South Island, here we come!

Heipodei.

Taupo taupo. Paikka on nähty. Aktiviteettiä ja aktiviteettiä. Koko maa on kuin aikuisten disney world. Nooh, pääs siellä vähän chiluttaakkin, että ei hullumpi paikka. Siellä oltiin myös jopa kaksi yötä, joten senkin puolesta mahtavuus oli taattu. Tarjolla olisi ollut skydivee ja kävelyä/ haikkailua vuorella, joka on tuttu taru sormusten herrasta ( Mt Doom). Skydivet heitettii jo paihiassa, joten ei sille ja kävelylle olisi pitänyt lähteä 05.20. Jussi tuli baarista kahen aikaan, joten ei myös tälle. Ei muutenkaan oikein napannu lähteä 21km kävelylle ja maksaa siitä vielä. Maisemat ois kyllä ollu varmaan kohillaan, sillä mestat on UNESCOn world heritage listalla. Suolaa haavoihin vielä lisää fakta, että reitti on maailman top5 dallaus-trackeillä.. Tauposta lähettiin lauantaina 29.11 ja menossa oli Lake Taupon ympäriajot pyörien välillä. Meno oli lepposaa, sillä meidän reitti kulki järven reunaa pitkin ja pyöriä oli sen verran, että niitä oli turha lähteä ohittamaan. Lounas vedettiin picnic muodossa jälleen kerran kohtuu päräyttävissä maisemissa, nimittäin just tämän samaisen Mt Doomin lähimaastossa. Ei pöllömpää. Tultiin River Walleyyn, joka on paikka joen notkossa keskellä ei mitään. Homma pyörii täysin white water raftingin ympärillä ja ilman kiwiexperiencen ja tämän lodgen välistä diiliä paikka kuihtuisi aika alta yksikön. Joka päivä uus satsi jengii ja paikka täyteen. Vois taas olla huonompiki diili!

Tänään sunnuntaina pitäis lähteä kohti Wellingtonia ja siellä pitäis budjaa kolme yötä. Tiistaita tässä ootellaan, nimittäin saatii liput Kanye Westin Glow In The Dark tourille. Lämppääjänä nöyrästi Nas. Toivottavasti jengi menee banaaneiks. Keskiviikkona pitäis loikkaa eteläsaarelle, joten sekin on mielessä. Nyt tällä hetkellä mielessä on, yllätys kyllä, kysymys: Miksi piti taas ottaa ne muutama liikaa eilen?

Näihin tunnelmiin.

---------

Terve taas. River Valleysta päästiin kuin päästiinkin Wellingtoniin. Tosin bussin vasen takaiskari sanoi itsensä irti. Modern-day-superheroa eli korjaajaa odotettiin pari tuntia ja vielä tunnin verran jannu ropaili siellä. Illalla 23 aikaan päästiin wellingtoniin ja pizzan kautta nukkumaan. Maanantai tuhlattiin kaupungilla pyörimiseen ja iltapäivän jäädin koneella. Illalla baariin ja tappiin asti. Seuraavana aamuna päätettiin ottaa spartalainen kuuri, sillä kaljan kittaus loppui nyt Australiaan asti. Soon raanavettä ja kettinkiä loppu seelanti!

Tiistaina homman nimi oli Kanyen ja Nas seuraaminen TSB Bank Arenalla. Keikan oli alkava 19.30 ja päätimme viiden aikaan lähteä areenalle, että saisimme hyvät paikat. Satamaan saapuessa (mesta siis oli satamassa) ihmetellään, kun jono ei ollut kuin parikyt meetteriä pitkä. Eikö jengi fiilaa tääläpäin hipidihoppia? Seiskan aikaan jengiä oli paikalla jo paljon enemmän ja fiiliskin alkoi nousta. Päästään sisälle ja areena oli positiiviseks yllätykseksi kohtuu pieni. Populaa ei nimittäin olis ollu täyttämään mitään hartwall areenaa yms.. Hyvät paikat lavan eestä ja odottelua. Pirun kauan sai kuunnella pirun lyhyttä playlistiä ja sitten räjähti! Jengi aivan banaaneina, kun lavalle saapuu Scribe. Ukko tulee asiallisesti reppuselässä lavalle ja ottaa yleisön haltuun. Joku uus-seelantilainen artisti se oli ja ihan mukiin menevältä se kuulosti. Yleisö pomppi ja osas sanat ulkoa. Hyvä meininki. Sitten reppu selkään ja Scribe hävis lavalta. Taas sama playlisti soimaan oottelemaan Nasiria. Pieni muotonen livebändi kitaristeineen , rumpaleineen ja pari jätkää siellä syntikkaaki rämäs. Porukka taas sekasin, ku stockkan hulluil päivil Nasin saapuessa lavalle. Mies veti älyttömän keikan kaikkine vanhoine viisuineen, tuli street dreamsii, messagee, just a momenttii, i can, oikeastaan kaikki mitä itse haluskin kuulla. Oli sellanen fiilis, että keikka olisi ollut ohi. Totuus oli kyllä taas sitten hieman toisenlainen. Pitkään antoi Lännen Kani odottaa, mutta se palkittiin. Ei pysty muistaan, millä se oman osuutensa alotti. Pieni muotoinen live bändi muuttui jäätäväksi. Oli patarummun paikuttajaa ja mitä lie soitinta. Uskomaton pauke, pärinä ja valo. Leizerit sohien se siinä hetken huuteli heartbreakistaan ja se päättyi siihen, kun äijä avautu sellanen 10min, kuinka paljon sillä on paineita. Pelkkää asiaa se siinä jauhoi, mutta yleisö ei oikee fiilinnu tästä. Halusivat Nasia takas lavalle ja hiphoppia, mut sitten pärähti taas. Äijä flippas totaalisesti ja sano vaan tylysti, että tässä teille hiphoppia. Ei kuulunut enää solvauksia yms.. Autotune vocoderia (damn you t-pain) käytettiin kyl aika paljon ja muutenkin oli samplätty biisejä kohtuu reilusti, mutta se toimi. Kolmannen encoren jälkeen meinattiin, että keikka olis ohi, sillä show oli sen mukainen. Päätettiinkin lähteä 4h keikan alkamisen jälkeen. Ulos päästessä alkaa american boy pauhamaan ja varmaan jatkoi yli keskiyön siellä, mutta me ei pystytty enään seisomaan! Wicked.

Nyt on keskiviikko 3.12 ja tänään tuossa kolmen tunnin päästä pitäis mennä lautalla eteläsaarelle ja viettää Pictonissa yksi yö. Sieltä jatkaa huomenna jollain bussilla Nelsoniin ja lähteä sieltä 6.12 etiäpäin Kiwillä. Lisätäksemme Pohjois- Saari ei ole antanut niitä maisemia, mitä tänne tultiin katsomaan. Joten toivottavasti Etelä-Saarella on helmansa alla jotain nähtävää.

Eihän tässä taas, moro.

Jesse/Jussi