maanantai 8. joulukuuta 2008

la 6.12 klo 1806 Westport

Wellingtonista ollaan päästy Westporttiin. Tosiaan, Keskiviikkona lähettiin Interislanderilla etelä-saarelle ja hyvä tuuri kävikin, sillä ehittiin aikasempaan lauttaan, joka lähti 18.15. Liput meillä oli 20.00 lähtevään, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan virkailijaa, hyvä meille. Päästiin Pictoniin ja Jussilla piti olla tiedossa hostelli ja olikin, mutta yhteystiedot oli hukassa. Siinä aikamme pyörittiin sateessa, etsien jotain hasardi nimellä varustettua lodgea, johon saatiin vieläkin hasardimmat ohjeet kävellä. Jussi suoritti nohevana tiedustelua lähialueesta ja itse jäin partioimaan kamojen luokse, ettei kukaan rotta pääse ryävään meitä! Sieltä se paukki sitten kertoen, että oltiin 50m päässä lodgesta, mutta ei oltu huomattu paikkaa hyvän navetuksen ansiosta. Majapaikkaan sisään ja ketään ei ollut vastassa ja ovet auki, ku tatjanan haarat. Aamulla sitten päätettiin kuitenkin maksaa, sillä saatiin jopa ilmanen aamupala, joka on ollut yhtä harvinaista kuin köyhän suomenruotsalaisen löytäminen. Bussiasemalle ja kohti Nelsonia. Fern lodge löytyi kohtuu kivuttomasti, vaikka ennakkoon ei tietoa paikasta ollutkaan. Nyt siis elettiin torstaita, illalla hajoiltiin south parkin todella mauttomalle jaksolle ja ainakin allekirjoittanut sammui kuin piha lyhty sen jälkeen. Jussi seuraavana aamuna heräs, ku tuore mosa yläpunkasta tasan kuudelta ja lähti kävelemään Abel Tasman national parkkiin, joka on ilmeisesti maailman kuulu. Itse skippasin hippi-kävelyn juuri tämän särmän heräämis ajankohdan vuoksi. Ihan hienoja kuviahan sieltä herra toi. Jussi jatkakoon...

Jeps, nappasin aamudösän kaupungista kohti Abel Tasmania, johon saavuttiin 1,5 tuntia myöhemmin. Sieltä nappasin vesitaxin joka heitti mut jonnekin Anchorage? mestalle, josta oli tarkoitus kävellä takasin puiston sisäänkäynnille. Matkaa noin 11km. Ensi vaikutelma paikasta oli erittäin lupaava. Kuvitelkaapa ite: Istut yksin noin 400m pitkällä rannalla, jossa hiekka on niin kirkasta ettei mitään toivoa selviytyä ilman arskoja. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja vesi on turkoosia. Täydelliset asetelmat paratiisille. Paikka ei näytä yhtään Uudelta-Seelannilta. Voisi kuvitella olevansa jossain päin Aasiaa.

Meinasin heti alkuun että palaisin takaisin Nelsoniin hakemaan telttaa ja Jesseä. Pelkästään tällä yhdellä rannalla olisi voinut lusia seuraavat viikot. Päätin kuitenkin lähteä tallaamaan. Matkan varrelta löytyi vielä siistimpiä rantoja. Sellasia pieniä missä olisi varmasti saanut olla ihan rauhassa. Lounaan vetäisin yhdellä rannalla ja kävin välillä uimassakin. Vesi tosin oli suht kylmää. Aika rikki oli jalat illalla kun tuli sen verran vauhdilla matkaa taitettua. Ei oikein osaa sössöttää miltä siellä näytti, mutta sanotaanko että ehdottomasti yksi siisteimmistä mestoista missä olen käynyt... Ehkä kuvista saa jotain ideaa paikasta. Cheers!


Jesse/Jussi

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei pojat missä kuvat?

T. Eero