La 20.12? klo ei tietoa / Surfer's Paradise, AUS (!)
Terrrrve!
"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..
Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..
Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.
Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.
Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.
Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...
13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.
Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.
17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...
Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.
Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:
Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..
Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..
10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.
Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi
lauantai 20. joulukuuta 2008
Hip hop hurrei
La 20.12? klo ei tietoa / Surfer's Paradise, AUS (!)
Terrrrve!
"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..
Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..
Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.
Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.
Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.
Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...
13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.
Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.
17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...
Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.
Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:
Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..
Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..
10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.
Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi
Terrrrve!
"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..
Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..
Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.
Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.
Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.
Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...
13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.
Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.
17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...
Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.
Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:
Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..
Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..
10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.
Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi
maanantai 8. joulukuuta 2008
la 6.12 klo 1806 Westport
Wellingtonista ollaan päästy Westporttiin. Tosiaan, Keskiviikkona lähettiin Interislanderilla etelä-saarelle ja hyvä tuuri kävikin, sillä ehittiin aikasempaan lauttaan, joka lähti 18.15. Liput meillä oli 20.00 lähtevään, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan virkailijaa, hyvä meille. Päästiin Pictoniin ja Jussilla piti olla tiedossa hostelli ja olikin, mutta yhteystiedot oli hukassa. Siinä aikamme pyörittiin sateessa, etsien jotain hasardi nimellä varustettua lodgea, johon saatiin vieläkin hasardimmat ohjeet kävellä. Jussi suoritti nohevana tiedustelua lähialueesta ja itse jäin partioimaan kamojen luokse, ettei kukaan rotta pääse ryävään meitä! Sieltä se paukki sitten kertoen, että oltiin 50m päässä lodgesta, mutta ei oltu huomattu paikkaa hyvän navetuksen ansiosta. Majapaikkaan sisään ja ketään ei ollut vastassa ja ovet auki, ku tatjanan haarat. Aamulla sitten päätettiin kuitenkin maksaa, sillä saatiin jopa ilmanen aamupala, joka on ollut yhtä harvinaista kuin köyhän suomenruotsalaisen löytäminen. Bussiasemalle ja kohti Nelsonia. Fern lodge löytyi kohtuu kivuttomasti, vaikka ennakkoon ei tietoa paikasta ollutkaan. Nyt siis elettiin torstaita, illalla hajoiltiin south parkin todella mauttomalle jaksolle ja ainakin allekirjoittanut sammui kuin piha lyhty sen jälkeen. Jussi seuraavana aamuna heräs, ku tuore mosa yläpunkasta tasan kuudelta ja lähti kävelemään Abel Tasman national parkkiin, joka on ilmeisesti maailman kuulu. Itse skippasin hippi-kävelyn juuri tämän särmän heräämis ajankohdan vuoksi. Ihan hienoja kuviahan sieltä herra toi. Jussi jatkakoon...
Jeps, nappasin aamudösän kaupungista kohti Abel Tasmania, johon saavuttiin 1,5 tuntia myöhemmin. Sieltä nappasin vesitaxin joka heitti mut jonnekin Anchorage? mestalle, josta oli tarkoitus kävellä takasin puiston sisäänkäynnille. Matkaa noin 11km. Ensi vaikutelma paikasta oli erittäin lupaava. Kuvitelkaapa ite: Istut yksin noin 400m pitkällä rannalla, jossa hiekka on niin kirkasta ettei mitään toivoa selviytyä ilman arskoja. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja vesi on turkoosia. Täydelliset asetelmat paratiisille. Paikka ei näytä yhtään Uudelta-Seelannilta. Voisi kuvitella olevansa jossain päin Aasiaa.
Meinasin heti alkuun että palaisin takaisin Nelsoniin hakemaan telttaa ja Jesseä. Pelkästään tällä yhdellä rannalla olisi voinut lusia seuraavat viikot. Päätin kuitenkin lähteä tallaamaan. Matkan varrelta löytyi vielä siistimpiä rantoja. Sellasia pieniä missä olisi varmasti saanut olla ihan rauhassa. Lounaan vetäisin yhdellä rannalla ja kävin välillä uimassakin. Vesi tosin oli suht kylmää. Aika rikki oli jalat illalla kun tuli sen verran vauhdilla matkaa taitettua. Ei oikein osaa sössöttää miltä siellä näytti, mutta sanotaanko että ehdottomasti yksi siisteimmistä mestoista missä olen käynyt... Ehkä kuvista saa jotain ideaa paikasta. Cheers!
Jesse/Jussi
Jeps, nappasin aamudösän kaupungista kohti Abel Tasmania, johon saavuttiin 1,5 tuntia myöhemmin. Sieltä nappasin vesitaxin joka heitti mut jonnekin Anchorage? mestalle, josta oli tarkoitus kävellä takasin puiston sisäänkäynnille. Matkaa noin 11km. Ensi vaikutelma paikasta oli erittäin lupaava. Kuvitelkaapa ite: Istut yksin noin 400m pitkällä rannalla, jossa hiekka on niin kirkasta ettei mitään toivoa selviytyä ilman arskoja. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja vesi on turkoosia. Täydelliset asetelmat paratiisille. Paikka ei näytä yhtään Uudelta-Seelannilta. Voisi kuvitella olevansa jossain päin Aasiaa.
Meinasin heti alkuun että palaisin takaisin Nelsoniin hakemaan telttaa ja Jesseä. Pelkästään tällä yhdellä rannalla olisi voinut lusia seuraavat viikot. Päätin kuitenkin lähteä tallaamaan. Matkan varrelta löytyi vielä siistimpiä rantoja. Sellasia pieniä missä olisi varmasti saanut olla ihan rauhassa. Lounaan vetäisin yhdellä rannalla ja kävin välillä uimassakin. Vesi tosin oli suht kylmää. Aika rikki oli jalat illalla kun tuli sen verran vauhdilla matkaa taitettua. Ei oikein osaa sössöttää miltä siellä näytti, mutta sanotaanko että ehdottomasti yksi siisteimmistä mestoista missä olen käynyt... Ehkä kuvista saa jotain ideaa paikasta. Cheers!
Jesse/Jussi
tiistai 2. joulukuuta 2008
South Island, here we come!
Heipodei.
Taupo taupo. Paikka on nähty. Aktiviteettiä ja aktiviteettiä. Koko maa on kuin aikuisten disney world. Nooh, pääs siellä vähän chiluttaakkin, että ei hullumpi paikka. Siellä oltiin myös jopa kaksi yötä, joten senkin puolesta mahtavuus oli taattu. Tarjolla olisi ollut skydivee ja kävelyä/ haikkailua vuorella, joka on tuttu taru sormusten herrasta ( Mt Doom). Skydivet heitettii jo paihiassa, joten ei sille ja kävelylle olisi pitänyt lähteä 05.20. Jussi tuli baarista kahen aikaan, joten ei myös tälle. Ei muutenkaan oikein napannu lähteä 21km kävelylle ja maksaa siitä vielä. Maisemat ois kyllä ollu varmaan kohillaan, sillä mestat on UNESCOn world heritage listalla. Suolaa haavoihin vielä lisää fakta, että reitti on maailman top5 dallaus-trackeillä.. Tauposta lähettiin lauantaina 29.11 ja menossa oli Lake Taupon ympäriajot pyörien välillä. Meno oli lepposaa, sillä meidän reitti kulki järven reunaa pitkin ja pyöriä oli sen verran, että niitä oli turha lähteä ohittamaan. Lounas vedettiin picnic muodossa jälleen kerran kohtuu päräyttävissä maisemissa, nimittäin just tämän samaisen Mt Doomin lähimaastossa. Ei pöllömpää. Tultiin River Walleyyn, joka on paikka joen notkossa keskellä ei mitään. Homma pyörii täysin white water raftingin ympärillä ja ilman kiwiexperiencen ja tämän lodgen välistä diiliä paikka kuihtuisi aika alta yksikön. Joka päivä uus satsi jengii ja paikka täyteen. Vois taas olla huonompiki diili!
Tänään sunnuntaina pitäis lähteä kohti Wellingtonia ja siellä pitäis budjaa kolme yötä. Tiistaita tässä ootellaan, nimittäin saatii liput Kanye Westin Glow In The Dark tourille. Lämppääjänä nöyrästi Nas. Toivottavasti jengi menee banaaneiks. Keskiviikkona pitäis loikkaa eteläsaarelle, joten sekin on mielessä. Nyt tällä hetkellä mielessä on, yllätys kyllä, kysymys: Miksi piti taas ottaa ne muutama liikaa eilen?
Näihin tunnelmiin.
---------
Terve taas. River Valleysta päästiin kuin päästiinkin Wellingtoniin. Tosin bussin vasen takaiskari sanoi itsensä irti. Modern-day-superheroa eli korjaajaa odotettiin pari tuntia ja vielä tunnin verran jannu ropaili siellä. Illalla 23 aikaan päästiin wellingtoniin ja pizzan kautta nukkumaan. Maanantai tuhlattiin kaupungilla pyörimiseen ja iltapäivän jäädin koneella. Illalla baariin ja tappiin asti. Seuraavana aamuna päätettiin ottaa spartalainen kuuri, sillä kaljan kittaus loppui nyt Australiaan asti. Soon raanavettä ja kettinkiä loppu seelanti!
Tiistaina homman nimi oli Kanyen ja Nas seuraaminen TSB Bank Arenalla. Keikan oli alkava 19.30 ja päätimme viiden aikaan lähteä areenalle, että saisimme hyvät paikat. Satamaan saapuessa (mesta siis oli satamassa) ihmetellään, kun jono ei ollut kuin parikyt meetteriä pitkä. Eikö jengi fiilaa tääläpäin hipidihoppia? Seiskan aikaan jengiä oli paikalla jo paljon enemmän ja fiiliskin alkoi nousta. Päästään sisälle ja areena oli positiiviseks yllätykseksi kohtuu pieni. Populaa ei nimittäin olis ollu täyttämään mitään hartwall areenaa yms.. Hyvät paikat lavan eestä ja odottelua. Pirun kauan sai kuunnella pirun lyhyttä playlistiä ja sitten räjähti! Jengi aivan banaaneina, kun lavalle saapuu Scribe. Ukko tulee asiallisesti reppuselässä lavalle ja ottaa yleisön haltuun. Joku uus-seelantilainen artisti se oli ja ihan mukiin menevältä se kuulosti. Yleisö pomppi ja osas sanat ulkoa. Hyvä meininki. Sitten reppu selkään ja Scribe hävis lavalta. Taas sama playlisti soimaan oottelemaan Nasiria. Pieni muotonen livebändi kitaristeineen , rumpaleineen ja pari jätkää siellä syntikkaaki rämäs. Porukka taas sekasin, ku stockkan hulluil päivil Nasin saapuessa lavalle. Mies veti älyttömän keikan kaikkine vanhoine viisuineen, tuli street dreamsii, messagee, just a momenttii, i can, oikeastaan kaikki mitä itse haluskin kuulla. Oli sellanen fiilis, että keikka olisi ollut ohi. Totuus oli kyllä taas sitten hieman toisenlainen. Pitkään antoi Lännen Kani odottaa, mutta se palkittiin. Ei pysty muistaan, millä se oman osuutensa alotti. Pieni muotoinen live bändi muuttui jäätäväksi. Oli patarummun paikuttajaa ja mitä lie soitinta. Uskomaton pauke, pärinä ja valo. Leizerit sohien se siinä hetken huuteli heartbreakistaan ja se päättyi siihen, kun äijä avautu sellanen 10min, kuinka paljon sillä on paineita. Pelkkää asiaa se siinä jauhoi, mutta yleisö ei oikee fiilinnu tästä. Halusivat Nasia takas lavalle ja hiphoppia, mut sitten pärähti taas. Äijä flippas totaalisesti ja sano vaan tylysti, että tässä teille hiphoppia. Ei kuulunut enää solvauksia yms.. Autotune vocoderia (damn you t-pain) käytettiin kyl aika paljon ja muutenkin oli samplätty biisejä kohtuu reilusti, mutta se toimi. Kolmannen encoren jälkeen meinattiin, että keikka olis ohi, sillä show oli sen mukainen. Päätettiinkin lähteä 4h keikan alkamisen jälkeen. Ulos päästessä alkaa american boy pauhamaan ja varmaan jatkoi yli keskiyön siellä, mutta me ei pystytty enään seisomaan! Wicked.
Nyt on keskiviikko 3.12 ja tänään tuossa kolmen tunnin päästä pitäis mennä lautalla eteläsaarelle ja viettää Pictonissa yksi yö. Sieltä jatkaa huomenna jollain bussilla Nelsoniin ja lähteä sieltä 6.12 etiäpäin Kiwillä. Lisätäksemme Pohjois- Saari ei ole antanut niitä maisemia, mitä tänne tultiin katsomaan. Joten toivottavasti Etelä-Saarella on helmansa alla jotain nähtävää.
Eihän tässä taas, moro.
Jesse/Jussi
Taupo taupo. Paikka on nähty. Aktiviteettiä ja aktiviteettiä. Koko maa on kuin aikuisten disney world. Nooh, pääs siellä vähän chiluttaakkin, että ei hullumpi paikka. Siellä oltiin myös jopa kaksi yötä, joten senkin puolesta mahtavuus oli taattu. Tarjolla olisi ollut skydivee ja kävelyä/ haikkailua vuorella, joka on tuttu taru sormusten herrasta ( Mt Doom). Skydivet heitettii jo paihiassa, joten ei sille ja kävelylle olisi pitänyt lähteä 05.20. Jussi tuli baarista kahen aikaan, joten ei myös tälle. Ei muutenkaan oikein napannu lähteä 21km kävelylle ja maksaa siitä vielä. Maisemat ois kyllä ollu varmaan kohillaan, sillä mestat on UNESCOn world heritage listalla. Suolaa haavoihin vielä lisää fakta, että reitti on maailman top5 dallaus-trackeillä.. Tauposta lähettiin lauantaina 29.11 ja menossa oli Lake Taupon ympäriajot pyörien välillä. Meno oli lepposaa, sillä meidän reitti kulki järven reunaa pitkin ja pyöriä oli sen verran, että niitä oli turha lähteä ohittamaan. Lounas vedettiin picnic muodossa jälleen kerran kohtuu päräyttävissä maisemissa, nimittäin just tämän samaisen Mt Doomin lähimaastossa. Ei pöllömpää. Tultiin River Walleyyn, joka on paikka joen notkossa keskellä ei mitään. Homma pyörii täysin white water raftingin ympärillä ja ilman kiwiexperiencen ja tämän lodgen välistä diiliä paikka kuihtuisi aika alta yksikön. Joka päivä uus satsi jengii ja paikka täyteen. Vois taas olla huonompiki diili!
Tänään sunnuntaina pitäis lähteä kohti Wellingtonia ja siellä pitäis budjaa kolme yötä. Tiistaita tässä ootellaan, nimittäin saatii liput Kanye Westin Glow In The Dark tourille. Lämppääjänä nöyrästi Nas. Toivottavasti jengi menee banaaneiks. Keskiviikkona pitäis loikkaa eteläsaarelle, joten sekin on mielessä. Nyt tällä hetkellä mielessä on, yllätys kyllä, kysymys: Miksi piti taas ottaa ne muutama liikaa eilen?
Näihin tunnelmiin.
---------
Terve taas. River Valleysta päästiin kuin päästiinkin Wellingtoniin. Tosin bussin vasen takaiskari sanoi itsensä irti. Modern-day-superheroa eli korjaajaa odotettiin pari tuntia ja vielä tunnin verran jannu ropaili siellä. Illalla 23 aikaan päästiin wellingtoniin ja pizzan kautta nukkumaan. Maanantai tuhlattiin kaupungilla pyörimiseen ja iltapäivän jäädin koneella. Illalla baariin ja tappiin asti. Seuraavana aamuna päätettiin ottaa spartalainen kuuri, sillä kaljan kittaus loppui nyt Australiaan asti. Soon raanavettä ja kettinkiä loppu seelanti!
Tiistaina homman nimi oli Kanyen ja Nas seuraaminen TSB Bank Arenalla. Keikan oli alkava 19.30 ja päätimme viiden aikaan lähteä areenalle, että saisimme hyvät paikat. Satamaan saapuessa (mesta siis oli satamassa) ihmetellään, kun jono ei ollut kuin parikyt meetteriä pitkä. Eikö jengi fiilaa tääläpäin hipidihoppia? Seiskan aikaan jengiä oli paikalla jo paljon enemmän ja fiiliskin alkoi nousta. Päästään sisälle ja areena oli positiiviseks yllätykseksi kohtuu pieni. Populaa ei nimittäin olis ollu täyttämään mitään hartwall areenaa yms.. Hyvät paikat lavan eestä ja odottelua. Pirun kauan sai kuunnella pirun lyhyttä playlistiä ja sitten räjähti! Jengi aivan banaaneina, kun lavalle saapuu Scribe. Ukko tulee asiallisesti reppuselässä lavalle ja ottaa yleisön haltuun. Joku uus-seelantilainen artisti se oli ja ihan mukiin menevältä se kuulosti. Yleisö pomppi ja osas sanat ulkoa. Hyvä meininki. Sitten reppu selkään ja Scribe hävis lavalta. Taas sama playlisti soimaan oottelemaan Nasiria. Pieni muotonen livebändi kitaristeineen , rumpaleineen ja pari jätkää siellä syntikkaaki rämäs. Porukka taas sekasin, ku stockkan hulluil päivil Nasin saapuessa lavalle. Mies veti älyttömän keikan kaikkine vanhoine viisuineen, tuli street dreamsii, messagee, just a momenttii, i can, oikeastaan kaikki mitä itse haluskin kuulla. Oli sellanen fiilis, että keikka olisi ollut ohi. Totuus oli kyllä taas sitten hieman toisenlainen. Pitkään antoi Lännen Kani odottaa, mutta se palkittiin. Ei pysty muistaan, millä se oman osuutensa alotti. Pieni muotoinen live bändi muuttui jäätäväksi. Oli patarummun paikuttajaa ja mitä lie soitinta. Uskomaton pauke, pärinä ja valo. Leizerit sohien se siinä hetken huuteli heartbreakistaan ja se päättyi siihen, kun äijä avautu sellanen 10min, kuinka paljon sillä on paineita. Pelkkää asiaa se siinä jauhoi, mutta yleisö ei oikee fiilinnu tästä. Halusivat Nasia takas lavalle ja hiphoppia, mut sitten pärähti taas. Äijä flippas totaalisesti ja sano vaan tylysti, että tässä teille hiphoppia. Ei kuulunut enää solvauksia yms.. Autotune vocoderia (damn you t-pain) käytettiin kyl aika paljon ja muutenkin oli samplätty biisejä kohtuu reilusti, mutta se toimi. Kolmannen encoren jälkeen meinattiin, että keikka olis ohi, sillä show oli sen mukainen. Päätettiinkin lähteä 4h keikan alkamisen jälkeen. Ulos päästessä alkaa american boy pauhamaan ja varmaan jatkoi yli keskiyön siellä, mutta me ei pystytty enään seisomaan! Wicked.
Nyt on keskiviikko 3.12 ja tänään tuossa kolmen tunnin päästä pitäis mennä lautalla eteläsaarelle ja viettää Pictonissa yksi yö. Sieltä jatkaa huomenna jollain bussilla Nelsoniin ja lähteä sieltä 6.12 etiäpäin Kiwillä. Lisätäksemme Pohjois- Saari ei ole antanut niitä maisemia, mitä tänne tultiin katsomaan. Joten toivottavasti Etelä-Saarella on helmansa alla jotain nähtävää.
Eihän tässä taas, moro.
Jesse/Jussi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
