Aloha!
Nyt on päästy homman ytimeen.
Tultiin siis tähän rannalle ja ranskalainen Didier meitä kestitsee. Huone on bambusta valmistettu ja näkymä huoneesta merelle on jäätävä. Rantakin on vaatimattomasti yksi Balin legendaarisimmista surffi-breakeistä, Bingin. Korallipohja hieman kuumottelee, mutta korkeanveden aikaan siellä voi laskea menemään kuinka vaan, mutta lowtidellä täytyy vähän varoa jo pohjaa paikoitellen. Päivät on mennyt todella mukavasti ja noudattanut aina vuorovesien mukaista rytmiä. Aamulla on heräilty miten sattuu ja sitten laineille. Tultu takaisin syömään lounas ja levyttämään hetkeksi, tämän jälkeen ilta-aalloille. Illallinen on tultu syömään, kun kädet eivät enää jaksa meloa. Didi on kyhännyt aina kunnon mässyt porsaan kyljyksistä, eri kaloista ja mistälie rehuista. Ennen nukkumista on vielä yytsitty joku leffa alakerrassa/läppäriltä.
Yhtenä päivänä, kun aamulla myrskysi (ja siis oikeasti satoi niin, ettei ulos voinut mennä) jouduimme jättämään surffaamiset ja lähdimme sateen jälkeen Kutalla käymään. Kohtuu kieli keskellä sai laskea menemään, kun molemminpuolin tulee skootteria, autoa ja rekkaa ohitte. Jotenkuten saatiin kuitenkin ittemme pienen rampagen jälkeen Kutalle nostamaan rahaa ja ostamaan tarvikkeita. Biitsi missä majaillaan on tosissaan hieman eristäytynyt. Lähimmälle kaupalle on ihan kohtalaisesti matkaa, joten santsaukset on yleensä suuria. Haastetta näihin kauppareissuihin tekee vielä jäätävän jyrkät portaat, joita pitkin on mukava säästöpäissään kantaa 20l vesitankkeja..
Tähän välin voisi kumota ne sanat, jotka Australiassa heitti surffausta kohti. Nimittäin heti, kun homma alkoi luistamaan, muuttui se myös paljon mieluisammaksi. Laudat, joita Didi meille jalosti lainaa on paljon parempia, kuin esimerkiksi lauta, jolla survoimme menemään Ausseissa. Nyt pääsee heittämään jo pikku trikkiä kehiin ja ai, että se maistuu makoisalta. Lähes jokaisen aallonkin saa jo, eikä tarvi pärskiä pelkästään siinä vaahtopäässä, jossa painetaan suoraan ainoastaan. Hieman höyntyilyäkin on ilmassa, sillä kokoajan on fiilis, että aalloille on päästävä! Tänään on kuitenkin välipäivä surffauksesta, sillä kädet ja hartiat on niin jumissa aikaisemmista kerroista.
Viela tuohon otsikkoon palaten, taalla on kokoajan yli 30astetta.
Morjes,
Jesse&Jussi
maanantai 26. tammikuuta 2009
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Welcome to the South East Asia
Ssup!
Taakse on jätetty Australia ja sivistynyt länsimaalainen kulttuuri. Jo oli aikakin..
Brisbanesta lähdimme 12.1 ja mitään kommervenkkejä ei ollut, mitä nyt meinattiin koneesta myöhästyä ja Jussia luultiin terroristiksi taas vaihteeksi. Singapore oli seuraava destinaatio ja mielenkiinnolla odotimme sitä. Olimme kuulleet/lukeneet sen oudoista laeista ja niiden tiukkuudesta, esim. Purkkaa ei siellä saa hallussapitää ja joissakin puistoissa on opiskelu kielletty. Noeihän siinä, koneessa viimeset purkat kitaan ja puhtain paperein maahan. Oltiin jo valmistautuneita kokovartalotarkastuksiin ja muihin runkomme käpälöinteihin, mutta vastassa ei ollut mitään. Kentältä otettiin metro, johon hyppäsi myös Osama Bin Ladeneita ainakin10 zibaletta suoraan vuorilta ja normaalisti klaani-huudot huulilla. Hieman oltiin taas, että mihin tässä on tultu. Jokatapauksessa metro vei meidät hyvin kivuttomasti Lavenderin asemalle ja siitä helppo kävely Empire Residenceen. Paikas siisteys tuli selväksi jo ennen taloon siirtymistä, nimittäin kengät piti ottaa ulkona pois. Ihan ku kotona. Huone tosin oli pieni kuin mikä: sänky mahtui just just pituudeltaan siihen ja kerrossänky plus ovi oli huoneen leveys. Ilman ikkunoita normaalisti. Mikäs siinä, ei siellä muuta tarvita, jos sinne nukkumaan mennään!
Aamulla heräiltiin millon jaksettiin ja lähdettiin kylille. Täytyy kyllä mainita, että Singaporen MRT-metroyhteydet ovat mitä mainioimmat. Ekana päivänä kuitenkin lähettiin sinne kylille ja oltiin aika hukassa. Joltain klinikalta käytiin hakemassa malaria-lääkkeet ja joku hämynen ripulirokote(?). Aikamme kaupungissa pyörittyä lähettiin takasin hostellille ja kyselemään kotosuomen räntäsankari Akilta, että mihin mennä seuraavina päivinä. Jäbä oli ollut Singaporessa aikasemmin syssyllä vähän pidemmän aikaa, joten neuvot talteen. Aikasemmin saadut malaria-lääkket napaan ja nukkumaan. Jussi siis nukahti kuin vauva ja alkoi sihisemään parin minuutin hiljasuuden jälkeen, mutta itellä oli hiukan ongelmia nukkumisen suhteen. Jossain viiden tienoon aamulla tipahin kuitenkin. Lariam-purkin ohjeissa oli, että vaikuttava aine saattaa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä, hallusinaatioiden lisäksi. Tästä kuumottuneena olin jo valmis lopettamaan koko kuurin.
Seuraavaan päivään herättiin väsyneissä merkeissä, mutta lähettiin Orchard Roadille, kuten käsky kävi ja sieltä metsästämään lenkkareita. Muutama kohtuu kingi putiikki löytyikin ja taas kerran sai rinkka sisältöä. Tällä hetkellä rinkkoja tulisi olla kolme, mikäli mitään roinaa ei oltaisi laitettu suomeen postilla. Orchardin länkkäriputiikkien jälkeen otettiin suunta Little Indiaan ja sinne täsmäisku Mustafa Centreen. Aika sketsi paikka ja siellä ei kauaa viihdytty. Seuraavaksi lähettiin China Towniin, joka taas oli aika mielenkiintoinen. Tuntui, että kaikki Singaporen kiinalaiset ( jotka siis muodostavat 89.9% Singaporelaisista) oli pakkautunut pienelle alueelle ja vielä samoihin paikkoihin syämään. Hölmöä kansaa. Myöhään tultiin pois China Townin jalomerestä takaisin hostellille ja jalat turtuneina nukkumaan. Nyt uni tuli kuitenkin nopeasti, joten toivottavasti lääkkeen sivuvaikutukset oli siinä. Touch wood.
Olisiko ollut 15. päivä, kun illalla lähdimme kohti Kuala Lumpuria ja Malesiaa. Juna lähti puksuttamaan klo 22, joten päivän tuhlasimme kaupungilla höntsäämiseen. Itse juna matka meni hyvin joutuisasti nukkumavaunussa, yöjunasta kun oli kyse siis. Kuala Lumpurissa oltiin puoli seiskan aikaan aamulla, josta oli ajatus jatkaa junalla Butterworthiin itärannikolle kahden aikaan. Otettiin liput asemalta ja päätettiin lähteä syömään kaupunkiin. Jossain vaiheessa May Bankin rappusilla nousi kysymys, että miksi ei mennä bussilla? Nopeesti lähimmälle bussiasemalle ja kyseleen hintoja. Päädyttiin ottamaan junan sijasta bussi, koska sillä oltaisiin perillä nopeammin. Täällä Malesiassa bussit ovat aivan loistavia; penkkejä on rivissä vain kolme ja tilat sitä myötä hyvät. Penangille päädyttiin pitkän pähkäilyn jälkeen siksi että kuultiin siitä yhdeltä ruotsalaiselta pariskunnalta, itärannikon päräyttävillä mestoilla oli sadekausi meneillään ja sisämaa ei kiinnostanut. Langkawi olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta se olisi ollut hinnakkaampi ja tuntui muutenkin liian pakettimatkakohteelta.
Penangin mestoille kun päästiin niin eka näkymä oli sysiruskeata vodaa, joka kuhisi meduusoita ja helvetisti hotelleja. Heitettiin hyvästit Jussin haaveille saada halpa PADI-sukelluskortti Malesiasta ja muutenkin snorklaukselle. Alettiin miettimään,että mitä tehdään sillä tapana ei ole ollut jäädä maleksimaan paikkaan mikä ei viihdytä. Realistisiksi vaihtoehdoiksi nousivat seuraavat: Minidösällä Ko Samuille Thaimaahan, siellä pari päivää ja siitä sitten Ko Taolle ainakin viikoksi. Ko Taolla houkutteli meidän tuttu, joka pitää siellä sukelluslafkaa pystyssä ja täten Jussi olisi saanut korttinsa siellä. Toinen vaihtoehto oli aikaistaa Balille lähtöä ja siihen päädyimme. Ko Taolle mennään ennen kuin liitytään Kosovon poikien matkaan 4. maaliskuuta.
Penangilla oltiin kuitenkin pari päivää. Ja täytyy sanoa, että ei paikka niin susi ollut, miltä se aluksi vaikutti. Mukavaa jengiä, halpaa mättöä ja aurinkoa. It could be worse, eh? Koettiin myös pieni yllätys Batu Ferringhiltä lähtiessä. Nimittäin dösäpysäkillä tai oikeastaan 10m siitä oli aika jäätävän kokonen käärme. Siinä se makasi autojen välissä, kun joku sen siitä tajusi. Oikeasti ilman mitään kalajuttuja se käärme oli ainakin kolme metriä pitkä ja oikean kuspään näkönen. Hirvee hälinähän siitä syntyi, mutta joku paikallinen Van Damme otti ohjat käsiin ja nappas sneikkii daijusta. Hetken aikaa se siinä pyöri sen kanssa, kunnes kyllästyi ja lähti ajamaan skootterillaan käärme kädessä johonkin. Kohtuu random-skenaario!
Pari päivää sitten tultiin takasin Kuala Lumpuriin ja otettiin ekasta vastaan tulleesta hostellista huone. Siinä ikkunattomassa, hyvin arjalaisessa huoneessa otettiin kuntopiiriä ihan normaalisti molempina päivinä. Tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa vähän jumppaamaan, että kehtaa kohdata kosovon turvaajat. Surffaamisessakin on jotain hyötyä, jos on vähä papua.. Toissa päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Petronas towereita ja massive vois kuvata parhaiten niitä. Illan valaistuksessa ne oli aika makeat. Muuten vaan jumittiin päivä ja odoteltiin tätä päivää.
Eilen tultiin Balille sitten ja homma ei mennyt taas ihan ku leffoissa. Ite Denpasarin kentälle päästiin kyllä ja Air Asia hoiti hommasa kunnolla. Propleemat alkoit sitten, kun alettiin ettimään kyytiä mestoille. Balillahan ei julkistaliikennettä tavallaan ole, joten taksin varaan jätettiin homma. Oltiin otettu fiilis-päissämme vain yhden bungalow-mestan yhteystiedot ylös ja sitä kohti lähdettiin suhaamaan. Taksikuski ei ollut kartalla, koska ei ollut kuullutkaan moisesta paikasta, mutta kadun tiesi kuitenkin. Loppujenlopuksi paikkaa ei löytynyt siltä alueelta ja puhelinnumerokin oli poistettu käytöstä. Tultiin sitten taksi-ukottajan ohjeiden mukaan sen frendin paikkaan Padang Padangiin. Siitä otettiin sitten kaksi yötä. Ei muuta kuin kamat nurkkaan ja rannalle. Oikein pieni ja sievä ranta täältä löytyikin ja loppu päivä meni uidessa ja surffaillessa. Seuraavana päivänä päätettiin ottaa selvää, mitä paikalla oli meille tarjottavana. Vuokrattiin mopedi päiväksi (n.3 euroa) ja lähdettiin tutkimaan lähimestoja. Heti ekaan kunnon bungalowi resorttiin törmättiin parin sadan metrin jälkeen. Paikka oli ihan täydellinen. Oma mökki rinteen päällä, intian valtameri alapuolella, maailman 2. siistein uima-allas vieressä. Edessä näkyi utuisesti Balin vuoret ja alapuolella vielä pauhasivat Uluwatun maailmankuulut aallot. Hintaa mökillä olisi ollut 250000 paikallista lötiä eli per naamari paikka olisi maksanut 8,5 euroa. Ei paha! Paikka näytti juuri sellaiselta get-away paratiisilta jollaisesta jotkut vilimi tähdet maksaa kymmeniä tuhansia euroja viikolta. Tänne me emme kuitenkaan jääneet, sillä meidän kriteerit olivat tiukat: Bungalow ja rantaan max 10m. Tämäkin löytyi. Piti vain hieman potkia lehmiä tieltä ja kävellä peltojen poikki. Halvimmillaan oltaisi päästy 20000 lötillä/naama/yö. Tämähän on siis alle 2e.. Huomenna kuitenkin siirrymme tälle rannalle ja asetumme mukavasti vaikka viikoksi tai kahdeksi. Aika näyttää..
Adios,
Jesse & Jussi
Taakse on jätetty Australia ja sivistynyt länsimaalainen kulttuuri. Jo oli aikakin..
Brisbanesta lähdimme 12.1 ja mitään kommervenkkejä ei ollut, mitä nyt meinattiin koneesta myöhästyä ja Jussia luultiin terroristiksi taas vaihteeksi. Singapore oli seuraava destinaatio ja mielenkiinnolla odotimme sitä. Olimme kuulleet/lukeneet sen oudoista laeista ja niiden tiukkuudesta, esim. Purkkaa ei siellä saa hallussapitää ja joissakin puistoissa on opiskelu kielletty. Noeihän siinä, koneessa viimeset purkat kitaan ja puhtain paperein maahan. Oltiin jo valmistautuneita kokovartalotarkastuksiin ja muihin runkomme käpälöinteihin, mutta vastassa ei ollut mitään. Kentältä otettiin metro, johon hyppäsi myös Osama Bin Ladeneita ainakin10 zibaletta suoraan vuorilta ja normaalisti klaani-huudot huulilla. Hieman oltiin taas, että mihin tässä on tultu. Jokatapauksessa metro vei meidät hyvin kivuttomasti Lavenderin asemalle ja siitä helppo kävely Empire Residenceen. Paikas siisteys tuli selväksi jo ennen taloon siirtymistä, nimittäin kengät piti ottaa ulkona pois. Ihan ku kotona. Huone tosin oli pieni kuin mikä: sänky mahtui just just pituudeltaan siihen ja kerrossänky plus ovi oli huoneen leveys. Ilman ikkunoita normaalisti. Mikäs siinä, ei siellä muuta tarvita, jos sinne nukkumaan mennään!
Aamulla heräiltiin millon jaksettiin ja lähdettiin kylille. Täytyy kyllä mainita, että Singaporen MRT-metroyhteydet ovat mitä mainioimmat. Ekana päivänä kuitenkin lähettiin sinne kylille ja oltiin aika hukassa. Joltain klinikalta käytiin hakemassa malaria-lääkkeet ja joku hämynen ripulirokote(?). Aikamme kaupungissa pyörittyä lähettiin takasin hostellille ja kyselemään kotosuomen räntäsankari Akilta, että mihin mennä seuraavina päivinä. Jäbä oli ollut Singaporessa aikasemmin syssyllä vähän pidemmän aikaa, joten neuvot talteen. Aikasemmin saadut malaria-lääkket napaan ja nukkumaan. Jussi siis nukahti kuin vauva ja alkoi sihisemään parin minuutin hiljasuuden jälkeen, mutta itellä oli hiukan ongelmia nukkumisen suhteen. Jossain viiden tienoon aamulla tipahin kuitenkin. Lariam-purkin ohjeissa oli, että vaikuttava aine saattaa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä, hallusinaatioiden lisäksi. Tästä kuumottuneena olin jo valmis lopettamaan koko kuurin.
Seuraavaan päivään herättiin väsyneissä merkeissä, mutta lähettiin Orchard Roadille, kuten käsky kävi ja sieltä metsästämään lenkkareita. Muutama kohtuu kingi putiikki löytyikin ja taas kerran sai rinkka sisältöä. Tällä hetkellä rinkkoja tulisi olla kolme, mikäli mitään roinaa ei oltaisi laitettu suomeen postilla. Orchardin länkkäriputiikkien jälkeen otettiin suunta Little Indiaan ja sinne täsmäisku Mustafa Centreen. Aika sketsi paikka ja siellä ei kauaa viihdytty. Seuraavaksi lähettiin China Towniin, joka taas oli aika mielenkiintoinen. Tuntui, että kaikki Singaporen kiinalaiset ( jotka siis muodostavat 89.9% Singaporelaisista) oli pakkautunut pienelle alueelle ja vielä samoihin paikkoihin syämään. Hölmöä kansaa. Myöhään tultiin pois China Townin jalomerestä takaisin hostellille ja jalat turtuneina nukkumaan. Nyt uni tuli kuitenkin nopeasti, joten toivottavasti lääkkeen sivuvaikutukset oli siinä. Touch wood.
Olisiko ollut 15. päivä, kun illalla lähdimme kohti Kuala Lumpuria ja Malesiaa. Juna lähti puksuttamaan klo 22, joten päivän tuhlasimme kaupungilla höntsäämiseen. Itse juna matka meni hyvin joutuisasti nukkumavaunussa, yöjunasta kun oli kyse siis. Kuala Lumpurissa oltiin puoli seiskan aikaan aamulla, josta oli ajatus jatkaa junalla Butterworthiin itärannikolle kahden aikaan. Otettiin liput asemalta ja päätettiin lähteä syömään kaupunkiin. Jossain vaiheessa May Bankin rappusilla nousi kysymys, että miksi ei mennä bussilla? Nopeesti lähimmälle bussiasemalle ja kyseleen hintoja. Päädyttiin ottamaan junan sijasta bussi, koska sillä oltaisiin perillä nopeammin. Täällä Malesiassa bussit ovat aivan loistavia; penkkejä on rivissä vain kolme ja tilat sitä myötä hyvät. Penangille päädyttiin pitkän pähkäilyn jälkeen siksi että kuultiin siitä yhdeltä ruotsalaiselta pariskunnalta, itärannikon päräyttävillä mestoilla oli sadekausi meneillään ja sisämaa ei kiinnostanut. Langkawi olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta se olisi ollut hinnakkaampi ja tuntui muutenkin liian pakettimatkakohteelta.
Penangin mestoille kun päästiin niin eka näkymä oli sysiruskeata vodaa, joka kuhisi meduusoita ja helvetisti hotelleja. Heitettiin hyvästit Jussin haaveille saada halpa PADI-sukelluskortti Malesiasta ja muutenkin snorklaukselle. Alettiin miettimään,että mitä tehdään sillä tapana ei ole ollut jäädä maleksimaan paikkaan mikä ei viihdytä. Realistisiksi vaihtoehdoiksi nousivat seuraavat: Minidösällä Ko Samuille Thaimaahan, siellä pari päivää ja siitä sitten Ko Taolle ainakin viikoksi. Ko Taolla houkutteli meidän tuttu, joka pitää siellä sukelluslafkaa pystyssä ja täten Jussi olisi saanut korttinsa siellä. Toinen vaihtoehto oli aikaistaa Balille lähtöä ja siihen päädyimme. Ko Taolle mennään ennen kuin liitytään Kosovon poikien matkaan 4. maaliskuuta.
Penangilla oltiin kuitenkin pari päivää. Ja täytyy sanoa, että ei paikka niin susi ollut, miltä se aluksi vaikutti. Mukavaa jengiä, halpaa mättöä ja aurinkoa. It could be worse, eh? Koettiin myös pieni yllätys Batu Ferringhiltä lähtiessä. Nimittäin dösäpysäkillä tai oikeastaan 10m siitä oli aika jäätävän kokonen käärme. Siinä se makasi autojen välissä, kun joku sen siitä tajusi. Oikeasti ilman mitään kalajuttuja se käärme oli ainakin kolme metriä pitkä ja oikean kuspään näkönen. Hirvee hälinähän siitä syntyi, mutta joku paikallinen Van Damme otti ohjat käsiin ja nappas sneikkii daijusta. Hetken aikaa se siinä pyöri sen kanssa, kunnes kyllästyi ja lähti ajamaan skootterillaan käärme kädessä johonkin. Kohtuu random-skenaario!
Pari päivää sitten tultiin takasin Kuala Lumpuriin ja otettiin ekasta vastaan tulleesta hostellista huone. Siinä ikkunattomassa, hyvin arjalaisessa huoneessa otettiin kuntopiiriä ihan normaalisti molempina päivinä. Tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa vähän jumppaamaan, että kehtaa kohdata kosovon turvaajat. Surffaamisessakin on jotain hyötyä, jos on vähä papua.. Toissa päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Petronas towereita ja massive vois kuvata parhaiten niitä. Illan valaistuksessa ne oli aika makeat. Muuten vaan jumittiin päivä ja odoteltiin tätä päivää.
Eilen tultiin Balille sitten ja homma ei mennyt taas ihan ku leffoissa. Ite Denpasarin kentälle päästiin kyllä ja Air Asia hoiti hommasa kunnolla. Propleemat alkoit sitten, kun alettiin ettimään kyytiä mestoille. Balillahan ei julkistaliikennettä tavallaan ole, joten taksin varaan jätettiin homma. Oltiin otettu fiilis-päissämme vain yhden bungalow-mestan yhteystiedot ylös ja sitä kohti lähdettiin suhaamaan. Taksikuski ei ollut kartalla, koska ei ollut kuullutkaan moisesta paikasta, mutta kadun tiesi kuitenkin. Loppujenlopuksi paikkaa ei löytynyt siltä alueelta ja puhelinnumerokin oli poistettu käytöstä. Tultiin sitten taksi-ukottajan ohjeiden mukaan sen frendin paikkaan Padang Padangiin. Siitä otettiin sitten kaksi yötä. Ei muuta kuin kamat nurkkaan ja rannalle. Oikein pieni ja sievä ranta täältä löytyikin ja loppu päivä meni uidessa ja surffaillessa. Seuraavana päivänä päätettiin ottaa selvää, mitä paikalla oli meille tarjottavana. Vuokrattiin mopedi päiväksi (n.3 euroa) ja lähdettiin tutkimaan lähimestoja. Heti ekaan kunnon bungalowi resorttiin törmättiin parin sadan metrin jälkeen. Paikka oli ihan täydellinen. Oma mökki rinteen päällä, intian valtameri alapuolella, maailman 2. siistein uima-allas vieressä. Edessä näkyi utuisesti Balin vuoret ja alapuolella vielä pauhasivat Uluwatun maailmankuulut aallot. Hintaa mökillä olisi ollut 250000 paikallista lötiä eli per naamari paikka olisi maksanut 8,5 euroa. Ei paha! Paikka näytti juuri sellaiselta get-away paratiisilta jollaisesta jotkut vilimi tähdet maksaa kymmeniä tuhansia euroja viikolta. Tänne me emme kuitenkaan jääneet, sillä meidän kriteerit olivat tiukat: Bungalow ja rantaan max 10m. Tämäkin löytyi. Piti vain hieman potkia lehmiä tieltä ja kävellä peltojen poikki. Halvimmillaan oltaisi päästy 20000 lötillä/naama/yö. Tämähän on siis alle 2e.. Huomenna kuitenkin siirrymme tälle rannalle ja asetumme mukavasti vaikka viikoksi tai kahdeksi. Aika näyttää..
Adios,
Jesse & Jussi
lauantai 10. tammikuuta 2009
OZ
Hoihoihoi!
Joulu meni ja uusivuosikin vaihtui yhdessä hujauksessa. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä ajassa. Tällä hetkellä takaisin Byron Bayssa ja hammockissa tätä raapustetaan... Laiskuus iski Byronin hammockissa ja loput tekstistä raapustetaan Brisbanessa.
Jouluksi siis lähdettiin Byron bayhin Surferista. Majoitusta ei hostelleissa/lodgeissa/motelleissa ollut, joten jouduttiin turvautumaan camping siteen. Jussi oli jo säästöpärinöissään ostanut sydneystä itelleen teltan ja tytöillekkin oli hankittu oma linna yhellä huoneella. Paikka oli pari kilsaa byronin keskustasta ja muistutti lähinnä keskitysleiriä kaikkine piikkilankoineen ja barakkeineen. Loppujen lopuksi yksi yö pyörittiin ja ähistiin teltassa ja vaihdettiin cabiniin. Tuli kultaiset intti-ajat taas mieleen, kun painoi päätä huppariin ja patjana maan ja lonkkaluun välissä oli farkut. Muutenkin yöllä oli oltava varuillaan, sillä puustosta kuului sellaista älämölöä, että lanunaukio perjantai iltana jää kakkoseksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä apina/lintu siellä huusi, mutta kovin eläimelliseltä se kuulosti. Seuraavana päivänä eli juurikin jouluaattona vaihdoimme siis mökkiin, ei pelkästään mukavuus syistä, vaan sateesta ja telttojen sateenpitämättömyydestä johtuen. Illalla raflaan oikeen juhlistamaan tätä juhlapäivää kinkut mielessä. Aivan hirveetä höttöä eteen taas tuotiin ja joulumieli oli kyllä niin matalalla, että alankomaatkin olisi tuntunut vuoristoiselta. Kuitenkin päätimme hoitaa homman kunnialla loppuun ja päädyimme juomaan. Muutamassa baarissa koitettiin mielialaa kohottaa ja jotenkin siinä onnistuimme. Joulupäivä meni ihmetellessä ja jumitellessa, illalla oli taas tylsyys syistä juotava, mutta kotioloissa huojuvan tornin seurassa. Boxing day eli tapanin päivänä käytiin yytsimässä Australia ja Benjamin Button- leffat. Vajaa kuusi timmaa putkeen istuttiin ja suoraan kesken Buttonin syöksyttiin bussiin, jonka oli vievä meidät sydneyyn. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat sohvaperunat siellä kotikonttoreissa alkaa kaivamaan lukulaseja ja kääntyilemään sängyssä pohtien, miksi jussi menee toista kertaa Sydneyyn? Onko mies tosissaan rakastunut tähän maan kulttuuripääkaupunkiin näin tulisesti? Ja mikä ihme siinä oopperatalossa on niin kiehtovaa. No ei mikään, eikä Jussi lähtenytkään. Lähdimme tyttöjen kanssa sinne kolmestaan ja jätimme jussin tylysti rannalle ruikuttamaan. HA! Läppäähän tässä huonolla menestyksellä taas heitetään, sillä iloisin mielin meidän hobitti tänne jäi.
Jeps, elikkäs minä eli Jussi jäin sitten viettämään aikaan Byron Bayhin. On tullut ravattua ympäri palloa tähän asti sen verran hyvään tahtiin että teki mieli vaan jäädä paikalleen vähäksi aikaa. Byron Bay vaikutti loistavalta paikalta tähän tarkoitukseen. Sain varattua itselleni vielä hyvällä säkällä pari viikkoa yhdestä hostellista, joka oli aivan rannan tuntumassa. Hostellin takapihalta käveli n. 30 sekunttia puskan läpi Tasmanian meren rantaan. Heti 27. päivä kävin ostamassa käytetyn laudan(6'4") sadalla aussi dollarilla. Siitä alkoikin sitten meikäläisen osalta arki ja oikein makoisa semmoinen. Päivärutiini vakiintui juuri sellaiseksi mistä oli aina unelmoinut. Aamuisin heräili yleensä siinä 9-10 aikaan, jos jaksoi. Mutta tuohon aikaan oli yleensä high tide ja surffaus silloin parempaa. Kävin vetäsemässä hyvän aamupalan naamariin ja sitten surffilauta kourassa suoraan hostellin edessä olevalle rannalle. The Wreck nimisellä paikalla oli n. 5 päivää putkeen oikein miellyttävät aallot näin aloittelijan näkökulmasta. Siellä surffasi yleensä johonkin 2-3 asti ja kun väsymys iski niin mateli takaisin hostellille kokkamaan oman mässyt lounaaksi. Tämän jälkeen hieman jumittelua riippumatossa hyvän kirjan parissa. Sitten ehkä vähäksi aikaa kylille pyörimään, jonka jälkeen takaisin rannalle. Illalla omat mässyt päivälliseksi ja sitten kylille pyörimään. Useana iltana menin yhdelle toiselle hostellille, jossa majaili muutama tuttu suomalainen joihin olin tutustunut rannalla. Joka ilta oli ihan mahtavat karkelot. Tosin itsellä ei ollut asiaa radatteluihin joka ilta sillä aamulla oli taas herättävä surffaamaan. Ainoa asia mikä muistutti tässä vaiheessa pohjolan talvesta oli hiekan narskuminen varpaiden alla. Seuraavan kerran samanlaisen rennon päivärytmin saa varmaan Balin suunnalla.
Uusivuosi Byron Bayssa ei ollut kovin kaksinen. Baareihin maksoi 25-50 euroa sisään, joten jengi pyöri rannalla. Vähän niin kuin koulujenloppu karirannassa. Edes mitään ilotulitusta ei ollut järjestetty vaikka kylässä oli uv:ta viettämässä useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 09 ensimmäisenä päivänä meninkin sitten pienessä dagenefterissä surffailemaan. Ja ihan hyvin se sujui kun vaan otti vähän rauhallisemmin, eikä yrittänyt kauhoa jokaiseen aaltoon. 20 minuutin jälkeen tunsin polttavaa kipua ojentajan kohdalla ja kun kurkkasin käteen niin siinä roikkui semmoista sinistä nauhaa. Siinä vaihees tajus et nyt on joku meduusan perkele päässyt polltamaan. Kyllähän niitä on siinä vesissä pyörinyt joka harvasen päivä, mutta ei ne tälleen polttanut. Rantavahdilta kävin kysäsemässä ettei kyseessä ollut mikään sen vaarallisempi vekotin. Se käski vaan pistämään siihen jäitä. No surffaukset oli sitten siltä päivää siinä ja matkalla takaisin hostellille tuli niin huono olo että ei muuta kuin päivystykseen, joka oli onneksi tien toisella puolella. Vastaanottotiskin kohdilla heikotti jo sen verran, että kaavakkeeseen tuli melkoisia harakan varpaita, kun ei meinannut kynä pysyä kädessä. Hoitsu sitten antoi neljä jotain tablettia ja huuhteli loput lonkerot kuumalla vedellä pois. Mahassa tuntui melko mielenkiintoiselta, kun myrkky vaelteli pitkin kehoa. Kyseessä oli siis blue bottle jellyfish eli portugalin sotalaiva.
Tähän aikaan vuodesta Byron Bay ja Australian muutkin rantakohteet ovat tupaten täynnä lomalaisia ja pelkästää majoitusta on vaikea järjestää jollei tee varauksia 2-3 viikkoa etukäteen. Välillä naureskeltiin että varmaan leffoihinkin pitää tietää ainakin viikko etukäteen että milloin haluaa mennä katsomaan mitäkin. Aivan liikaa jengiä omaan makuun. Joka toinen ihminen on saksalainen tai ruotsalainen, Ei hyvä. Toisaalta Byronissa vielä tänäkin päivänä hengaa muutamia kunnon orginaali jäbiä, jotka joogailevat niin rannalla kuin aalloissakin(?). Kylpevät rannalla hiekassa ja keskustelevat äiti luonnon kanssa. Luonnosta tulikin mieleen, että ainuttakkaan Australian spessu-eläintä ei olla nähty. Kenguru on nähty omalla lautasella ja koalatkin on pysytellyt puskissaan. Eläintarhaan ei jotenkin kiinnosta näitä mennä katsomaan, luonnosta kun niitä täältä löytyy. Ainut makea flashi elukoista on se, kun olin byronin rannalla katsomassa auringon laskua ja delffiini hyppäsi rannan tuntumassa voltin.
Tästä voi taas Jesse jatkaa, kun olivat sydneyyn lähdössä tapaninpäivänä.
Jokatapauksessa bussit oli kirjaimellisesti täynnä, sillä kaikki halusivat nähdä maailmankuulut sydneyn uv-ilotulitukset. Greyhoundejakin oli jouduttu ottamaan kaksi linjuria pötköön, koska pelkästään byronista lähti niin paljon sakkia. Nohevina olimme välttäneet paiseilun tästä ja ottaneet liput jo surfersista. Sydneyssä oltiin sitten 27.12 jossain yyber-aamulla ja ei ollut hajuakaan mihin mennä. Kaikki ja siis aivan kaikki majatalot kertun kotikolosta hiltoniin oli täpötäynnä ja meille oli siunautunut paikka vanhan tuttumme steven (brasseista) kautta jostain päin sydneytä. Viestillä oltiin aikaisemmin saatu osoitteet ja tarvittavat numerot, mutta jostain syystä puhelin, jolla nämä tiedot olivat oli rikki. 7tuntia odotimme bussiasemalla ja koitimme soittaa Joelille ( siis tälle steven kaverile) ja pohtia mitä ihmettä teemme, jos he eivät vastaa. Saimme kuin saimmekin tietokoneen kautta kaivettua osoitteen puhelimen syövereistä ja pamautimme East Rydeen taxilla. Palkkioksi taksikuskin ystävällisyydestä ja elämänkertansa tulkitsemisesta annoimme herralle 30aud. Menimme koputtelemaan asunnolle ja ketään ei ollut. Jätimme lapun ovelle, että käytiin riehumassa ja ottakaa yhteyttä blaablaa. Takasin saman taksikuskin seurassa kylille ja jossain hostellissa oli yhdelle yölle tilaa. Check innissä nimiä kirjoittaessa puhelin alkaa päristä, kun east ryden outoimpiin lukeutuva Chris soittaa ja sanoo, että nyt ollaan kotona. Ei auttanut kuin ottaa Chrisin ohjeiden mukaan 506-dösä ja taistella itsensä tähän lähiöön. Ovi auki ja pojat ottavat vastaan hyvillä mielin vieraat vastaan. Repun sain laskettua, kun chris kysyy jo, että haluanko nähdä hänen helikopterinsa?!?!! Nojoo, mikä jottei tuumin ja samalla kelailen että mihin on taas nimi lyöty alle.. Ukko oli tuhlannut 45-50k aud eli reilu 20tuhatta euroa omakyhäämään heliskuukkeriin, joka oli vielä kesken, joskin lensi jo. Illalla nukkumaan, kuhan oli ihmettellyt 62" full hd-telkkarilta uusimmat heroesit ja top gearit. Söpösti tytöt nukkui lusikassa sängyllä, kun itse makoilin kuninkaan tavoin patjalla. Aamulla Joel ja Jess saapuivat kämpille myös ja koko katras oli koolla. Asunnossa asui myös Drew, joka oli Hyundaita kauppaava trancefanaatikko. Jess oli siis Joelin tyttöystävä, jonka Joel oli bongannut Kanadasta, kun olivat steven kanssa roadtripillä. Näiden ihmeellisten ihmisten ympäröimänä nautimme kauniista päivistä East Rydessä ja Manly Beachilla. Shoppailtiin taas lompakot ohuiksi, olihan otettava joulun jälkeisistä alennuksista täysi hyöty! Oli leffa iltaa ja oli kitaran rämpystys-jurri-iltaa, kunnes uuden vuoden aatto saapui. Olimme pääsyt eroon Bondain bile lipuista, jotka olisi vienyt meidät viimeistään vara-rikkoon ja päätimme mennä talon asukkien mukana kaupunkiin pyörimään. Illasta ei paljoa muistikuvia käteen jäänyt ja parhaimmat naurut tuli kuvista/videoista, mitä illalta oli talteen saatu. Hienoiltahan ne ilotulitukset videolta näytti.. Nätti homma sinänsä, kun tätä varten oli Sydneyyn raahautunut ja tavallaan käteen ei jäänyt muutakuin darra. Parina seuraavana päivänä ei tehty lainkaan mitään ja levyteltiin vaan. Kolmantena päivänä alkoi tekemättömyys ahistamaan ja oli päästävä kylille. Jääkaapista oluet naamaan kuleksimasta ja nokka kohti Kings Crossia. Siellä piti tavata Laura kiwibussista, sillä neidolla oli syntymäpäivät ja niitä tuli juhlia sen mukaan. Ikinä ei kyllä oltu samassa paikassa samaan aikaan, joten eipä tullut femmoja heitettyä.
Oliko se sitten viides päivä, kun illalla tiet tyttöjen kanssa erosi ja otin suunnan kohti Byronia jälleen. Mimmit lähti Melbourneen töitä etsimään. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että tytöt ettivät camper vania ja sanovat, että töihin ei jaksa vielä mennä.. Jokatapauksessa kohtuu kiven alla oli taas liput takaisin byroniin ja kunnon munkilla sain liput premier-bussien kautta. Vielä suuremman kiven alla oli majoitukset ja olinkin valmis ripustamaan hammockkini rannalle ja toivoa, ettei sada. Kuitenkin Jussin siniset silmät oli saanut minullekkin sängyn selän alle samaisesta majatalosta, missä jussinkin majaili. Reppu syrjään ja biitsille surffaamaan. Eihän siitä taas mitään tullut, lauta pari jalkaa lyhkäisempi, kuin ecuadorissa ja aallot sketsejä. Illalla tyhjennettiin uudenvuoden vodkat ja naureskellen nukkumaan. Tässä välissä ei voi ohittaa meidän päivällistä, nimittäin siinä oli nörtit sivussa monttuauki papujensa kanssa, kun lyötiin pöytään kenguru pihvit, perunamuusia ja freesi salaatti. Söpö hyppelijä oli oikein makoisaa.
Seuraavana päivänä pikku dageneftereissä ottamaan revanssia aaltojen kanssa. Nyt mentiin lähelle majakkaa, joka oli tavallaan jo eri biitsillä. Jäätävä virtaus ja ei meinannu päästä edes mestoille, jossa aallot murtuu. Kuitenkin pääsi vähän reenaileen, sillä viimoisesta kerrasta oli taas aikaa vierähtänyt.. Tänä iltana sitten meinattiin ottaa muutama enemmän ja otettiinkin. Hostellilla oli bbq-ilta ja hyvin skeptisin mielin ruokaa odottamaan muutaman keppanan seurassa. Aivan naurettavaa höttöä taas tuotiin eteen ja usko kunnon barbeque mässyihin katosi totaalisesti. Myöhemmin katosimme Cheeky monkeysiin muutaman hostellilla tutuiksi tulleiden seurassa. Jussi oli varmaan aamulla tiputettu johonkin redbull-vatiin ja se joraskin pyödillä koko illan. Itelle oli todennäköisesti sekoitettu valiumia aamukaakaoon ja koitin väritellä britti-paulille ja aussi mimmeille parhaani mukaan.
Aamulla vieläkin hämysimmissä jumeissa lähettiin jussin,paulin ja brassin( jonka nimeä en millään muista) kanssa vehreemmille niityille surffauksen suhteen. Huvittava detaili tästä brassista on että ukko laitaili naamariin aamuisin hyvän satsin kreatiinia että olisi tarpeeksi räjähtävyyttä ottaa aaltoja. Ihme hifistelyä. Paul jalomielisesti lainasi toista omaa lautaansa, sillä meillä ei ollut kuin Jussin lauta. Reilun puolen timman tarpomisen jälkeen päästiin rannalle. Biitsi oli rauhaisa ja sen pohjoispääty päättyi kallioon, jonka vierellä jengi surffas. Brassi oli aikasempana päivänä siellä käyny uittamassa ja kehu mestaa maasta taivaisiin. Kivaltahan se näytti, mutta ukko oli tainnut hieman yliarvioida meidän surffi-skillsit. Aallot oli sellassia max 3m korkeita myllyjä ja pienempiä ei juuri löytynyt. Täällä kyllä pääsi murtumis kohtaan tosi iisisti, nimittäin kallion vierestä lähti hämynen virtaus suoraan oottelu mestoille. Kuviteltaa ittenne lillumaan surffilaudan päällä serenan villissä virrassa, kohtuu hyvä kyyti! Varmaan 4h lilluttiin ja pannuteltiin aalloilla, sen jälkeen oli pakko mennä kuosiutumaan fish & chipsien seuraan ja jäätämään hostellille. Illalla vielä tavattiin Colin kiwibussista ja jauhettiinkin sen kanssa vika byronin ilta.
Tähän mennessä ollaan opittu jo yksi aika kova trikki nimittäin etuperin voltti. Se lähtee aika iisisti ku otat tarpeeks suuren aallon ja sit jäät arpomaan hetkeks et nousisko vaiko eikö. Tässä vaiheessa muistat, että vielä hetki sitten olisi pitänyt nojaa eteenpäin, kuitenkin nyt pitäisi olla jo pystyssä ja seuraavaksi huomaat myllyttävän pohjaa myöten, kuin lohi pesukoneessa. Näiden jälkeen yleensä tarkka korvainen kuuli rannalta jotain tälläistä: " Homojen hommaa tää surffaaminen." Että se siitä laidback- ajattelu tavasta. Homma raastaa hermoja enemmän kuin golffi. Toivottavasti Bali antaa tällä saralla hieman enemmän.
Btw. Ukko kotoa oli laittanut joskus joulukuun alkupäivinä joulupaketin matkaan suomen maalta ja sen piti olla perillä yhdeksän arkipäivän päästä. Olin vielä Uudessa- Seelannissa, kun aloin kyseleen mimmeiltä, josko pakettia kuuluisi. Nada. Ei mitään. Aina silloin tällöin kyseltiin Surfersin postikonttorista, että oliko tullu pakettia ja vastaus oli kielteinen aina. Sitten oltiin jo lähössä byroniin ja sen jälkeen jo Sydneyyn ja kenelläkään ei tuntunut olevan vainua, missä paketti seilaa. Byronista lähtiessä saatiin tieto, että paketti oli laitettu takaisin suomeen laivan mukana, koska sen kanssa oli niin paljon ollut säätöä. Jäi kossupullo saamatta, prkl!
9.1.2009 Strictly 10am oltiin reput selässä Byron Bayn Backbackersin pihalla ja totaalisen valmiit jättämään byronin tank-top-keijot ( :D) ja jatkamaan Brisbaneen. Sinne tai nyt voi jo sanoa, että tänne saavuttiin neljän tienoon samana päivänä. Eilen siis. Oltiin laiskuudessa valittu helpoin hostelli koko maailmasta nimeltään Base. Todella innoissamme odotimme taas, mitä tällä ketjulla on tarjota meille. Lääväksihän paikka osottautui, mutta meidän onneksi täällä ei tarvitse maata kuin muutama yö. Käytiin katsomassa vielä Seven Pounds- leffa, jonka olin jo Sydneyssa katsonut koneelta. Suosittelen kaikille! Tyyliin ysin aikaan nukkumaan ja sisäinen kynttilä sammui jälleen kerran sekunneissa. Tänään päätimme lähteä explooraamaan Brisbanea jalkaisin ja suuntasimme "rannalle". Joen varteen oli kyhätty artificial beach ja ranta oli yhtä aito kuin teko dikki ja kaks lepakkoo. Kuitenkin löysimme puiston kaistaleen, jossa pystyimme harjoittamaan ehkä kovinta urheilulajia, nimittäin salkkupalloa! Kyllä ihmiset kateellisena ihmettelivät meidän jumalallisia taitoja tässä yhdessä maailman vaativimmassa lajissa. Viimeinen lause oli suurinta höttöä, mitä koskaan on suustani tullut, mutta hauskaa meillä siellä kuitenkin oli. Paluu matkalla koitettiin casinolle sisään, mutta dress code ei mätsänny vaatimuksiin. Damn, miljoonat jäi nyt sinne! Pyörittiin vielä kylillä muutama tunti kaupoissa pyörien ja syöden.
Nyt aion kertoa hieman tästä jumalten kesänvietto lajista, nimittäin salkkupallosta. Kyseseessähän on beachball eli vapaasti suomennettuna salkkupallo. Kahdella vanerista kyhätyllä räyskällä hakataan kössipalloa kuin päätöntä kanaa.. Minkäänlaista järkeä pelissä ei ole ja wikipedian mukaan tätä harrastaa vain hc-dudet. Salkkupallon nimi juontaa Ipeneman legendasta, salkkuhemmosta. Kuvitelkaa Kummelin se lyhyt heebo, oisko nimi nyt Timo? Anyway, heebo tulee jäätävällä tänärillä ja ehkä skidillä kessillä Ipaneman pohjoispäätyyn tukka ponnarilla ja vielä speedot jalassa! Heittää törkeen coolisti salkun maahan, avaa sen ja ottaa mailan sieltä, huomatkaa ei ollenkaan palloa. Menee kesken muiden pelin mukaan touhuun ja pesee kaikki. Jos eurosport olisi ollut kameroiden kanssa rannalla, ukosta olisi tehty dokumentti muiden urheilulegendojen seuraan. Mies oli paremmassa tikissä, kuin michael schumacher ja jordan omissa lajeissaan aikanaan. Ei mitään rotia. Mies roiski palloa siihen malliin, että vastujat tunsivat olevansa osa Normandian maihinnousua D-Dayna. Hänen rystynsä tunnetaan nimellä pettämätön ja kämmen piiskana. Ukko on legenda.
Näihin tunnelmiin, näihin fiiliksiin. Jesse ja Jussi Brisbane, Australia.
Joulu meni ja uusivuosikin vaihtui yhdessä hujauksessa. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä ajassa. Tällä hetkellä takaisin Byron Bayssa ja hammockissa tätä raapustetaan... Laiskuus iski Byronin hammockissa ja loput tekstistä raapustetaan Brisbanessa.
Jouluksi siis lähdettiin Byron bayhin Surferista. Majoitusta ei hostelleissa/lodgeissa/motelleissa ollut, joten jouduttiin turvautumaan camping siteen. Jussi oli jo säästöpärinöissään ostanut sydneystä itelleen teltan ja tytöillekkin oli hankittu oma linna yhellä huoneella. Paikka oli pari kilsaa byronin keskustasta ja muistutti lähinnä keskitysleiriä kaikkine piikkilankoineen ja barakkeineen. Loppujen lopuksi yksi yö pyörittiin ja ähistiin teltassa ja vaihdettiin cabiniin. Tuli kultaiset intti-ajat taas mieleen, kun painoi päätä huppariin ja patjana maan ja lonkkaluun välissä oli farkut. Muutenkin yöllä oli oltava varuillaan, sillä puustosta kuului sellaista älämölöä, että lanunaukio perjantai iltana jää kakkoseksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä apina/lintu siellä huusi, mutta kovin eläimelliseltä se kuulosti. Seuraavana päivänä eli juurikin jouluaattona vaihdoimme siis mökkiin, ei pelkästään mukavuus syistä, vaan sateesta ja telttojen sateenpitämättömyydestä johtuen. Illalla raflaan oikeen juhlistamaan tätä juhlapäivää kinkut mielessä. Aivan hirveetä höttöä eteen taas tuotiin ja joulumieli oli kyllä niin matalalla, että alankomaatkin olisi tuntunut vuoristoiselta. Kuitenkin päätimme hoitaa homman kunnialla loppuun ja päädyimme juomaan. Muutamassa baarissa koitettiin mielialaa kohottaa ja jotenkin siinä onnistuimme. Joulupäivä meni ihmetellessä ja jumitellessa, illalla oli taas tylsyys syistä juotava, mutta kotioloissa huojuvan tornin seurassa. Boxing day eli tapanin päivänä käytiin yytsimässä Australia ja Benjamin Button- leffat. Vajaa kuusi timmaa putkeen istuttiin ja suoraan kesken Buttonin syöksyttiin bussiin, jonka oli vievä meidät sydneyyn. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat sohvaperunat siellä kotikonttoreissa alkaa kaivamaan lukulaseja ja kääntyilemään sängyssä pohtien, miksi jussi menee toista kertaa Sydneyyn? Onko mies tosissaan rakastunut tähän maan kulttuuripääkaupunkiin näin tulisesti? Ja mikä ihme siinä oopperatalossa on niin kiehtovaa. No ei mikään, eikä Jussi lähtenytkään. Lähdimme tyttöjen kanssa sinne kolmestaan ja jätimme jussin tylysti rannalle ruikuttamaan. HA! Läppäähän tässä huonolla menestyksellä taas heitetään, sillä iloisin mielin meidän hobitti tänne jäi.
Jeps, elikkäs minä eli Jussi jäin sitten viettämään aikaan Byron Bayhin. On tullut ravattua ympäri palloa tähän asti sen verran hyvään tahtiin että teki mieli vaan jäädä paikalleen vähäksi aikaa. Byron Bay vaikutti loistavalta paikalta tähän tarkoitukseen. Sain varattua itselleni vielä hyvällä säkällä pari viikkoa yhdestä hostellista, joka oli aivan rannan tuntumassa. Hostellin takapihalta käveli n. 30 sekunttia puskan läpi Tasmanian meren rantaan. Heti 27. päivä kävin ostamassa käytetyn laudan(6'4") sadalla aussi dollarilla. Siitä alkoikin sitten meikäläisen osalta arki ja oikein makoisa semmoinen. Päivärutiini vakiintui juuri sellaiseksi mistä oli aina unelmoinut. Aamuisin heräili yleensä siinä 9-10 aikaan, jos jaksoi. Mutta tuohon aikaan oli yleensä high tide ja surffaus silloin parempaa. Kävin vetäsemässä hyvän aamupalan naamariin ja sitten surffilauta kourassa suoraan hostellin edessä olevalle rannalle. The Wreck nimisellä paikalla oli n. 5 päivää putkeen oikein miellyttävät aallot näin aloittelijan näkökulmasta. Siellä surffasi yleensä johonkin 2-3 asti ja kun väsymys iski niin mateli takaisin hostellille kokkamaan oman mässyt lounaaksi. Tämän jälkeen hieman jumittelua riippumatossa hyvän kirjan parissa. Sitten ehkä vähäksi aikaa kylille pyörimään, jonka jälkeen takaisin rannalle. Illalla omat mässyt päivälliseksi ja sitten kylille pyörimään. Useana iltana menin yhdelle toiselle hostellille, jossa majaili muutama tuttu suomalainen joihin olin tutustunut rannalla. Joka ilta oli ihan mahtavat karkelot. Tosin itsellä ei ollut asiaa radatteluihin joka ilta sillä aamulla oli taas herättävä surffaamaan. Ainoa asia mikä muistutti tässä vaiheessa pohjolan talvesta oli hiekan narskuminen varpaiden alla. Seuraavan kerran samanlaisen rennon päivärytmin saa varmaan Balin suunnalla.
Uusivuosi Byron Bayssa ei ollut kovin kaksinen. Baareihin maksoi 25-50 euroa sisään, joten jengi pyöri rannalla. Vähän niin kuin koulujenloppu karirannassa. Edes mitään ilotulitusta ei ollut järjestetty vaikka kylässä oli uv:ta viettämässä useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 09 ensimmäisenä päivänä meninkin sitten pienessä dagenefterissä surffailemaan. Ja ihan hyvin se sujui kun vaan otti vähän rauhallisemmin, eikä yrittänyt kauhoa jokaiseen aaltoon. 20 minuutin jälkeen tunsin polttavaa kipua ojentajan kohdalla ja kun kurkkasin käteen niin siinä roikkui semmoista sinistä nauhaa. Siinä vaihees tajus et nyt on joku meduusan perkele päässyt polltamaan. Kyllähän niitä on siinä vesissä pyörinyt joka harvasen päivä, mutta ei ne tälleen polttanut. Rantavahdilta kävin kysäsemässä ettei kyseessä ollut mikään sen vaarallisempi vekotin. Se käski vaan pistämään siihen jäitä. No surffaukset oli sitten siltä päivää siinä ja matkalla takaisin hostellille tuli niin huono olo että ei muuta kuin päivystykseen, joka oli onneksi tien toisella puolella. Vastaanottotiskin kohdilla heikotti jo sen verran, että kaavakkeeseen tuli melkoisia harakan varpaita, kun ei meinannut kynä pysyä kädessä. Hoitsu sitten antoi neljä jotain tablettia ja huuhteli loput lonkerot kuumalla vedellä pois. Mahassa tuntui melko mielenkiintoiselta, kun myrkky vaelteli pitkin kehoa. Kyseessä oli siis blue bottle jellyfish eli portugalin sotalaiva.
Tähän aikaan vuodesta Byron Bay ja Australian muutkin rantakohteet ovat tupaten täynnä lomalaisia ja pelkästää majoitusta on vaikea järjestää jollei tee varauksia 2-3 viikkoa etukäteen. Välillä naureskeltiin että varmaan leffoihinkin pitää tietää ainakin viikko etukäteen että milloin haluaa mennä katsomaan mitäkin. Aivan liikaa jengiä omaan makuun. Joka toinen ihminen on saksalainen tai ruotsalainen, Ei hyvä. Toisaalta Byronissa vielä tänäkin päivänä hengaa muutamia kunnon orginaali jäbiä, jotka joogailevat niin rannalla kuin aalloissakin(?). Kylpevät rannalla hiekassa ja keskustelevat äiti luonnon kanssa. Luonnosta tulikin mieleen, että ainuttakkaan Australian spessu-eläintä ei olla nähty. Kenguru on nähty omalla lautasella ja koalatkin on pysytellyt puskissaan. Eläintarhaan ei jotenkin kiinnosta näitä mennä katsomaan, luonnosta kun niitä täältä löytyy. Ainut makea flashi elukoista on se, kun olin byronin rannalla katsomassa auringon laskua ja delffiini hyppäsi rannan tuntumassa voltin.
Tästä voi taas Jesse jatkaa, kun olivat sydneyyn lähdössä tapaninpäivänä.
Jokatapauksessa bussit oli kirjaimellisesti täynnä, sillä kaikki halusivat nähdä maailmankuulut sydneyn uv-ilotulitukset. Greyhoundejakin oli jouduttu ottamaan kaksi linjuria pötköön, koska pelkästään byronista lähti niin paljon sakkia. Nohevina olimme välttäneet paiseilun tästä ja ottaneet liput jo surfersista. Sydneyssä oltiin sitten 27.12 jossain yyber-aamulla ja ei ollut hajuakaan mihin mennä. Kaikki ja siis aivan kaikki majatalot kertun kotikolosta hiltoniin oli täpötäynnä ja meille oli siunautunut paikka vanhan tuttumme steven (brasseista) kautta jostain päin sydneytä. Viestillä oltiin aikaisemmin saatu osoitteet ja tarvittavat numerot, mutta jostain syystä puhelin, jolla nämä tiedot olivat oli rikki. 7tuntia odotimme bussiasemalla ja koitimme soittaa Joelille ( siis tälle steven kaverile) ja pohtia mitä ihmettä teemme, jos he eivät vastaa. Saimme kuin saimmekin tietokoneen kautta kaivettua osoitteen puhelimen syövereistä ja pamautimme East Rydeen taxilla. Palkkioksi taksikuskin ystävällisyydestä ja elämänkertansa tulkitsemisesta annoimme herralle 30aud. Menimme koputtelemaan asunnolle ja ketään ei ollut. Jätimme lapun ovelle, että käytiin riehumassa ja ottakaa yhteyttä blaablaa. Takasin saman taksikuskin seurassa kylille ja jossain hostellissa oli yhdelle yölle tilaa. Check innissä nimiä kirjoittaessa puhelin alkaa päristä, kun east ryden outoimpiin lukeutuva Chris soittaa ja sanoo, että nyt ollaan kotona. Ei auttanut kuin ottaa Chrisin ohjeiden mukaan 506-dösä ja taistella itsensä tähän lähiöön. Ovi auki ja pojat ottavat vastaan hyvillä mielin vieraat vastaan. Repun sain laskettua, kun chris kysyy jo, että haluanko nähdä hänen helikopterinsa?!?!! Nojoo, mikä jottei tuumin ja samalla kelailen että mihin on taas nimi lyöty alle.. Ukko oli tuhlannut 45-50k aud eli reilu 20tuhatta euroa omakyhäämään heliskuukkeriin, joka oli vielä kesken, joskin lensi jo. Illalla nukkumaan, kuhan oli ihmettellyt 62" full hd-telkkarilta uusimmat heroesit ja top gearit. Söpösti tytöt nukkui lusikassa sängyllä, kun itse makoilin kuninkaan tavoin patjalla. Aamulla Joel ja Jess saapuivat kämpille myös ja koko katras oli koolla. Asunnossa asui myös Drew, joka oli Hyundaita kauppaava trancefanaatikko. Jess oli siis Joelin tyttöystävä, jonka Joel oli bongannut Kanadasta, kun olivat steven kanssa roadtripillä. Näiden ihmeellisten ihmisten ympäröimänä nautimme kauniista päivistä East Rydessä ja Manly Beachilla. Shoppailtiin taas lompakot ohuiksi, olihan otettava joulun jälkeisistä alennuksista täysi hyöty! Oli leffa iltaa ja oli kitaran rämpystys-jurri-iltaa, kunnes uuden vuoden aatto saapui. Olimme pääsyt eroon Bondain bile lipuista, jotka olisi vienyt meidät viimeistään vara-rikkoon ja päätimme mennä talon asukkien mukana kaupunkiin pyörimään. Illasta ei paljoa muistikuvia käteen jäänyt ja parhaimmat naurut tuli kuvista/videoista, mitä illalta oli talteen saatu. Hienoiltahan ne ilotulitukset videolta näytti.. Nätti homma sinänsä, kun tätä varten oli Sydneyyn raahautunut ja tavallaan käteen ei jäänyt muutakuin darra. Parina seuraavana päivänä ei tehty lainkaan mitään ja levyteltiin vaan. Kolmantena päivänä alkoi tekemättömyys ahistamaan ja oli päästävä kylille. Jääkaapista oluet naamaan kuleksimasta ja nokka kohti Kings Crossia. Siellä piti tavata Laura kiwibussista, sillä neidolla oli syntymäpäivät ja niitä tuli juhlia sen mukaan. Ikinä ei kyllä oltu samassa paikassa samaan aikaan, joten eipä tullut femmoja heitettyä.
Oliko se sitten viides päivä, kun illalla tiet tyttöjen kanssa erosi ja otin suunnan kohti Byronia jälleen. Mimmit lähti Melbourneen töitä etsimään. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että tytöt ettivät camper vania ja sanovat, että töihin ei jaksa vielä mennä.. Jokatapauksessa kohtuu kiven alla oli taas liput takaisin byroniin ja kunnon munkilla sain liput premier-bussien kautta. Vielä suuremman kiven alla oli majoitukset ja olinkin valmis ripustamaan hammockkini rannalle ja toivoa, ettei sada. Kuitenkin Jussin siniset silmät oli saanut minullekkin sängyn selän alle samaisesta majatalosta, missä jussinkin majaili. Reppu syrjään ja biitsille surffaamaan. Eihän siitä taas mitään tullut, lauta pari jalkaa lyhkäisempi, kuin ecuadorissa ja aallot sketsejä. Illalla tyhjennettiin uudenvuoden vodkat ja naureskellen nukkumaan. Tässä välissä ei voi ohittaa meidän päivällistä, nimittäin siinä oli nörtit sivussa monttuauki papujensa kanssa, kun lyötiin pöytään kenguru pihvit, perunamuusia ja freesi salaatti. Söpö hyppelijä oli oikein makoisaa.
Seuraavana päivänä pikku dageneftereissä ottamaan revanssia aaltojen kanssa. Nyt mentiin lähelle majakkaa, joka oli tavallaan jo eri biitsillä. Jäätävä virtaus ja ei meinannu päästä edes mestoille, jossa aallot murtuu. Kuitenkin pääsi vähän reenaileen, sillä viimoisesta kerrasta oli taas aikaa vierähtänyt.. Tänä iltana sitten meinattiin ottaa muutama enemmän ja otettiinkin. Hostellilla oli bbq-ilta ja hyvin skeptisin mielin ruokaa odottamaan muutaman keppanan seurassa. Aivan naurettavaa höttöä taas tuotiin eteen ja usko kunnon barbeque mässyihin katosi totaalisesti. Myöhemmin katosimme Cheeky monkeysiin muutaman hostellilla tutuiksi tulleiden seurassa. Jussi oli varmaan aamulla tiputettu johonkin redbull-vatiin ja se joraskin pyödillä koko illan. Itelle oli todennäköisesti sekoitettu valiumia aamukaakaoon ja koitin väritellä britti-paulille ja aussi mimmeille parhaani mukaan.
Aamulla vieläkin hämysimmissä jumeissa lähettiin jussin,paulin ja brassin( jonka nimeä en millään muista) kanssa vehreemmille niityille surffauksen suhteen. Huvittava detaili tästä brassista on että ukko laitaili naamariin aamuisin hyvän satsin kreatiinia että olisi tarpeeksi räjähtävyyttä ottaa aaltoja. Ihme hifistelyä. Paul jalomielisesti lainasi toista omaa lautaansa, sillä meillä ei ollut kuin Jussin lauta. Reilun puolen timman tarpomisen jälkeen päästiin rannalle. Biitsi oli rauhaisa ja sen pohjoispääty päättyi kallioon, jonka vierellä jengi surffas. Brassi oli aikasempana päivänä siellä käyny uittamassa ja kehu mestaa maasta taivaisiin. Kivaltahan se näytti, mutta ukko oli tainnut hieman yliarvioida meidän surffi-skillsit. Aallot oli sellassia max 3m korkeita myllyjä ja pienempiä ei juuri löytynyt. Täällä kyllä pääsi murtumis kohtaan tosi iisisti, nimittäin kallion vierestä lähti hämynen virtaus suoraan oottelu mestoille. Kuviteltaa ittenne lillumaan surffilaudan päällä serenan villissä virrassa, kohtuu hyvä kyyti! Varmaan 4h lilluttiin ja pannuteltiin aalloilla, sen jälkeen oli pakko mennä kuosiutumaan fish & chipsien seuraan ja jäätämään hostellille. Illalla vielä tavattiin Colin kiwibussista ja jauhettiinkin sen kanssa vika byronin ilta.
Tähän mennessä ollaan opittu jo yksi aika kova trikki nimittäin etuperin voltti. Se lähtee aika iisisti ku otat tarpeeks suuren aallon ja sit jäät arpomaan hetkeks et nousisko vaiko eikö. Tässä vaiheessa muistat, että vielä hetki sitten olisi pitänyt nojaa eteenpäin, kuitenkin nyt pitäisi olla jo pystyssä ja seuraavaksi huomaat myllyttävän pohjaa myöten, kuin lohi pesukoneessa. Näiden jälkeen yleensä tarkka korvainen kuuli rannalta jotain tälläistä: " Homojen hommaa tää surffaaminen." Että se siitä laidback- ajattelu tavasta. Homma raastaa hermoja enemmän kuin golffi. Toivottavasti Bali antaa tällä saralla hieman enemmän.
Btw. Ukko kotoa oli laittanut joskus joulukuun alkupäivinä joulupaketin matkaan suomen maalta ja sen piti olla perillä yhdeksän arkipäivän päästä. Olin vielä Uudessa- Seelannissa, kun aloin kyseleen mimmeiltä, josko pakettia kuuluisi. Nada. Ei mitään. Aina silloin tällöin kyseltiin Surfersin postikonttorista, että oliko tullu pakettia ja vastaus oli kielteinen aina. Sitten oltiin jo lähössä byroniin ja sen jälkeen jo Sydneyyn ja kenelläkään ei tuntunut olevan vainua, missä paketti seilaa. Byronista lähtiessä saatiin tieto, että paketti oli laitettu takaisin suomeen laivan mukana, koska sen kanssa oli niin paljon ollut säätöä. Jäi kossupullo saamatta, prkl!
9.1.2009 Strictly 10am oltiin reput selässä Byron Bayn Backbackersin pihalla ja totaalisen valmiit jättämään byronin tank-top-keijot ( :D) ja jatkamaan Brisbaneen. Sinne tai nyt voi jo sanoa, että tänne saavuttiin neljän tienoon samana päivänä. Eilen siis. Oltiin laiskuudessa valittu helpoin hostelli koko maailmasta nimeltään Base. Todella innoissamme odotimme taas, mitä tällä ketjulla on tarjota meille. Lääväksihän paikka osottautui, mutta meidän onneksi täällä ei tarvitse maata kuin muutama yö. Käytiin katsomassa vielä Seven Pounds- leffa, jonka olin jo Sydneyssa katsonut koneelta. Suosittelen kaikille! Tyyliin ysin aikaan nukkumaan ja sisäinen kynttilä sammui jälleen kerran sekunneissa. Tänään päätimme lähteä explooraamaan Brisbanea jalkaisin ja suuntasimme "rannalle". Joen varteen oli kyhätty artificial beach ja ranta oli yhtä aito kuin teko dikki ja kaks lepakkoo. Kuitenkin löysimme puiston kaistaleen, jossa pystyimme harjoittamaan ehkä kovinta urheilulajia, nimittäin salkkupalloa! Kyllä ihmiset kateellisena ihmettelivät meidän jumalallisia taitoja tässä yhdessä maailman vaativimmassa lajissa. Viimeinen lause oli suurinta höttöä, mitä koskaan on suustani tullut, mutta hauskaa meillä siellä kuitenkin oli. Paluu matkalla koitettiin casinolle sisään, mutta dress code ei mätsänny vaatimuksiin. Damn, miljoonat jäi nyt sinne! Pyörittiin vielä kylillä muutama tunti kaupoissa pyörien ja syöden.
Nyt aion kertoa hieman tästä jumalten kesänvietto lajista, nimittäin salkkupallosta. Kyseseessähän on beachball eli vapaasti suomennettuna salkkupallo. Kahdella vanerista kyhätyllä räyskällä hakataan kössipalloa kuin päätöntä kanaa.. Minkäänlaista järkeä pelissä ei ole ja wikipedian mukaan tätä harrastaa vain hc-dudet. Salkkupallon nimi juontaa Ipeneman legendasta, salkkuhemmosta. Kuvitelkaa Kummelin se lyhyt heebo, oisko nimi nyt Timo? Anyway, heebo tulee jäätävällä tänärillä ja ehkä skidillä kessillä Ipaneman pohjoispäätyyn tukka ponnarilla ja vielä speedot jalassa! Heittää törkeen coolisti salkun maahan, avaa sen ja ottaa mailan sieltä, huomatkaa ei ollenkaan palloa. Menee kesken muiden pelin mukaan touhuun ja pesee kaikki. Jos eurosport olisi ollut kameroiden kanssa rannalla, ukosta olisi tehty dokumentti muiden urheilulegendojen seuraan. Mies oli paremmassa tikissä, kuin michael schumacher ja jordan omissa lajeissaan aikanaan. Ei mitään rotia. Mies roiski palloa siihen malliin, että vastujat tunsivat olevansa osa Normandian maihinnousua D-Dayna. Hänen rystynsä tunnetaan nimellä pettämätön ja kämmen piiskana. Ukko on legenda.
Näihin tunnelmiin, näihin fiiliksiin. Jesse ja Jussi Brisbane, Australia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
