Tunnustan väriä.
cobacabana
Takana sokeritoppavuori ja rio
Jesset
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Tigre&rio
Eläkkeenviettomestoilla, argentiinassa.
Tunnustan väriä.
cobacabana
Takana sokeritoppavuori ja rio
Jesset
Tunnustan väriä.
cobacabana Takana sokeritoppavuori ja rio Jesset
tiistai 28. lokakuuta 2008
Rio de Janeiro, Brazil.
Morjesta pöytään!
Taas täytyy palata ajassa hiukan taaksepäin, että pysytte päivettyneinä. Tai siis päivittyneinä..
Tarkoitus oli lähteä käymään Uruguayissa viime viikon perjantaina, mutta todettiin sen olevan aivan liian kallis-setti meille. Ei kuitenkaan ajateltu jäädä Buenos Airesiin sen pidemmäksi aikaa, niin päätettiin lähteä Tigreen. Itsellä ei nyt tavallaan ole hajua, onko se kaupungin osa BA:ssa vai erillinen kaupunki. Junalla sinne mentiin ja matka kesti about 35-45min. Jussi oli Lonely Planetista lukenut paikasta ja sen suistoista, joiden ansiosta paikkaa kutsutaan Deltaksi. Kamat hostelliin ja menoks. Lähdettiin katteleen paikkaa jokilaivalla, joka oli mallia massaturisti. Ei niin hyvä vaihtoehto, mutta muuta ei ollut tarjolla. Paikallisten käyttämät jokitaksit oli lakossa. No ei sentään, vaan päivä oli jo heillä pulkassa, joten tyydyimme tähän ei niin miellyttävään vaihtoehtoon. Anyway, nähtiin suistot ja muistot weikkauksesta (huom. lue Wakeboard) nousi pintaan. Jossain on taas päästävä narun päähän! Ja tulipahan selväksi, missä vietän eläketalveni. Suisto oli täynnä makeita taloja, jokaisen pihassa vetovene yms. Sweet! Hyvin nukutun yön jälkeen kamat (jälleen!) niskaan ja juna-asemalle. Liput Buenosii ja kyselee hostelleja. Lauantaina tarjonta ei tunnetusti päätä huimaa, mutta saatiin kuitenkin hyviltä mestoilta oma osamme dormia. Huoneessa oli 42-vuotias brittimies, joka oli maailmaa nähnyt aikalailla. Tässä vaiheessa alkoi hiffaamaan, että ollaan niin lastenkengissä tässä hommassa kuin vaan voidaan olla. Heebo oli esimerkiksi käynyt Devils Islandilla, joka on tuttu Papillon leffasta. Se oli jossain päin French Guineaa ja itse maantiedosta C:n saaneena ei ole käytännössä mitään käsitystä, missä mestat sijaitsee. Samalla itse ainakin aloin miettimään mitä matkustaminen aiheuttaa ihmiselle fyysisesti, sillä ukko näytti lähinnä 50vuotiaalta, tiukan tänärin ansiosta. Herra näytti myös passikuvaansa, joka oli otettu 14kk sitten ennen reissuun lähtöä ja hän ei näyttänyt päivääkään kolmeakymmentä vanhemmalta siinä. Kai ”irtolaisuudella” on omat vaikutuksensa..
Nyt mentiin jo aika diipeille alueille ja pysytään hetki ainakin pois niiltä huudeilta. Sunnuntai aamuna otettiin taksi kentälle ja oli paljon rauhallisempi olo, kuin sikaniskapablon kyydissä. Tosin tällä herralla oli ollut pitkä yö takana ja se vaikutti ukon suorituskykyyn. Meinas espanjankielen phraasit loppua kesken, kun koitettiin pitää äijää hereillä. Kasi kaistanen valtatie meinasi loppua leveydeltä kesken, kun taxi-tero koitti linjoja.
Päästiin Brasseihin ja tarkalleen Rio de Janeiron kansainväliselle kentälle jossain yhden aikaan päivällä. Jaettiin taksi kahden saksalaisen kanssa ja päästiinkin ihan kohtuu halvalla ennalta tiedustellulle hostellille. Tällä kertaa perusmurjut jätettiin omaan arvoonsa ja kuvat paikasta nähtyämme päätettiin, että tuonne oli päästävä. Stone of the Beach- niminen hostelli pari korttelia ehkäpä maailman kuuluisimmalta biitsiltä, Copacabanalta. Punkat 14 sängyn dormista ja yläkertaan: Baari, palju, jossa hemmetin lämmintä vettä ja rentoa musiikkia. www.stoneofthebeach.com, kattokaa ite. Ei kuitenkaan vielä jääty märehtimään sinne, vaan suunnattiin rannalle, kun ilma suosi meitä. Vaatimattomat +29 celsius astetta ja pilvetön taivas. Sunnuntaipäivä ja ehkä Lahden asukkaiden verran jengiä tällä yhdellä rannalla. Huh! Takas hostellille ja rentoutumaan kaikesta kolmenviikon pyörimisestä. Tutustuttiin yhteen seurueeseen, joka koostui irlantilaisesta pariskunnasta, irlantilais-australiaisista veljeksistä ja Uus-seelantilaisesta pariskunnasta. Ilta muotoituikin loppujenlopuksi kohtuullisen nestepitoiseksi, kun toinen veljeksistä Steve halusi oppia suomalaisia juomapelejä. Opetin tälle ja eräälle nuorelle brittipariskunnalle Pasasen nuoremmalta veljeltä opitun pelin ja pilkku yläkerrassa tuli kohtuu nopeasti. Jussi hävisi nukkumaan jossain vaiheessa ja me Steven kanssa jatkettiin vielä muutama tunti kadulla shaibaa jauhaen. Käteen jäi jäätävä darra, törkeen paljon oogee paikkoja ausseissa ja uudessa-seelannissa. Maanantai aamuna noustiin jo kymmenen tienoon, jolloin ei vielä ihan oltu Lontoon maratooni kunnossa. Turnee eilen tutuksi tulleen seurueen kanssa kristus patsaalle ja takasin. Itse patsas oli tietty makee, mutta kärsi samasta illuusiosta kuin vapauden patsas nykissä. Näyttää pirun isolta, mutta todellisuudessa ei sen kummoisempi nysä. Nyt varmaan nunnien sukat pyörii jaloissa, koska sanoin Jeesusta esittävää patsasta nysäksi, mutta ei se vaan säväyttänyt millään tavalla. Itse maisemat oli kyllä jäätävät ja kaupunki on aivan sairaan kokonen. Muita turisteja aivan sairaan paljon ja siitä johtuen ei paikalla kauaa viihdytty.
Nyt on tiistai varmaankin ja lämmintä se +25, pilvistä tosin. Aluksi meidän piti olla noin viikko tässä hostellissa ja tämän jälkeen siirtyä Ipanema rannan läheisyyteen, mutta tähän tulikin muutos. Päätettiin vastata myöntävästi tämän sekamelska-seurueen kutsuun lähteä viidakkoon. Ei todellakaan syvälle, vaan ainoastaan parin tunnin dösämatkan päähän Jungle Beach, nimiseen paikkaan. Tyypit olivat jo suunnilleen viikon siellä ollut, mutta osa jengistä lähtee takaisin, koska paikka on kuulemma niin hieno. Tosin Uus- Seelantilainen pariskunta lähtee Kanadaan hiihtopummimaan vuodeksi.
Paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta yksinkertaisesti ei vain jaksa näppäillä koneen äärellä kokopäivää. Sen kuitenkin vielä mainitsen, että näinä muutamana päivänä on oppinu tajuamaan, että tää meijän reissu vastaa lähinnä Tallinan matkaa. Esim. Steve on syntynyt Irlannissa, muuttanut junnuna Ausseihin ja aloittanut opiskelut siellä. Sitten tien päälle eka jenkkeihin puoleks vuodeks pyörimään. Massien loputtua broidin luo Dublinii ,pari vuotta raksalla duunissa ja nyt pyöriny 3kk Etelä- Amerikan mantereella. Vuoden päästä suunnilleen takasin Australiaan, kuhan kerkee viidakosta Bolivian ja Columbian lähtee takas Jenkkeihin. Touri jäi viimeksi kuulemma liian pieneksi: Auto Losista, etelävaltioiden kautta Floridaan. Tällä kertaa uus kiesi losista ja pohjoisvaltioiden kautta New Yorkkii. Vaihtoehto perus 8-16 duunille.
Ei muutakun Chao! ja älkää vaan alkako hajoileen säihin.
-Jesse&Jussi
Taas täytyy palata ajassa hiukan taaksepäin, että pysytte päivettyneinä. Tai siis päivittyneinä..
Tarkoitus oli lähteä käymään Uruguayissa viime viikon perjantaina, mutta todettiin sen olevan aivan liian kallis-setti meille. Ei kuitenkaan ajateltu jäädä Buenos Airesiin sen pidemmäksi aikaa, niin päätettiin lähteä Tigreen. Itsellä ei nyt tavallaan ole hajua, onko se kaupungin osa BA:ssa vai erillinen kaupunki. Junalla sinne mentiin ja matka kesti about 35-45min. Jussi oli Lonely Planetista lukenut paikasta ja sen suistoista, joiden ansiosta paikkaa kutsutaan Deltaksi. Kamat hostelliin ja menoks. Lähdettiin katteleen paikkaa jokilaivalla, joka oli mallia massaturisti. Ei niin hyvä vaihtoehto, mutta muuta ei ollut tarjolla. Paikallisten käyttämät jokitaksit oli lakossa. No ei sentään, vaan päivä oli jo heillä pulkassa, joten tyydyimme tähän ei niin miellyttävään vaihtoehtoon. Anyway, nähtiin suistot ja muistot weikkauksesta (huom. lue Wakeboard) nousi pintaan. Jossain on taas päästävä narun päähän! Ja tulipahan selväksi, missä vietän eläketalveni. Suisto oli täynnä makeita taloja, jokaisen pihassa vetovene yms. Sweet! Hyvin nukutun yön jälkeen kamat (jälleen!) niskaan ja juna-asemalle. Liput Buenosii ja kyselee hostelleja. Lauantaina tarjonta ei tunnetusti päätä huimaa, mutta saatiin kuitenkin hyviltä mestoilta oma osamme dormia. Huoneessa oli 42-vuotias brittimies, joka oli maailmaa nähnyt aikalailla. Tässä vaiheessa alkoi hiffaamaan, että ollaan niin lastenkengissä tässä hommassa kuin vaan voidaan olla. Heebo oli esimerkiksi käynyt Devils Islandilla, joka on tuttu Papillon leffasta. Se oli jossain päin French Guineaa ja itse maantiedosta C:n saaneena ei ole käytännössä mitään käsitystä, missä mestat sijaitsee. Samalla itse ainakin aloin miettimään mitä matkustaminen aiheuttaa ihmiselle fyysisesti, sillä ukko näytti lähinnä 50vuotiaalta, tiukan tänärin ansiosta. Herra näytti myös passikuvaansa, joka oli otettu 14kk sitten ennen reissuun lähtöä ja hän ei näyttänyt päivääkään kolmeakymmentä vanhemmalta siinä. Kai ”irtolaisuudella” on omat vaikutuksensa..
Nyt mentiin jo aika diipeille alueille ja pysytään hetki ainakin pois niiltä huudeilta. Sunnuntai aamuna otettiin taksi kentälle ja oli paljon rauhallisempi olo, kuin sikaniskapablon kyydissä. Tosin tällä herralla oli ollut pitkä yö takana ja se vaikutti ukon suorituskykyyn. Meinas espanjankielen phraasit loppua kesken, kun koitettiin pitää äijää hereillä. Kasi kaistanen valtatie meinasi loppua leveydeltä kesken, kun taxi-tero koitti linjoja.
Päästiin Brasseihin ja tarkalleen Rio de Janeiron kansainväliselle kentälle jossain yhden aikaan päivällä. Jaettiin taksi kahden saksalaisen kanssa ja päästiinkin ihan kohtuu halvalla ennalta tiedustellulle hostellille. Tällä kertaa perusmurjut jätettiin omaan arvoonsa ja kuvat paikasta nähtyämme päätettiin, että tuonne oli päästävä. Stone of the Beach- niminen hostelli pari korttelia ehkäpä maailman kuuluisimmalta biitsiltä, Copacabanalta. Punkat 14 sängyn dormista ja yläkertaan: Baari, palju, jossa hemmetin lämmintä vettä ja rentoa musiikkia. www.stoneofthebeach.com, kattokaa ite. Ei kuitenkaan vielä jääty märehtimään sinne, vaan suunnattiin rannalle, kun ilma suosi meitä. Vaatimattomat +29 celsius astetta ja pilvetön taivas. Sunnuntaipäivä ja ehkä Lahden asukkaiden verran jengiä tällä yhdellä rannalla. Huh! Takas hostellille ja rentoutumaan kaikesta kolmenviikon pyörimisestä. Tutustuttiin yhteen seurueeseen, joka koostui irlantilaisesta pariskunnasta, irlantilais-australiaisista veljeksistä ja Uus-seelantilaisesta pariskunnasta. Ilta muotoituikin loppujenlopuksi kohtuullisen nestepitoiseksi, kun toinen veljeksistä Steve halusi oppia suomalaisia juomapelejä. Opetin tälle ja eräälle nuorelle brittipariskunnalle Pasasen nuoremmalta veljeltä opitun pelin ja pilkku yläkerrassa tuli kohtuu nopeasti. Jussi hävisi nukkumaan jossain vaiheessa ja me Steven kanssa jatkettiin vielä muutama tunti kadulla shaibaa jauhaen. Käteen jäi jäätävä darra, törkeen paljon oogee paikkoja ausseissa ja uudessa-seelannissa. Maanantai aamuna noustiin jo kymmenen tienoon, jolloin ei vielä ihan oltu Lontoon maratooni kunnossa. Turnee eilen tutuksi tulleen seurueen kanssa kristus patsaalle ja takasin. Itse patsas oli tietty makee, mutta kärsi samasta illuusiosta kuin vapauden patsas nykissä. Näyttää pirun isolta, mutta todellisuudessa ei sen kummoisempi nysä. Nyt varmaan nunnien sukat pyörii jaloissa, koska sanoin Jeesusta esittävää patsasta nysäksi, mutta ei se vaan säväyttänyt millään tavalla. Itse maisemat oli kyllä jäätävät ja kaupunki on aivan sairaan kokonen. Muita turisteja aivan sairaan paljon ja siitä johtuen ei paikalla kauaa viihdytty.
Nyt on tiistai varmaankin ja lämmintä se +25, pilvistä tosin. Aluksi meidän piti olla noin viikko tässä hostellissa ja tämän jälkeen siirtyä Ipanema rannan läheisyyteen, mutta tähän tulikin muutos. Päätettiin vastata myöntävästi tämän sekamelska-seurueen kutsuun lähteä viidakkoon. Ei todellakaan syvälle, vaan ainoastaan parin tunnin dösämatkan päähän Jungle Beach, nimiseen paikkaan. Tyypit olivat jo suunnilleen viikon siellä ollut, mutta osa jengistä lähtee takaisin, koska paikka on kuulemma niin hieno. Tosin Uus- Seelantilainen pariskunta lähtee Kanadaan hiihtopummimaan vuodeksi.
Paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta yksinkertaisesti ei vain jaksa näppäillä koneen äärellä kokopäivää. Sen kuitenkin vielä mainitsen, että näinä muutamana päivänä on oppinu tajuamaan, että tää meijän reissu vastaa lähinnä Tallinan matkaa. Esim. Steve on syntynyt Irlannissa, muuttanut junnuna Ausseihin ja aloittanut opiskelut siellä. Sitten tien päälle eka jenkkeihin puoleks vuodeks pyörimään. Massien loputtua broidin luo Dublinii ,pari vuotta raksalla duunissa ja nyt pyöriny 3kk Etelä- Amerikan mantereella. Vuoden päästä suunnilleen takasin Australiaan, kuhan kerkee viidakosta Bolivian ja Columbian lähtee takas Jenkkeihin. Touri jäi viimeksi kuulemma liian pieneksi: Auto Losista, etelävaltioiden kautta Floridaan. Tällä kertaa uus kiesi losista ja pohjoisvaltioiden kautta New Yorkkii. Vaihtoehto perus 8-16 duunille.
Ei muutakun Chao! ja älkää vaan alkako hajoileen säihin.
-Jesse&Jussi
torstai 23. lokakuuta 2008
Buenos Airesin pientä kuvasatoa
Satama fiilistelyä.
Perus vesijärvenkatu?
Kiusasin paikallisia sotilaspösilöitä. "Hyviä hommia"
Argentina
Morje!
Aika on taas kulunut(n. 5min), että raapustetaan jotain pientä teille, siitä mitä on tapahtunut meille. Mahtava sanaleikki heti alkuun. Ollaan Argentiinan Buenos Airesissa ja saapuminen tapahtui lentäen, kuten tässä on ollut tapana. Tiistai aamuna jälleen 6h Liman lentokentällä lusineena ja yhden tunnin yö unilla (kiitos leffa tarjonnan lentskarissa). Otettiin nopeat vomat ja käytii vaihtaa massit pesoiksi. Siinä tuli ihan normaalisti kusetetuksi, kun kentältä vaihettiin huonolla kurssilla. Matka jatkui jonkun sikaniskapablon kyydillä noin 35km itse Buenos Airesin keskustaan. Epätoivo iski, kun reittivalinta oli meidän mielestä hieman outo ja kelailimme löytävämme itsemme jostain syrjäkylästä reikä keuhkoissa. Jälleen kerran tuli oltua naurettavalla tavalla epäluuloinen pabloa kohtaan ja heebo heittikin femmat kyydin jälkeen ja toivotti hyvää Argentiinan aikaa. Hostelli oltuun tiedusteltu etukäteen ja ensivaikutelma oli ainakin hyvä. Muita nuoria reissaajia riitti ja palvelut oli kunnossa. Hinta nyt vähän mietitytti, kun oltiin totuttu halvempaan ja hieman privaatimpaan majotukseen aikasemmin maissa. 38pesoa(reilu 10$)/yö dormissa verraten huoneeseen, jossa on molemmilla omat punkat, oma wc ja suihku. Nooh, molemmat on armeijan käynyt ja tietää kuinka siistiä on kuunnella kuorsaavia ja haisevia möhömahoja, joten tuo tuskin tulee olemaan ongelma jatkossakaan.
Ensivaikutelma BA:iin oli kyllä mieluisa: VETTÄ TULEE KU ESTERIN PERSEESTÄ! Tähänkin on totuttu jo, niin homma on sitämyöten selvä. Käytiin kävelemässä Florida päästä päähän ja kauppoja oli silminkantamattomiin. Hienoa, sillä ainakin meikäläinen on suht paha heräteostelija. Jotenkin sain kuitenkin pidäteltyä itseäni ja kasseihin ei tarttunu muutakuin hienhaju. Jotain rohtojakin koitettiin poistaa apoteekista, mutta vaikka kuinka esittelin rikki olevia varpaita en tököttiä saanut. Ja vinkiksi muille: toisen saa nolostumaan helpomminkin, kuin pyytämällä ensiksi koko henkilökuntaa tulemaan katsomaan mäsänä olevia jalanjatkeita, saati pyytämällä osaa asiakkaista tarkastamaan tilanteen. Tilanteesta kuitenkin selvittiin huumorilla( tai niin itselleni toistelin) ja takasin hostellille ja päällä kauheet fiestat. Joku fudismatsi isolta ruudulta ja kylmääkaljaa kaapista. Ihan kuin kotosuomesta Terveiset vihdinkadun kisastudioon!
Aamulla sitten heräsimme (jussi heräsi) siihen, että meiltä tultiin hakemaan lakanat ja kuulemma pitäisi häipyä. Itse vetelin vielä sikeitä tässä vaiheessa. Oma syy, kun ei otettu kuin yksi yö. Nooh reput selkään ja etsimään. Käytiin kuitenkin eka lekurilla, sillä jussilla oli oloja. Mitään ei kuitenkaan dr:n mielestä ollut vialla ja saahan nähä kuinka tulee matkavakuutuksista masseja takas... Jatkettiin swiss medical centeriltä jalan etsien yösijaa. Majapaikkaa ei tuntunu kuitenka löytyvän millään ja usko meinasi loppua. Kuitenkin päästiin hyvään, joskin hinnakkaaseen 110pesoa/yö/2hlö:ltä maksavaan Palermo Houseen. Hyvillä mestoilla kuitenkin maja sijaitsee ja seuraava yö meneekin halvemmassa dormissa. Hiukan on joutunut jo antautumaan shopping-spreelle ja pari t-paitaa on tarttunu messiin. Eihän sitä saa liikaa kiduttaa itseään! Huomenna lähdetään, tai ainakin koitetaan lähteä käymään Uruguaissa. Saadanpahan yksi maa lisää. Profeetta Muhammedia lainatakseni: ” Älä kerro minulla kuinka paljon olet opiskellut, vaan kerro minulle kuinka monessa maassa olet käynyt.” Uruguaista kuitenkin myöhemmin. Sää on ollut tänään ja eilen kyllä mieluisa. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä reilu +25. Teillä siellä kotikonnuilla ollaan kuulemma jo käyty nollan alapuolella, nakertaako?
Laitetaan vielä pientä boonusta kaiken liiallisen säätämisen lisäksi: Vähän täytyy kyllä analysoida paikallisia oluita. Ecuadorissa tuttavaksi asti päässyt Pilsener oli mahtavaa kamaa. Aina huurteisena 0,6 litrainen kolpakko ja maku seesteisen pehmeä. Kyseinen kultaetikettinen järkäle sai taas muistamaan ne kerrat, kun Suomessa nautittiin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Tätä imettiin Ecuadorin aika, paitsi kerran pääsi lipsahtamaan arkkivihollinen Club- oluen puolelle. Se ei ollut yhtä hyvää, joten hyvän kanssa vietetimme jatkoajan. Perussa juotiin paljon vähemmän, kiitos kuumeen ja varsinainen olut-kuliniristinen kokeilu jätettiin myöhempään. Paikallinen cuscueza (?) väljähtyi nopeasti ja suomen kesäisen lämpöisenä ei ollut muutenkaan järinhäävin makuista. Argentiinassa ensimmäiseksi sormet kietoivat alleen Quilmes cervezaa (alanimenä vaatimattomasti CRISTAL). Maku hyvin esanssinen, tuo mieleen vanhan kunnon Sinisen. Ai, että ja uskonkin ainakin itse viihtyväni ne muutamat harvat kerrat, jolloin itseni palkitsen äärimmäisen hyvin tämän sinietikettisen parissa. Nuori olutspesialistimme hiljenee, mutta vain seuraavaan tuttavuuden siteen luomiseen asti.
p’s!
- Jesse & Jussi
Aika on taas kulunut(n. 5min), että raapustetaan jotain pientä teille, siitä mitä on tapahtunut meille. Mahtava sanaleikki heti alkuun. Ollaan Argentiinan Buenos Airesissa ja saapuminen tapahtui lentäen, kuten tässä on ollut tapana. Tiistai aamuna jälleen 6h Liman lentokentällä lusineena ja yhden tunnin yö unilla (kiitos leffa tarjonnan lentskarissa). Otettiin nopeat vomat ja käytii vaihtaa massit pesoiksi. Siinä tuli ihan normaalisti kusetetuksi, kun kentältä vaihettiin huonolla kurssilla. Matka jatkui jonkun sikaniskapablon kyydillä noin 35km itse Buenos Airesin keskustaan. Epätoivo iski, kun reittivalinta oli meidän mielestä hieman outo ja kelailimme löytävämme itsemme jostain syrjäkylästä reikä keuhkoissa. Jälleen kerran tuli oltua naurettavalla tavalla epäluuloinen pabloa kohtaan ja heebo heittikin femmat kyydin jälkeen ja toivotti hyvää Argentiinan aikaa. Hostelli oltuun tiedusteltu etukäteen ja ensivaikutelma oli ainakin hyvä. Muita nuoria reissaajia riitti ja palvelut oli kunnossa. Hinta nyt vähän mietitytti, kun oltiin totuttu halvempaan ja hieman privaatimpaan majotukseen aikasemmin maissa. 38pesoa(reilu 10$)/yö dormissa verraten huoneeseen, jossa on molemmilla omat punkat, oma wc ja suihku. Nooh, molemmat on armeijan käynyt ja tietää kuinka siistiä on kuunnella kuorsaavia ja haisevia möhömahoja, joten tuo tuskin tulee olemaan ongelma jatkossakaan.
Ensivaikutelma BA:iin oli kyllä mieluisa: VETTÄ TULEE KU ESTERIN PERSEESTÄ! Tähänkin on totuttu jo, niin homma on sitämyöten selvä. Käytiin kävelemässä Florida päästä päähän ja kauppoja oli silminkantamattomiin. Hienoa, sillä ainakin meikäläinen on suht paha heräteostelija. Jotenkin sain kuitenkin pidäteltyä itseäni ja kasseihin ei tarttunu muutakuin hienhaju. Jotain rohtojakin koitettiin poistaa apoteekista, mutta vaikka kuinka esittelin rikki olevia varpaita en tököttiä saanut. Ja vinkiksi muille: toisen saa nolostumaan helpomminkin, kuin pyytämällä ensiksi koko henkilökuntaa tulemaan katsomaan mäsänä olevia jalanjatkeita, saati pyytämällä osaa asiakkaista tarkastamaan tilanteen. Tilanteesta kuitenkin selvittiin huumorilla( tai niin itselleni toistelin) ja takasin hostellille ja päällä kauheet fiestat. Joku fudismatsi isolta ruudulta ja kylmääkaljaa kaapista. Ihan kuin kotosuomesta Terveiset vihdinkadun kisastudioon!
Aamulla sitten heräsimme (jussi heräsi) siihen, että meiltä tultiin hakemaan lakanat ja kuulemma pitäisi häipyä. Itse vetelin vielä sikeitä tässä vaiheessa. Oma syy, kun ei otettu kuin yksi yö. Nooh reput selkään ja etsimään. Käytiin kuitenkin eka lekurilla, sillä jussilla oli oloja. Mitään ei kuitenkaan dr:n mielestä ollut vialla ja saahan nähä kuinka tulee matkavakuutuksista masseja takas... Jatkettiin swiss medical centeriltä jalan etsien yösijaa. Majapaikkaa ei tuntunu kuitenka löytyvän millään ja usko meinasi loppua. Kuitenkin päästiin hyvään, joskin hinnakkaaseen 110pesoa/yö/2hlö:ltä maksavaan Palermo Houseen. Hyvillä mestoilla kuitenkin maja sijaitsee ja seuraava yö meneekin halvemmassa dormissa. Hiukan on joutunut jo antautumaan shopping-spreelle ja pari t-paitaa on tarttunu messiin. Eihän sitä saa liikaa kiduttaa itseään! Huomenna lähdetään, tai ainakin koitetaan lähteä käymään Uruguaissa. Saadanpahan yksi maa lisää. Profeetta Muhammedia lainatakseni: ” Älä kerro minulla kuinka paljon olet opiskellut, vaan kerro minulle kuinka monessa maassa olet käynyt.” Uruguaista kuitenkin myöhemmin. Sää on ollut tänään ja eilen kyllä mieluisa. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä reilu +25. Teillä siellä kotikonnuilla ollaan kuulemma jo käyty nollan alapuolella, nakertaako?
Laitetaan vielä pientä boonusta kaiken liiallisen säätämisen lisäksi: Vähän täytyy kyllä analysoida paikallisia oluita. Ecuadorissa tuttavaksi asti päässyt Pilsener oli mahtavaa kamaa. Aina huurteisena 0,6 litrainen kolpakko ja maku seesteisen pehmeä. Kyseinen kultaetikettinen järkäle sai taas muistamaan ne kerrat, kun Suomessa nautittiin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Tätä imettiin Ecuadorin aika, paitsi kerran pääsi lipsahtamaan arkkivihollinen Club- oluen puolelle. Se ei ollut yhtä hyvää, joten hyvän kanssa vietetimme jatkoajan. Perussa juotiin paljon vähemmän, kiitos kuumeen ja varsinainen olut-kuliniristinen kokeilu jätettiin myöhempään. Paikallinen cuscueza (?) väljähtyi nopeasti ja suomen kesäisen lämpöisenä ei ollut muutenkaan järinhäävin makuista. Argentiinassa ensimmäiseksi sormet kietoivat alleen Quilmes cervezaa (alanimenä vaatimattomasti CRISTAL). Maku hyvin esanssinen, tuo mieleen vanhan kunnon Sinisen. Ai, että ja uskonkin ainakin itse viihtyväni ne muutamat harvat kerrat, jolloin itseni palkitsen äärimmäisen hyvin tämän sinietikettisen parissa. Nuori olutspesialistimme hiljenee, mutta vain seuraavaan tuttavuuden siteen luomiseen asti.
p’s!
- Jesse & Jussi
Peruvian cocaleaves..
Living on the edge.
Siellä ne hiplas seiniä innokkaana
Machu Picchu
Terveppäterve taas!
Ollaan päästy Perun perukoille ja täällähän on mahtavaa! Tultiin tänne tiistaina lusittuamme yön Liman kentällä, tai kiitos WiFin lusiminen oli helpohkoa. Anyway, mestoille saavuttiin varhain tiistai aamuna ja esivaikutelma oli, että mihin kyläpahaseen ollaan tultu. Pikkuhiljaa alko hiffaamaan taas kuinka makee mesta on kyseessä. Etittiin hostellia lyhyt tovi ja otettiin 45solia(n6€)/2hlö/yö tasonen sviitti lämpimällä vodalla. Paikan katolla on vielä kohtuu siistit maisemat omaava parveke, missä pystyy siemailemaan kokateetä aamuvarhain. Lähettiin illalla vielä pyörimään kylille ja paikka päivällä siis näyttää kohtuu rähjäiseltä, mutta illalla muistuttaa lähinnä Pariisia kaikkine valomerineen ja rafloineen. Törkeen paljon jenkkituristeja ja sitämyötä myös tyrkyttäjiä aka koijaajia aka ukottajia. Pyörimistä suoritettiin torstaihin saakka, kunnes meikäläisellä alkoi noin 4h dataamis-sessareitten jälkeen tuntua pahalta kaikin puolin. Niveliin sattu, kuumetta 38astetta ja pää aivan jumissa. Perjantaina illalla alkoi kuitenkin olo jo hiukan parantua, kiitos homemade nesteytyksen. Kaikki tämä oli sitten kuitenkin silmänlumetta ja lauantai aamuinen Machu Picchun- reissu jäi tekemättä meikän osalta. Tuntui suht kurjalta jättää lähtemättä, kun jo pelkistä junalipuista olin maksanu 82$. Nooh, minkäs barbababoille mahat. Jussi läks kuitenki tsekkaa inka-rauniot ja mä jäin hostellille Vincen, E:n, Turtlen ja Draman kanssa. Lauantai ja sunnuntai menikin sitten Entouragen neljää tuotantokautta tahkoessa. Eli huonomminkin olis taas asiat voinu olla. Nyt maanantaina 20.10 olo on edelleenkin olokas ja Buenos Airesissa on kyllä käytävä paikallisessa hemossa. Perusta, tai oikeastaan Cuscosta itelle jäi kohtalaisen liukas paskanmaku suuhun. En oo kyllä puolueeton sanomaan mitään ton kuumeen takia. Veikkaan, että jos lähtisit Peruun viikon lomalle ja oot siitä 4päivää kuumehouruissa, niin mahtava fiilis tuskin jäisi näppeihin? Ei kuitenkaan saa dumaa liikaa, sillä ihan Cuscossakin olisi ollut nähtävää perus-tukholma-teneriffa-akselia enemmän. Kuona-aineiden kitkerää katkua lisää se, kuinka rento mesta Ecuador oli. Toivottavasti Argentiina tarjoaa enemmän. Hopefully!
Argentiina siis seuraavana kohteena ja sinne lähetään pari päivää aikasemmin, kiitos One Worldin ja meijän mamman joka jaksaa säätää lentoja. Terveiset vaan mutsille. Mieli kun muuttuu, kuin tuuliviirin suunta konsanaan. Jussi jatkaa, koska sillä on varmaan jotain kerrottavaa tästä läävästä. Peace.
Jeps, meikäläinen elikkäs Jussi oli sitten vähän paremmin voimissaan täällä Cuscossa. Ja lauantaiaamuna lähdin sitten yksin painelemaan kohti Aguas Calientesia, lopullisena päämääränä Machu Picchu. Machu Picchuun on monta tapaa mennä. Junallakin voi matkustaa monessa eri luokassa, ja mulle kelpasi ihan hyvin backpacker-juna. Ei pysty käsittää miten jotkut haluaa maksaa vielä reilusti enemmän junalipuista että voi matkustaa syöden joltain kultalusikalta, kun koko junamatka perustuu maisemiin. Me päädyttiin junalippuihin koska ei meinattu käyttää koko vierailuun montaa päivää. Junalippujakaan tosin ei enään saanut edestakaisin samalle päivälle, joten paluulippu oli sunnuntaille. Itse junamatkasta sen verran että se kesti noin 4 tuntia ja sinä aikana kuljettiin läpi Andien vuoristoa. Suhteellisen hienoja maisemia, vaikka muutamat lumihuiput olivatkin pilvien peitossa. Saavuin Aguas Calientesiin joskus 11 jälkeen ja suuntasin suoraan ostamaan liput itse Machu Picchuun ja dösään jolla pääsisi ylös mestoille. Siinä samalla kerkesi tajuamaan ettei koko kylällä ollut muuta virkaa kuin tarjota majoitusta ja ruokailua matkailijoille. Dösämatka ylös kohti inkakaupunkia nostatti fiiliksiä. Pieni tihkusade vaihtui auringon paisteeseen eikä maisemissakaan ollut valittamista. Ylhäällä juuri ennen sisäänpääsyä vetäisin huiviin loput vedet ja ajattelin että kai sitä sisäpuolellakin olisi jotain janoiselle matkaajalle. Ja eihän siellä tietenkään ollut, joten kierros Machu Picchussa piti tehdä vähän suunniteltua reippaammin, koska aurinko porotti ylhäällä erittäin lämpimästi. Heti sisäänpääsyn jälkeen lähdin reippaasti kipuamaan kiviportaita, mutta nousu loppui lyhyeen, kun törmäsin isoon laumaan saksalais/jenkki turisteja, jotka yrittivät ähisten päästä ylös portaita. Tosiaan Machu Picchussa kiipely vaatii hieman kuntoa, koska siellä nousut ovat kohtuu jyrkkiä ja muutenkin hapen määrä ilmassa on suhteellisen vähäistä, johtuen paikan korkeasta sijainnista. Maisemat ylhäältä alas laaksoihin oli todella hienot. Itse ”kivikasat” ei niin hirveästi kiinnostanut, kuin vasta siinä vaiheessä kun löysin inkojen virittämän pienen pesupaikan, jossa sai kastella pään kylmällä andien vedellä. Paikka on myös aivan tupaten täynnä turisteja päivisin. Oli melko rasittavaa kun ei meinannut päästä eteenpäin omaa tahtia. Siellä ne pakettimatkalla olevat saksalaiset määkivät oppaan perässä ja kulkivat kuin olisi hihnassa talutetut. Kuulin huhua että ylös kannattaisi suunnata jo aamun ensimmäisillä busseilla, jotta välttäisi suurimmat ruuhkat. Painelin läpi kylän kuvia napsien ja mielessä vain kylmä vesipullo, joka ulkopuolella odottaisi. Normaalisti perussa vesipullo maksaa jonkun yhden solin, mutta machu picchulla 10 solia! Tämä lisäsi vain sitä rahastuksen makua, mikä koko reissusta oli jäänyt. Vesipullo kourassa painelin bussilla takaisin kylään odottamaan seuraavan päivän paluujunaa.
Sunnuntaiaamuna nappasin junan ja menin Ollayantamboon, josta hoidin itselleni autokyydin. Ollayantambo-Cusco välillä oli todella makeita maisemia. Kiivettiin autolla ylös vuoren päälle, josta näkyi kaikki lähialueen lumihuiput. Mieleen tuli ajatus, että joskus on joku kunnon lumihuippu valloitettava. No mutta mitä jäi käteen Machu Picchusta ja Perusta. Machu Picchu pähkinänkuoressa: Jäi mieletön rahastuksenmaku suuhun, aivan liikaa muita turisteja päiväsaikaan, itseä ei hirveästi ne kivikasat kiinnostanut ja hieman karkeasti voisi sanoakin että voisi ihan yhtä hyvin lainata kirjastosta Inka-kirja ja katsella Aleksanterin kadun mukulakiviä, kun lähteä Peruun katsomaan Machu Picchua. Toisaalta maisemat ylhäällä olivat todella upeat, mutta en niistä kuitenkaan ihan niin paljoa maksaisi. Suomesta en kyllä lähtisi pelkkää Machu Picchua katsomaan, mutta jos on muutenkin Etelä-Amerikassa pyörimässä niin sitten asiaa voisi harkita.
Itse Perusta jäi todella hyvä maku suuhun. Mielelläni tulen takasin uudestaa. Seuraavalla kerralla katson postikortista miltä se Inkakylä näyttää ja suuntaan kohti Ollayantamboa ja Pisacin kylää. Ihmiset olivat omaan perulaiseen tapaan kauniita ja perusystävällisiä.
Kummallakin siis omat mielipiteet Perusta.
-Jesse & Jussi
torstai 16. lokakuuta 2008
Picture this
"One of highest cities in the world"
Kelpo hostelli
Jussi leikki atibaa
Paikallinen puluJa palataksemme Ecuadoriin..
Helppo dösälusinta (huomaa käsivarmistus kamoista)
Tungurahua basecamp 3700m
Canoa surfing
Helppohan se oli vielä ripulille nauraaPerun fiilistelylisäys..
Perus parvekemaisemat, vai mitä?P's Jesse&Jussi
maanantai 13. lokakuuta 2008
Ecuador. Land of activities
Terrrrrve!
Blogi on hiukan jäänyt, sillä päristin on pörrännyt perseessä hyvin kovalla kierrosnopeudella.
Anyway..
Viikko sitten maanantaina suuntasimme kohti Banosia ja sinne saavuimme 5h dösämatkan jälkeen. Matka sujui huoletta ja mitään kommervenkkejä ei ollut. Paikalle saavuttuamme alettiin ettimään budjausmestaa ja sellanen löyty kohtuu iisisti. Aivan keskustassa Hostal Banos- nimisessä mestassa yövyttiin Banos aikamme 5$/yö. Kohtuu hyvä diili omasta mielestä. Eka päivä meni hiffatessa kuin makeessa mestassa sitä oltiin. Seuraavana aamuna kello kilisti patarumpujaan kahdeksalta, koska ysiltä oli alkava akkkkkktiviteeeeetit! Lähettiin lungin oloisten heebojen kanssa raftaamaan eli laskemaan koskea. Pikku reenit kuivalla, että hiffattiin espanjan kieliset käskyt ja ei muutakun koskeen. Hemmetin siistii hommaa ja pakko ottaa Uudessa-Seelannissa revanssi. Guide oli super-asiallinen ja pilke silmäkulmassa duunas hommiaan. Esim. yhtäkkiä piti hyppää täysin toimivasta kumiveneestä pois kuohuvaan koskeen, ihan muuten vaan. Homman jälkeen käytiin vielä heebojen kanssa lounaalla Rio Negro- kylässä, jossa ihan btw oli joku paikallisten spez nazien koulutuskeskus. Kaikki kuljetuksineen, raftailyineen ja lounaineen kustansi 30$, joten jälleenkerran ihan fair price. Illalla käytiin vielä vallottamassa joku kusinen kukkula, vielä kusisemmilla maantienkiitäjä-mönkijöillä. Uni maittoi, kunnes koitti seuraava päivä..
Kello jälleen kerran samaan babylonistiseen aikaan soimassa ja kohti uusia seikkailuja. Keskiviikkona oli vuorossa Tungurahua-tulivuoren basecamppiin kiipeäminen. Matkaa kertyi suuntaansa 4km, n2500 metristä 3700metriin. Homma oli suht raskasta ja usko meinasi loppua kolmen tunnin ylös kapuamisen jälkeen. Koko ajan satoi ja oli aivan törkeen kuuma. Hyvii hommii. Basecamppiin pääseminen taas kruunasi kaiken. Mesta oli menny mäsäks parivuotta sitten, kun tulivuori oli spruitannu lastinsa mm kyseisen mökin päälle. Sama eruptio oli tuhonnut lähikyliä ja vaatinut yhden hengen. Paikka oli kyllä kiipeämisen väärti. Överi makeet maisemat( jos olisi pilven sisältä jotain nähnyt) ja lounas kuosittavissa merkeissä. Raapustettiin terveiset pohjolasta möksän seinään seuraavien härmäläisten ihmeteltäväksi. Alas kapuamisen luultiin olevan lasten leikkiä, mutta "kokeneiden viidakko soturien" aatteet olivat jälleen kerran väärässä. Reisiin otti ylös kapuamisen jälkeen niin saatanasti ja polkukin oli puro. Siinä mudassa liukasteluiden jälkeen päästiin, kun päästiinkin takasin autolle ja edessä oli pienimuotoinen skaba olla ennen pick-uppia kylillä. Meillähän alla oli mtb-pyörät ja mukulakiveä. Kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään perus Aleksanterinkadun pehmeät, renkaita hivelevät kiviasetelmat, vaan suht-hooceet-kiviröykkiöt. Dunkkuun tuli, että napahti pickupilta, mutta peli oli sentään rehtiä. Illalla otimme madventuresiltä ohjeen: Huolellinen kuositus on madventuresin suositus, joten suuntasimme huljuttamaan kokeneita ketariamme kuumiin lähteisiin ja ai että teki GUTAA!
Aamulla oli mentävä vielä ottamaan pikku-kuosiutus-sessarit, koska omasta huoneesta ei lämmintä vettä Aqua Caliente kyltistä huolimatta. Reput selkään ja takasin Quitoon. Haettiin Anssi duunista ja kävimme safkaamassa kämpillä ja otimme päiväreput messiin ja yö-dösällä rannalle. Matka Bahiaan kesti infernaaliset 8h ja aika ei ollut todellakaan se pahin haaste. Nukahdettiin kuin pienet vauvat tuutilaulujen jälkeen ja heräsimme jossain vaiheessa matkaan. Näky eteenpäin eturiviltä oli suhteellisen mielenkiintoinen: Kuski puottaa sataa ja tuhatta vuoristoteillä, näkyvyys eteenpäin kohtalaisen sumun takia oli maksimissaan 20-30m. Edessä oleva bussi veteli ihan normaalisti driftaten ohitukset ja me 10metrin päässä edessä olevan perässä. Liian kuumottava fiilis meikäläiselle ja niin myös matkakumppanilleni, joten pipo silmille ja karkuun todellisuutta takaisin untenmaille. Hengissä kuitenkin jostain luojan lykystä selvittiin ja bahiaan saavuimme joskus seitsemän tienoon perjantai aamuna. Lyhyt matka vesitaksilla ja toiselle puolelle lahden poukamaa ja kohti Canoaa. Paikalla nopea tiedustelu majapaikoista ja kaikki olivat 4-15$ haarukassa. Päädyimme Pepen 6$ majataloon ja suuntasimme samointein biitsille surffilauta kainalossa. Meikäläinen ei ollut koskaan muutakuin unissani (hyvin useasti) kyseistä maailman viileintä lajia harrastanut ja koukutuin aivan täysin. Homma ei kyllä lähtenyt käyntiin kuin leffoissa, mutta onneksi Jussi oli Hawaiilla saanut aaltoja. Itsekin sain muutaman aallon alleni taistelujen jälkeen ja Jussi kokemuksensa turvin pääsi hurraamaan itselleen lyhyin väliajoin. En sitten keksi siistimpää fiilistä vedenpäällä, kuin saada aalto. 6h jaksettiin vedessä temmeltää ja vesikohelluksien jälkeen suuntasimme rannalla sijaitsevaan baariin. Tyynenmeren rannalla Hammockeissa kylmien cervezojen seurassa viihdyimme äärimmäisen hyvin, kunnes aurinko laski ja toi mos-vitun-kiitot. Lähdimme kuitenkin katselemaan Canoan yö-elämää ja tutustuimme pariin norjalaiseen tsubuun, jotka opiskelivat Quitossa. Ilta tosin päättyi minun ja Jussin kohdalta lyhyeen, sillä päivän surffi-sessarit olivat verottaneet voimat. Anssi jäi vielä heilumaan mimmien kanssa myöhempään.
Aamulla heräsin maailman mielenkiintoisimpaan tunteeseen. Jussi heräsi siihen, kun vessasta kuului suustani vastaavaa: "Nonniin, nyt sitä tulee." Suolen huljuntaa jatkui imodiuminen napsimisten jälkeenkin vielä tähän päivään asti. Päivällä otimme vuokralle vielä muutamaksi tunniksi laudan, mutta jussin kuumeisen olon ja meikäläisen peräsuolen aktiivisen toiminnan johdosta päätimme luovuttaa. Suuntasimme Bahiaan kolmen kahden aikaan, että saisimme varmasti dösäpaikat. Joulu koitti jälleen ja saimme liput yö-bussiiin, joka vei meidät quitoon. Matka oli vielä mielenkiintoisempi, kuin tulomatka. Meikäläinen ei pystynyt nukkua, sillä penkit oli jälleenkerran suunniteltu kiinalaisille/pygmeille. Jussi ja Anssi kyllä vetelivät zetoria kokomatkan ja se minua riemastutti. Katselin Ecuadorin pimeään yöhön ja rukoilin jumalaa selvitäkseni Quitoon. Dösärille heitettiin 45min remontti kesken reissua ja usko sivistyksen näkemiseen alkoi hiipua totaalisesti. Jussikin heräsi hyvin mielenkiintoiseen puheluun, jonka joku jenkki-muija kävi frendinsä kanssa. Mimmi toivoi kaverinsa rukoilevan hänen puolesta, että selviäisi aamuun. Tässä vaiheessa Jussi käänsi kylkeänsä ja heräsi Quitosta.
Aamulla lähdettiin dösäterminaalista kohti Anssin kämppää jälleen ja otimme nopeat tirsat ennen iltapäivän koitosta. Menimme Quiton fudisareenalle noin kahden aikaan, sillä siellä oli pelattava viiden aikaan Ecuador vastaan Chile MM-karsinta ottelu. Meininki oli mahdoton ja paikallinen Colosseum oli täynnä jo kolmen aikaan. Itse peli oli hyvin viihdyttävä. Ecuador lähti selvänä altavastaajana matsiin, mutta yleisön keltainen meri kannusti kotimaansa edustajat 1-0 voittoon ja pisteet kotiin. Porukka ihan pähkinöinä lähti juhlimaan voittoa ja veikkaankin, että tänään on ollut muutamalla ukolla "flunssaa/mahatautia." Itse suuntasimme kuitenkin kämpille nukkumaan.
Tänään maanantaina alkaa Ecuadorin aika käydä vähiin ja lento Peruun lähtee ysin aikaan.
Ecuador on kyllä näyttänyt kyntensä ja niin mekin. 10 päivään on mahtunut helvetisti makeita juttuja ja ei olisi todellakaan ollut hajua tänne saapuessamme mitä paikka voisi meille tarjota. Ei voi muutakuin suositella mestaa kelle tahansa.
Ecuador siis pähkinänkuoressa:
-Pelkästään maanmuotojensa puolesta tarjoaa todella monipuolista tekemistä. Jos omaa hiukankin AD/HD- luonnetta, niin vuorilla on tarjota raikkaiden ilmojensa lisäksi hemmetisti touhuamista. Viidakot sopii taas heille, jotka etsivät rajojaan ja ovat valmiit tinkimään peruspakettimatkailun tuomista seteistä. Rannoilla taas pääsee chilauttamaan oikein kunnolla kauniiden ihmisten seurassa.
-Suosittelen.
Loppuun vielä päivän aforismi: Koskaan ei ole liian vanha asettaakseen uutta päämäärää tai löytääkseen uuden unelman.
- Jesse ja Jussi.
Blogi on hiukan jäänyt, sillä päristin on pörrännyt perseessä hyvin kovalla kierrosnopeudella.
Anyway..
Viikko sitten maanantaina suuntasimme kohti Banosia ja sinne saavuimme 5h dösämatkan jälkeen. Matka sujui huoletta ja mitään kommervenkkejä ei ollut. Paikalle saavuttuamme alettiin ettimään budjausmestaa ja sellanen löyty kohtuu iisisti. Aivan keskustassa Hostal Banos- nimisessä mestassa yövyttiin Banos aikamme 5$/yö. Kohtuu hyvä diili omasta mielestä. Eka päivä meni hiffatessa kuin makeessa mestassa sitä oltiin. Seuraavana aamuna kello kilisti patarumpujaan kahdeksalta, koska ysiltä oli alkava akkkkkktiviteeeeetit! Lähettiin lungin oloisten heebojen kanssa raftaamaan eli laskemaan koskea. Pikku reenit kuivalla, että hiffattiin espanjan kieliset käskyt ja ei muutakun koskeen. Hemmetin siistii hommaa ja pakko ottaa Uudessa-Seelannissa revanssi. Guide oli super-asiallinen ja pilke silmäkulmassa duunas hommiaan. Esim. yhtäkkiä piti hyppää täysin toimivasta kumiveneestä pois kuohuvaan koskeen, ihan muuten vaan. Homman jälkeen käytiin vielä heebojen kanssa lounaalla Rio Negro- kylässä, jossa ihan btw oli joku paikallisten spez nazien koulutuskeskus. Kaikki kuljetuksineen, raftailyineen ja lounaineen kustansi 30$, joten jälleenkerran ihan fair price. Illalla käytiin vielä vallottamassa joku kusinen kukkula, vielä kusisemmilla maantienkiitäjä-mönkijöillä. Uni maittoi, kunnes koitti seuraava päivä..
Kello jälleen kerran samaan babylonistiseen aikaan soimassa ja kohti uusia seikkailuja. Keskiviikkona oli vuorossa Tungurahua-tulivuoren basecamppiin kiipeäminen. Matkaa kertyi suuntaansa 4km, n2500 metristä 3700metriin. Homma oli suht raskasta ja usko meinasi loppua kolmen tunnin ylös kapuamisen jälkeen. Koko ajan satoi ja oli aivan törkeen kuuma. Hyvii hommii. Basecamppiin pääseminen taas kruunasi kaiken. Mesta oli menny mäsäks parivuotta sitten, kun tulivuori oli spruitannu lastinsa mm kyseisen mökin päälle. Sama eruptio oli tuhonnut lähikyliä ja vaatinut yhden hengen. Paikka oli kyllä kiipeämisen väärti. Överi makeet maisemat( jos olisi pilven sisältä jotain nähnyt) ja lounas kuosittavissa merkeissä. Raapustettiin terveiset pohjolasta möksän seinään seuraavien härmäläisten ihmeteltäväksi. Alas kapuamisen luultiin olevan lasten leikkiä, mutta "kokeneiden viidakko soturien" aatteet olivat jälleen kerran väärässä. Reisiin otti ylös kapuamisen jälkeen niin saatanasti ja polkukin oli puro. Siinä mudassa liukasteluiden jälkeen päästiin, kun päästiinkin takasin autolle ja edessä oli pienimuotoinen skaba olla ennen pick-uppia kylillä. Meillähän alla oli mtb-pyörät ja mukulakiveä. Kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään perus Aleksanterinkadun pehmeät, renkaita hivelevät kiviasetelmat, vaan suht-hooceet-kiviröykkiöt. Dunkkuun tuli, että napahti pickupilta, mutta peli oli sentään rehtiä. Illalla otimme madventuresiltä ohjeen: Huolellinen kuositus on madventuresin suositus, joten suuntasimme huljuttamaan kokeneita ketariamme kuumiin lähteisiin ja ai että teki GUTAA!
Aamulla oli mentävä vielä ottamaan pikku-kuosiutus-sessarit, koska omasta huoneesta ei lämmintä vettä Aqua Caliente kyltistä huolimatta. Reput selkään ja takasin Quitoon. Haettiin Anssi duunista ja kävimme safkaamassa kämpillä ja otimme päiväreput messiin ja yö-dösällä rannalle. Matka Bahiaan kesti infernaaliset 8h ja aika ei ollut todellakaan se pahin haaste. Nukahdettiin kuin pienet vauvat tuutilaulujen jälkeen ja heräsimme jossain vaiheessa matkaan. Näky eteenpäin eturiviltä oli suhteellisen mielenkiintoinen: Kuski puottaa sataa ja tuhatta vuoristoteillä, näkyvyys eteenpäin kohtalaisen sumun takia oli maksimissaan 20-30m. Edessä oleva bussi veteli ihan normaalisti driftaten ohitukset ja me 10metrin päässä edessä olevan perässä. Liian kuumottava fiilis meikäläiselle ja niin myös matkakumppanilleni, joten pipo silmille ja karkuun todellisuutta takaisin untenmaille. Hengissä kuitenkin jostain luojan lykystä selvittiin ja bahiaan saavuimme joskus seitsemän tienoon perjantai aamuna. Lyhyt matka vesitaksilla ja toiselle puolelle lahden poukamaa ja kohti Canoaa. Paikalla nopea tiedustelu majapaikoista ja kaikki olivat 4-15$ haarukassa. Päädyimme Pepen 6$ majataloon ja suuntasimme samointein biitsille surffilauta kainalossa. Meikäläinen ei ollut koskaan muutakuin unissani (hyvin useasti) kyseistä maailman viileintä lajia harrastanut ja koukutuin aivan täysin. Homma ei kyllä lähtenyt käyntiin kuin leffoissa, mutta onneksi Jussi oli Hawaiilla saanut aaltoja. Itsekin sain muutaman aallon alleni taistelujen jälkeen ja Jussi kokemuksensa turvin pääsi hurraamaan itselleen lyhyin väliajoin. En sitten keksi siistimpää fiilistä vedenpäällä, kuin saada aalto. 6h jaksettiin vedessä temmeltää ja vesikohelluksien jälkeen suuntasimme rannalla sijaitsevaan baariin. Tyynenmeren rannalla Hammockeissa kylmien cervezojen seurassa viihdyimme äärimmäisen hyvin, kunnes aurinko laski ja toi mos-vitun-kiitot. Lähdimme kuitenkin katselemaan Canoan yö-elämää ja tutustuimme pariin norjalaiseen tsubuun, jotka opiskelivat Quitossa. Ilta tosin päättyi minun ja Jussin kohdalta lyhyeen, sillä päivän surffi-sessarit olivat verottaneet voimat. Anssi jäi vielä heilumaan mimmien kanssa myöhempään.
Aamulla heräsin maailman mielenkiintoisimpaan tunteeseen. Jussi heräsi siihen, kun vessasta kuului suustani vastaavaa: "Nonniin, nyt sitä tulee." Suolen huljuntaa jatkui imodiuminen napsimisten jälkeenkin vielä tähän päivään asti. Päivällä otimme vuokralle vielä muutamaksi tunniksi laudan, mutta jussin kuumeisen olon ja meikäläisen peräsuolen aktiivisen toiminnan johdosta päätimme luovuttaa. Suuntasimme Bahiaan kolmen kahden aikaan, että saisimme varmasti dösäpaikat. Joulu koitti jälleen ja saimme liput yö-bussiiin, joka vei meidät quitoon. Matka oli vielä mielenkiintoisempi, kuin tulomatka. Meikäläinen ei pystynyt nukkua, sillä penkit oli jälleenkerran suunniteltu kiinalaisille/pygmeille. Jussi ja Anssi kyllä vetelivät zetoria kokomatkan ja se minua riemastutti. Katselin Ecuadorin pimeään yöhön ja rukoilin jumalaa selvitäkseni Quitoon. Dösärille heitettiin 45min remontti kesken reissua ja usko sivistyksen näkemiseen alkoi hiipua totaalisesti. Jussikin heräsi hyvin mielenkiintoiseen puheluun, jonka joku jenkki-muija kävi frendinsä kanssa. Mimmi toivoi kaverinsa rukoilevan hänen puolesta, että selviäisi aamuun. Tässä vaiheessa Jussi käänsi kylkeänsä ja heräsi Quitosta.
Aamulla lähdettiin dösäterminaalista kohti Anssin kämppää jälleen ja otimme nopeat tirsat ennen iltapäivän koitosta. Menimme Quiton fudisareenalle noin kahden aikaan, sillä siellä oli pelattava viiden aikaan Ecuador vastaan Chile MM-karsinta ottelu. Meininki oli mahdoton ja paikallinen Colosseum oli täynnä jo kolmen aikaan. Itse peli oli hyvin viihdyttävä. Ecuador lähti selvänä altavastaajana matsiin, mutta yleisön keltainen meri kannusti kotimaansa edustajat 1-0 voittoon ja pisteet kotiin. Porukka ihan pähkinöinä lähti juhlimaan voittoa ja veikkaankin, että tänään on ollut muutamalla ukolla "flunssaa/mahatautia." Itse suuntasimme kuitenkin kämpille nukkumaan.
Tänään maanantaina alkaa Ecuadorin aika käydä vähiin ja lento Peruun lähtee ysin aikaan.
Ecuador on kyllä näyttänyt kyntensä ja niin mekin. 10 päivään on mahtunut helvetisti makeita juttuja ja ei olisi todellakaan ollut hajua tänne saapuessamme mitä paikka voisi meille tarjota. Ei voi muutakuin suositella mestaa kelle tahansa.
Ecuador siis pähkinänkuoressa:
-Pelkästään maanmuotojensa puolesta tarjoaa todella monipuolista tekemistä. Jos omaa hiukankin AD/HD- luonnetta, niin vuorilla on tarjota raikkaiden ilmojensa lisäksi hemmetisti touhuamista. Viidakot sopii taas heille, jotka etsivät rajojaan ja ovat valmiit tinkimään peruspakettimatkailun tuomista seteistä. Rannoilla taas pääsee chilauttamaan oikein kunnolla kauniiden ihmisten seurassa.
-Suosittelen.
Loppuun vielä päivän aforismi: Koskaan ei ole liian vanha asettaakseen uutta päämäärää tai löytääkseen uuden unelman.
- Jesse ja Jussi.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Sash - Equador!
Nyt on sunnuntai ja olemme Quitossa. Palataanpa taas ajassa taakse pain. Torstaina herattiin Madridista lentokentta hotellista ja lahdettiin etsimaan aamiaispoytaa. Todettiin sitten ettei huoneeseen kuulunutkaan aamiaista ja paatettiin lahtea kentalle safkaamaan. Check-innissa nainen sanoi etta onneksi olkoon siirran teidan business plus-luokkaan ja kyllahan se meille passasi. 11 tunnin lento sujui erittain jouhevasti omilla hierovilla tuoleilla ja muutenkin palvelu oli erinomaista.
Quitoon saavuttiin torstaina noin puoli viisi. Otettiin taksi ja suunnattiin vanhaan kaupunkiin jossa kuuleman mukaan kaikki tosi gringot asustelee. Illalla kaytiin katsomassa hieman paikkoja mutta aika vahaiseksi se jai, koska jet-lagi ja korkea ilmanala hieman verotti voimia. Perjantaina lahdettiin tapaamaan jessen inttikaveria Anssia varsinaiseen keskustaan. Aamupaivan ohjelmaan kuului myos retki ylos teleferiqolle, Quiton korkeimpaan kohtaan(4100m). Sielta oli todella hienot maisemas alas kaupunkiin. Hieman pisti puuskuttamaan siella ylhaalla silla oltiinhan me viela edellisena paivana oltu merenpinnan tasolla. Iltapaivalla vietiin tavarat Anssin majapaikalle. Anssi asuu paikallisessa perheessa, jossa mekin paasimme tutustumaan paikallisseen elamaan oikein kunnolla. Perjantai-iltana lahdettiin kaymaan keskustassa moikkaamassa Anssin kavereita. Syotiin italialaisessa paikassa ja siita jatkettiin John Lennon-nimiseen baariin, jossa amparillinen paikallista bissea maksoi 4 taalaa.
Ja luonnollisesti jatkettiin siita sitten yokerhoon radattamaan Justin Timberlakin tahtiin. On siina meilla reissarit. Alue nimeltaan Mariscal on Lonely Planetissa mainittu vaarallisena paikkana, jossa lyhyetkin matkat tulisi kulkea taksilla. Eli taman jalkeen lahden torin aamuyon nakkarijono ei tunnu missaan.
Hyvien viiden tunnin unien jalkeen lahdettiin lauantaina kohti Mulalon kylaa lahella Cotopaxi tulivuorta. Maisemat siella olivat mageet. Siella oli paikalliset fiesta-juhlat. Anssin lokaalin kaverin avustuksella me sinne mentiin, muuten ei olisi ollut mitaan asiaa. Siella kun ei ikina kay muita lansimaalaisia. Siella katseltiin kun aitauksessa jengi vaisteli harkia. Lokaalin kaverimme Marcon mielesta ne oli huonot harkataistelut kun kukaan ei talla kertaa kuollut. Viime vuonna kylan asukas luku oli vahentynyt kolmella. Paikalliset tinttas viskia ja juoksenteli ymparipaissaan. Kylan johtaja tuli meillekin tarjoamaan viskipaukut. Valilla lahdettiin kaymaan syomassa...Eteen tuotiin herkullinen keitto, joka muuttui ei-niin-herkulliseksi kun lapioin lautasen pohjalta kanan tai jonkun vastaavan elukan jalan. Marco puolestaan veteli poydan toisella puolella marsua. Hieman tuli kylla hesburgeria ikava. Loppuilta sujui harkataistelua seuraillessa ja paikallisessa karaokebaarissa. Illalla mentiin nukkumaan Marcon kampille ja sekin oli kylla kokemus. Nukuttiin jessen kanssa lusikassa jossain patjakasassa kampassa minka lattiat oli taynna maissia. Jos siella ei menny rottia yolla ni ei missaan. Sunnuntai aamuna paikalliset jatkoivat viela fiestaansa ja me lahdettiin takaisin Quitoon. Huomenna eli maanantaina suuntaamme kohti banosia. Siella olisi tarkoitus viettaa aikaa aktiviteettien parissa.
terv. Jussi&jesse
Ps. kuva on matkalta Mulalon kylaan dosapysakilta.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Tuhannen virstan matka alkaa yhdellä askeleella.
Hola!
Matkaan ollaan päästy ja Lahti syys-sateineen on vain kaunis muisto takanapäin. Tällä hetkellä ollaan Madridissa, täällä on lämmin. Huomenna edessä on 11h lento Equadorin pääkirkonkylään Quitoon, siellä ollaan paikallista aikaa 16.20, vain 4h myöhemmin kuin lähdettiin Madridista. Kivoja noi aikaerot. Sielläkin pitäisi olla lämmin. Tapolan Anssi (ei sukua merville) majoittaa ja on toivottavasti vastassa kentällä. Leijona pullo odottaa, mikäli kentälle päättää saapua!
Hyvästit on heitetty ja haikein mielin (!) tuli lähdettyä kotomaasta, kaikkea sitä. Kuulostaa varmaan naurettavalta, mutta yllättävän paljon sitä jäi ihmisiä odottamaan kotiin. Tosin liikaa jos alkaa kelaileen, että kotopuolessa joku odottelee, niin mitään ei tule tehtyä.. Kokemuksia täältä lähdettiin hakemaan, niitähän pakkohan niitä on kertyä! Tandem laskuvarjohypyt, benjit, sun muut spedelingot odottaa! Kaikenlisäksi ysärillä valmistunut Point Break leffa nostatti surffi fiilikset kattoon!
Meikän puolesta kuitti tähän väliin, Jussi jatkaa..
Dodiin ja sitten päällikkö istuu penkkiin ja aloittaa blastauksen. Mennäänpä ajassa takaisin päin muutama vuosi, tarkalleen ottaen aikaan jolloin Madventuresin ensimmäinen tuotantokausi tuli töllöstä. Silloin tämä muutaman reissun vanhempien kanssa tehnyt pojan kloppi flippas täysin ja ajatukset olivat jatkuvasti reissailussa ja muutenkin erilaisissa seikkailuissa. No mikä lääkkeeksi? Suomesta oli päästävä kohti seikkailuja ja äkkiä. Ainoa vaihtoehto paeta suomen epäinhimillistä talvea oli lähteä vaihto-oppilaaksi. Vuosi tuli sitten vietettyä yhdysvalloissa ja siitä se innostus vaan syveni. Kun oli kotiin paluun aika keväällä 2005 oli mielessä vain se että joutuisin lusimaan pohjolassa ainakin seuraavat kolme vuotta. Syynä tähän oli tuolloin kesken vielä ollut lukio ja intti. Ja sitten takaisin tähän päivään. Kolme kuukautta intin jälkeen ollaan toteuttamassa unelmaa. Tällä hetkellä tosiaan ollaan viettämässä välipäivää Madridissa ja heti huomen aamusta uusille mestoille. Jo nyt tajuaa että voi tulla pienoinen kieli muuri vastaan ton espanjan kanssa, vaikka sitä onkin tässä yritetty vähän harjoitellakin. Mut tässä reissun päällä sitä varmasti oppii...Mut eihän siinä. Pysykäähän taajuuksilla.
Älkääkä hajotko pakkaseen!
Terv. Espanjan Valkoisimmat Locot
Matkaan ollaan päästy ja Lahti syys-sateineen on vain kaunis muisto takanapäin. Tällä hetkellä ollaan Madridissa, täällä on lämmin. Huomenna edessä on 11h lento Equadorin pääkirkonkylään Quitoon, siellä ollaan paikallista aikaa 16.20, vain 4h myöhemmin kuin lähdettiin Madridista. Kivoja noi aikaerot. Sielläkin pitäisi olla lämmin. Tapolan Anssi (ei sukua merville) majoittaa ja on toivottavasti vastassa kentällä. Leijona pullo odottaa, mikäli kentälle päättää saapua!
Hyvästit on heitetty ja haikein mielin (!) tuli lähdettyä kotomaasta, kaikkea sitä. Kuulostaa varmaan naurettavalta, mutta yllättävän paljon sitä jäi ihmisiä odottamaan kotiin. Tosin liikaa jos alkaa kelaileen, että kotopuolessa joku odottelee, niin mitään ei tule tehtyä.. Kokemuksia täältä lähdettiin hakemaan, niitähän pakkohan niitä on kertyä! Tandem laskuvarjohypyt, benjit, sun muut spedelingot odottaa! Kaikenlisäksi ysärillä valmistunut Point Break leffa nostatti surffi fiilikset kattoon!
Meikän puolesta kuitti tähän väliin, Jussi jatkaa..
Dodiin ja sitten päällikkö istuu penkkiin ja aloittaa blastauksen. Mennäänpä ajassa takaisin päin muutama vuosi, tarkalleen ottaen aikaan jolloin Madventuresin ensimmäinen tuotantokausi tuli töllöstä. Silloin tämä muutaman reissun vanhempien kanssa tehnyt pojan kloppi flippas täysin ja ajatukset olivat jatkuvasti reissailussa ja muutenkin erilaisissa seikkailuissa. No mikä lääkkeeksi? Suomesta oli päästävä kohti seikkailuja ja äkkiä. Ainoa vaihtoehto paeta suomen epäinhimillistä talvea oli lähteä vaihto-oppilaaksi. Vuosi tuli sitten vietettyä yhdysvalloissa ja siitä se innostus vaan syveni. Kun oli kotiin paluun aika keväällä 2005 oli mielessä vain se että joutuisin lusimaan pohjolassa ainakin seuraavat kolme vuotta. Syynä tähän oli tuolloin kesken vielä ollut lukio ja intti. Ja sitten takaisin tähän päivään. Kolme kuukautta intin jälkeen ollaan toteuttamassa unelmaa. Tällä hetkellä tosiaan ollaan viettämässä välipäivää Madridissa ja heti huomen aamusta uusille mestoille. Jo nyt tajuaa että voi tulla pienoinen kieli muuri vastaan ton espanjan kanssa, vaikka sitä onkin tässä yritetty vähän harjoitellakin. Mut tässä reissun päällä sitä varmasti oppii...Mut eihän siinä. Pysykäähän taajuuksilla.
Älkääkä hajotko pakkaseen!
Terv. Espanjan Valkoisimmat Locot
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
