meinannut kynä pysyä kädessä. Hoitsu sitten antoi neljä jotain tablettia ja huuhteli loput lonkerot kuumalla vedellä pois. Mahassa tuntui melko mielenkiintoiselta, kun myrkky vaelteli pitkin kehoa. Kyseessä oli siis blue bottle jellyfish eli portugalin sotalaiva.
Tähän aikaan vuodesta Byron Bay ja Australian muutkin rantakohteet ovat tupaten täynnä lomalaisia ja pelkästää majoitusta on vaikea järjestää jollei tee varauksia 2-3 viikkoa etukäteen. Välillä naureskeltiin että varmaan leffoihinkin pitää tietää ainakin viikko etukäteen että milloin haluaa mennä katsomaan mitäkin. Aivan liikaa jengiä omaan makuun. Joka toinen ihminen on saksalainen tai ruotsalainen, Ei hyvä. Toisaalta Byronissa vielä tänäkin päivänä hengaa muutamia kunnon orginaali jäbiä, jotka joogailevat niin rannalla kuin aalloissakin(?). Kylpevät rannalla hiekassa ja keskustelevat äiti luonnon kanssa. Luonnosta tulikin mieleen, että ainuttakkaan Australian spessu-eläintä ei olla nähty. Kenguru on nähty omalla lautasella ja koalatkin on pysytellyt puskissaan. Eläintarhaan ei jotenkin kiinnosta näitä mennä katsomaan, luonnosta kun niitä täältä löytyy. Ainut makea flashi elukoista on se, kun olin byronin rannalla katsomassa auringon laskua ja delffiini hyppäsi rannan tuntumassa voltin.
Tästä voi taas Jesse jatkaa, kun olivat sydneyyn lähdössä tapaninpäivänä.
Jokatapauksessa bussit oli kirjaimellisesti täynnä, sillä kaikki halusivat nähdä maailmankuulut sydneyn uv-ilotulitukset. Greyhoundejakin oli jouduttu ottamaan kaksi linjuria pötköön, koska pelkästään byronista lähti niin paljon sakkia. Nohevina olimme välttäneet paiseilun tästä ja ottaneet liput jo surfersista. Sydneyssä oltiin sitten 27.12 jossain yyber-aamulla ja ei ollut hajuakaan mihin mennä. Kaikki ja siis aivan kaikki majatalot kertun kotikolosta hiltoniin oli täpötäynnä ja meille oli siunautunut paikka vanhan tuttumme steven (brasseista) kautta jostain päin sydneytä. Viestillä oltiin aikaisemmin saatu osoitteet ja tarvittavat numerot, mutta jostain syystä puhelin, jolla nämä tiedot olivat oli rikki. 7tuntia odotimme bussiasemalla ja koitimme soittaa Joelille ( siis tälle steven kaverile) ja pohtia mitä ihmettä teemme, jos he eivät vastaa. Saimme kuin saimmekin tietokoneen kautta kaivettua osoitteen puhelimen syövereistä ja pamautimme East Rydeen taxilla. Palkkioksi taksikuskin ystävällisyydestä ja elämänkertansa tulkitsemisesta annoimme herralle 30aud. Menimme koputtelemaan asunnolle ja ketään ei ollut. Jätimme lapun ovelle, että käytiin riehumassa ja ottakaa yhteyttä blaablaa. Takasin saman taksikuskin seurassa kylille ja jossain hostellissa oli yhdelle yölle tilaa. Check innissä nimiä kirjoittaessa puhelin alkaa päristä, kun east ryden outoimpiin lukeutuva Chris soittaa ja sanoo, että nyt ollaan kotona. Ei auttanut kuin ottaa Chrisin ohjeiden mukaan 506-dösä ja taistella itsensä tähän lähiöön. Ovi auki ja pojat ottavat vastaan hyvillä mielin vieraat vastaan. Repun sain laskettua, kun chris kysyy jo, että haluanko nähdä hänen helikopterinsa?!?!! Nojoo, mikä jottei tuumin ja samalla kelailen että mihin on taas nimi lyöty alle.. Ukko oli tuhlannut 45-50k aud eli reilu 20tuhatta euroa omakyhäämään heliskuukkeriin, joka oli vielä kesken, joskin lensi jo. Illalla nukkumaan, kuhan oli ihmettellyt 62" full hd-telkkarilta uusimmat heroesit ja top gearit. Söpösti tytöt nukkui lusikassa sängyllä, kun itse makoilin kuninkaan tavoin patjalla. Aamulla Joel ja Jess saapuivat kämpille myös ja koko katras oli koolla. Asunnossa asui myös Drew, joka oli Hyundaita kauppaava trancefanaatikko. Jess oli siis Joelin tyttöystävä, jonka Joel oli bongannut Kanadasta, kun olivat steven kanssa roadtripillä. Näiden ihmeellisten ihmisten ympäröimänä nautimme kauniista päivistä East Rydessä ja Manly Beachilla. Shoppailtiin taas lompakot ohuiksi, olihan otettava joulun jälkeisistä alennuksista täysi hyöty! Oli leffa iltaa ja oli kitaran rämpystys-jurri-iltaa, kunnes uuden vuoden aatto saapui. Olimme pääsyt eroon Bondain bile lipuista, jotka olisi vienyt meidät viimeistään vara-rikkoon ja päätimme mennä talon asukkien mukana kaupunkiin pyörimään. Illasta ei paljoa muistikuvia käteen jäänyt ja parhaimmat naurut tuli kuvista/videoista, mitä illalta oli talteen saatu. Hienoiltahan ne ilotulitukset videolta näytti.. Nätti homma sinänsä, kun tätä varten oli Sydneyyn raahautunut ja tavallaan käteen ei jäänyt muutakuin darra. Parina seuraavana päivänä ei tehty lainkaan mitään ja levyteltiin vaan. Kolmantena päivänä alkoi tekemättömyys ahistamaan ja oli päästävä kylille. Jääkaapista oluet naamaan kuleksimasta ja nokka kohti Kings Crossia. Siellä piti tavata Laura kiwibussista, sillä neidolla oli syntymäpäivät ja niitä tuli juhlia sen mukaan. Ikinä ei kyllä oltu samassa paikassa samaan aikaan, joten eipä tullut femmoja heitettyä.
Oliko se sitten viides päivä, kun illalla tiet tyttöjen kanssa erosi ja otin suunnan kohti Byronia jälleen. Mimmit lähti Melbourneen töitä etsimään. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että tytöt ettivät camper vania ja sanovat, että töihin ei jaksa vielä mennä.. Jokatapauksessa kohtuu kiven alla oli taas liput takaisin byroniin ja kunnon munkilla sain liput premier-bussien kautta. Vielä suuremman kiven alla oli majoitukset ja olinkin valmis ripustamaan hammockkini rannalle ja toivoa, ettei sada. Kuitenkin Jussin siniset silmät oli saanut minullekkin sängyn selän alle samaisesta majatalosta, missä jussinkin majaili. Reppu syrjään ja biitsille surffaamaan. Eihän siitä taas mitään tullut, lauta pari jalkaa lyhkäisempi, kuin ecuadorissa ja aallot sketsejä. Illalla tyhjennettiin uudenvuoden vodkat ja naureskellen nukkumaan. Tässä välissä ei voi ohittaa meidän päivällistä, nimittäin siinä oli nörtit sivussa monttuauki papujensa kanssa, kun lyötiin pöytään kenguru pihvit, perunamuusia ja freesi salaatti. Söpö hyppelijä oli oikein makoisaa.
Seuraavana päivänä pikku dageneftereissä ottamaan revanssia aaltojen kanssa. Nyt mentiin lähelle majakkaa, joka oli tavallaan jo eri biitsillä. Jäätävä virtaus ja ei meinannu päästä edes mestoille, jossa aallot murtuu. Kuitenkin pääsi vähän reenaileen, sillä viimoisesta kerrasta oli taas aikaa vierähtänyt.. Tänä iltana sitten meinattiin ottaa muutama enemmän ja otettiinkin. Hostellilla oli bbq-ilta ja hyvin skeptisin mielin ruokaa odottamaan muutaman keppanan seurassa. Aivan naurettavaa höttöä taas tuotiin eteen ja usko kunnon barbeque mässyihin katosi totaalisesti. Myöhemmin katosimme Cheeky monkeysiin muutaman hostellilla tutuiksi tulleiden seurassa. Jussi oli varmaan aamulla tiputettu johonkin redbull-vatiin ja se joraskin pyödillä koko illan. Itelle oli todennäköisesti sekoitettu valiumia aamukaakaoon ja koitin väritellä britti-paulille ja aussi mimmeille parhaani mukaan.
Aamulla vieläkin hämysimmissä jumeissa lähettiin jussin,paulin ja brassin( jonka nimeä en millään muista) kanssa vehreemmille niityille surffauksen suhteen. Huvittava detaili tästä brassista on että ukko laitaili naamariin aamuisin hyvän satsin kreatiinia että olisi tarpeeksi räjähtävyyttä ottaa aaltoja. Ihme hifistelyä. Paul jalomielisesti lainasi toista omaa lautaansa, sillä meillä ei ollut kuin Jussin lauta. Reilun puolen timman tarpomisen jälkeen päästiin rannalle. Biitsi oli rauhaisa ja sen pohjoispääty päättyi kallioon, jonka vierellä jengi surffas. Brassi oli aikasempana päivänä siellä käyny uittamassa ja kehu mestaa maasta taivaisiin. Kivaltahan se näytti, mutta ukko oli tainnut hieman yliarvioida meidän surffi-skillsit. Aallot oli sellassia max 3m korkeita myllyjä ja pienempiä ei juuri löytynyt. Täällä kyllä pääsi murtumis kohtaan tosi iisisti, nimittäin kallion vierestä lähti hämynen virtaus suoraan oottelu mestoille. Kuviteltaa ittenne lillumaan surffilaudan päällä serenan villissä virrassa, kohtuu hyvä kyyti! Varmaan 4h lilluttiin ja pannuteltiin aalloilla, sen jälkeen oli pakko mennä kuosiutumaan fish & chipsien seuraan ja jäätämään hostellille. Illalla vielä tavattiin Colin kiwibussista ja jauhettiinkin sen kanssa vika byronin ilta.
Tähän mennessä ollaan opittu jo yksi aika kova trikki nimittäin etuperin voltti. Se lähtee aika iisisti ku otat tarpeeks suuren aallon ja sit jäät arpomaan hetkeks et nousisko vaiko eikö. Tässä vaiheessa muistat, että vielä hetki sitten olisi pitänyt nojaa eteenpäin, kuitenkin nyt pitäisi olla jo pystyssä ja seuraavaksi huomaat myllyttävän pohjaa myöten, kuin lohi pesukoneessa. Näiden jälkeen yleensä tarkka korvainen kuuli rannalta jotain tälläistä: " Homojen hommaa tää surffaaminen." Että se siitä laidback- ajattelu tavasta. Homma raastaa hermoja enemmän kuin golffi. Toivottavasti Bali antaa tällä saralla hieman enemmän.
Btw. Ukko kotoa oli laittanut joskus joulukuun alkupäivinä joulupaketin matkaan suomen maalta ja sen piti olla perillä yhdeksän arkipäivän päästä. Olin vielä Uudessa- Seelannissa, kun aloin kyseleen mimmeiltä, josko pakettia kuuluisi. Nada. Ei mitään. Aina silloin tällöin kyseltiin Surfersin postikonttorista, että oliko tullu pakettia ja vastaus oli kielteinen aina. Sitten oltiin jo lähössä byroniin ja sen jälkeen jo Sydneyyn ja kenelläkään ei tuntunut olevan vainua, missä paketti seilaa. Byronista lähtiessä saatiin tieto, että paketti oli laitettu takaisin suomeen laivan mukana, koska sen kanssa oli niin paljon ollut säätöä. Jäi kossupullo saamatta, prkl!
9.1.2009 Strictly 10am oltiin reput selässä Byron Bayn Backbackersin pihalla ja totaalisen valmiit jättämään byronin tank-top-keijot ( :D) ja jatkamaan Brisbaneen. Sinne tai nyt voi jo sanoa, että tänne saavuttiin neljän tienoon samana päivänä. Eilen siis. Oltiin laiskuudessa valittu helpoin hostelli koko maailmasta nimeltään Base. Todella innoissamme odotimme taas, mitä tällä ketjulla on tarjota meille. Lääväksihän paikka osottautui, mutta meidän onneksi täällä ei tarvitse maata kuin muutama yö. Käytiin katsomassa vielä Seven Pounds- leffa, jonka olin jo Sydneyssa katsonut koneelta. Suosittelen kaikille! Tyyliin ysin aikaan nukkumaan ja sisäinen kynttilä sammui jälleen kerran sekunneissa. Tänään päätimme lähteä explooraamaan Brisbanea jalkaisin ja suuntasimme "rannalle". Joen varteen oli kyhätty artificial beach ja ranta oli yhtä aito kuin teko dikki ja kaks lepakkoo. Kuitenkin löysimme puiston kaistaleen, jossa pystyimme harjoittamaan ehkä kovinta urheilulajia, nimittäin salkkupalloa! Kyllä ihmiset kateellisena ihmettelivät meidän jumalallisia taitoja tässä yhdessä maailman vaativimmassa lajissa. Viimeinen lause oli suurinta höttöä, mitä koskaan on suustani tullut, mutta hauskaa meillä siellä kuitenkin oli. Paluu matkalla koitettiin casinolle sisään, mutta dress code ei mätsänny vaatimuksiin. Damn, miljoonat jäi nyt sinne! Pyörittiin vielä kylillä muutama tunti kaupoissa pyörien ja syöden.
Nyt aion kertoa hieman tästä jumalten kesänvietto lajista, nimittäin salkkupallosta. Kyseseessähän on beachball eli vapaasti suomennettuna salkkupallo. Kahdella vanerista kyhätyllä räyskällä hakataan kössipalloa kuin päätöntä kanaa.. Minkäänlaista järkeä pelissä ei ole ja wikipedian mukaan tätä harrastaa vain hc-dudet. Salkkupallon nimi juontaa Ipeneman legendasta, salkkuhemmosta. Kuvitelkaa Kummelin se lyhyt heebo, oisko nimi nyt Timo? Anyway, heebo tulee jäätävällä tänärillä ja ehkä skidillä kessillä Ipaneman pohjoispäätyyn tukka ponnarilla ja vielä speedot jalassa! Heittää törkeen coolisti salkun maahan, avaa sen ja ottaa mailan sieltä, huomatkaa ei ollenkaan palloa. Menee kesken muiden pelin mukaan touhuun ja pesee kaikki. Jos eurosport olisi ollut kameroiden kanssa rannalla, ukosta olisi tehty dokumentti muiden urheilulegendojen seuraan. Mies oli paremmassa tikissä, kuin michael schumacher ja jordan omissa lajeissaan aikanaan. Ei mitään rotia. Mies roiski palloa siihen malliin, että vastujat tunsivat olevansa osa Normandian maihinnousua D-Dayna. Hänen rystynsä tunnetaan nimellä pettämätön ja kämmen piiskana. Ukko on legenda.
Näihin tunnelmiin, näihin fiiliksiin. Jesse ja Jussi Brisbane, Australia.
Joulu meni ja uusivuosikin vaihtui yhdessä hujauksessa. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä ajassa. Tällä hetkellä takaisin Byron Bayssa ja hammockissa tätä raapustetaan... Laiskuus iski Byronin hammockissa ja loput tekstistä raapustetaan Brisbanessa.
Jouluksi siis lähdettiin Byron bayhin Surferista. Majoitusta ei hostelleissa/lodgeissa/motelleissa ollut, joten jouduttiin turvautumaan camping siteen. Jussi oli jo säästöpärinöissään ostanut sydneystä itelleen teltan ja tytöillekkin oli hankittu oma linna yhellä huoneella. Paikka oli pari kilsaa byronin keskustasta ja muistutti lähinnä keskitysleiriä kaikkine piikkilankoineen ja barakkeineen. Loppujen lopuksi yksi yö pyörittiin ja ähistiin teltassa ja vaihdettiin cabiniin. Tuli kultaiset intti-ajat taas mieleen, kun painoi päätä huppariin ja patjana maan ja lonkkaluun välissä oli farkut. Muutenkin yöllä oli oltava varuillaan, sillä puustosta kuului sellaista älämölöä, että lanunaukio perjantai iltana jää kakkoseksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä apina/lintu siellä huusi, mutta kovin eläimelliseltä se kuulosti. Seuraavana päivänä eli juurikin jouluaattona vaihdoimme siis mökkiin, ei pelkästään mukavuus syistä, vaan sateesta ja telttojen sateenpitämättömyydestä johtuen. Illalla raflaan oikeen juhlistamaan tätä juhlapäivää kinkut mielessä. Aivan hirveetä höttöä eteen taas tuotiin ja joulumieli oli kyllä niin matalalla, että alankomaatkin olisi tuntunut vuoristoiselta. Kuitenkin päätimme hoitaa homman kunnialla loppuun ja päädyimme juomaan. Muutamassa baarissa koitettiin mielialaa kohottaa ja jotenkin siinä onnistuimme. Joulupäivä meni ihmetellessä ja jumitellessa, illalla oli taas tylsyys syistä juotava, mutta kotioloissa huojuvan tornin seurassa. Boxing day eli tapanin päivänä käytiin yytsimässä Australia ja Benjamin Button- leffat. Vajaa kuusi timmaa putkeen istuttiin ja suoraan kesken Buttonin syöksyttiin bussiin, jonka oli vievä meidät sydneyyn. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat sohvaperunat siellä kotikonttoreissa alkaa kaivamaan lukulaseja ja kääntyilemään sängyssä pohtien, miksi jussi menee toista kertaa Sydneyyn? Onko mies tosissaan rakastunut tähän maan kulttuuripääkaupunkiin näin tulisesti? Ja mikä ihme siinä oopperatalossa on niin kiehtovaa. No ei mikään, eikä Jussi lähtenytkään. Lähdimme tyttöjen kanssa sinne kolmestaan ja jätimme jussin tylysti rannalle ruikuttamaan. HA! Läppäähän tässä huonolla menestyksellä taas heitetään, sillä iloisin mielin meidän hobitti tänne jäi.
Jeps, elikkäs minä eli Jussi jäin sitten viettämään aikaan Byron Bayhin. On tullut ravattua ympäri palloa tähän asti sen verran hyvään tahtiin että teki mieli vaan jäädä paikalleen vähäksi aikaa. Byron Bay vaikutti loistavalta paikalta tähän tarkoitukseen. Sain varattua itselleni vielä hyvällä säkällä pari viikkoa yhdestä hostellista, joka oli aivan rannan tuntumassa. Hostellin takapihalta käveli n. 30 sekunttia puskan läpi Tasmanian meren rantaan. Heti 27. päivä kävin ostamassa käytetyn laudan(6'4") sadalla aussi dollarilla. Siitä alkoikin sitten meikäläisen osalta arki ja oikein makoisa semmoinen. Päivärutiini vakiintui juuri sellaiseksi mistä oli aina unelmoinut. Aamuisin heräili yleensä siinä 9-10 aikaan, jos jaksoi. Mutta tuohon aikaan oli yleensä high tide ja surffaus silloin parempaa. Kävin vetäsemässä hyvän aamupalan naamariin ja sitten surffilauta kourassa suoraan hostellin edessä olevalle rannalle. The Wreck nimisellä paikalla oli n. 5 päivää putkeen oikein miellyttävät aallot näin aloittelijan näkökulmasta. Siellä surffasi yleensä johonkin 2-3 asti ja kun väsymys iski niin mateli takaisin hostellille kokkamaan oman mässyt lounaaksi. Tämän jälkeen hieman jumittelua riippumatossa hyvän kirjan parissa. Sitten ehkä vähäksi aikaa kylille pyörimään, jonka jälkeen takaisin rannalle. Illalla omat mässyt päivälliseksi ja sitten kylille pyörimään. Useana iltana menin yhdelle toiselle hostellille, jossa majaili muutama tuttu suomalainen joihin olin tutustunut rannalla. Joka ilta oli ihan mahtavat karkelot. Tosin itsellä ei ollut asiaa radatteluihin joka ilta sillä aamulla oli taas herättävä surffaamaan. Ainoa asia mikä muistutti tässä vaiheessa pohjolan talvesta oli hiekan narskuminen varpaiden alla. Seuraavan kerran samanlaisen rennon päivärytmin saa varmaan Balin suunnalla.
Uusivuosi Byron Bayssa ei ollut kovin kaksinen. Baareihin maksoi 25-50 euroa sisään, joten jengi pyöri rannalla. Vähän niin kuin koulujenloppu karirannassa. Edes mitään ilotulitusta ei ollut järjestetty vaikka kylässä oli uv:ta viettämässä useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 09 ensimmäisenä päivänä meninkin sitten pienessä dagenefterissä surffailemaan. Ja ihan hyvin se sujui kun vaan otti vähän rauhallisemmin, eikä yrittänyt kauhoa jokaiseen aaltoon. 20 minuutin jälkeen tunsin polttavaa kipua ojentajan kohdalla ja kun kurkkasin käteen niin siinä roikkui semmoista sinistä nauhaa. Siinä vaihees tajus et nyt on joku meduusan perkele päässyt polltamaan. Kyllähän niitä on siinä vesissä pyörinyt joka harvasen päivä, mutta ei ne tälleen polttanut. Rantavahdilta kävin kysäsemässä ettei kyseessä ollut mikään sen vaarallisempi vekotin. Se käski vaan pistämään siihen jäitä. No surffaukset oli sitten siltä päivää siinä ja matkalla takaisin hostellille tuli niin huono olo että ei muuta kuin päivystykseen, joka oli onneksi tien toisella puolella. Vastaanottotiskin kohdilla heikotti jo sen verran, että kaavakkeeseen tuli melkoisia harakan varpaita, kun ei meinannut kynä pysyä kädessä. Hoitsu sitten antoi neljä jotain tablettia ja huuhteli loput lonkerot kuumalla vedellä pois. Mahassa tuntui melko mielenkiintoiselta, kun myrkky vaelteli pitkin kehoa. Kyseessä oli siis blue bottle jellyfish eli portugalin sotalaiva.
Tähän aikaan vuodesta Byron Bay ja Australian muutkin rantakohteet ovat tupaten täynnä lomalaisia ja pelkästää majoitusta on vaikea järjestää jollei tee varauksia 2-3 viikkoa etukäteen. Välillä naureskeltiin että varmaan leffoihinkin pitää tietää ainakin viikko etukäteen että milloin haluaa mennä katsomaan mitäkin. Aivan liikaa jengiä omaan makuun. Joka toinen ihminen on saksalainen tai ruotsalainen, Ei hyvä. Toisaalta Byronissa vielä tänäkin päivänä hengaa muutamia kunnon orginaali jäbiä, jotka joogailevat niin rannalla kuin aalloissakin(?). Kylpevät rannalla hiekassa ja keskustelevat äiti luonnon kanssa. Luonnosta tulikin mieleen, että ainuttakkaan Australian spessu-eläintä ei olla nähty. Kenguru on nähty omalla lautasella ja koalatkin on pysytellyt puskissaan. Eläintarhaan ei jotenkin kiinnosta näitä mennä katsomaan, luonnosta kun niitä täältä löytyy. Ainut makea flashi elukoista on se, kun olin byronin rannalla katsomassa auringon laskua ja delffiini hyppäsi rannan tuntumassa voltin.
Tästä voi taas Jesse jatkaa, kun olivat sydneyyn lähdössä tapaninpäivänä.
Jokatapauksessa bussit oli kirjaimellisesti täynnä, sillä kaikki halusivat nähdä maailmankuulut sydneyn uv-ilotulitukset. Greyhoundejakin oli jouduttu ottamaan kaksi linjuria pötköön, koska pelkästään byronista lähti niin paljon sakkia. Nohevina olimme välttäneet paiseilun tästä ja ottaneet liput jo surfersista. Sydneyssä oltiin sitten 27.12 jossain yyber-aamulla ja ei ollut hajuakaan mihin mennä. Kaikki ja siis aivan kaikki majatalot kertun kotikolosta hiltoniin oli täpötäynnä ja meille oli siunautunut paikka vanhan tuttumme steven (brasseista) kautta jostain päin sydneytä. Viestillä oltiin aikaisemmin saatu osoitteet ja tarvittavat numerot, mutta jostain syystä puhelin, jolla nämä tiedot olivat oli rikki. 7tuntia odotimme bussiasemalla ja koitimme soittaa Joelille ( siis tälle steven kaverile) ja pohtia mitä ihmettä teemme, jos he eivät vastaa. Saimme kuin saimmekin tietokoneen kautta kaivettua osoitteen puhelimen syövereistä ja pamautimme East Rydeen taxilla. Palkkioksi taksikuskin ystävällisyydestä ja elämänkertansa tulkitsemisesta annoimme herralle 30aud. Menimme koputtelemaan asunnolle ja ketään ei ollut. Jätimme lapun ovelle, että käytiin riehumassa ja ottakaa yhteyttä blaablaa. Takasin saman taksikuskin seurassa kylille ja jossain hostellissa oli yhdelle yölle tilaa. Check innissä nimiä kirjoittaessa puhelin alkaa päristä, kun east ryden outoimpiin lukeutuva Chris soittaa ja sanoo, että nyt ollaan kotona. Ei auttanut kuin ottaa Chrisin ohjeiden mukaan 506-dösä ja taistella itsensä tähän lähiöön. Ovi auki ja pojat ottavat vastaan hyvillä mielin vieraat vastaan. Repun sain laskettua, kun chris kysyy jo, että haluanko nähdä hänen helikopterinsa?!?!! Nojoo, mikä jottei tuumin ja samalla kelailen että mihin on taas nimi lyöty alle.. Ukko oli tuhlannut 45-50k aud eli reilu 20tuhatta euroa omakyhäämään heliskuukkeriin, joka oli vielä kesken, joskin lensi jo. Illalla nukkumaan, kuhan oli ihmettellyt 62" full hd-telkkarilta uusimmat heroesit ja top gearit. Söpösti tytöt nukkui lusikassa sängyllä, kun itse makoilin kuninkaan tavoin patjalla. Aamulla Joel ja Jess saapuivat kämpille myös ja koko katras oli koolla. Asunnossa asui myös Drew, joka oli Hyundaita kauppaava trancefanaatikko. Jess oli siis Joelin tyttöystävä, jonka Joel oli bongannut Kanadasta, kun olivat steven kanssa roadtripillä. Näiden ihmeellisten ihmisten ympäröimänä nautimme kauniista päivistä East Rydessä ja Manly Beachilla. Shoppailtiin taas lompakot ohuiksi, olihan otettava joulun jälkeisistä alennuksista täysi hyöty! Oli leffa iltaa ja oli kitaran rämpystys-jurri-iltaa, kunnes uuden vuoden aatto saapui. Olimme pääsyt eroon Bondain bile lipuista, jotka olisi vienyt meidät viimeistään vara-rikkoon ja päätimme mennä talon asukkien mukana kaupunkiin pyörimään. Illasta ei paljoa muistikuvia käteen jäänyt ja parhaimmat naurut tuli kuvista/videoista, mitä illalta oli talteen saatu. Hienoiltahan ne ilotulitukset videolta näytti.. Nätti homma sinänsä, kun tätä varten oli Sydneyyn raahautunut ja tavallaan käteen ei jäänyt muutakuin darra. Parina seuraavana päivänä ei tehty lainkaan mitään ja levyteltiin vaan. Kolmantena päivänä alkoi tekemättömyys ahistamaan ja oli päästävä kylille. Jääkaapista oluet naamaan kuleksimasta ja nokka kohti Kings Crossia. Siellä piti tavata Laura kiwibussista, sillä neidolla oli syntymäpäivät ja niitä tuli juhlia sen mukaan. Ikinä ei kyllä oltu samassa paikassa samaan aikaan, joten eipä tullut femmoja heitettyä.
Oliko se sitten viides päivä, kun illalla tiet tyttöjen kanssa erosi ja otin suunnan kohti Byronia jälleen. Mimmit lähti Melbourneen töitä etsimään. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että tytöt ettivät camper vania ja sanovat, että töihin ei jaksa vielä mennä.. Jokatapauksessa kohtuu kiven alla oli taas liput takaisin byroniin ja kunnon munkilla sain liput premier-bussien kautta. Vielä suuremman kiven alla oli majoitukset ja olinkin valmis ripustamaan hammockkini rannalle ja toivoa, ettei sada. Kuitenkin Jussin siniset silmät oli saanut minullekkin sängyn selän alle samaisesta majatalosta, missä jussinkin majaili. Reppu syrjään ja biitsille surffaamaan. Eihän siitä taas mitään tullut, lauta pari jalkaa lyhkäisempi, kuin ecuadorissa ja aallot sketsejä. Illalla tyhjennettiin uudenvuoden vodkat ja naureskellen nukkumaan. Tässä välissä ei voi ohittaa meidän päivällistä, nimittäin siinä oli nörtit sivussa monttuauki papujensa kanssa, kun lyötiin pöytään kenguru pihvit, perunamuusia ja freesi salaatti. Söpö hyppelijä oli oikein makoisaa.
Seuraavana päivänä pikku dageneftereissä ottamaan revanssia aaltojen kanssa. Nyt mentiin lähelle majakkaa, joka oli tavallaan jo eri biitsillä. Jäätävä virtaus ja ei meinannu päästä edes mestoille, jossa aallot murtuu. Kuitenkin pääsi vähän reenaileen, sillä viimoisesta kerrasta oli taas aikaa vierähtänyt.. Tänä iltana sitten meinattiin ottaa muutama enemmän ja otettiinkin. Hostellilla oli bbq-ilta ja hyvin skeptisin mielin ruokaa odottamaan muutaman keppanan seurassa. Aivan naurettavaa höttöä taas tuotiin eteen ja usko kunnon barbeque mässyihin katosi totaalisesti. Myöhemmin katosimme Cheeky monkeysiin muutaman hostellilla tutuiksi tulleiden seurassa. Jussi oli varmaan aamulla tiputettu johonkin redbull-vatiin ja se joraskin pyödillä koko illan. Itelle oli todennäköisesti sekoitettu valiumia aamukaakaoon ja koitin väritellä britti-paulille ja aussi mimmeille parhaani mukaan.
Aamulla vieläkin hämysimmissä jumeissa lähettiin jussin,paulin ja brassin( jonka nimeä en millään muista) kanssa vehreemmille niityille surffauksen suhteen. Huvittava detaili tästä brassista on että ukko laitaili naamariin aamuisin hyvän satsin kreatiinia että olisi tarpeeksi räjähtävyyttä ottaa aaltoja. Ihme hifistelyä. Paul jalomielisesti lainasi toista omaa lautaansa, sillä meillä ei ollut kuin Jussin lauta. Reilun puolen timman tarpomisen jälkeen päästiin rannalle. Biitsi oli rauhaisa ja sen pohjoispääty päättyi kallioon, jonka vierellä jengi surffas. Brassi oli aikasempana päivänä siellä käyny uittamassa ja kehu mestaa maasta taivaisiin. Kivaltahan se näytti, mutta ukko oli tainnut hieman yliarvioida meidän surffi-skillsit. Aallot oli sellassia max 3m korkeita myllyjä ja pienempiä ei juuri löytynyt. Täällä kyllä pääsi murtumis kohtaan tosi iisisti, nimittäin kallion vierestä lähti hämynen virtaus suoraan oottelu mestoille. Kuviteltaa ittenne lillumaan surffilaudan päällä serenan villissä virrassa, kohtuu hyvä kyyti! Varmaan 4h lilluttiin ja pannuteltiin aalloilla, sen jälkeen oli pakko mennä kuosiutumaan fish & chipsien seuraan ja jäätämään hostellille. Illalla vielä tavattiin Colin kiwibussista ja jauhettiinkin sen kanssa vika byronin ilta.
Tähän mennessä ollaan opittu jo yksi aika kova trikki nimittäin etuperin voltti. Se lähtee aika iisisti ku otat tarpeeks suuren aallon ja sit jäät arpomaan hetkeks et nousisko vaiko eikö. Tässä vaiheessa muistat, että vielä hetki sitten olisi pitänyt nojaa eteenpäin, kuitenkin nyt pitäisi olla jo pystyssä ja seuraavaksi huomaat myllyttävän pohjaa myöten, kuin lohi pesukoneessa. Näiden jälkeen yleensä tarkka korvainen kuuli rannalta jotain tälläistä: " Homojen hommaa tää surffaaminen." Että se siitä laidback- ajattelu tavasta. Homma raastaa hermoja enemmän kuin golffi. Toivottavasti Bali antaa tällä saralla hieman enemmän.
Btw. Ukko kotoa oli laittanut joskus joulukuun alkupäivinä joulupaketin matkaan suomen maalta ja sen piti olla perillä yhdeksän arkipäivän päästä. Olin vielä Uudessa- Seelannissa, kun aloin kyseleen mimmeiltä, josko pakettia kuuluisi. Nada. Ei mitään. Aina silloin tällöin kyseltiin Surfersin postikonttorista, että oliko tullu pakettia ja vastaus oli kielteinen aina. Sitten oltiin jo lähössä byroniin ja sen jälkeen jo Sydneyyn ja kenelläkään ei tuntunut olevan vainua, missä paketti seilaa. Byronista lähtiessä saatiin tieto, että paketti oli laitettu takaisin suomeen laivan mukana, koska sen kanssa oli niin paljon ollut säätöä. Jäi kossupullo saamatta, prkl!
9.1.2009 Strictly 10am oltiin reput selässä Byron Bayn Backbackersin pihalla ja totaalisen valmiit jättämään byronin tank-top-keijot ( :D) ja jatkamaan Brisbaneen. Sinne tai nyt voi jo sanoa, että tänne saavuttiin neljän tienoon samana päivänä. Eilen siis. Oltiin laiskuudessa valittu helpoin hostelli koko maailmasta nimeltään Base. Todella innoissamme odotimme taas, mitä tällä ketjulla on tarjota meille. Lääväksihän paikka osottautui, mutta meidän onneksi täällä ei tarvitse maata kuin muutama yö. Käytiin katsomassa vielä Seven Pounds- leffa, jonka olin jo Sydneyssa katsonut koneelta. Suosittelen kaikille! Tyyliin ysin aikaan nukkumaan ja sisäinen kynttilä sammui jälleen kerran sekunneissa. Tänään päätimme lähteä explooraamaan Brisbanea jalkaisin ja suuntasimme "rannalle". Joen varteen oli kyhätty artificial beach ja ranta oli yhtä aito kuin teko dikki ja kaks lepakkoo. Kuitenkin löysimme puiston kaistaleen, jossa pystyimme harjoittamaan ehkä kovinta urheilulajia, nimittäin salkkupalloa! Kyllä ihmiset kateellisena ihmettelivät meidän jumalallisia taitoja tässä yhdessä maailman vaativimmassa lajissa. Viimeinen lause oli suurinta höttöä, mitä koskaan on suustani tullut, mutta hauskaa meillä siellä kuitenkin oli. Paluu matkalla koitettiin casinolle sisään, mutta dress code ei mätsänny vaatimuksiin. Damn, miljoonat jäi nyt sinne! Pyörittiin vielä kylillä muutama tunti kaupoissa pyörien ja syöden.
Nyt aion kertoa hieman tästä jumalten kesänvietto lajista, nimittäin salkkupallosta. Kyseseessähän on beachball eli vapaasti suomennettuna salkkupallo. Kahdella vanerista kyhätyllä räyskällä hakataan kössipalloa kuin päätöntä kanaa.. Minkäänlaista järkeä pelissä ei ole ja wikipedian mukaan tätä harrastaa vain hc-dudet. Salkkupallon nimi juontaa Ipeneman legendasta, salkkuhemmosta. Kuvitelkaa Kummelin se lyhyt heebo, oisko nimi nyt Timo? Anyway, heebo tulee jäätävällä tänärillä ja ehkä skidillä kessillä Ipaneman pohjoispäätyyn tukka ponnarilla ja vielä speedot jalassa! Heittää törkeen coolisti salkun maahan, avaa sen ja ottaa mailan sieltä, huomatkaa ei ollenkaan palloa. Menee kesken muiden pelin mukaan touhuun ja pesee kaikki. Jos eurosport olisi ollut kameroiden kanssa rannalla, ukosta olisi tehty dokumentti muiden urheilulegendojen seuraan. Mies oli paremmassa tikissä, kuin michael schumacher ja jordan omissa lajeissaan aikanaan. Ei mitään rotia. Mies roiski palloa siihen malliin, että vastujat tunsivat olevansa osa Normandian maihinnousua D-Dayna. Hänen rystynsä tunnetaan nimellä pettämätön ja kämmen piiskana. Ukko on legenda.
Näihin tunnelmiin, näihin fiiliksiin. Jesse ja Jussi Brisbane, Australia.
lauantai 20. joulukuuta 2008
Hip hop hurrei
La 20.12? klo ei tietoa / Surfer's Paradise, AUS (!)
Terrrrve!
"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..
Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..
Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.
Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.
Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.
Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...
13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.
Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.
17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...
Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.
Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:
Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..
Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..
10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.
Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi
Terrrrve!
"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..
Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..
Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.
Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.
Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.
Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...
13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.
Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.
17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...
Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.
Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:
Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..
Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..
10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.
Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
