Thank you for flying LAN.

Moi.

Lyhykäisyydessään voisin kirjoittaa tähän vain ainoastaan yhden lauseen: Älkää lentäkö LANilla.


Mutta koska en ole yhtä julma, kuin nuo kasvottomat pirun kätyrit tuossa kyseisessä lentoyhtiössä kerron teille hieman pohjustusta mielipiteelleni. Lähdimme Rio de Janeirosta torstaina 6.11 hyvin chiluttuneena ja suuntasimme Chileen. Lento tosin tyssäsi Buenos Airesissa, sillä meillä oli jälleen kerran välilasku. Tällä kertaa se oli kuitenkin lyhyt kuin kanan lento ja pelkäsimmekin ettemme kerkeä jatkolennolle. Sille kuitenkin kerkesimme ja Santiagoon saavuimme 12.30 paikallista aikaa. Rutiinin omaisesti laukkuja hakemaan ja Jussin kamat tulikin tyyliin ensimmäisten joukossa. Omaa rinkkaa en nähnyt missään. Vitsailuiden jälkeen alkoi epätoivo oikeasti iskeä, kun matto ilkeänkurisesti pysähtyi. Tiskille nyrpeää naamaa näyttämään ja Etelä-Amerikkalaiseen tapaan vastaus meni jotenkin näin: "Katsele vielä, kyllä se jossain on. Odottele vaikka seuraavaa lentoa". Jep. Saatiin joku lappu, missä oli numero johon soitella ja kysellä laukun perään. Sinänsä oli kyllä mukava etsiä hostellia ilman rinkkaa, mutta kyllähän se vitutti. Olivat aivan varmoja, että reppu löytyisi 24h sisällä. Sen jälkeen, jollei laukkua näkyisi lentoyhtiö lähettäisi 70 usd:a, joilla taas pitaisi ostaa välttämättömät tavarat ainakin viikon ajalle! Yllä siis oli t-paita, puuvillahousut ja släbärit. No lievitystä tuskaan toi vakuutusyhtiön vastaus, että voisin hyvin mielin mennä ostamaan vaatekerran paljon suuremmalla summalla kuin tuo 70usd:a.

Seuraavana päivänä sitten sain puhelun noin kello 17.00, että rinkka on löydetty ja se on hostellilla 19.30 jälkeen. Ok, hemmetin hyviä uutisia. Jouduin skippaamaan paikallisen telefericon päälle kiipeämisen, sillä en olisi kerennyt takaisin hostellille puoli kasiksi. Jussi lähti sitten yksin tälle pyhiinvaellukselle. Jussi tuli myös takaisin. Rinkkaa ei näkynyt. Aloin soitella puoli ysin aikaan, että missähän rinkka mahtaa vieriä? Kukaan ei vastaa, vaikka asiakaspalvelu on auki 22.00 asti. Nojoo, no harm done. Ehkä joku väärinkäsitys.Seuraavana päivänä linkkiä aeropuertolle ja kukaan ei vastaa. Kahentoista aikaa sieltä soittaa joku tsubu, että rinkka oli tullut takaisin kentälle, koska en asunut antamassani hostellissa. TÄÄH?!? Hieman kyselyä ja täällä ei ollut kukaan käynyt edes kysymässä mitään. Rinkka kuitenkin luvattiin toimittaa klo 14-15 välillä. 18.30 Jussi sanoo naama virneessä, että käytkö hakemassa laukkus tosta respasta. Hieman pihalla tilanteesta alan kattella, onko mitään viety. Mukava aloitus oli huomata, että tyyliin kaikki elektroniikka on hävinnyt ja hieman vaatteita. Elektroniikan ymmärrän kyllä, mutta siis paitoja?? Mitä helvettiä? Ilmoja koristi suomen kielen sulosointuisimmat ärräpäät. Rinkan tuonut pablokin hiffasi viimeistään tässä vaiheessa, että kaikki ei ollut kohallaan. Puhelua konttorille ja fiilis oli mahtava, kun luuri lyötiin korvaan ja sen jälkeen ei saatu yhteyttä. Infona siis, että reppu oli kadoksissa sen 54h. Nojoo, sen kummemmin asiasta jaarittelematta: eihän tää nyt ihan ole menny, ku leffoissa.. Eipä tässä mitään kroisoksia olla, mutta joku roti kuitenki!

Santiagossa siis budjaillaan, tarkalleen Plaza de Armaan laidalla aukion nimeä kantavalla hostellilla. Nopean laskutoimituksen mukaan ollaan oltu tässä samassa paikassa jo 5 yötä ja ei olla sitten tehty yhtään mitään ! Lukuunottamatta siis Jussin ultimate Teleferico maratoonia ja paikallisen korkeasaaren visiittiiä. Apinoita nähään hostellissa tarpeeksi (pari hjollantilaista nörttiä) ja parin kuukauden päästä ihan luonnossa (siis niitä oikeita). Ja käytiin me koittamassa, jos olisi kuppi maistunu, mutta ei niin ei. Jammin Club niminen alkoholia tarjoava luola oli kyllä utuisen mainio, mutta väsymys vei tonttiin liian aikaisin. Naurettavaa. Ai niin, ollaan me aurinkoakin ainakin saatu. Ulkona siis viihdytty kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ilmat ollu meijän puolella, nimittäin pilvetön taivas ja helvetilliset 27astetta lämmintä. Infernaalisen tuosta tekee tämä betonin määrä, mukulakivillä kävelyyn tarvitsisi fakiirin tutkinnon. Niin kuuma ja kuiva tuolla on. Oli miten oli, niin hyvin apaattista on toiminta ollut verrattuna ihan mihin tahansa.Tänään tosin piti lähteä rannalle Valparaison läheisyyteen, mutta Jussin flunssa/kuume/oloilu jätti meidät tänne mätänemään. Saamattomuudella ei siis ole jalansijaa meidän seurassa! Olosuhteiden uhreja tässä vaan ollaan. Jos torstaina vaihtaisi vaikka hostellia, ihan vaan vaihtelevaisuuden vuoksi.

Rahaa tää paikka syö, ku himoläski mäkkärissä. Yö hostellissa 12taalaa ja mätöt vaihtelee reilusta 3e:sta 10:een. Hyvii mäsäytys paikkojaki on vaikea tästä lähiympäristöstä havaita ja jos niitä löytyy, niin pihvit viedään lautaselta. Kohtuu törkeitä ovat nuo nälkäiset lapset täällä. Jussilta olisi lähtenyt sirlon steakki, ellei kung-fu olisi ollut hallussa. Sämpylän se pirulainen kuitenkin pääsi ryöväämään. Minkäänlaista ruokakauppaa ei viiden päivän aikana olla edes löydetty, eli nuudeliakaan ei olla päästy vääntään! En tiedä sitten mikä paasto täällä on meneillään, mutta ainakin meillä maha kurnii kokoajan. Onneksi 50m ovelta on Amerikan, tarkalleen Kentucyn lahja friteeratun kanan ystäville. God bless America! En tänne kyllä kulinaarimatkalle tulisi, sellasta höttöä eteen on laitettu, kun sitä on jostain haalinut. Viinit on sitten asia erikseen, mutta niistä ei tietoa ole niin ollaanpa hiljaa.

Ensimmäistä kertaa tällä matkalla tuntuu, että arki on pamahtanut märkärätti vasten naamaa. Päivät noudattaa samaa linjaa ja ollaan jopa käyty leffassa aikaa tuhoamassa! Nyt taas varmaan ne villasukat siellä kotikammareissa pyörii, kuin tasmaanian tuholainen loony toonsseissa. Näin nyt asia vain on.

Yksi, mikä on jäänyt nakertamaan mielen syövereitä on lähialuiden vuorien laskukauden loppuminen pari hassua päivää aikaisemmin, kuin tänne päästiin. Kelailtiin jo, että päästäisiin kevät hangille leikkimään, mutta matto vedettiin jalkojen alta kylmästi. Olisi taas ollu vyön alla jotain, mitä moni ei voi sanoa tehneensä. Laskeminen Andeilla. Noh, jätetään se ensi kertaan.

Eikai tässä sen kummempia, Uutta- Seelantia odotellessa.

Lämpimin terveisin,

Jesse & Jussi