Terse!
Nonnei, nyt on aika taas avautua. Viime viikon perjantaina okulaarit suunnattiin kohti Bay of Islandsia. Bussilla. Vuokra-auto-camper-van meni viturallee. Liikaa alko mietityttää lämpötila etelä saarella ja muutenki säätö/hinta-politiikka. 2h venattiin vuokraamolle vievää kyytiä. Se oli sitten vika tikka ja päätettiin ottaa bussisetti. KiwiExperience tarjosi halvalla (580nzd) lipun välille Auckland-Queenstown ja sen päätimme ottaa. Välistoppeina toimii Bay of Islands, Mercury Bay, Rotorua, Waitomo, Taupo, River Valley ja Wellington. Nämä ainoastaan pohjois-saarella. Etelä-saarella on yhtä pitkä litanja, paikat ei ole vaan hallussa vielä. Nyt ollaan paukittu aivan sairaanloisella sykkeellä Bay of Islandsista Taupoon. Joka päivä oltu, kuin siat säkissä bussissa ja ajettu kuin päättömät kanat kohti seuraavia aktiviteettejä.
Matka Bay of Islandsiin meni kivuttomasti, vaikka normaali 3h matka venähtikin 5 tuntiseksi. Bussissa törmättiin ensimäiseen suomalaiseen kanssamatkaajaan, Timiin. Kuultiin, että paikan päällä olis missio edessä. Missio nimeltä laskuvarjohyppy. Tähän oltiin tultu. Mielen ytimissä oli jauhanut ajatus tästä mieltäriipivästä teosta ja sen järjettömyydestä. Kuka ihminen haluaa tietyintahtoin hyppää pois täysin toimivasta lentokoneesta luottaen johonkin rättiin? Kuitenkin molempien adrenaliini alkoi virtaamaan normaalia voimakkaammin kuullessamme homman hinnan ja ulkona jäytäneen sään. Muuten niin sateinen Auckland muuttui täysin trooppis-humidooriseksi meri-ilmastoksi, pilvettömällä taivaalla varustettuna tietenkin. Kamat hostellille ja autoon, joka vei meidät nurmikentälle. Nurmikenttä ajoi tällä kertaa lentokentän asiaa. Onneksi ei täytynyt laskeutua sille. Nyt siis te adrenaliininistit petytte, sillä kyseessä oli tandem-laskuvarjohyppy. Ei se traditionaalinen hyppy tuntemattomaan yksin. Jokatapauksessa gearit niskaan ja minä, Jussi, molempien hyppyinstruktoorit, kuvaaja ja lentäjä ahtauduimme pieneen cesnaan. 25min tattikolareita ja hientuoksua, sitten merkki että minuutin päästä lähetään kohti maankamaraa. Tässä vaiheessa ilme oli vielä rento ja yhtä hymyä. 12000jalkaa korkeusmittarissa ja Jussi hävinnyt kuin pieru Saharaan koneen alle. Kauhealla hingulla ulko-oven reunalle ja kaveri tuuppaa mut reunalta alas, kuitenkin itse ollessa siinä sisällä. Ilme videolta katsottuna oli niin sanotusti priceless. Ensimmäiset pari sekuntia oli mahtavat ja sitten maanvetovoima teki tehtävänsä. Hetkessä se 200km/h saavutettu ja maa lähenee uhkaavan nopeasti. Hampaatkin tuli puhtaammiksi, kuin papin vehkeet, sillä ihan normaalisti alas tultiin monttu auki. Varjo auki ja ensimmäinen fiilis: Mahtavaa! Sitten vielä kieppiä varjon kanssa ja ihmetellessä suhteellisen päräyttäviä maisemia. Maahan tultaessa fiilis vieläkin mahtavampi. Hengissä! Tulipahan tehtyä. Muuten ilta kului muutaman oluen seurassa ja fiilistellessä aikaisempaa.
Seuraava päivä sarasti meille kohtuu aikaisin, sillä herätys oli lyöty soimaan seitsemän tienoon. Piti päästä uimaan delffiinien kanssa. Gay. No, niitä etittiin se kolme tuntia ja löytyi kuin löytyikin pieni parvi. Nukkumassa! Aivot jäissä ne siinä pyöri ku ryssät anttilassa. Uimaan ei sitten päästy. Nice. Illalla muutama miestä vahvempi paikallisessa pubissa ja yytsittiin rygby matsia. Ihmeteltiin, ku jengi oli meni kohtuu banaaneiksi pelin kulun suhteen. Seuraavana päivänä lehdestä katottiin, että Uuden Seelannin All Blacks oli voittanut maailmanmestaaruuden. Bileet oli kyllä sen mukaiset, että mistään paikallisottelusta ei pystynyt olla kyse. Jepjep, aamulla kajuutta homeessa ihmeteltiin miten sää voi muuttua niin nopeasti helvetillisen kuumasta kotoisan sateiseksi ja koleaksi. Kolmen aikaan bussi saapui ja nappas kyytiin riutuneet tien tallaajat. Takasin Aucklandiin, sillä ei keretty Mercury Bayhin vievään bussiin sunnuntaina. Yö Auckland Central Backpackerssissä ja maanantaina freesinä klo 08.20 valmistautuneena uuteen bussimatkaan. Matka Mercury Bayhin olisi autolla kulunut kolmessa tunnissa, mutta meillä meni kymmenen. Allekirjoittanut hiukan hiilenä, nimittäin mihinkään turhanpäiväsiin kävelyreissuihin mitäänsanomattomissa paikoissa en lähtenyt. Muutenkin ärsytti virua bussissa koko kaunis päivä ja vaan ihmetellä ulkona olevaa ilmaa.
Samaa shaibaa waitomoon asti. Yö aina yhdessä paikassa ja aina vaan kohti uusia aktiviteettejä.. I didn't sign up for this shit! Mitään kummempaa ei Mercury Bayssa ja Rotoruassa tapahtunut/ ollut. Paitsi ilmasta pizzaa baarista Rotoruassa ja geothermaalista toimintaa pulppuavan mudan muodossa ja sen yytsimistä. Waitomokin pieni kylä keskellä ei sitten yhtään mitään ja pyörii täysin black water raftingin ympärillä. Se on paikallinen villitys, jossa raftataan kallion sisällä märkäpuvut yllä. Meiltä jäi tämä väliin, sillä hinta oli kohtuu nihkeä meidän budjetille. Jokaista spedelinkoo tai vesileikkiä ei vaan pysty näin pitkällä matkalla tehdä. Waitomossa ilta kului bbq:n muodossa ja illan kohokohtana itselle oli nine shots of the world- shottiralli. Ihme risiiniöljyä ja tärpättiä ne eteen toi ja Suomesta opittuun tapaan: kaikki mikä eteen tuodaan myös juodaan. Tälläkin hetkellä Waitomon kylässä Curlys Barissa seinää koristaa teksti: " Jesse Suomi Finland Perkele". Voi taas äiti olla ylpeä pojastaan.
Seuraavana aamuna, eli tänään torstaina(?) päivä starttaa huuruiseen tapaan mielenkiintoisesti. Zach, heebo jonka kanssa manattiin koko aikaisempi päivä KiwiExperienceä ja jonka kanssa nauroimme "coolille" kuskillemme tulee kysymään yhteystietoja hikikarpalot otsalla juoksemisen takia. Äijä on yhtä hymyä ja sanoo, että jää kylään asumaan ja kaitsemaan lampaita. Oli kuulemma viettänyt elämänsä parhaimman tunnin ja ei halunnut, että kiwi-miss-experience vie tämän häneltä. Sanoi myös, että jos joskus kymmenen vuoden päästä satun lähtemään New Yorkkiin, niin hän saattaa olla jo takaisin. Tällöin suuntana on vermont ja puuterin pöllyttäminen. Niin fiiliksissä herra oli, kun näytin muutaman laskupätkän tälle. Ei muutakuin yläfemmat ja huuto perään, että peace out! Oon edelleenki onnellinen, että ukko teki näin ja haistatti babylonin kahleille pitkät. Hänellä olisi vielä ollut 3vkoa jäljellä lomaa ja sitten paluu jenkkeihin ja arkeen. Nyt kävi toisin. Tästä fiiliksissä bussiin ja yllättäen ei tarvinut pysähtyä minnekkään ja Taupoon saavuttiin muutaman tunnin jälkeen. Ensimmäinen reaktio: " Lunta!!" Lake Taupon toisella puolen näkyi vuori, jonka kuorta koristi tuo yksi veden olomuoto. Kauhea hinku päälle ja suunnitelma, kuinka vuokraisimme laudat ja ottaisimme helikopterikyydin huipulle. Tämä kaatui kuitenkin, sillä paikallisen laskukaupan omistaja sanoi, että lunta on kyllä pari metriä, mutta ei laskettavassa muodossa. Kyseltiin vielä kuitenkin heliskuukkerista ja sekin mahdollisuus vietiin, sillä heliski on ilmeisesti laitonta kyseisellä nyppylällä. Prkl!
Nyt on pakko jättää avautuminen seuraavalle kerralle, sillä kybä minsan päästä ilmanen BBQ! Mjitöööh!
Have a good one! Sweet as!
Jesse/Jussi
torstai 27. marraskuuta 2008
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Kiwis!
Goooood eyyy!
Täällä ollaan, toisella tuolella muailmaa ja sen just just tajuaa. Jos Santiagoa kutsutaan länsimaiseksi kaupungiksi, niin en tiedä miksi Aucklandia kutsuttaisiin. Länsimaahan tämä kait on, mutta ihan kuin kotiin olisi tullut. Ei tarvi kelailla ruokaa tilatessa ottaako arroz con polloa vai erroz von viulua. Lento sujui 13h aikaan nähden yhdessä hujauksessa. Neljän aikaan tiistai aamuna oltiin ihmettelemässä turvatarkastuksia maahantulon (!) yhteydessä. Jussia pidettiin Osama bin Ladenin lähisukulaisena, koska hänellä oli käytetyt trekkikengät! Märkärätti lyötiin naamalle myös siinä vaiheessa, kun kysyttiin lentokenttädösän hintaa kylille: 15nzdollaria. Tottunut niihin 2-3e kyyteihin, niin reilu puolella nousi nytten. Taas tiedustelunvalmisteluyksikkö oli aikaansa edellä ja majapaikka oli helppo tämän ansiosta löytää. 22nzd/ yö ja tuon, kun jakaa 2.32:lla saa summan euroissa. Ei ihan kamalan paha, mutta hinnakkaampaa kyllä kuin aikaisemmalla mantereella.
Muuten ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja jetlagia kuositellessa. Käytiin Skytowerissa yytsimässä kaupunki ilmasta, se kun on ollut tässä tapana. Satamassa meidät saattoi myös löytää, sillä kohtuu mielenkiintoista paattia siellä näytti olevan. Esimerkiksi aivan-saaaaaaaaaaaaatanan-iso purjevene, joka satama huhujen mukaan kuului Max Mosleylle. ( F1-guru vissiin?) Pakolliset kauppakierrokset käveltiin sataman jälkeen. Illalla tummui pojat kuin adventtikynttilät joulun jälkeen. Kiitos aikaerojen.
Tänään keskiviikkona jatkettiin aivan samaa kiertelyä ja reput saivat kuin saivatkin hieman täytettä. Jälleen kerran. Kauan kesti myös tulevan miettimisessä, sillä tänään oli päätettävä, millä eteenpäin mentäisi. Vaihtoehtoina oli joko vuokraa Campervan, jossa pystyy nukkumaan ja väsäämään safkat, tai ottaa dösäsetti mallia hop-on hop-off. Pitkään saivat molempien pienet rusinat kallojen sisällä pyöriä tätä pohtiessa ja päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Toivottavasti ei huonompaan. Yöt täällä ei ole kovin lämpösiä, mutta toivottavasti campervan ei petä ! Huomenna pois täältä ja nokka kohti Bay of Islandsia, joka pitäisi olla kohtuu päräyttävä paikka. Saas nähä kuin äijien käy.
Ei muutaku sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma!!
Chao,
Jesse/Jussi
Täällä ollaan, toisella tuolella muailmaa ja sen just just tajuaa. Jos Santiagoa kutsutaan länsimaiseksi kaupungiksi, niin en tiedä miksi Aucklandia kutsuttaisiin. Länsimaahan tämä kait on, mutta ihan kuin kotiin olisi tullut. Ei tarvi kelailla ruokaa tilatessa ottaako arroz con polloa vai erroz von viulua. Lento sujui 13h aikaan nähden yhdessä hujauksessa. Neljän aikaan tiistai aamuna oltiin ihmettelemässä turvatarkastuksia maahantulon (!) yhteydessä. Jussia pidettiin Osama bin Ladenin lähisukulaisena, koska hänellä oli käytetyt trekkikengät! Märkärätti lyötiin naamalle myös siinä vaiheessa, kun kysyttiin lentokenttädösän hintaa kylille: 15nzdollaria. Tottunut niihin 2-3e kyyteihin, niin reilu puolella nousi nytten. Taas tiedustelunvalmisteluyksikkö oli aikaansa edellä ja majapaikka oli helppo tämän ansiosta löytää. 22nzd/ yö ja tuon, kun jakaa 2.32:lla saa summan euroissa. Ei ihan kamalan paha, mutta hinnakkaampaa kyllä kuin aikaisemmalla mantereella.
Muuten ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja jetlagia kuositellessa. Käytiin Skytowerissa yytsimässä kaupunki ilmasta, se kun on ollut tässä tapana. Satamassa meidät saattoi myös löytää, sillä kohtuu mielenkiintoista paattia siellä näytti olevan. Esimerkiksi aivan-saaaaaaaaaaaaatanan-iso purjevene, joka satama huhujen mukaan kuului Max Mosleylle. ( F1-guru vissiin?) Pakolliset kauppakierrokset käveltiin sataman jälkeen. Illalla tummui pojat kuin adventtikynttilät joulun jälkeen. Kiitos aikaerojen.
Tänään keskiviikkona jatkettiin aivan samaa kiertelyä ja reput saivat kuin saivatkin hieman täytettä. Jälleen kerran. Kauan kesti myös tulevan miettimisessä, sillä tänään oli päätettävä, millä eteenpäin mentäisi. Vaihtoehtoina oli joko vuokraa Campervan, jossa pystyy nukkumaan ja väsäämään safkat, tai ottaa dösäsetti mallia hop-on hop-off. Pitkään saivat molempien pienet rusinat kallojen sisällä pyöriä tätä pohtiessa ja päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Toivottavasti ei huonompaan. Yöt täällä ei ole kovin lämpösiä, mutta toivottavasti campervan ei petä ! Huomenna pois täältä ja nokka kohti Bay of Islandsia, joka pitäisi olla kohtuu päräyttävä paikka. Saas nähä kuin äijien käy.
Ei muutaku sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma!!
Chao,
Jesse/Jussi
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Next destination: New Zealand
"If I take one more step, it'll be the farthest from home I've ever been." - Samwise Gamgee
Sellanen fiilis on nyt. Todella tyhjentynyt olo. Neljän ja puolen tunnin päästä lähetään kohti tuntematonta Oseaniaa. Taas lennetään Lanin operoimalla lennolla, joten mielenkiinnolla odotellaan siellä baggage claimissa.. Mitähän tällä kertaa häviää?
Etelä- Ameeriikka siis tutkittu meidän osalta tällä kertaa. 1,5kk ei riittänyt mihinkään ja uudestaan on tultava. Niin päräyttäviä mestoja riittäisi tahkottavaksi vaikka vuosiksi ja lähestulkoon kaikki keihin ollaan törmätty on ollut yli 6kk reissulla. Pelkästään tällä mantereella. Jos pitäisi kirjoittaa kaikki paikat ylös, mihin muiden mielestä olisi "mentävä" kirja olisi pidempi kuin pelastusarmeijan leipäjono. Meitä asia nyt ei sinänsä haittaa, koska alunperinkin tämä manner oli tarkoitettu bonariksi. Nyt alkaa ne mestat, mihin on aina utopistisesti haaveillut menevänsä.
Like Heikki Sorsa said: " Life's good."
Terveiset lämmöstä lähettää,
Jesse&Jussi
Sellanen fiilis on nyt. Todella tyhjentynyt olo. Neljän ja puolen tunnin päästä lähetään kohti tuntematonta Oseaniaa. Taas lennetään Lanin operoimalla lennolla, joten mielenkiinnolla odotellaan siellä baggage claimissa.. Mitähän tällä kertaa häviää?
Etelä- Ameeriikka siis tutkittu meidän osalta tällä kertaa. 1,5kk ei riittänyt mihinkään ja uudestaan on tultava. Niin päräyttäviä mestoja riittäisi tahkottavaksi vaikka vuosiksi ja lähestulkoon kaikki keihin ollaan törmätty on ollut yli 6kk reissulla. Pelkästään tällä mantereella. Jos pitäisi kirjoittaa kaikki paikat ylös, mihin muiden mielestä olisi "mentävä" kirja olisi pidempi kuin pelastusarmeijan leipäjono. Meitä asia nyt ei sinänsä haittaa, koska alunperinkin tämä manner oli tarkoitettu bonariksi. Nyt alkaa ne mestat, mihin on aina utopistisesti haaveillut menevänsä.
Like Heikki Sorsa said: " Life's good."
Terveiset lämmöstä lähettää,
Jesse&Jussi
tiistai 11. marraskuuta 2008
Thank you for flying LAN.
Moi.
Lyhykäisyydessään voisin kirjoittaa tähän vain ainoastaan yhden lauseen: Älkää lentäkö LANilla.
Mutta koska en ole yhtä julma, kuin nuo kasvottomat pirun kätyrit tuossa kyseisessä lentoyhtiössä kerron teille hieman pohjustusta mielipiteelleni. Lähdimme Rio de Janeirosta torstaina 6.11 hyvin chiluttuneena ja suuntasimme Chileen. Lento tosin tyssäsi Buenos Airesissa, sillä meillä oli jälleen kerran välilasku. Tällä kertaa se oli kuitenkin lyhyt kuin kanan lento ja pelkäsimmekin ettemme kerkeä jatkolennolle. Sille kuitenkin kerkesimme ja Santiagoon saavuimme 12.30 paikallista aikaa. Rutiinin omaisesti laukkuja hakemaan ja Jussin kamat tulikin tyyliin ensimmäisten joukossa. Omaa rinkkaa en nähnyt missään. Vitsailuiden jälkeen alkoi epätoivo oikeasti iskeä, kun matto ilkeänkurisesti pysähtyi. Tiskille nyrpeää naamaa näyttämään ja Etelä-Amerikkalaiseen tapaan vastaus meni jotenkin näin: "Katsele vielä, kyllä se jossain on. Odottele vaikka seuraavaa lentoa". Jep. Saatiin joku lappu, missä oli numero johon soitella ja kysellä laukun perään. Sinänsä oli kyllä mukava etsiä hostellia ilman rinkkaa, mutta kyllähän se vitutti. Olivat aivan varmoja, että reppu löytyisi 24h sisällä. Sen jälkeen, jollei laukkua näkyisi lentoyhtiö lähettäisi 70 usd:a, joilla taas pitaisi ostaa välttämättömät tavarat ainakin viikon ajalle! Yllä siis oli t-paita, puuvillahousut ja släbärit. No lievitystä tuskaan toi vakuutusyhtiön vastaus, että voisin hyvin mielin mennä ostamaan vaatekerran paljon suuremmalla summalla kuin tuo 70usd:a.
Seuraavana päivänä sitten sain puhelun noin kello 17.00, että rinkka on löydetty ja se on hostellilla 19.30 jälkeen. Ok, hemmetin hyviä uutisia. Jouduin skippaamaan paikallisen telefericon päälle kiipeämisen, sillä en olisi kerennyt takaisin hostellille puoli kasiksi. Jussi lähti sitten yksin tälle pyhiinvaellukselle. Jussi tuli myös takaisin. Rinkkaa ei näkynyt. Aloin soitella puoli ysin aikaan, että missähän rinkka mahtaa vieriä? Kukaan ei vastaa, vaikka asiakaspalvelu on auki 22.00 asti. Nojoo, no harm done. Ehkä joku väärinkäsitys.Seuraavana päivänä linkkiä aeropuertolle ja kukaan ei vastaa. Kahentoista aikaa sieltä soittaa joku tsubu, että rinkka oli tullut takaisin kentälle, koska en asunut antamassani hostellissa. TÄÄH?!? Hieman kyselyä ja täällä ei ollut kukaan käynyt edes kysymässä mitään. Rinkka kuitenkin luvattiin toimittaa klo 14-15 välillä. 18.30 Jussi sanoo naama virneessä, että käytkö hakemassa laukkus tosta respasta. Hieman pihalla tilanteesta alan kattella, onko mitään viety. Mukava aloitus oli huomata, että tyyliin kaikki elektroniikka on hävinnyt ja hieman vaatteita. Elektroniikan ymmärrän kyllä, mutta siis paitoja?? Mitä helvettiä? Ilmoja koristi suomen kielen sulosointuisimmat ärräpäät. Rinkan tuonut pablokin hiffasi viimeistään tässä vaiheessa, että kaikki ei ollut kohallaan. Puhelua konttorille ja fiilis oli mahtava, kun luuri lyötiin korvaan ja sen jälkeen ei saatu yhteyttä. Infona siis, että reppu oli kadoksissa sen 54h. Nojoo, sen kummemmin asiasta jaarittelematta: eihän tää nyt ihan ole menny, ku leffoissa.. Eipä tässä mitään kroisoksia olla, mutta joku roti kuitenki!
Santiagossa siis budjaillaan, tarkalleen Plaza de Armaan laidalla aukion nimeä kantavalla hostellilla. Nopean laskutoimituksen mukaan ollaan oltu tässä samassa paikassa jo 5 yötä ja ei olla sitten tehty yhtään mitään ! Lukuunottamatta siis Jussin ultimate Teleferico maratoonia ja paikallisen korkeasaaren visiittiiä. Apinoita nähään hostellissa tarpeeksi (pari hjollantilaista nörttiä) ja parin kuukauden päästä ihan luonnossa (siis niitä oikeita). Ja käytiin me koittamassa, jos olisi kuppi maistunu, mutta ei niin ei. Jammin Club niminen alkoholia tarjoava luola oli kyllä utuisen mainio, mutta väsymys vei tonttiin liian aikaisin. Naurettavaa. Ai niin, ollaan me aurinkoakin ainakin saatu. Ulkona siis viihdytty kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ilmat ollu meijän puolella, nimittäin pilvetön taivas ja helvetilliset 27astetta lämmintä. Infernaalisen tuosta tekee tämä betonin määrä, mukulakivillä kävelyyn tarvitsisi fakiirin tutkinnon. Niin kuuma ja kuiva tuolla on. Oli miten oli, niin hyvin apaattista on toiminta ollut verrattuna ihan mihin tahansa.Tänään tosin piti lähteä rannalle Valparaison läheisyyteen, mutta Jussin flunssa/kuume/oloilu jätti meidät tänne mätänemään. Saamattomuudella ei siis ole jalansijaa meidän seurassa! Olosuhteiden uhreja tässä vaan ollaan. Jos torstaina vaihtaisi vaikka hostellia, ihan vaan vaihtelevaisuuden vuoksi.
Rahaa tää paikka syö, ku himoläski mäkkärissä. Yö hostellissa 12taalaa ja mätöt vaihtelee reilusta 3e:sta 10:een. Hyvii mäsäytys paikkojaki on vaikea tästä lähiympäristöstä havaita ja jos niitä löytyy, niin pihvit viedään lautaselta. Kohtuu törkeitä ovat nuo nälkäiset lapset täällä. Jussilta olisi lähtenyt sirlon steakki, ellei kung-fu olisi ollut hallussa. Sämpylän se pirulainen kuitenkin pääsi ryöväämään. Minkäänlaista ruokakauppaa ei viiden päivän aikana olla edes löydetty, eli nuudeliakaan ei olla päästy vääntään! En tiedä sitten mikä paasto täällä on meneillään, mutta ainakin meillä maha kurnii kokoajan. Onneksi 50m ovelta on Amerikan, tarkalleen Kentucyn lahja friteeratun kanan ystäville. God bless America! En tänne kyllä kulinaarimatkalle tulisi, sellasta höttöä eteen on laitettu, kun sitä on jostain haalinut. Viinit on sitten asia erikseen, mutta niistä ei tietoa ole niin ollaanpa hiljaa.
Ensimmäistä kertaa tällä matkalla tuntuu, että arki on pamahtanut märkärätti vasten naamaa. Päivät noudattaa samaa linjaa ja ollaan jopa käyty leffassa aikaa tuhoamassa! Nyt taas varmaan ne villasukat siellä kotikammareissa pyörii, kuin tasmaanian tuholainen loony toonsseissa. Näin nyt asia vain on.
Yksi, mikä on jäänyt nakertamaan mielen syövereitä on lähialuiden vuorien laskukauden loppuminen pari hassua päivää aikaisemmin, kuin tänne päästiin. Kelailtiin jo, että päästäisiin kevät hangille leikkimään, mutta matto vedettiin jalkojen alta kylmästi. Olisi taas ollu vyön alla jotain, mitä moni ei voi sanoa tehneensä. Laskeminen Andeilla. Noh, jätetään se ensi kertaan.
Eikai tässä sen kummempia, Uutta- Seelantia odotellessa.
Lämpimin terveisin,
Jesse & Jussi
Lyhykäisyydessään voisin kirjoittaa tähän vain ainoastaan yhden lauseen: Älkää lentäkö LANilla.
Mutta koska en ole yhtä julma, kuin nuo kasvottomat pirun kätyrit tuossa kyseisessä lentoyhtiössä kerron teille hieman pohjustusta mielipiteelleni. Lähdimme Rio de Janeirosta torstaina 6.11 hyvin chiluttuneena ja suuntasimme Chileen. Lento tosin tyssäsi Buenos Airesissa, sillä meillä oli jälleen kerran välilasku. Tällä kertaa se oli kuitenkin lyhyt kuin kanan lento ja pelkäsimmekin ettemme kerkeä jatkolennolle. Sille kuitenkin kerkesimme ja Santiagoon saavuimme 12.30 paikallista aikaa. Rutiinin omaisesti laukkuja hakemaan ja Jussin kamat tulikin tyyliin ensimmäisten joukossa. Omaa rinkkaa en nähnyt missään. Vitsailuiden jälkeen alkoi epätoivo oikeasti iskeä, kun matto ilkeänkurisesti pysähtyi. Tiskille nyrpeää naamaa näyttämään ja Etelä-Amerikkalaiseen tapaan vastaus meni jotenkin näin: "Katsele vielä, kyllä se jossain on. Odottele vaikka seuraavaa lentoa". Jep. Saatiin joku lappu, missä oli numero johon soitella ja kysellä laukun perään. Sinänsä oli kyllä mukava etsiä hostellia ilman rinkkaa, mutta kyllähän se vitutti. Olivat aivan varmoja, että reppu löytyisi 24h sisällä. Sen jälkeen, jollei laukkua näkyisi lentoyhtiö lähettäisi 70 usd:a, joilla taas pitaisi ostaa välttämättömät tavarat ainakin viikon ajalle! Yllä siis oli t-paita, puuvillahousut ja släbärit. No lievitystä tuskaan toi vakuutusyhtiön vastaus, että voisin hyvin mielin mennä ostamaan vaatekerran paljon suuremmalla summalla kuin tuo 70usd:a.
Seuraavana päivänä sitten sain puhelun noin kello 17.00, että rinkka on löydetty ja se on hostellilla 19.30 jälkeen. Ok, hemmetin hyviä uutisia. Jouduin skippaamaan paikallisen telefericon päälle kiipeämisen, sillä en olisi kerennyt takaisin hostellille puoli kasiksi. Jussi lähti sitten yksin tälle pyhiinvaellukselle. Jussi tuli myös takaisin. Rinkkaa ei näkynyt. Aloin soitella puoli ysin aikaan, että missähän rinkka mahtaa vieriä? Kukaan ei vastaa, vaikka asiakaspalvelu on auki 22.00 asti. Nojoo, no harm done. Ehkä joku väärinkäsitys.Seuraavana päivänä linkkiä aeropuertolle ja kukaan ei vastaa. Kahentoista aikaa sieltä soittaa joku tsubu, että rinkka oli tullut takaisin kentälle, koska en asunut antamassani hostellissa. TÄÄH?!? Hieman kyselyä ja täällä ei ollut kukaan käynyt edes kysymässä mitään. Rinkka kuitenkin luvattiin toimittaa klo 14-15 välillä. 18.30 Jussi sanoo naama virneessä, että käytkö hakemassa laukkus tosta respasta. Hieman pihalla tilanteesta alan kattella, onko mitään viety. Mukava aloitus oli huomata, että tyyliin kaikki elektroniikka on hävinnyt ja hieman vaatteita. Elektroniikan ymmärrän kyllä, mutta siis paitoja?? Mitä helvettiä? Ilmoja koristi suomen kielen sulosointuisimmat ärräpäät. Rinkan tuonut pablokin hiffasi viimeistään tässä vaiheessa, että kaikki ei ollut kohallaan. Puhelua konttorille ja fiilis oli mahtava, kun luuri lyötiin korvaan ja sen jälkeen ei saatu yhteyttä. Infona siis, että reppu oli kadoksissa sen 54h. Nojoo, sen kummemmin asiasta jaarittelematta: eihän tää nyt ihan ole menny, ku leffoissa.. Eipä tässä mitään kroisoksia olla, mutta joku roti kuitenki!
Santiagossa siis budjaillaan, tarkalleen Plaza de Armaan laidalla aukion nimeä kantavalla hostellilla. Nopean laskutoimituksen mukaan ollaan oltu tässä samassa paikassa jo 5 yötä ja ei olla sitten tehty yhtään mitään ! Lukuunottamatta siis Jussin ultimate Teleferico maratoonia ja paikallisen korkeasaaren visiittiiä. Apinoita nähään hostellissa tarpeeksi (pari hjollantilaista nörttiä) ja parin kuukauden päästä ihan luonnossa (siis niitä oikeita). Ja käytiin me koittamassa, jos olisi kuppi maistunu, mutta ei niin ei. Jammin Club niminen alkoholia tarjoava luola oli kyllä utuisen mainio, mutta väsymys vei tonttiin liian aikaisin. Naurettavaa. Ai niin, ollaan me aurinkoakin ainakin saatu. Ulkona siis viihdytty kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ilmat ollu meijän puolella, nimittäin pilvetön taivas ja helvetilliset 27astetta lämmintä. Infernaalisen tuosta tekee tämä betonin määrä, mukulakivillä kävelyyn tarvitsisi fakiirin tutkinnon. Niin kuuma ja kuiva tuolla on. Oli miten oli, niin hyvin apaattista on toiminta ollut verrattuna ihan mihin tahansa.Tänään tosin piti lähteä rannalle Valparaison läheisyyteen, mutta Jussin flunssa/kuume/oloilu jätti meidät tänne mätänemään. Saamattomuudella ei siis ole jalansijaa meidän seurassa! Olosuhteiden uhreja tässä vaan ollaan. Jos torstaina vaihtaisi vaikka hostellia, ihan vaan vaihtelevaisuuden vuoksi.
Rahaa tää paikka syö, ku himoläski mäkkärissä. Yö hostellissa 12taalaa ja mätöt vaihtelee reilusta 3e:sta 10:een. Hyvii mäsäytys paikkojaki on vaikea tästä lähiympäristöstä havaita ja jos niitä löytyy, niin pihvit viedään lautaselta. Kohtuu törkeitä ovat nuo nälkäiset lapset täällä. Jussilta olisi lähtenyt sirlon steakki, ellei kung-fu olisi ollut hallussa. Sämpylän se pirulainen kuitenkin pääsi ryöväämään. Minkäänlaista ruokakauppaa ei viiden päivän aikana olla edes löydetty, eli nuudeliakaan ei olla päästy vääntään! En tiedä sitten mikä paasto täällä on meneillään, mutta ainakin meillä maha kurnii kokoajan. Onneksi 50m ovelta on Amerikan, tarkalleen Kentucyn lahja friteeratun kanan ystäville. God bless America! En tänne kyllä kulinaarimatkalle tulisi, sellasta höttöä eteen on laitettu, kun sitä on jostain haalinut. Viinit on sitten asia erikseen, mutta niistä ei tietoa ole niin ollaanpa hiljaa.
Ensimmäistä kertaa tällä matkalla tuntuu, että arki on pamahtanut märkärätti vasten naamaa. Päivät noudattaa samaa linjaa ja ollaan jopa käyty leffassa aikaa tuhoamassa! Nyt taas varmaan ne villasukat siellä kotikammareissa pyörii, kuin tasmaanian tuholainen loony toonsseissa. Näin nyt asia vain on.
Yksi, mikä on jäänyt nakertamaan mielen syövereitä on lähialuiden vuorien laskukauden loppuminen pari hassua päivää aikaisemmin, kuin tänne päästiin. Kelailtiin jo, että päästäisiin kevät hangille leikkimään, mutta matto vedettiin jalkojen alta kylmästi. Olisi taas ollu vyön alla jotain, mitä moni ei voi sanoa tehneensä. Laskeminen Andeilla. Noh, jätetään se ensi kertaan.
Eikai tässä sen kummempia, Uutta- Seelantia odotellessa.
Lämpimin terveisin,
Jesse & Jussi
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Brazil kuvia
Random vesiputouksella. Steve, Alex ja Jesse.
Rotevat sammakot lätäköllä.
Kuinka SINÄ aloitat aamusi?
Panoraamaa putoukselta.
Lizzardi versus Doggy.
kiitos.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Buyagashaa!
Terveppä terve taas!
Taas ollaan takaisin sivistyksessä pienen viidakkoexpeditionin jälkeen. Lähdettiin tosiaan torstaina 30.10 austraalialaisen Stephenin ja etelä-afrikkalaisen Alexanderin kanssa kohti Jungle Beach nimistä mestaa. Napattiin aamulla dösä kohti mestoja ja matka kesti noin 1,5 tuntia. Vieläkään ei ole hajua että mihin ilmansuuntaan mentiin, mutta se lienee toisarvoista. Jäätiin pois jossain kylässä, josta ei jäänyt muuta käteen kuin infernaalinen hiki. Elohopea pomppi jossain 34-36 välillä. Sieltä jatkettiin toisella bussilla kohti lopullista päämäärää. Stephenin tarkkaavaisen tähystyksen ansiosta osattiin jäädä oikeassa kohtaa pois. Kohtuu norjassa jäätiin kyllä pois, kun ei ollut mitään kylttejäkään joiden avulla suunnistaa. Itse paikka vaikutti hyvältä, kun koski vieressä solisi ja vesiputous pauhasi. Oikea majatalo lopulta löytyi ja isäntäväki olikin tohkeissaan vastassa. Jungle Beach on Jenkki/Brassi äijän pitämä majatalo keskellä ei mitään. Anthony on kova ecoheebo ja meillä suomessa häntä voitaisi kutsua vaikka puunhalaajaksi. Hän tekee duunia ympäristön hyväksi ja luennoi aiheesta myös innokkaasti gringoille. Vaikka itse matkaammekin ympäristöä kuormittaen, kunnioitamme tämän kaltaisia heeboja, jotka tekevät tärkeää duunia maapallomme hyväksi.
Ensimmäinen päivä mestoilla meni oikeastaan ihmetellessä luontoa, sillä se oli suht yyberiä. Ei paljon havupuita näkynyt ja elukatkin oli suoraan Avarasta Luonnosta. Esimerkiksi kämmenenkokoiset hämähäkit, jotka chilautteli lähikivikoissa aurinkoa ottaen. JA, vaikka emme kyseistä otusta nähnytkään, niin paikalla on kuuleman mukaan 80KILOISIA JYRSIJÖITÄ!!! Niiden sukulaisia Perussa nauttineena päätimme olla tapaamatta näitä veikkoja sen enempää. Anthony näytti kyllä tälläisen luurangon ja selkäranka vastasi pienen ihmisen tukirankaa. Huhhuh!
Seuraavana päivänä mentiin porukalla vesiputoukselle, joka oli noin tunnin kävelymatkan päässä viidakossa. Reitti sinne ei ollut kyllä millekkään hienohelmoille ja pisti vähän mietityttämään kun kahlas siel suht tuuheessa kasvustossa sandaalit ja shortsit jalassa et mitäköhän otuksii täältä oikeen löytyykään. Taivalluksen palkitsi kuitenkin suht päräyttävä veden solistaja alias vesiputous. Pakolliset huljutukset tehtiin vesiputouksen alla ja hyvältähän se kylmä vesi tuntui. Ainakin raikasta vodaa riitti, suoraan viidakon ytimestä. Kusiset sämpylät imettiin huiviin ennenkuin lähettiin ravaamaan takaisin kohti "kotia." Oli vielä mentävä huuhtomaan paluumatkan soijat koskeen. Siellä oli naru lyöty joen poikki, ettei virta vie mukanaa. Surffaamista koskessa myös kokeiltiin, mutta se oli suomipojille liikaa muutamien aaltojen kokemuksella. Illalla nukkumaan ja kuumotukset pieneliöitä kohtaan oli suurehkot. Gekot katossa kyllä hoiteli hommiaan hyvin, mutta ötököitsijöitä oli yksinkertaisesti liikaa. Meikäläinen jätti moskiittoverkon ihan normaalisti Rion hostellille ja Jussi nohevana kuorsasi permitriinillä vuoratussa linnassaan hyvin, eli muisti ottaa mukaan verkon.
Lauantai päivään herättiin, vaikka pikkunilviäiset yrittivät viedä unia käyttämällä vartaloani jalkakäytävänä. Päivä pyhitettiin jumittelulle ja SAUNOMISELLE! Anthony oli kyhännyt höyrysaunan keskelle sademetsää! Siinä oli Suomipojilla montut auki, kun herra tämän meille kertoi. Illalla jouduimme nöyrtymään pullon edessä, kun tilanne teki varkaan ja tarjouduimme jakamaan kallisarvoisen lastimme muukalaisten kanssa. Kyseessä on vain parhaista aineosista valmistettu suomalainen Leijona Viina, jonka kaverit Suomesta mukaan laittoivat. Tätä ja muutamaa lavaa paikallista keittoa kulutimme illamme aikana ja hauskaa riitti. Sunnuntain pyhitettimme raamatun arvoja noudattaen levyttelylle, mutta ilmojen meitä suosiessa päätimme rentoutua läheisen vesiputouksen helmoissa. Homma meni kyllä kohtuu fyysiseksi, nimittäin kaukaisten maiden herrat saivat loistoidean, että meidän pitäisi hypätä vesiputouksen päältä virtaavaan veteen. Pudotusta mietittiin tovi, jos toinenkin ja päädyimme noin viiteentoista metriin( 15m!). Haravoitiin landingzone ja ensimmäiseksi otettiin kylmät pois hyppäämällä välitasanteelta, joka oli noin 7m korkealla. Jussi jäi vielä tässä vaiheessa kuvausmiehistöön. Hyvillä mielin alas ja henkilövahingoilta säilyttiin. Pojilla jäi kuitenkin nakertamaan ylätasanne ja lähtivätkin tutkimaan mahdollisuuksia hyppyyn. Itselle riitti vielä tässä vaiheessa tämä naisten tasanne ja jätin suurteot suurmiehille. Hetken aikaa ne siellä ylhäällä arpoi ja molemmat humahti noin vajaan kolmen sekunnin vapaapudotuksen jälkeen veteen, HENGISSÄ! Tässä vaiheessa maha alkoi kurnia ja kämpille jäänyt pata spagettia siinti mieliemme syövereissä. Palatessamme möksälle ihmettelimme, mille koira haukkui etupihalla. Hyvin nopean tilanne-analyysin jälkeen havaitsimme etuoikealla jäätävän kokoisen liskon, joka punnerteli uhkaavasti koiraa kohti. Dogi siinä hetken raukkamaiseen tapaan haukkui otukselle ja tilanne päätyi Carl von Linnén nimeämättömäksi jääneen otuksen hyökkäykseen ja koiran perääntymiseen. Otus lähti meidän onneksi käpälämäkeen ja emme törmänneet siihen enään tämän jälkeen. Ahminnan jälkeen takaisin sorvin ääreen ja hetken arvonnan jälkeen päätimme kaikki mennä hyppäämään kalliolta. Alex ensimmäisenä kokeneesti alas ja meikäläisen vuoro. Reilu kaksi minuuttia kaiken mahdollisen analysointia ja tuloksena: Por que no? Suomalaisittain: Miksi ei? Alas lätisten ja adrenaliini ryöppy oli mahtava! Jään odottamaan noin kolmen viikon päässä siintävää laskuvarj... Eikun siis en mitään. Ajatus karkasi.. Jäin siis odottamaan Jussia alas ja ukko hyppäsi vastoin kaikkia odotuksia ilman 7m alkulämmittelyä kohti tuntematonta. Sweet! Steve kuvasi kaiken videolle ja toivottavasti joskus saammekin ne pätkät. Illalla taas vastaavat setit, kuin edellisenä päivänä, mutta ilman väkeviä. Viidakkorummun tahtiin myöhään yöhön asti maailman synneistä keskustellen..
Maanantaina eli tänään paukittiin takaisin kohti Rioa, neljän päivän vege-mätöillä niin suoraan kuin luoja soi meidät Bob's burgeriin. Lihaisimmat purilaiset naamaan ja räkäiset naurut Anthonyn jeesusteluille. Lähinnä tilanne nauratti niin pirusti, ei jeesustelu. Ei meillä vegeilyä mitään vastaan ole ja hyväähän se teki syödä muutakin kuin ravintolamoskaa, mutta liha on aina lihaa.
Hieman vielä tapaamistamme herroista. Steve-O meinasi alunperin jäädä Jungle Beachille kuudeksi viikoksi tehden samalla hieman vapaaehtoistyötä Anthonya jeesien. Homma kuitenkin ilmeisesti tulee menemään, niin että hän meinaa olla siellä vielä vuoden. Aivan käsittämätöntä. Alexin piti lähteä jo perjantaina, mutta sinne sekin jäi. Kohtuullisen koukuttava paikka siis. Poikia tuli kyllä samantien ikävä, no homo, sillä juttu luisti ja kerrottavaa riitti puolin ja toisin. Alexiin ehkä vielä törmäänkin, sillä hän lupasi majoittaa meidät ja kaverimme 2010 fudiksen MM:ien ajaksi Cape Townissa. Stephenistä en niinkään tiedä, mutta kaikkihan on mahdollista. Suomalaiset neidot häntä ainakin kiinnosti, varautukaa siis..
Nyt mieli on virkeä tuon rentouttavan jungle reissun jälkeen. Tsekkasimme sään ja lähipäiviksi luvattu pelkkää myrskyä, joten haikein mielin kohti seuraavia seikkailuja. Tässä tapausessa se tarkoittaa Santiagoa ja Chileä. Sinne sujahdamme lentokenttäveroja peläten todennäköisesti torstaina. Brasseista siis tähän mennessä todella hyvä maku suussa ja reggaen tahtiin tätä kirjoittaessa allekirjoittaneella ja viidakon ykällä Jussilla on kaikki mainiosti.
Terveisin,
Pojat
Taas ollaan takaisin sivistyksessä pienen viidakkoexpeditionin jälkeen. Lähdettiin tosiaan torstaina 30.10 austraalialaisen Stephenin ja etelä-afrikkalaisen Alexanderin kanssa kohti Jungle Beach nimistä mestaa. Napattiin aamulla dösä kohti mestoja ja matka kesti noin 1,5 tuntia. Vieläkään ei ole hajua että mihin ilmansuuntaan mentiin, mutta se lienee toisarvoista. Jäätiin pois jossain kylässä, josta ei jäänyt muuta käteen kuin infernaalinen hiki. Elohopea pomppi jossain 34-36 välillä. Sieltä jatkettiin toisella bussilla kohti lopullista päämäärää. Stephenin tarkkaavaisen tähystyksen ansiosta osattiin jäädä oikeassa kohtaa pois. Kohtuu norjassa jäätiin kyllä pois, kun ei ollut mitään kylttejäkään joiden avulla suunnistaa. Itse paikka vaikutti hyvältä, kun koski vieressä solisi ja vesiputous pauhasi. Oikea majatalo lopulta löytyi ja isäntäväki olikin tohkeissaan vastassa. Jungle Beach on Jenkki/Brassi äijän pitämä majatalo keskellä ei mitään. Anthony on kova ecoheebo ja meillä suomessa häntä voitaisi kutsua vaikka puunhalaajaksi. Hän tekee duunia ympäristön hyväksi ja luennoi aiheesta myös innokkaasti gringoille. Vaikka itse matkaammekin ympäristöä kuormittaen, kunnioitamme tämän kaltaisia heeboja, jotka tekevät tärkeää duunia maapallomme hyväksi.
Ensimmäinen päivä mestoilla meni oikeastaan ihmetellessä luontoa, sillä se oli suht yyberiä. Ei paljon havupuita näkynyt ja elukatkin oli suoraan Avarasta Luonnosta. Esimerkiksi kämmenenkokoiset hämähäkit, jotka chilautteli lähikivikoissa aurinkoa ottaen. JA, vaikka emme kyseistä otusta nähnytkään, niin paikalla on kuuleman mukaan 80KILOISIA JYRSIJÖITÄ!!! Niiden sukulaisia Perussa nauttineena päätimme olla tapaamatta näitä veikkoja sen enempää. Anthony näytti kyllä tälläisen luurangon ja selkäranka vastasi pienen ihmisen tukirankaa. Huhhuh!
Seuraavana päivänä mentiin porukalla vesiputoukselle, joka oli noin tunnin kävelymatkan päässä viidakossa. Reitti sinne ei ollut kyllä millekkään hienohelmoille ja pisti vähän mietityttämään kun kahlas siel suht tuuheessa kasvustossa sandaalit ja shortsit jalassa et mitäköhän otuksii täältä oikeen löytyykään. Taivalluksen palkitsi kuitenkin suht päräyttävä veden solistaja alias vesiputous. Pakolliset huljutukset tehtiin vesiputouksen alla ja hyvältähän se kylmä vesi tuntui. Ainakin raikasta vodaa riitti, suoraan viidakon ytimestä. Kusiset sämpylät imettiin huiviin ennenkuin lähettiin ravaamaan takaisin kohti "kotia." Oli vielä mentävä huuhtomaan paluumatkan soijat koskeen. Siellä oli naru lyöty joen poikki, ettei virta vie mukanaa. Surffaamista koskessa myös kokeiltiin, mutta se oli suomipojille liikaa muutamien aaltojen kokemuksella. Illalla nukkumaan ja kuumotukset pieneliöitä kohtaan oli suurehkot. Gekot katossa kyllä hoiteli hommiaan hyvin, mutta ötököitsijöitä oli yksinkertaisesti liikaa. Meikäläinen jätti moskiittoverkon ihan normaalisti Rion hostellille ja Jussi nohevana kuorsasi permitriinillä vuoratussa linnassaan hyvin, eli muisti ottaa mukaan verkon.
Lauantai päivään herättiin, vaikka pikkunilviäiset yrittivät viedä unia käyttämällä vartaloani jalkakäytävänä. Päivä pyhitettiin jumittelulle ja SAUNOMISELLE! Anthony oli kyhännyt höyrysaunan keskelle sademetsää! Siinä oli Suomipojilla montut auki, kun herra tämän meille kertoi. Illalla jouduimme nöyrtymään pullon edessä, kun tilanne teki varkaan ja tarjouduimme jakamaan kallisarvoisen lastimme muukalaisten kanssa. Kyseessä on vain parhaista aineosista valmistettu suomalainen Leijona Viina, jonka kaverit Suomesta mukaan laittoivat. Tätä ja muutamaa lavaa paikallista keittoa kulutimme illamme aikana ja hauskaa riitti. Sunnuntain pyhitettimme raamatun arvoja noudattaen levyttelylle, mutta ilmojen meitä suosiessa päätimme rentoutua läheisen vesiputouksen helmoissa. Homma meni kyllä kohtuu fyysiseksi, nimittäin kaukaisten maiden herrat saivat loistoidean, että meidän pitäisi hypätä vesiputouksen päältä virtaavaan veteen. Pudotusta mietittiin tovi, jos toinenkin ja päädyimme noin viiteentoista metriin( 15m!). Haravoitiin landingzone ja ensimmäiseksi otettiin kylmät pois hyppäämällä välitasanteelta, joka oli noin 7m korkealla. Jussi jäi vielä tässä vaiheessa kuvausmiehistöön. Hyvillä mielin alas ja henkilövahingoilta säilyttiin. Pojilla jäi kuitenkin nakertamaan ylätasanne ja lähtivätkin tutkimaan mahdollisuuksia hyppyyn. Itselle riitti vielä tässä vaiheessa tämä naisten tasanne ja jätin suurteot suurmiehille. Hetken aikaa ne siellä ylhäällä arpoi ja molemmat humahti noin vajaan kolmen sekunnin vapaapudotuksen jälkeen veteen, HENGISSÄ! Tässä vaiheessa maha alkoi kurnia ja kämpille jäänyt pata spagettia siinti mieliemme syövereissä. Palatessamme möksälle ihmettelimme, mille koira haukkui etupihalla. Hyvin nopean tilanne-analyysin jälkeen havaitsimme etuoikealla jäätävän kokoisen liskon, joka punnerteli uhkaavasti koiraa kohti. Dogi siinä hetken raukkamaiseen tapaan haukkui otukselle ja tilanne päätyi Carl von Linnén nimeämättömäksi jääneen otuksen hyökkäykseen ja koiran perääntymiseen. Otus lähti meidän onneksi käpälämäkeen ja emme törmänneet siihen enään tämän jälkeen. Ahminnan jälkeen takaisin sorvin ääreen ja hetken arvonnan jälkeen päätimme kaikki mennä hyppäämään kalliolta. Alex ensimmäisenä kokeneesti alas ja meikäläisen vuoro. Reilu kaksi minuuttia kaiken mahdollisen analysointia ja tuloksena: Por que no? Suomalaisittain: Miksi ei? Alas lätisten ja adrenaliini ryöppy oli mahtava! Jään odottamaan noin kolmen viikon päässä siintävää laskuvarj... Eikun siis en mitään. Ajatus karkasi.. Jäin siis odottamaan Jussia alas ja ukko hyppäsi vastoin kaikkia odotuksia ilman 7m alkulämmittelyä kohti tuntematonta. Sweet! Steve kuvasi kaiken videolle ja toivottavasti joskus saammekin ne pätkät. Illalla taas vastaavat setit, kuin edellisenä päivänä, mutta ilman väkeviä. Viidakkorummun tahtiin myöhään yöhön asti maailman synneistä keskustellen..
Maanantaina eli tänään paukittiin takaisin kohti Rioa, neljän päivän vege-mätöillä niin suoraan kuin luoja soi meidät Bob's burgeriin. Lihaisimmat purilaiset naamaan ja räkäiset naurut Anthonyn jeesusteluille. Lähinnä tilanne nauratti niin pirusti, ei jeesustelu. Ei meillä vegeilyä mitään vastaan ole ja hyväähän se teki syödä muutakin kuin ravintolamoskaa, mutta liha on aina lihaa.
Hieman vielä tapaamistamme herroista. Steve-O meinasi alunperin jäädä Jungle Beachille kuudeksi viikoksi tehden samalla hieman vapaaehtoistyötä Anthonya jeesien. Homma kuitenkin ilmeisesti tulee menemään, niin että hän meinaa olla siellä vielä vuoden. Aivan käsittämätöntä. Alexin piti lähteä jo perjantaina, mutta sinne sekin jäi. Kohtuullisen koukuttava paikka siis. Poikia tuli kyllä samantien ikävä, no homo, sillä juttu luisti ja kerrottavaa riitti puolin ja toisin. Alexiin ehkä vielä törmäänkin, sillä hän lupasi majoittaa meidät ja kaverimme 2010 fudiksen MM:ien ajaksi Cape Townissa. Stephenistä en niinkään tiedä, mutta kaikkihan on mahdollista. Suomalaiset neidot häntä ainakin kiinnosti, varautukaa siis..
Nyt mieli on virkeä tuon rentouttavan jungle reissun jälkeen. Tsekkasimme sään ja lähipäiviksi luvattu pelkkää myrskyä, joten haikein mielin kohti seuraavia seikkailuja. Tässä tapausessa se tarkoittaa Santiagoa ja Chileä. Sinne sujahdamme lentokenttäveroja peläten todennäköisesti torstaina. Brasseista siis tähän mennessä todella hyvä maku suussa ja reggaen tahtiin tätä kirjoittaessa allekirjoittaneella ja viidakon ykällä Jussilla on kaikki mainiosti.
Terveisin,
Pojat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
