RTW

Welcome tan, good bye mister white man

2009-03-28T05:03:00.000-07:00

Terve!

Kosovon poijjaat tuli ja meni. Paikatkin on vaihtunut hyvään tahtiin, joten on aika kertoa hieman tapahtumista..

Hengailtiin siis pari paivaa Patongilla poikia odotellessa ja ei tehty yhtään mitään aivollista. Olli ja Heikki tuli sitten 5.3 hieman yllättäen etuajassa mestoille, mutta olikin jo aika. Samassa majatalossa oltiin jatkossakin, sillä parempaa ei löytyny. Päivät meni Heikin pukuja sovitellessa, urpoillessa ja kaljoitellessa. Patongilta päästiin lähtemään vissiinkin maanantaina 9.3. Suunnaksi otettiin Railay. Siellä kiinnosti kalliokiipeily ja ranta/rusketus mahdollisuudet. Kiipeilemään päästiin jonakin päivänä, mutta Jussi joutui skippaan kipeänä olleen olkapään takia. 5 seinää päästiin kapuamaan ylös ja aika mokomakimakaki-olo oli homman jälkeen. Saatiin vielä Ollin kanssa hyvin nauraa Heikille, kun ison miehen kiipeäminen näytti niin huvittavalta. Heikki siis on ehka Suomen isoin ja komein mies(no homo).. Iltaisin jälleen kaljoiteltiin Railayn rannoilla olevilla baareilla ja saatin jopa iso mies näyttämään tunteitaan :D Ei näistä sen enempää. Muutoin pelleiltiin altaalla mm. kolmen ihmisen pää-pommien voimin ja rannalla käytiin ahkerasti. Poikien oli nähkää saatava valkoinen hipiä hieman ruskeammaksi..

Railaylta lähdimme sitten 12.3 keskipäivästä kohti Bangkokia. Heikin ja Ollin lento oli lähtevä yömyöhään 13.3 ja saavuimme sopivasti 13. perjantaina aamuyöstä tähän kaaosmaiseen kaupunkiin. Etsimme jonkin aikaa huonetta Khao sanin ympäristöstä, mutta päädyttiin keskelle Khao san roadia. D&D Innistä kunnon mässy huone ilmastoinnilla, omalla vessalla ja aamupalalla. Katolta löytyy vielä uima-allaski! Päivä vietettiin lähinnä MBK-ostoskeskuksessa ja illalla pojat lähtivät kohti härmää. Siinä sitten vieteltiin päiviä Jussin kanssa hyvin lunkisti ottaen. Mitä nyt silloisena lauantaina törmättiin kolmeen lahtelaiseen tuttuun ja homma kääntyi taas kaljoittelun puolelle. Tämän jälkeen piti vielä käydä katsastamassa joku klubi tästä Khao sanilta, jossa vielä törmättiin meikäläisen tuttuun, jota en ollut nähnyt johonkin 8vuoteen.. Mielenkiintoinen paikka tämä Bangkok, tuttuja on kuin Sokkarilla.

Tiistaihin asti jatkoimme people spottingia Khao sanilla ja sinä aamuna lähdettiin kohti Ko Sametia. Paikasta ei ollut mitään tietoa, eikä sitä kautta odotuksia. Bussi/lautta-setti saatiin sopivasti 250bathiin, jonka tosin olisi saanut vielä paljon halvemmalla, mutta enää ei vaan jaksa sniiduilla alkureissun tavoin. Päästiin Sametin satamaan ja siitä pickupin lavalla toiselle puolelle saarta Ao Phain rannalle. Aluksi paikka vaikutti aika turistoituneelta ja oli kaikenlaista resorttia ympärillä kalliine hintoine, mutta pienen dallailun jälkeen Jussi löysi Jep's Bungalowsin, josta saatiin fan-huone telkkarilla 300bathiin, ei ollenkaan paha diili..

Sametilla aika meni hyvin leppoisasti brunaa ottaen ja hyvin syöden. Jonakin päivänä huomasimme, että lahtelaiset frendit, joihin törmättiin siis Khao sanilla, olivat myös täällä. Heidän kanssajatkettiin totuttuun tapaan soleron ottamista päivät ja iltasin mätkittiin korttia pöytään. Viikon verran tätä loppujen lopuiksi jatkui, kunnes oli siirryttävä takaisin Bangkokiin. Otettiin samasta D&D Innistä huone, koska laiskuus alkoi olemaan huipussaan ja olihan tää aika kingi maja.

Jussi lähti tuossa viime yönä (25.3) yhdeksäksi päiväksi Balille ja meikäläinen jäi Bangkokiin oottamaan Suomeen lähtevää lentoa, joka lähtee to-pe välisenä yönä. Nyt varmaan tietämättömät imaisee Pauligit väärään kurkkuun ja alkaa laskemaan sormillaan, että eihän niitten vielä pitänyt kotiin tulla! Tämä on täysin totta, mutta suunnitelmilla on tapana muuttua ja tältä erää ainakin meikäläiselle riitti puolen vuoden reissaaminen. Ja jäähän Jussi vielä tien päälle..

Hemmetin makiata on ollut kaikin puolin, mutta ratkaisuja on tehtävä. Kyhnyt eli hillot eli massit eli rahat alkoi olemaan lopussa ja meikäläiseltä vielä niistettiin luottokortti tuossa taannoin, niin katsoin parhaaksi lähteä kotio. Asiaan saattoi vaikuttaa myös tieto siitä, millainen rampage olisi Kambotsan, Laosin ja Vietnamin kiertäminen ollut..

Aion vielä kotoa heittää reissun koho-kohdat, parhaat läpät ja ne suurimmat ala-mäet, kunhan saa siellä päässä vaan pään selväksi. Jussikin kertonee vielä Balilta, oliko Binginissä vielä hyviä left-händereitä ja millaisia olivat Kutan vaahtobileet..

Good Times,
Jesse&Jussi

Asia(a)!

2009-03-03T08:17:00.000-08:00

Holla!

Aina täytyy alottaa samalla tavalla, eli taas on vierähtäny aikaa viime postauksesta ja paljon kerenny tapahtuunkin. Eli way-back 16.2 lähdettiin Honkkariin Balilta. Kentältä bussilla Nathan Roadille ja sieltä hostelli-huone. Kyllä taas lyätiin märkä-rätti naamalle, kun kivikovakerros-sänky odotti halvimmassa dormissa. Ite olin huoneessa ehkä 8h, kun aamutuimaan lähdin uudestaan kentälle ja suuntana Manila&Honolulu, joten asia ei juurikaan mieltä painanut. Jussi jatkaa sitten Hong Kong King Kongista...

Jesse tosiaan häipyi aamutuimaan hieman vehreämmille laitumille. Itseä ei tämä kuitenkaan hirvesti häirinnyt sillä Hawailla tuli käytyä muutama vuosi sitten. Sain keskittyä oikein kunnolla Hong Kongin exploooraamiseen. Hostellin dormihuone oli kyllä sen verran ankea paikka, ettei siella tullut paljoa lusittua. Aamulla heräilin sieltä ja lähdin samantien kaupungille pyörimään ja tulin iltamyöhään takaisin. Ilmat HK:ssa oli yllättävän hyvät. Lämmintä oli siinä 22-25 asteen vaiheilla. Farkut ja kengät jalassa sai painella menemaan ekan kerran sitten vähään aikaan. Kaupungilla vaeltelin ympäriämpäri päivät pitkät. Tekemistä siellä kyllä riitti sillä pelkästää ostoskeskuksissa olisi saanut kulutettua useita päiviä. HK on kyllä melkoinen shoppailijan mekka, jos vaan pätäkkää riittää.

Kävin yhtenä päivänä katsastamassa paikalliset ravit muutaman uuden kaverin kanssa. Pakko oli jostain saada jännitystä muuten niin tylsään lajiin ja kävin veikkaamassa 4 ensimmäistä hevosta. Melkein tuli 1 egen panoksella ihan hyvät massit. Sitten kävin yhtenä iltana kattelemassa miltä kaupunki näyttää Victoria Peakilta iltasella. Kävin myös kattomassa Top Gear Live in Hong Kong shown paikallisessa messukeskuksessa. Siel Jeremy Clarkson ja Richard Hammond veti makeen shown. Rälläs menemään kaikil makeil autoilla kuten; maserateilla, lamboilla, lotuksilla, bugatin veyronilla jne jne. Hyvältä ne kuullosti viel sellases hallissa:) Samassa yhteydessä oli viel sellai autonäyttely. Tämän jälkeen kävin vetäsemässä Iskender kebabin, jossain turkkilaisessa raflassa?

Kaiken kaikkiaan Hong Kongista jäi sellainen kuva että siel tapahtuu paljon kaikkia random asioita. Markkinoita joissa jengi myy kaloja muovipusseissa. Kadulla jengi vetää keskellä yötä radio-ohjattavilla autoilla, joista yksi on 2m pitkä rekka jossa on buumblasteri kiinni. Palvelijattarien sunnuntain kokoontumisia keskellä kaupunkia. Kiireisiä business miehiä. Kaupungin halki kulkevia liukuportaita, jne jne....

Jei. Meikä eli Jesse lähti sillon yhen yön jälkeen aamusta kenttää kohti. Maccasin aamupurilainen ja ettimään kulkuneuvoa. Melkein heti suru puserossa, koska sama bussi millä tultiin ei mennytkään takaisin kentälle(?). Vähän joutui säätään metrolla, mutta loppujenlopuksi hyvin kerkesin check-iniin. Ekaksi Hong Kong - Manila ja siitä parin tunnin vaihdon jälkeen Manila - Honolulu, joka ei kestänyt kun sen 10,5h. Hawaiilla olin sitten samana päivänä suunnilleen ysiltä aamulla. Bussilla Waikiki Beachille ja kyseleen, josko olisi swaggalle huonetta. No ei ollut, kun vasta kahelta päivällä ja eikun ootteleen. Kyllä kelpas istuskella Waikiki Beachilla ja yytsii jengii, jotka surffas kovin rennon näkösillä aalloilla. Keskityin kuitenkin vain kuvaamiseen. Sain sitten huoneen ja jossain neljän aikaan iltapäivällä läksin kyseleen, josko vanhuksia olisi näkynyt. Siinä kysyessä pikkusisko sitten huutaa Jesseä ja meikäläisen naama oli kuin Hangon keksi. Eihän siinä.

Päivät meni pirun rattosasti. Ekana päivänä käytiin Pearl Harbourissa pyörimässä USS Missourin uumenissa, jonka kannella ihan btw sovittiin 2 maailmansodan rauha.. Ihan kohtuu raa'an kokonen paatti. Tän jälkeen Fordin Explorer suunnattiin kohti North Shorea. Siellä oli oleva kohtuu jäätävän kokosta aaltoa ja kovimmat surffaajat. Nää kuulema pitää vaan nähä! Mentiin sitten ja kun päästiin Pipelinen parkkipaikalle, niin alkaa sataan. Aalloillakaan ei ollut juuri ketään ja ei ne aallotkaan niin jäätäviä ollu. Hieman pettyneenä takasin päin. Paluu matkalla sitten hailewaan ettimään lautaa. Paikka kyllä löyty, mutta 1,5h arpomisen jälkeen palo faijan käpy ja oli lähettävä syämään. Illalla sitten jossain food courtissa mässyt nakuriin jne. Illalla vielä nätit puheet äiskälle, kun Suomessa oli jo mamman synttärit..

Seuraavana päivänä käytiin hakemassa lauta Haleiwasta Surf n Seasta ja voi kertoo, että kohtuu tiukka lauta tarttu mukaan. Heti täyty päästä testaan, kuin homma toimii ja hieman pohjoiseen ajaessa Laniakean breikki näytti lupaavalta. Nopeasti vaha pintaan ja menoks. Kunnon höntyilyä! Kun oli melonut ittesä iha piippuun mestoille, missä aallot murtu huomasiki, että aallot oliki hieman voimakkaampia, mitä oli kuvitellut. Maihin meloessa sai kuitenkin jo koittaa tatsia, kun aalto murtu sopivasti. Takasin Waikikille ja samointein rannalle. Täälä meininki oli aivan erilainen, aallot pieniä ja mellow kuvastaisi ehkä parhaiten niitä. Homman kääntöpuolella oli myös se, että ehkä kaikki maailman japanilaiset ja kourallinen paikallisia oli myös aalloilla. Pari jämä-aaltoa kuitenkin sai väisteltyä itelleen ja ai, että mikä fiilis. Ekat aallot omalla laudalla, mmm-mmmm! Illalla vietettiin sitten vielä viralliset synttärit ja tarinaa riitti mamman vuosilta. Jossain vaiheessa Radio Voimasta soitti sitten Heinosen Joni ja täräytti, että oot on-air. Hiuka jäissä piti sepittää jotaki, mut eihä siinä. Kiitti faija!

20.2 käytiin sitten Hanauma Bayssa (?) koko jengin voimin snorklailemassa ja yksi kohtuu naurettava fakta oli, että ennen rannalle menoa oli käytävä kuuntelemassa joku seminaari, että tietää miten olla rannalla.. Ei mitää rotii. Tämän jälkeen takasin hotellille ja laittaan kamoja kasaan. Surffaan ei ollu asiaa, koska sää muuttui aika säkiksi. Illalla taas sama toistui ja safkaan hotellin viereen, josta sain ihan näin btw elämäni parhaimman pastan. Yöllä joskus aivan liian aikaisin tiet vanhuksien,sukulaisten ja perhetuttujen kanssa erosi ja karu 18h matka takasin Honkkariin sai alkunsa. Aika kivuttomasti se kuitenkin meni, mutta uni kuitenkin maittoi taas kiviselläkin patjalla. Tuli hieman ikävä Ohana Waikiki Beach Comberia!
Aamusta taas kentälle, mutta ei aivan suoraan. Nimittäin nyt oli tuleva hetki, jota olin odottanut sydneystä asti, kun kuulin Hong Kongin Bape storesta. Hammas kiristäen joutui poistumaan kaupasta, koska reppu sai taas hyvin täytettä. Kentälle helvetin kyytiä ja vielä nopeempaa ja normaalisti viimesinä koneeseen. Nokka kohti Bangkokiin ja sieltä suoraan juna-asemalle. Juna-asemalta yö-raiteille kohti etelää ja Surat Thania. Surat Thanista aamukohmeloissa vielä 4h bussi Phuketiin. Tässä vaiheessa oli sitten matkustanut jonkun 36h viimesimmästä 42 tunnista.

Phuketiin siis mentiin vain ja ainoastaan, koska ystävämme Riku ja Taru oli sielä ettimässä keinoa päästä Similanin saarille. Pari iltaa meni sitten kuunnellessa tarjouksia pingpongista ja "hieronnoista". Ekana iltana vielä käytiin ihan pakosta Sedun Seductionissa, josta sai 700bathiin (joku 15e) tinaa koko illan tohon hintaan. Hyvä diili ! Torstaina sitten päästiin matkaan kohti ehkä maailman kirkkaimpia vesiä. Jollain rastafarojen speedboatilla päästiin mestoille ja olihan vesi ihan helvetin kirkasta! Käytiin muutamalla eri saarella snorklailemassa. Itse päätettiin jäädä asustamaan saarelle nro. 4, koska sen piti olla rauhallisin paikka. Mutta kun itse saarelle päästiin niin ensimmäinen näky on että ranta on täynnä turisteja. Meinas tulla tippa linssiin kun oletettiin saaren olevan tyyliin autio, mutta siellä ne saksalaiset möhömahat pyöri merimies lakit päässä. Onneksi saarella olevat päivä retkeläiset häipyivät muutaman tunnin päästä ja saatiin olla suht rauhassa. Illan suussa sitten korkattiin muutama ja pari ylimäärästä changia ja jotain hämärää monsteri-viinaa rikun kanssa. Illasta ei juuri ole muistikuvia, mutta seuraava päivä oli yhtä helvettiä. Oli aika paha elämä. Nyt tropiikin darraa kunnioitetaan yhtä paljon kuin erästä Hennalan SPOL-kouluttajaa...

Seuraavat neljä päivää uiskenneltiin, snorklailtiin ja muuten vaan jumiteltiin rannalla. Päivisin rannat valloitti päiväretkeläiset, jotka uivat käsipohjaa siinä kolmen metrin päässä rannasta. Ite snorklasimme mieluiten hieman syrjemmällä. Jo n. 100 metriä rannasta sivulle alkoi tapahtua. Sieltä bongattiin mm. mustekaloja, merikäärmeitä, haita, mureenoita ja skorppioonikaloja eli kaikkea, mitä on kiva kohdata pinnan alla. Siinähän olisi äidit ihmetelly lapsineen, kun olis käyny sanomassa, että ihan tossa nurkan takana on haita. Parhaimmillaan haita näki n. 6 metrin päästä. Sen lähemmäs ei viittiny mennä, kun ne ovat kuitenkin aika kunnioitettavan näköisiä otuksia. Safkoista voi sanoa sen verran, että ei sielä mitää gourmet-mättöä vedetty. Se oli riisiä ja vihanneksia lähinnä. Kerran oli ihan hyvää kanaa chilissä dipattuna, mutta muutoin oli aika säkki valikoima. Eka yö siis meni jotenkin teltassa, mutta seuraava yö meni jo puussa, ihan normaalisti. Noei nyt sentään, mutta riippumatot viritettiin puuhun, joka kasvo rannalla. Tuulessa kun ei hyttysiä näkynyt ja kuumakaan ei kerennyt tulla. Toisen hammockissa vietetyn yön jälkeen riitti se saatanan viima ja back to the original plan, eli telttaan. Nyt hippien djembien kielet katkee kun kuulee, että Jusba nukku nuo yöt Ikean 2e lakanassa, johon meikän merimies taidoilla virittettiin sellaset solmut nurkkiin, ettei tarvinu miettiä halvaantuuko tippuessa. IN YOUR FACE! Uimisen ja chiluttelun lisäksi exploorattiin Ko Meang aika hyvin. Varmasti jokainen hyppypaikka tuli koluttua ja nättei loiskautuksia nähtiin. Jotenkin kuitenkin jäi aika paskan maku suuhun saaresta, vaikka siellä pirun hauskaa olikin. Ruoka ja majoitus oli niin säkkei, niin vei suurimmat fiilikset, eikä pidempään jaksanut olla.

Takasin päästiin, vaikkaki aika jäätävässä myrskyssä taisteltiinkin. Samassa hotellissa ollaan taas täälä Phuketin Patongilla. Nyt odotellaan Kosovon poikia tulevan ja heitä vastassa pitäis olla torstai iltapäivästä jossakin päin saarta. Olisi kyllä mukava haistattaa pitkät kaikille pingpongeille ja näille kunnon turistihinnoille, mutta kyllä ystävyyden nimissä pari päivää vielä jaksaa. Tosin tää meijän hotellihuone on ihan kingi ja tällässeen ei olla totuttu. On CNN, ilmastointi, puhtaat lakanat, jääkaappi, ilmanen netti ja lämmin vesi. !?!?! Hintakin on alueen hintatiedustelujen pohjalta halvimpia.. Seuraavaksi pitäisi ottaa suunta kohti Krabia ja kalliokiipeilyjä. Joo, soitellaa taas.

Jesse ja Jussi. Washington.. (kurjaa läppää)

Indo is nucking futs!

2009-02-16T21:52:00.000-08:00

Jei!

Tässä sitä ollaan. Huomenna nokka taas kohti tuntematonta ja hiukan tuttuakin. Indonesian aika hujahti pirun nopeasti. Loppujen lopuksi oltiin Didin kämpillä Binginissä tasan kolme viikkoa. Aika oli ehkäpä matkan parasta antia, vaikka tavallaan me ei tehty mitään. Surffattiin aina, kun oli mahdollista ja katottiin leffoja. Siinä oli oikeastaan kaikki, mitä tehtiin. Muutaman kerran otettiin Didin auto ja lähdettiin käymään Kutalla/Uluwatussa. Hiukan kepeimmin mielin sai puottaa menee, kun oli hieman metallia ympärillä. Mopolla Kutalle meneminen, kun oli yleensä hyvin vastentahtoista. Jussi oli pari päivää kuumeessa ja käytiin varmistelemassa, ettei ollu malarian-perkeleitä sisuksissa ja eihän sielä mitään ollut. Muuta nyt en tältä kädeltä keksi sanottavaa Binginin ajalta. Good times!

Keskiviikkona tultiin sitten Kutalle, jossa oli tarkoitus karistaa kaikki patoutumat (joita tuli kohtuu paljon Binginissä) alkoholisoitumisen merkeissä muutamana päivänä. Hyvin karistettiinkin heti keskiviikkona. Ei siitä sen enempää. Ja ok majapaikkakin löyty. Hotel Lusa. Yöltä tässä on maksanut jonku 4e per naama. Taas olisi päässy puolet halvemmalla, jos olis halunnu mennä vähän kauemmaksi mestoilta ja nukkua kylki kylessä. Me ei haluttu. Torstai sitten meni ihan pelkästään selviytymisessä perjantaille.

Perjantaina päätettiin ottaa mopo ja lähteä kattomaan Sanurin breikki. Ei löydetty koko paikkaa :D Loppujen lopuksi päädyttiin mitä ihmeellisten reittien jälkeen Sangraniin, joka oli sitten kohtuu kiven alla. Vielä vähän aikaa sitten paikka oli kunnon secret spotti, mutta nyt jo täynnä japanilaisia ja ranta täynnä hierojia. Meille se tavallaan oli hyvä juttu, koska meillä ei ollu lautoja mukana ja pystyimme tämän takia vuokraan laudat mestoilta. Oli se kyllä aika vehkeestä, koska oli niin paljon sakkia ja virtauskin oli törkeen vahva. Kuitenkin saatiin molemmat ookoo aaltoja ja Jussi pääs toteuttaan sen haavetta longboardin kanssa. Illalla sitte pystyki toteemaan, että olis vissiin kannattanu pilvisenäkin aamuna lyyä tani-rasvaa iholle. Mutta ei, luotto suoja-taniin oli suuri ja petollinen. Tyyliin nenä lähti irti, kun oli niin palanu. Morjes!

Lauantaina oli aluksi tarkoitus lähteä takaisin Sangraniin surffaan, mutta vesille ei ollu mitään asiaa eilisen höntsäyksen takia. Olisi voinu suoraan pamauttaa ittesä pro-auringon palvojasta kelta nokka-luokkaan! Illalla taas radalle ja törmättiin vielä pariin ranskalaiseen, jotka oli Binginissä pari viikkoa samassa Didin paikassa. Tänään sunnuntaina ollaan lähinnä jäädetty kämpillä, nimittäin aika raakaa sadetta lyöny niskaan tossa viime tunnit. Aamusti käytiin kuitenki Kutan rannalla surffaa, koska tuuli loisti poissa olollaan! Olo jotenkin hyvin oloisa ja kauaa ei pystyny leikkiä. Jussi jaksoi tosin vähän pidempään ja saikin kuulemma hyviä aaltoja. Ite myllyttelin, kuin mikäki märkä rätti pesukoneessa, koska oli niin apaattinen olo. Ei mee nallekarkit tasan!

Nyt tosissaan venaillaan huomista ja sitäkin vähän, että sähköt palaa, jotta voidaan köydä kattomassa millon huominen lento lähtee. Pikku juttu, mutta olis toki mukava tietää. Vettäkin on melkein polveen asti kadulla.. Nättiä. Ite oon yhen yön Hong Kongissa ja jatkan toisaalle. Kaupunki jää siis Jussin vahtivuorolle siksi aikaa. Ainaki Macau ja Victoria peakki olisi vissiin syynäyksen alla, saas nähä.

Soitellaa, mut eri bändis.

-Jezze ja Juzzi

Ikuinen hien virta

2009-01-26T20:38:00.000-08:00

Aloha!

Nyt on päästy homman ytimeen.

Tultiin siis tähän rannalle ja ranskalainen Didier meitä kestitsee. Huone on bambusta valmistettu ja näkymä huoneesta merelle on jäätävä. Rantakin on vaatimattomasti yksi Balin legendaarisimmista surffi-breakeistä, Bingin. Korallipohja hieman kuumottelee, mutta korkeanveden aikaan siellä voi laskea menemään kuinka vaan, mutta lowtidellä täytyy vähän varoa jo pohjaa paikoitellen. Päivät on mennyt todella mukavasti ja noudattanut aina vuorovesien mukaista rytmiä. Aamulla on heräilty miten sattuu ja sitten laineille. Tultu takaisin syömään lounas ja levyttämään hetkeksi, tämän jälkeen ilta-aalloille. Illallinen on tultu syömään, kun kädet eivät enää jaksa meloa. Didi on kyhännyt aina kunnon mässyt porsaan kyljyksistä, eri kaloista ja mistälie rehuista. Ennen nukkumista on vielä yytsitty joku leffa alakerrassa/läppäriltä.

Yhtenä päivänä, kun aamulla myrskysi (ja siis oikeasti satoi niin, ettei ulos voinut mennä) jouduimme jättämään surffaamiset ja lähdimme sateen jälkeen Kutalla käymään. Kohtuu kieli keskellä sai laskea menemään, kun molemminpuolin tulee skootteria, autoa ja rekkaa ohitte. Jotenkuten saatiin kuitenkin ittemme pienen rampagen jälkeen Kutalle nostamaan rahaa ja ostamaan tarvikkeita. Biitsi missä majaillaan on tosissaan hieman eristäytynyt. Lähimmälle kaupalle on ihan kohtalaisesti matkaa, joten santsaukset on yleensä suuria. Haastetta näihin kauppareissuihin tekee vielä jäätävän jyrkät portaat, joita pitkin on mukava säästöpäissään kantaa 20l vesitankkeja..

Tähän välin voisi kumota ne sanat, jotka Australiassa heitti surffausta kohti. Nimittäin heti, kun homma alkoi luistamaan, muuttui se myös paljon mieluisammaksi. Laudat, joita Didi meille jalosti lainaa on paljon parempia, kuin esimerkiksi lauta, jolla survoimme menemään Ausseissa. Nyt pääsee heittämään jo pikku trikkiä kehiin ja ai, että se maistuu makoisalta. Lähes jokaisen aallonkin saa jo, eikä tarvi pärskiä pelkästään siinä vaahtopäässä, jossa painetaan suoraan ainoastaan. Hieman höyntyilyäkin on ilmassa, sillä kokoajan on fiilis, että aalloille on päästävä! Tänään on kuitenkin välipäivä surffauksesta, sillä kädet ja hartiat on niin jumissa aikaisemmista kerroista.

Viela tuohon otsikkoon palaten, taalla on kokoajan yli 30astetta.

Morjes,
Jesse&Jussi

Welcome to the South East Asia

2009-01-21T03:45:00.000-08:00

Ssup!

Taakse on jätetty Australia ja sivistynyt länsimaalainen kulttuuri. Jo oli aikakin..

Brisbanesta lähdimme 12.1 ja mitään kommervenkkejä ei ollut, mitä nyt meinattiin koneesta myöhästyä ja Jussia luultiin terroristiksi taas vaihteeksi. Singapore oli seuraava destinaatio ja mielenkiinnolla odotimme sitä. Olimme kuulleet/lukeneet sen oudoista laeista ja niiden tiukkuudesta, esim. Purkkaa ei siellä saa hallussapitää ja joissakin puistoissa on opiskelu kielletty. Noeihän siinä, koneessa viimeset purkat kitaan ja puhtain paperein maahan. Oltiin jo valmistautuneita kokovartalotarkastuksiin ja muihin runkomme käpälöinteihin, mutta vastassa ei ollut mitään. Kentältä otettiin metro, johon hyppäsi myös Osama Bin Ladeneita ainakin10 zibaletta suoraan vuorilta ja normaalisti klaani-huudot huulilla. Hieman oltiin taas, että mihin tässä on tultu. Jokatapauksessa metro vei meidät hyvin kivuttomasti Lavenderin asemalle ja siitä helppo kävely Empire Residenceen. Paikas siisteys tuli selväksi jo ennen taloon siirtymistä, nimittäin kengät piti ottaa ulkona pois. Ihan ku kotona. Huone tosin oli pieni kuin mikä: sänky mahtui just just pituudeltaan siihen ja kerrossänky plus ovi oli huoneen leveys. Ilman ikkunoita normaalisti. Mikäs siinä, ei siellä muuta tarvita, jos sinne nukkumaan mennään!

Aamulla heräiltiin millon jaksettiin ja lähdettiin kylille. Täytyy kyllä mainita, että Singaporen MRT-metroyhteydet ovat mitä mainioimmat. Ekana päivänä kuitenkin lähettiin sinne kylille ja oltiin aika hukassa. Joltain klinikalta käytiin hakemassa malaria-lääkkeet ja joku hämynen ripulirokote(?). Aikamme kaupungissa pyörittyä lähettiin takasin hostellille ja kyselemään kotosuomen räntäsankari Akilta, että mihin mennä seuraavina päivinä. Jäbä oli ollut Singaporessa aikasemmin syssyllä vähän pidemmän aikaa, joten neuvot talteen. Aikasemmin saadut malaria-lääkket napaan ja nukkumaan. Jussi siis nukahti kuin vauva ja alkoi sihisemään parin minuutin hiljasuuden jälkeen, mutta itellä oli hiukan ongelmia nukkumisen suhteen. Jossain viiden tienoon aamulla tipahin kuitenkin. Lariam-purkin ohjeissa oli, että vaikuttava aine saattaa aiheuttaa unettomuutta ja unihäiriöitä, hallusinaatioiden lisäksi. Tästä kuumottuneena olin jo valmis lopettamaan koko kuurin.

Seuraavaan päivään herättiin väsyneissä merkeissä, mutta lähettiin Orchard Roadille, kuten käsky kävi ja sieltä metsästämään lenkkareita. Muutama kohtuu kingi putiikki löytyikin ja taas kerran sai rinkka sisältöä. Tällä hetkellä rinkkoja tulisi olla kolme, mikäli mitään roinaa ei oltaisi laitettu suomeen postilla. Orchardin länkkäriputiikkien jälkeen otettiin suunta Little Indiaan ja sinne täsmäisku Mustafa Centreen. Aika sketsi paikka ja siellä ei kauaa viihdytty. Seuraavaksi lähettiin China Towniin, joka taas oli aika mielenkiintoinen. Tuntui, että kaikki Singaporen kiinalaiset ( jotka siis muodostavat 89.9% Singaporelaisista) oli pakkautunut pienelle alueelle ja vielä samoihin paikkoihin syämään. Hölmöä kansaa. Myöhään tultiin pois China Townin jalomerestä takaisin hostellille ja jalat turtuneina nukkumaan. Nyt uni tuli kuitenkin nopeasti, joten toivottavasti lääkkeen sivuvaikutukset oli siinä. Touch wood.

Olisiko ollut 15. päivä, kun illalla lähdimme kohti Kuala Lumpuria ja Malesiaa. Juna lähti puksuttamaan klo 22, joten päivän tuhlasimme kaupungilla höntsäämiseen. Itse juna matka meni hyvin joutuisasti nukkumavaunussa, yöjunasta kun oli kyse siis. Kuala Lumpurissa oltiin puoli seiskan aikaan aamulla, josta oli ajatus jatkaa junalla Butterworthiin itärannikolle kahden aikaan. Otettiin liput asemalta ja päätettiin lähteä syömään kaupunkiin. Jossain vaiheessa May Bankin rappusilla nousi kysymys, että miksi ei mennä bussilla? Nopeesti lähimmälle bussiasemalle ja kyseleen hintoja. Päädyttiin ottamaan junan sijasta bussi, koska sillä oltaisiin perillä nopeammin. Täällä Malesiassa bussit ovat aivan loistavia; penkkejä on rivissä vain kolme ja tilat sitä myötä hyvät. Penangille päädyttiin pitkän pähkäilyn jälkeen siksi että kuultiin siitä yhdeltä ruotsalaiselta pariskunnalta, itärannikon päräyttävillä mestoilla oli sadekausi meneillään ja sisämaa ei kiinnostanut. Langkawi olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta se olisi ollut hinnakkaampi ja tuntui muutenkin liian pakettimatkakohteelta.

Penangin mestoille kun päästiin niin eka näkymä oli sysiruskeata vodaa, joka kuhisi meduusoita ja helvetisti hotelleja. Heitettiin hyvästit Jussin haaveille saada halpa PADI-sukelluskortti Malesiasta ja muutenkin snorklaukselle. Alettiin miettimään,että mitä tehdään sillä tapana ei ole ollut jäädä maleksimaan paikkaan mikä ei viihdytä. Realistisiksi vaihtoehdoiksi nousivat seuraavat: Minidösällä Ko Samuille Thaimaahan, siellä pari päivää ja siitä sitten Ko Taolle ainakin viikoksi. Ko Taolla houkutteli meidän tuttu, joka pitää siellä sukelluslafkaa pystyssä ja täten Jussi olisi saanut korttinsa siellä. Toinen vaihtoehto oli aikaistaa Balille lähtöä ja siihen päädyimme. Ko Taolle mennään ennen kuin liitytään Kosovon poikien matkaan 4. maaliskuuta.

Penangilla oltiin kuitenkin pari päivää. Ja täytyy sanoa, että ei paikka niin susi ollut, miltä se aluksi vaikutti. Mukavaa jengiä, halpaa mättöä ja aurinkoa. It could be worse, eh? Koettiin myös pieni yllätys Batu Ferringhiltä lähtiessä. Nimittäin dösäpysäkillä tai oikeastaan 10m siitä oli aika jäätävän kokonen käärme. Siinä se makasi autojen välissä, kun joku sen siitä tajusi. Oikeasti ilman mitään kalajuttuja se käärme oli ainakin kolme metriä pitkä ja oikean kuspään näkönen. Hirvee hälinähän siitä syntyi, mutta joku paikallinen Van Damme otti ohjat käsiin ja nappas sneikkii daijusta. Hetken aikaa se siinä pyöri sen kanssa, kunnes kyllästyi ja lähti ajamaan skootterillaan käärme kädessä johonkin. Kohtuu random-skenaario!

Pari päivää sitten tultiin takasin Kuala Lumpuriin ja otettiin ekasta vastaan tulleesta hostellista huone. Siinä ikkunattomassa, hyvin arjalaisessa huoneessa otettiin kuntopiiriä ihan normaalisti molempina päivinä. Tässä täytyy pikkuhiljaa alkaa vähän jumppaamaan, että kehtaa kohdata kosovon turvaajat. Surffaamisessakin on jotain hyötyä, jos on vähä papua.. Toissa päivänä käytiin sitten ihmettelemässä Petronas towereita ja massive vois kuvata parhaiten niitä. Illan valaistuksessa ne oli aika makeat. Muuten vaan jumittiin päivä ja odoteltiin tätä päivää.

Eilen tultiin Balille sitten ja homma ei mennyt taas ihan ku leffoissa. Ite Denpasarin kentälle päästiin kyllä ja Air Asia hoiti hommasa kunnolla. Propleemat alkoit sitten, kun alettiin ettimään kyytiä mestoille. Balillahan ei julkistaliikennettä tavallaan ole, joten taksin varaan jätettiin homma. Oltiin otettu fiilis-päissämme vain yhden bungalow-mestan yhteystiedot ylös ja sitä kohti lähdettiin suhaamaan. Taksikuski ei ollut kartalla, koska ei ollut kuullutkaan moisesta paikasta, mutta kadun tiesi kuitenkin. Loppujenlopuksi paikkaa ei löytynyt siltä alueelta ja puhelinnumerokin oli poistettu käytöstä. Tultiin sitten taksi-ukottajan ohjeiden mukaan sen frendin paikkaan Padang Padangiin. Siitä otettiin sitten kaksi yötä. Ei muuta kuin kamat nurkkaan ja rannalle. Oikein pieni ja sievä ranta täältä löytyikin ja loppu päivä meni uidessa ja surffaillessa. Seuraavana päivänä päätettiin ottaa selvää, mitä paikalla oli meille tarjottavana. Vuokrattiin mopedi päiväksi (n.3 euroa) ja lähdettiin tutkimaan lähimestoja. Heti ekaan kunnon bungalowi resorttiin törmättiin parin sadan metrin jälkeen. Paikka oli ihan täydellinen. Oma mökki rinteen päällä, intian valtameri alapuolella, maailman 2. siistein uima-allas vieressä. Edessä näkyi utuisesti Balin vuoret ja alapuolella vielä pauhasivat Uluwatun maailmankuulut aallot. Hintaa mökillä olisi ollut 250000 paikallista lötiä eli per naamari paikka olisi maksanut 8,5 euroa. Ei paha! Paikka näytti juuri sellaiselta get-away paratiisilta jollaisesta jotkut vilimi tähdet maksaa kymmeniä tuhansia euroja viikolta. Tänne me emme kuitenkaan jääneet, sillä meidän kriteerit olivat tiukat: Bungalow ja rantaan max 10m. Tämäkin löytyi. Piti vain hieman potkia lehmiä tieltä ja kävellä peltojen poikki. Halvimmillaan oltaisi päästy 20000 lötillä/naama/yö. Tämähän on siis alle 2e.. Huomenna kuitenkin siirrymme tälle rannalle ja asetumme mukavasti vaikka viikoksi tai kahdeksi. Aika näyttää..

Adios,
Jesse & Jussi

OZ

2009-01-10T21:11:00.000-08:00

Hoihoihoi!

Joulu meni ja uusivuosikin vaihtui yhdessä hujauksessa. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä ajassa. Tällä hetkellä takaisin Byron Bayssa ja hammockissa tätä raapustetaan... Laiskuus iski Byronin hammockissa ja loput tekstistä raapustetaan Brisbanessa.

Jouluksi siis lähdettiin Byron bayhin Surferista. Majoitusta ei hostelleissa/lodgeissa/motelleissa ollut, joten jouduttiin turvautumaan camping siteen. Jussi oli jo säästöpärinöissään ostanut sydneystä itelleen teltan ja tytöillekkin oli hankittu oma linna yhellä huoneella. Paikka oli pari kilsaa byronin keskustasta ja muistutti lähinnä keskitysleiriä kaikkine piikkilankoineen ja barakkeineen. Loppujen lopuksi yksi yö pyörittiin ja ähistiin teltassa ja vaihdettiin cabiniin. Tuli kultaiset intti-ajat taas mieleen, kun painoi päätä huppariin ja patjana maan ja lonkkaluun välissä oli farkut. Muutenkin yöllä oli oltava varuillaan, sillä puustosta kuului sellaista älämölöä, että lanunaukio perjantai iltana jää kakkoseksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä apina/lintu siellä huusi, mutta kovin eläimelliseltä se kuulosti. Seuraavana päivänä eli juurikin jouluaattona vaihdoimme siis mökkiin, ei pelkästään mukavuus syistä, vaan sateesta ja telttojen sateenpitämättömyydestä johtuen. Illalla raflaan oikeen juhlistamaan tätä juhlapäivää kinkut mielessä. Aivan hirveetä höttöä eteen taas tuotiin ja joulumieli oli kyllä niin matalalla, että alankomaatkin olisi tuntunut vuoristoiselta. Kuitenkin päätimme hoitaa homman kunnialla loppuun ja päädyimme juomaan. Muutamassa baarissa koitettiin mielialaa kohottaa ja jotenkin siinä onnistuimme. Joulupäivä meni ihmetellessä ja jumitellessa, illalla oli taas tylsyys syistä juotava, mutta kotioloissa huojuvan tornin seurassa. Boxing day eli tapanin päivänä käytiin yytsimässä Australia ja Benjamin Button- leffat. Vajaa kuusi timmaa putkeen istuttiin ja suoraan kesken Buttonin syöksyttiin bussiin, jonka oli vievä meidät sydneyyn. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat sohvaperunat siellä kotikonttoreissa alkaa kaivamaan lukulaseja ja kääntyilemään sängyssä pohtien, miksi jussi menee toista kertaa Sydneyyn? Onko mies tosissaan rakastunut tähän maan kulttuuripääkaupunkiin näin tulisesti? Ja mikä ihme siinä oopperatalossa on niin kiehtovaa. No ei mikään, eikä Jussi lähtenytkään. Lähdimme tyttöjen kanssa sinne kolmestaan ja jätimme jussin tylysti rannalle ruikuttamaan. HA! Läppäähän tässä huonolla menestyksellä taas heitetään, sillä iloisin mielin meidän hobitti tänne jäi.

Jeps, elikkäs minä eli Jussi jäin sitten viettämään aikaan Byron Bayhin. On tullut ravattua ympäri palloa tähän asti sen verran hyvään tahtiin että teki mieli vaan jäädä paikalleen vähäksi aikaa. Byron Bay vaikutti loistavalta paikalta tähän tarkoitukseen. Sain varattua itselleni vielä hyvällä säkällä pari viikkoa yhdestä hostellista, joka oli aivan rannan tuntumassa. Hostellin takapihalta käveli n. 30 sekunttia puskan läpi Tasmanian meren rantaan. Heti 27. päivä kävin ostamassa käytetyn laudan(6'4") sadalla aussi dollarilla. Siitä alkoikin sitten meikäläisen osalta arki ja oikein makoisa semmoinen. Päivärutiini vakiintui juuri sellaiseksi mistä oli aina unelmoinut. Aamuisin heräili yleensä siinä 9-10 aikaan, jos jaksoi. Mutta tuohon aikaan oli yleensä high tide ja surffaus silloin parempaa. Kävin vetäsemässä hyvän aamupalan naamariin ja sitten surffilauta kourassa suoraan hostellin edessä olevalle rannalle. The Wreck nimisellä paikalla oli n. 5 päivää putkeen oikein miellyttävät aallot näin aloittelijan näkökulmasta. Siellä surffasi yleensä johonkin 2-3 asti ja kun väsymys iski niin mateli takaisin hostellille kokkamaan oman mässyt lounaaksi. Tämän jälkeen hieman jumittelua riippumatossa hyvän kirjan parissa. Sitten ehkä vähäksi aikaa kylille pyörimään, jonka jälkeen takaisin rannalle. Illalla omat mässyt päivälliseksi ja sitten kylille pyörimään. Useana iltana menin yhdelle toiselle hostellille, jossa majaili muutama tuttu suomalainen joihin olin tutustunut rannalla. Joka ilta oli ihan mahtavat karkelot. Tosin itsellä ei ollut asiaa radatteluihin joka ilta sillä aamulla oli taas herättävä surffaamaan. Ainoa asia mikä muistutti tässä vaiheessa pohjolan talvesta oli hiekan narskuminen varpaiden alla. Seuraavan kerran samanlaisen rennon päivärytmin saa varmaan Balin suunnalla.

Uusivuosi Byron Bayssa ei ollut kovin kaksinen. Baareihin maksoi 25-50 euroa sisään, joten jengi pyöri rannalla. Vähän niin kuin koulujenloppu karirannassa. Edes mitään ilotulitusta ei ollut järjestetty vaikka kylässä oli uv:ta viettämässä useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 09 ensimmäisenä päivänä meninkin sitten pienessä dagenefterissä surffailemaan. Ja ihan hyvin se sujui kun vaan otti vähän rauhallisemmin, eikä yrittänyt kauhoa jokaiseen aaltoon. 20 minuutin jälkeen tunsin polttavaa kipua ojentajan kohdalla ja kun kurkkasin käteen niin siinä roikkui semmoista sinistä nauhaa. Siinä vaihees tajus et nyt on joku meduusan perkele päässyt polltamaan. Kyllähän niitä on siinä vesissä pyörinyt joka harvasen päivä, mutta ei ne tälleen polttanut. Rantavahdilta kävin kysäsemässä ettei kyseessä ollut mikään sen vaarallisempi vekotin. Se käski vaan pistämään siihen jäitä. No surffaukset oli sitten siltä päivää siinä ja matkalla takaisin hostellille tuli niin huono olo että ei muuta kuin päivystykseen, joka oli onneksi tien toisella puolella. Vastaanottotiskin kohdilla heikotti jo sen verran, että kaavakkeeseen tuli melkoisia harakan varpaita, kun ei meinannut kynä pysyä kädessä. Hoitsu sitten antoi neljä jotain tablettia ja huuhteli loput lonkerot kuumalla vedellä pois. Mahassa tuntui melko mielenkiintoiselta, kun myrkky vaelteli pitkin kehoa. Kyseessä oli siis blue bottle jellyfish eli portugalin sotalaiva.

Tähän aikaan vuodesta Byron Bay ja Australian muutkin rantakohteet ovat tupaten täynnä lomalaisia ja pelkästää majoitusta on vaikea järjestää jollei tee varauksia 2-3 viikkoa etukäteen. Välillä naureskeltiin että varmaan leffoihinkin pitää tietää ainakin viikko etukäteen että milloin haluaa mennä katsomaan mitäkin. Aivan liikaa jengiä omaan makuun. Joka toinen ihminen on saksalainen tai ruotsalainen, Ei hyvä. Toisaalta Byronissa vielä tänäkin päivänä hengaa muutamia kunnon orginaali jäbiä, jotka joogailevat niin rannalla kuin aalloissakin(?). Kylpevät rannalla hiekassa ja keskustelevat äiti luonnon kanssa. Luonnosta tulikin mieleen, että ainuttakkaan Australian spessu-eläintä ei olla nähty. Kenguru on nähty omalla lautasella ja koalatkin on pysytellyt puskissaan. Eläintarhaan ei jotenkin kiinnosta näitä mennä katsomaan, luonnosta kun niitä täältä löytyy. Ainut makea flashi elukoista on se, kun olin byronin rannalla katsomassa auringon laskua ja delffiini hyppäsi rannan tuntumassa voltin.

Tästä voi taas Jesse jatkaa, kun olivat sydneyyn lähdössä tapaninpäivänä.

Jokatapauksessa bussit oli kirjaimellisesti täynnä, sillä kaikki halusivat nähdä maailmankuulut sydneyn uv-ilotulitukset. Greyhoundejakin oli jouduttu ottamaan kaksi linjuria pötköön, koska pelkästään byronista lähti niin paljon sakkia. Nohevina olimme välttäneet paiseilun tästä ja ottaneet liput jo surfersista. Sydneyssä oltiin sitten 27.12 jossain yyber-aamulla ja ei ollut hajuakaan mihin mennä. Kaikki ja siis aivan kaikki majatalot kertun kotikolosta hiltoniin oli täpötäynnä ja meille oli siunautunut paikka vanhan tuttumme steven (brasseista) kautta jostain päin sydneytä. Viestillä oltiin aikaisemmin saatu osoitteet ja tarvittavat numerot, mutta jostain syystä puhelin, jolla nämä tiedot olivat oli rikki. 7tuntia odotimme bussiasemalla ja koitimme soittaa Joelille ( siis tälle steven kaverile) ja pohtia mitä ihmettä teemme, jos he eivät vastaa. Saimme kuin saimmekin tietokoneen kautta kaivettua osoitteen puhelimen syövereistä ja pamautimme East Rydeen taxilla. Palkkioksi taksikuskin ystävällisyydestä ja elämänkertansa tulkitsemisesta annoimme herralle 30aud. Menimme koputtelemaan asunnolle ja ketään ei ollut. Jätimme lapun ovelle, että käytiin riehumassa ja ottakaa yhteyttä blaablaa. Takasin saman taksikuskin seurassa kylille ja jossain hostellissa oli yhdelle yölle tilaa. Check innissä nimiä kirjoittaessa puhelin alkaa päristä, kun east ryden outoimpiin lukeutuva Chris soittaa ja sanoo, että nyt ollaan kotona. Ei auttanut kuin ottaa Chrisin ohjeiden mukaan 506-dösä ja taistella itsensä tähän lähiöön. Ovi auki ja pojat ottavat vastaan hyvillä mielin vieraat vastaan. Repun sain laskettua, kun chris kysyy jo, että haluanko nähdä hänen helikopterinsa?!?!! Nojoo, mikä jottei tuumin ja samalla kelailen että mihin on taas nimi lyöty alle.. Ukko oli tuhlannut 45-50k aud eli reilu 20tuhatta euroa omakyhäämään heliskuukkeriin, joka oli vielä kesken, joskin lensi jo. Illalla nukkumaan, kuhan oli ihmettellyt 62" full hd-telkkarilta uusimmat heroesit ja top gearit. Söpösti tytöt nukkui lusikassa sängyllä, kun itse makoilin kuninkaan tavoin patjalla. Aamulla Joel ja Jess saapuivat kämpille myös ja koko katras oli koolla. Asunnossa asui myös Drew, joka oli Hyundaita kauppaava trancefanaatikko. Jess oli siis Joelin tyttöystävä, jonka Joel oli bongannut Kanadasta, kun olivat steven kanssa roadtripillä. Näiden ihmeellisten ihmisten ympäröimänä nautimme kauniista päivistä East Rydessä ja Manly Beachilla. Shoppailtiin taas lompakot ohuiksi, olihan otettava joulun jälkeisistä alennuksista täysi hyöty! Oli leffa iltaa ja oli kitaran rämpystys-jurri-iltaa, kunnes uuden vuoden aatto saapui. Olimme pääsyt eroon Bondain bile lipuista, jotka olisi vienyt meidät viimeistään vara-rikkoon ja päätimme mennä talon asukkien mukana kaupunkiin pyörimään. Illasta ei paljoa muistikuvia käteen jäänyt ja parhaimmat naurut tuli kuvista/videoista, mitä illalta oli talteen saatu. Hienoiltahan ne ilotulitukset videolta näytti.. Nätti homma sinänsä, kun tätä varten oli Sydneyyn raahautunut ja tavallaan käteen ei jäänyt muutakuin darra. Parina seuraavana päivänä ei tehty lainkaan mitään ja levyteltiin vaan. Kolmantena päivänä alkoi tekemättömyys ahistamaan ja oli päästävä kylille. Jääkaapista oluet naamaan kuleksimasta ja nokka kohti Kings Crossia. Siellä piti tavata Laura kiwibussista, sillä neidolla oli syntymäpäivät ja niitä tuli juhlia sen mukaan. Ikinä ei kyllä oltu samassa paikassa samaan aikaan, joten eipä tullut femmoja heitettyä.

Oliko se sitten viides päivä, kun illalla tiet tyttöjen kanssa erosi ja otin suunnan kohti Byronia jälleen. Mimmit lähti Melbourneen töitä etsimään. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että tytöt ettivät camper vania ja sanovat, että töihin ei jaksa vielä mennä.. Jokatapauksessa kohtuu kiven alla oli taas liput takaisin byroniin ja kunnon munkilla sain liput premier-bussien kautta. Vielä suuremman kiven alla oli majoitukset ja olinkin valmis ripustamaan hammockkini rannalle ja toivoa, ettei sada. Kuitenkin Jussin siniset silmät oli saanut minullekkin sängyn selän alle samaisesta majatalosta, missä jussinkin majaili. Reppu syrjään ja biitsille surffaamaan. Eihän siitä taas mitään tullut, lauta pari jalkaa lyhkäisempi, kuin ecuadorissa ja aallot sketsejä. Illalla tyhjennettiin uudenvuoden vodkat ja naureskellen nukkumaan. Tässä välissä ei voi ohittaa meidän päivällistä, nimittäin siinä oli nörtit sivussa monttuauki papujensa kanssa, kun lyötiin pöytään kenguru pihvit, perunamuusia ja freesi salaatti. Söpö hyppelijä oli oikein makoisaa.

Seuraavana päivänä pikku dageneftereissä ottamaan revanssia aaltojen kanssa. Nyt mentiin lähelle majakkaa, joka oli tavallaan jo eri biitsillä. Jäätävä virtaus ja ei meinannu päästä edes mestoille, jossa aallot murtuu. Kuitenkin pääsi vähän reenaileen, sillä viimoisesta kerrasta oli taas aikaa vierähtänyt.. Tänä iltana sitten meinattiin ottaa muutama enemmän ja otettiinkin. Hostellilla oli bbq-ilta ja hyvin skeptisin mielin ruokaa odottamaan muutaman keppanan seurassa. Aivan naurettavaa höttöä taas tuotiin eteen ja usko kunnon barbeque mässyihin katosi totaalisesti. Myöhemmin katosimme Cheeky monkeysiin muutaman hostellilla tutuiksi tulleiden seurassa. Jussi oli varmaan aamulla tiputettu johonkin redbull-vatiin ja se joraskin pyödillä koko illan. Itelle oli todennäköisesti sekoitettu valiumia aamukaakaoon ja koitin väritellä britti-paulille ja aussi mimmeille parhaani mukaan.

Aamulla vieläkin hämysimmissä jumeissa lähettiin jussin,paulin ja brassin( jonka nimeä en millään muista) kanssa vehreemmille niityille surffauksen suhteen. Huvittava detaili tästä brassista on että ukko laitaili naamariin aamuisin hyvän satsin kreatiinia että olisi tarpeeksi räjähtävyyttä ottaa aaltoja. Ihme hifistelyä. Paul jalomielisesti lainasi toista omaa lautaansa, sillä meillä ei ollut kuin Jussin lauta. Reilun puolen timman tarpomisen jälkeen päästiin rannalle. Biitsi oli rauhaisa ja sen pohjoispääty päättyi kallioon, jonka vierellä jengi surffas. Brassi oli aikasempana päivänä siellä käyny uittamassa ja kehu mestaa maasta taivaisiin. Kivaltahan se näytti, mutta ukko oli tainnut hieman yliarvioida meidän surffi-skillsit. Aallot oli sellassia max 3m korkeita myllyjä ja pienempiä ei juuri löytynyt. Täällä kyllä pääsi murtumis kohtaan tosi iisisti, nimittäin kallion vierestä lähti hämynen virtaus suoraan oottelu mestoille. Kuviteltaa ittenne lillumaan surffilaudan päällä serenan villissä virrassa, kohtuu hyvä kyyti! Varmaan 4h lilluttiin ja pannuteltiin aalloilla, sen jälkeen oli pakko mennä kuosiutumaan fish & chipsien seuraan ja jäätämään hostellille. Illalla vielä tavattiin Colin kiwibussista ja jauhettiinkin sen kanssa vika byronin ilta.

Tähän mennessä ollaan opittu jo yksi aika kova trikki nimittäin etuperin voltti. Se lähtee aika iisisti ku otat tarpeeks suuren aallon ja sit jäät arpomaan hetkeks et nousisko vaiko eikö. Tässä vaiheessa muistat, että vielä hetki sitten olisi pitänyt nojaa eteenpäin, kuitenkin nyt pitäisi olla jo pystyssä ja seuraavaksi huomaat myllyttävän pohjaa myöten, kuin lohi pesukoneessa. Näiden jälkeen yleensä tarkka korvainen kuuli rannalta jotain tälläistä: " Homojen hommaa tää surffaaminen." Että se siitä laidback- ajattelu tavasta. Homma raastaa hermoja enemmän kuin golffi. Toivottavasti Bali antaa tällä saralla hieman enemmän.

Btw. Ukko kotoa oli laittanut joskus joulukuun alkupäivinä joulupaketin matkaan suomen maalta ja sen piti olla perillä yhdeksän arkipäivän päästä. Olin vielä Uudessa- Seelannissa, kun aloin kyseleen mimmeiltä, josko pakettia kuuluisi. Nada. Ei mitään. Aina silloin tällöin kyseltiin Surfersin postikonttorista, että oliko tullu pakettia ja vastaus oli kielteinen aina. Sitten oltiin jo lähössä byroniin ja sen jälkeen jo Sydneyyn ja kenelläkään ei tuntunut olevan vainua, missä paketti seilaa. Byronista lähtiessä saatiin tieto, että paketti oli laitettu takaisin suomeen laivan mukana, koska sen kanssa oli niin paljon ollut säätöä. Jäi kossupullo saamatta, prkl!

9.1.2009 Strictly 10am oltiin reput selässä Byron Bayn Backbackersin pihalla ja totaalisen valmiit jättämään byronin tank-top-keijot ( :D) ja jatkamaan Brisbaneen. Sinne tai nyt voi jo sanoa, että tänne saavuttiin neljän tienoon samana päivänä. Eilen siis. Oltiin laiskuudessa valittu helpoin hostelli koko maailmasta nimeltään Base. Todella innoissamme odotimme taas, mitä tällä ketjulla on tarjota meille. Lääväksihän paikka osottautui, mutta meidän onneksi täällä ei tarvitse maata kuin muutama yö. Käytiin katsomassa vielä Seven Pounds- leffa, jonka olin jo Sydneyssa katsonut koneelta. Suosittelen kaikille! Tyyliin ysin aikaan nukkumaan ja sisäinen kynttilä sammui jälleen kerran sekunneissa. Tänään päätimme lähteä explooraamaan Brisbanea jalkaisin ja suuntasimme "rannalle". Joen varteen oli kyhätty artificial beach ja ranta oli yhtä aito kuin teko dikki ja kaks lepakkoo. Kuitenkin löysimme puiston kaistaleen, jossa pystyimme harjoittamaan ehkä kovinta urheilulajia, nimittäin salkkupalloa! Kyllä ihmiset kateellisena ihmettelivät meidän jumalallisia taitoja tässä yhdessä maailman vaativimmassa lajissa. Viimeinen lause oli suurinta höttöä, mitä koskaan on suustani tullut, mutta hauskaa meillä siellä kuitenkin oli. Paluu matkalla koitettiin casinolle sisään, mutta dress code ei mätsänny vaatimuksiin. Damn, miljoonat jäi nyt sinne! Pyörittiin vielä kylillä muutama tunti kaupoissa pyörien ja syöden.

Nyt aion kertoa hieman tästä jumalten kesänvietto lajista, nimittäin salkkupallosta. Kyseseessähän on beachball eli vapaasti suomennettuna salkkupallo. Kahdella vanerista kyhätyllä räyskällä hakataan kössipalloa kuin päätöntä kanaa.. Minkäänlaista järkeä pelissä ei ole ja wikipedian mukaan tätä harrastaa vain hc-dudet. Salkkupallon nimi juontaa Ipeneman legendasta, salkkuhemmosta. Kuvitelkaa Kummelin se lyhyt heebo, oisko nimi nyt Timo? Anyway, heebo tulee jäätävällä tänärillä ja ehkä skidillä kessillä Ipaneman pohjoispäätyyn tukka ponnarilla ja vielä speedot jalassa! Heittää törkeen coolisti salkun maahan, avaa sen ja ottaa mailan sieltä, huomatkaa ei ollenkaan palloa. Menee kesken muiden pelin mukaan touhuun ja pesee kaikki. Jos eurosport olisi ollut kameroiden kanssa rannalla, ukosta olisi tehty dokumentti muiden urheilulegendojen seuraan. Mies oli paremmassa tikissä, kuin michael schumacher ja jordan omissa lajeissaan aikanaan. Ei mitään rotia. Mies roiski palloa siihen malliin, että vastujat tunsivat olevansa osa Normandian maihinnousua D-Dayna. Hänen rystynsä tunnetaan nimellä pettämätön ja kämmen piiskana. Ukko on legenda.

Näihin tunnelmiin, näihin fiiliksiin. Jesse ja Jussi Brisbane, Australia.

Hip hop hurrei

2008-12-20T22:02:00.001-08:00

La 20.12? klo ei tietoa / Surfer's Paradise, AUS (!)

Terrrrve!

"Hieman" on taas aikaa vierähtänyt viime raapusteluista, mutta jotta pysyisitte pöksyissänne siellä koti sohvilla, niin tässä taas tarinaa pojilta jostain ihan muualta..

Viimeksi kirjoiteltiin Westportista Uudesta- Seelannista ja siitä on tosissaan se 14päivää. Westportista lährettiin Lake Mahinapuaan, joka oli ensivaikulmaltaan täysi floppi paikkana. Viimeistään tässä vaiheessa revin totaalisesti pelihousuni. Valtatien varressa todella kusinen motelli, josta 700m Lake Mahinapuan rantaan ja Tasmaanian meren rantaan sama matka, muuta sitten täältä ei löytynyt. Paikan ideana oli, että illalla pidettäisiin jonkin sortin naamiaiset. Kellekkään ei hommasta sanottu etukäteen mitään ja naamiais-asuina kaikilla toimi jätesäkit. Suomalaisina emme tähän tyytyneet, mutta meidän asuista sitten ei sen enempää. Asianomaiset näyttää sitten kuvat kelle tahtoo..

Aamulla pöhnässä lähdettiin kohti Franz Josef-jäätikköä. Matka sujahti kuin vanhaan naiseen muutamassa timmassa ja jäätiköllä oltiin jossain yhen tienoon. Satoi kuin tyttö-tuttavamme hanurista. Hot-tuubiin jumittelemaan ja aikaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa tiet sitten erosi viikoksi.

Jeps, elikkäs Jesse lähti jo kohti Australiaa, samalla kun meikäläinen valmistautui pistämään itseni likoon taas uuden aktiviteetin parissa. Kuuluisan jäätikön vieressä kun oltiin niin lähdin kokeilemaan kiipeilijän taitojani. Jää(tikkö)kiipeily reissu kesti n. 9 tuntia. Ensin mentiin hakemaan gearit ja sitten paineltiin jäätikön luokse. Matkaa parkkipaikalta oli jäätikölle vielä mukavat 2km. Mukavat varsinkin kun matka oli pelkkää kivikkoa ja jalassa laskettelumonoja vastaavat kengät. Jäätikön reunalle päästyä laitettiin kenkiin kiinni piikit, jotta matka kiipelypaikalle sujuisi luistelematta. Piikit kengissä oli yllättävän helppo kävellä, kunhan vain luotti niihin ja käveli normaalisti.

Kiipely suoritettiin pystysuoralla jääseinämällä jonne laitettiin kolme kiipely kohtaa. Opas näytti nopeasti miten kiipeily suoritetaan oikeaoppisesti ja varoitti samalla käyttämästä ns. apina tyyliä joka meillä kaikilla pienenä puussa kiipeileillä on selkärangassa, koska se veisi kaikki voimat hetkessä. Muutaman seinämän jälkeen homma alkoi sujua jo hyvin ja päivän päätteksi olin väsynyt, mutta onnellinen että olin oppinut uuden lajin salat. Naamakin sai yllättävän hyvin väriä kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Auringossa koko jäätikkö näytti tosi kiehtovalta verrattunu aamun pieneen harmauteen. Hyvin näkyi kaikki jään eri värit. Harmi vaan että kamerasta loppui juuri loppupäivästä akku.

Seuraavana päivänä lähdiin sitten Kiwi bussin mukana alas päin kohti Lake Wanakaa. Vasta nyt tällä välillä alkoi näkymään niitä maisemia joita Uuteen Seelantiin tulin katsomaan. Korkeita vuoria, lumihuippuja, turkoosin värisiä jokia ja järviä, koskia, vesiputouksia ja muuten vaan siistei maisemia. Harmitti matkalla vaan kun ei voinu pysähtyä ottamaan valokuvia. Lake Wanakassa olin vain yhden yön ja lähdin heti seuraavana päivänä kohti Queenstownia. Siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Ehdottomasti yksi Uuden-Seelannin siisteimmistä kaupungeista. Vähän niinkuin Queenstown pienoiskoossa. Queenstowniin saavuttii seuraavana päivänä hyvissä ajoin. 20 minuutin kaupungissa olon jälkeen olin jo ihan valmis muuttamaan sinne. Kaupungissa oli meinaan kaikki mitä voi vaan ikinä tarvita. Pieni kaupunki kirkkaan järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Maisemat siis mitä otollisimmat. Eri aktiviteetteja kaupungista löytyy vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Mestoilla olin muutaman päivän, mutta en tällä kertaa tehnyt mitään sen erikoisempaa. Alunperin mielessä oli maailmankuulu 134m benjihyppy, mutta se olisi ollut kukkarolle liikaa. Aika raakaa hintaa siitä meinaan pyydettiin. Ja sain vielä kaiken lisäks kuulla että Macaulla on tällä hetkellä maailman korkein benji (230+), joten sitä odotellessa, sillä onhan yhtenä pysäkkinä meillä Hong Kong...

13. päivä joulukuuta lensin sitten Queenstownista kohti Sydneyä. Lento sujui oikein hyvin ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa rajatarkastuksesta läpi, mutta eihän se taas menny ihan niin ku elokuvissa. Yleensä on tottunut siihen että suomalaisella passilla surffaillaan läpi tulleista ja tarkastuksista melko vaivattomasti. Talla kertaa kuitenkaan vaalea tukka ja siniset silmät ei tehonnut paikallisiin rajanalleihin vaan jouduin tiukempaan syyniin. Joku äijä siinä sitten pläräsi passia kuin ei ois moista ennen nähnyt. Silmäili erityisesti Etelä-Amerikan leimoja ja esitti mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Pamppu kirjoitteli jotain hieroglyfejä maahantulokaavakkeeseen ja päästi sitten kuitenkin läpi. Menin hakemaan laukut ja painelin sitten tulliin. Ei se sitten ollukkaan vielä ohi vaan joku naisnatsi ohjas sivummalle jollekin tutkintapöydälle jossa se samainen äijä odotteli jo. Piti näyttää kaikki lentoliput, laput ja dokumentit. Sitten se alkoi kyselemään samoja asioita mitä aikasemminkin. Yritti selvästi että olisin puhunut itteni pussiin. Tässä vaiheessa alkoi rauhallisemmankin jätkän pinna palamaan. Ei kuitenkaan purkanut koko laukkua vaan kysyi suoraan että onko mukana huumeita. Sen jälkeen rinkka sahasi läpivalaisussa muutamaan kertaan. Trekkikengät piti kaivaa laukun pohjalta ja tarkastaa, että onko niissä likaa. Jos ei muutama hyvää jäänyt käteen Australia tullista niin se että stiflat tuli puhdistettua rajanallejen toimesta.

Sydneyssä meinasin käyttää muutaman päivän kaupungin explooraamineen. Olin kuullut muutamilta tyypeiltä, että Sydney ei olisi kovin kummoinen paikka, mutta päätin ottaa itse selvää. Alkuvaikutelma paikasta oli se että oli sama fiilis kun olisi mennyt Helsingistä Tallinnaan. Kaikki näytti pinta puolin siistiltä, mutta silti jotkut pienet yksityiskohdat jäi häiritsemään, kuten mäkkärissä käteen jäänyt hanan kahva. Tein itsekseni parin päivän ajan täsmäiskuja suosituimpiin turistikohteisiin ja muuten vaan päräyttäviin paikkoihin. Oopperatalon juurella kävin ottamassa pakolliset kuvat, kahvittelut Darling Harbourissa ja Bondi Beachilla hieman brunaa pintaan. Näiden päivien aikana kaupungista jäi erittäin positiivinen kuva ja täytyykin sanoa että Sydney on tällä hetkellä meikäläisen lempi suurkaupunki. Pelkästään shoppailuun voisi kaupungissa käyttää useita päiviä. Kaupungissa on useita hyviä puistoja joissa voi joogailla, pelailla, patsastella tai muuten vain nauttia kaupungista. Jos ja kun joskus "täytyy" lähteä vaihtoon niin Sydney on kyllä varteenotettava vaihtoehto.

17. päivä joulukuuta otin sitten samaisen lennon kuin Jesse ylös kohti rantamestoja. Täällä nyt majaillaan hollolan tyttöjen kämpillä ja nautitaan Australian auringosta. Juhlapyhät on tulossa päin, mutta se ei aina ole hyvä asia sillä kaikki majoitus on esimerkiksi jo täynnä. Hyvä ettei tarvi ruoka-annosta tilata ravintolasta viikkoja etukäteen. Pyhien jälkeen olis tarkoitus aloittaa surffailu Byron Bayn alueella. Ekan kerran kuin Austraaliassa katsoin veteen niin siellä oli iso mesviduusa parvi ja seuraavalla kyyläyksellä vedessä uiskenteli rasviusku. Miellyttävää uinti seuraa siis riittää...

Täytyy vielä sen verran lisätä, että yhden huonon puolen matkustelusta on oppinut. Mitä enemmän matkustelee ja näkee mestoja sitä vaikeampi on uusia paikkoja arvostaa. Siinä päivän, ellei kuukauden filosofinen opetus.

Jesse kertoo oman versionsa kuluneista viikoista:

Yhdyn Jussin filosofisiin "blaa-blaa-teorioihin" (läppä) ja aloitan jorinoimaan..

Ite tosiaan lähin jäätiköltä suoraan yhden yön jälkeen Queenstowniin. Bussissa istuminen meni lungisti ja ei todellakaan tuntunut kahdeksalta tunnilta. Ajeltiin mitä päräyttävimpien maisemien ohi. Queenstown oli kyllä todella mellee paikka, mutta aikaa siellä ei itselle kertynyt kuin yksi yö. Iltapäivän siellä pyörin ja tapasin muutaman tutun aikasemmilta bussilusinnoilta. Illalla huitastiin bbq-mössöt naamaan järven rannalla, sekään ei mennyt ihan kuin leffoissa. Britti jätkät ketkä siinä koitti säätää tätä elintärkeää elementtiä eli fuegoa paistamaan pihvejä. Ukot ei ollut varmaan ennen nuotiota nähnnyt mutta pätemisen tarve oli kova. Itsehän jäin taka-alalle naureskelemaan kun ne koitti, mitä ihmeellisemmillä tavoilla saada tulta. Kyllä tuli ikävä kultaisia armeija aikoja, kun piti yhdellä tikulla saada kamina tulille.. Viereisellä bbq-areenalla olleet ravintolan omistajat naureskelivat meille myös ja laittoivat kohtuu loukkaavasti naisen asialle, sytyttämään tulen. Siinä se hetken aikaa touhusi ja dissasi englantilaisten avuttomuutta( onneksi ei sekottanut suomalaisia). Heitti vielä kunnon marinoidut sisäfilee pihvet meille, kun meijän omat mätöt oli niin säälittävät. Purilaista nieluun ja sitten riitti niiden ihmisten pinnallisuus ja painuin pehkuihin. Vielä pari tuntia jauhettiin erään kanukin kanssa heroesin ja entouragen kuninkuudesta ja sitten sammui oma liekki. Harmittaa kyllä hiukan, kun tyyliin maailman makeimmista maisemista ei oikein bussinikkunan läpi saanut ihan kaikkea irti. Ei voi minkään ja mitään ei kaduta..

10.12 kello jotain 14 hyppäsin koneeseen ja neuvoteltiin kapteenin kanssa, että lähetään Australiaan. Sydneyssä olin joskus neljän aikaan ja parin tunnin odottelun jälkeen pääsin koneeseen, joka vei Gold Coastille. Olin kuullut Ausseilta ja kiiweiltä, että Australian tullipellet on sitten jotain hyvin mielenkiintoista ja todella virka-intoa täynnä. Ei sitten mitään ongelmia tullissa eikä rajatarkastuksissa ja laukkukin tuli kaikkien odotuksien vastaisesti ensimmäisenä hihnalla. Katsoivat varmaan, että tuolla hefellä on muutenkin asiat niin viturallaan, ettei pilata sen päivää sen enempää. Gold Coastilla olin seittemän aikaan ja en voi muutakuin kehua JetStar-lentoyhtiötä ja lähinnä check-inniä. Nimi koneelle ja lentolippu kouraan. Laukut virkailijalle ja ilman jonoja normaalisti. Meikä diggaa. Kentältä Surfer's Paradiseen puolen tunnin päähän bussilla ja vastassa oli muutama hurmaavan tuttu flicka vastassa. Rinkkaa en saanut selästä, kun oltiin jo vinetto kaupassa hakemassa miestä vahvempaa. Oikea meininki! Käytiin kyllä vain pyörähtämässä muutamalla klubilla, mutta lupaavalta näytti. Täällä oon nyt ollu puoltoista viikkoa ja alkaa kuitenkin riittämään. Ryyppääminen on ollut kyllä kliffaa, mutta siihen se on jäänyt. Surffaan tänne tultiin, mutta sillon kun on aaltoja ollut, niin mies ei oo ollut maratoonikunnossa.. Putkassakin on käyty yöllisien seikkailuiden johdosta ja naurettaa kyllä paikallisten koppalakkien asenteet. Esimerkiksi kun sylkäsin maahan kadulla, jouduin pyyhkimään sylkeni housuihin, etten olis taas joutunu putkaan.. Tätä vaati eräs naispuolinen fyhrer ja olen varma, että hänen mummo oli ollut ss-joukoissa natsiaikoina! Meinasi sipuli katketa, kun mimmi tosissaan saarnaa, kuinka ällöttävää moinen on. Huono itsetunto tai yhteiskunnan paineet oli kyllä pelissä. JAHR! Muuten homma on klaarannu ja kuuma on ollut kuin saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jotenkin paika vaan muistuttaa liikaa Bulgarian Sunny Beachia kaikkinen isoine hotelleineen ja dokailevine britti-turisteineen. Niitä näki jo aivan tarpeeksi Uudessa- Seelannissa. Ikävä tuli brassien aitoja heeboja. Tänne asti ei olisi kyllä tarvinut tulla näitä uber-turisteja yytsimään. ( Ei tässä itekkä mitään Columbuksia olla, mutta kuitenkin!) Nojoo, täältä pääsee tiistaina pois, joten aika sama. Suuntana sillon on Byron Bay ja joulu pitäisi siellä viettää. Ihan normaalisti teltta-majotuksella. Sissileiri jouluksi, ei siis pöllömpää. Kuulemma paljon mukavempi paikka ja paljon rennompi meininki. Toivotaan näin. Palaillaan taas.

Kiitos ja anteeksi,
Jesse/Jussi

Hip hop hurrei

2008-12-20T22:02:00.000-08:00

la 6.12 klo 1806 Westport

2008-12-08T21:35:00.001-08:00

Wellingtonista ollaan päästy Westporttiin. Tosiaan, Keskiviikkona lähettiin Interislanderilla etelä-saarelle ja hyvä tuuri kävikin, sillä ehittiin aikasempaan lauttaan, joka lähti 18.15. Liput meillä oli 20.00 lähtevään, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan virkailijaa, hyvä meille. Päästiin Pictoniin ja Jussilla piti olla tiedossa hostelli ja olikin, mutta yhteystiedot oli hukassa. Siinä aikamme pyörittiin sateessa, etsien jotain hasardi nimellä varustettua lodgea, johon saatiin vieläkin hasardimmat ohjeet kävellä. Jussi suoritti nohevana tiedustelua lähialueesta ja itse jäin partioimaan kamojen luokse, ettei kukaan rotta pääse ryävään meitä! Sieltä se paukki sitten kertoen, että oltiin 50m päässä lodgesta, mutta ei oltu huomattu paikkaa hyvän navetuksen ansiosta. Majapaikkaan sisään ja ketään ei ollut vastassa ja ovet auki, ku tatjanan haarat. Aamulla sitten päätettiin kuitenkin maksaa, sillä saatiin jopa ilmanen aamupala, joka on ollut yhtä harvinaista kuin köyhän suomenruotsalaisen löytäminen. Bussiasemalle ja kohti Nelsonia. Fern lodge löytyi kohtuu kivuttomasti, vaikka ennakkoon ei tietoa paikasta ollutkaan. Nyt siis elettiin torstaita, illalla hajoiltiin south parkin todella mauttomalle jaksolle ja ainakin allekirjoittanut sammui kuin piha lyhty sen jälkeen. Jussi seuraavana aamuna heräs, ku tuore mosa yläpunkasta tasan kuudelta ja lähti kävelemään Abel Tasman national parkkiin, joka on ilmeisesti maailman kuulu. Itse skippasin hippi-kävelyn juuri tämän särmän heräämis ajankohdan vuoksi. Ihan hienoja kuviahan sieltä herra toi. Jussi jatkakoon...

Jeps, nappasin aamudösän kaupungista kohti Abel Tasmania, johon saavuttiin 1,5 tuntia myöhemmin. Sieltä nappasin vesitaxin joka heitti mut jonnekin Anchorage? mestalle, josta oli tarkoitus kävellä takasin puiston sisäänkäynnille. Matkaa noin 11km. Ensi vaikutelma paikasta oli erittäin lupaava. Kuvitelkaapa ite: Istut yksin noin 400m pitkällä rannalla, jossa hiekka on niin kirkasta ettei mitään toivoa selviytyä ilman arskoja. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja vesi on turkoosia. Täydelliset asetelmat paratiisille. Paikka ei näytä yhtään Uudelta-Seelannilta. Voisi kuvitella olevansa jossain päin Aasiaa.

Meinasin heti alkuun että palaisin takaisin Nelsoniin hakemaan telttaa ja Jesseä. Pelkästään tällä yhdellä rannalla olisi voinut lusia seuraavat viikot. Päätin kuitenkin lähteä tallaamaan. Matkan varrelta löytyi vielä siistimpiä rantoja. Sellasia pieniä missä olisi varmasti saanut olla ihan rauhassa. Lounaan vetäisin yhdellä rannalla ja kävin välillä uimassakin. Vesi tosin oli suht kylmää. Aika rikki oli jalat illalla kun tuli sen verran vauhdilla matkaa taitettua. Ei oikein osaa sössöttää miltä siellä näytti, mutta sanotaanko että ehdottomasti yksi siisteimmistä mestoista missä olen käynyt... Ehkä kuvista saa jotain ideaa paikasta. Cheers!

Jesse/Jussi

South Island, here we come!

2008-12-02T19:49:00.000-08:00

Heipodei.

Taupo taupo. Paikka on nähty. Aktiviteettiä ja aktiviteettiä. Koko maa on kuin aikuisten disney world. Nooh, pääs siellä vähän chiluttaakkin, että ei hullumpi paikka. Siellä oltiin myös jopa kaksi yötä, joten senkin puolesta mahtavuus oli taattu. Tarjolla olisi ollut skydivee ja kävelyä/ haikkailua vuorella, joka on tuttu taru sormusten herrasta ( Mt Doom). Skydivet heitettii jo paihiassa, joten ei sille ja kävelylle olisi pitänyt lähteä 05.20. Jussi tuli baarista kahen aikaan, joten ei myös tälle. Ei muutenkaan oikein napannu lähteä 21km kävelylle ja maksaa siitä vielä. Maisemat ois kyllä ollu varmaan kohillaan, sillä mestat on UNESCOn world heritage listalla. Suolaa haavoihin vielä lisää fakta, että reitti on maailman top5 dallaus-trackeillä.. Tauposta lähettiin lauantaina 29.11 ja menossa oli Lake Taupon ympäriajot pyörien välillä. Meno oli lepposaa, sillä meidän reitti kulki järven reunaa pitkin ja pyöriä oli sen verran, että niitä oli turha lähteä ohittamaan. Lounas vedettiin picnic muodossa jälleen kerran kohtuu päräyttävissä maisemissa, nimittäin just tämän samaisen Mt Doomin lähimaastossa. Ei pöllömpää. Tultiin River Walleyyn, joka on paikka joen notkossa keskellä ei mitään. Homma pyörii täysin white water raftingin ympärillä ja ilman kiwiexperiencen ja tämän lodgen välistä diiliä paikka kuihtuisi aika alta yksikön. Joka päivä uus satsi jengii ja paikka täyteen. Vois taas olla huonompiki diili!

Tänään sunnuntaina pitäis lähteä kohti Wellingtonia ja siellä pitäis budjaa kolme yötä. Tiistaita tässä ootellaan, nimittäin saatii liput Kanye Westin Glow In The Dark tourille. Lämppääjänä nöyrästi Nas. Toivottavasti jengi menee banaaneiks. Keskiviikkona pitäis loikkaa eteläsaarelle, joten sekin on mielessä. Nyt tällä hetkellä mielessä on, yllätys kyllä, kysymys: Miksi piti taas ottaa ne muutama liikaa eilen?

Näihin tunnelmiin.

---------

Terve taas. River Valleysta päästiin kuin päästiinkin Wellingtoniin. Tosin bussin vasen takaiskari sanoi itsensä irti. Modern-day-superheroa eli korjaajaa odotettiin pari tuntia ja vielä tunnin verran jannu ropaili siellä. Illalla 23 aikaan päästiin wellingtoniin ja pizzan kautta nukkumaan. Maanantai tuhlattiin kaupungilla pyörimiseen ja iltapäivän jäädin koneella. Illalla baariin ja tappiin asti. Seuraavana aamuna päätettiin ottaa spartalainen kuuri, sillä kaljan kittaus loppui nyt Australiaan asti. Soon raanavettä ja kettinkiä loppu seelanti!

Tiistaina homman nimi oli Kanyen ja Nas seuraaminen TSB Bank Arenalla. Keikan oli alkava 19.30 ja päätimme viiden aikaan lähteä areenalle, että saisimme hyvät paikat. Satamaan saapuessa (mesta siis oli satamassa) ihmetellään, kun jono ei ollut kuin parikyt meetteriä pitkä. Eikö jengi fiilaa tääläpäin hipidihoppia? Seiskan aikaan jengiä oli paikalla jo paljon enemmän ja fiiliskin alkoi nousta. Päästään sisälle ja areena oli positiiviseks yllätykseksi kohtuu pieni. Populaa ei nimittäin olis ollu täyttämään mitään hartwall areenaa yms.. Hyvät paikat lavan eestä ja odottelua. Pirun kauan sai kuunnella pirun lyhyttä playlistiä ja sitten räjähti! Jengi aivan banaaneina, kun lavalle saapuu Scribe. Ukko tulee asiallisesti reppuselässä lavalle ja ottaa yleisön haltuun. Joku uus-seelantilainen artisti se oli ja ihan mukiin menevältä se kuulosti. Yleisö pomppi ja osas sanat ulkoa. Hyvä meininki. Sitten reppu selkään ja Scribe hävis lavalta. Taas sama playlisti soimaan oottelemaan Nasiria. Pieni muotonen livebändi kitaristeineen , rumpaleineen ja pari jätkää siellä syntikkaaki rämäs. Porukka taas sekasin, ku stockkan hulluil päivil Nasin saapuessa lavalle. Mies veti älyttömän keikan kaikkine vanhoine viisuineen, tuli street dreamsii, messagee, just a momenttii, i can, oikeastaan kaikki mitä itse haluskin kuulla. Oli sellanen fiilis, että keikka olisi ollut ohi. Totuus oli kyllä taas sitten hieman toisenlainen. Pitkään antoi Lännen Kani odottaa, mutta se palkittiin. Ei pysty muistaan, millä se oman osuutensa alotti. Pieni muotoinen live bändi muuttui jäätäväksi. Oli patarummun paikuttajaa ja mitä lie soitinta. Uskomaton pauke, pärinä ja valo. Leizerit sohien se siinä hetken huuteli heartbreakistaan ja se päättyi siihen, kun äijä avautu sellanen 10min, kuinka paljon sillä on paineita. Pelkkää asiaa se siinä jauhoi, mutta yleisö ei oikee fiilinnu tästä. Halusivat Nasia takas lavalle ja hiphoppia, mut sitten pärähti taas. Äijä flippas totaalisesti ja sano vaan tylysti, että tässä teille hiphoppia. Ei kuulunut enää solvauksia yms.. Autotune vocoderia (damn you t-pain) käytettiin kyl aika paljon ja muutenkin oli samplätty biisejä kohtuu reilusti, mutta se toimi. Kolmannen encoren jälkeen meinattiin, että keikka olis ohi, sillä show oli sen mukainen. Päätettiinkin lähteä 4h keikan alkamisen jälkeen. Ulos päästessä alkaa american boy pauhamaan ja varmaan jatkoi yli keskiyön siellä, mutta me ei pystytty enään seisomaan! Wicked.

Nyt on keskiviikko 3.12 ja tänään tuossa kolmen tunnin päästä pitäis mennä lautalla eteläsaarelle ja viettää Pictonissa yksi yö. Sieltä jatkaa huomenna jollain bussilla Nelsoniin ja lähteä sieltä 6.12 etiäpäin Kiwillä. Lisätäksemme Pohjois- Saari ei ole antanut niitä maisemia, mitä tänne tultiin katsomaan. Joten toivottavasti Etelä-Saarella on helmansa alla jotain nähtävää.

Eihän tässä taas, moro.

Jesse/Jussi

Sweet as!

2008-11-27T01:35:00.000-08:00

Terse!

Nonnei, nyt on aika taas avautua. Viime viikon perjantaina okulaarit suunnattiin kohti Bay of Islandsia. Bussilla. Vuokra-auto-camper-van meni viturallee. Liikaa alko mietityttää lämpötila etelä saarella ja muutenki säätö/hinta-politiikka. 2h venattiin vuokraamolle vievää kyytiä. Se oli sitten vika tikka ja päätettiin ottaa bussisetti. KiwiExperience tarjosi halvalla (580nzd) lipun välille Auckland-Queenstown ja sen päätimme ottaa. Välistoppeina toimii Bay of Islands, Mercury Bay, Rotorua, Waitomo, Taupo, River Valley ja Wellington. Nämä ainoastaan pohjois-saarella. Etelä-saarella on yhtä pitkä litanja, paikat ei ole vaan hallussa vielä. Nyt ollaan paukittu aivan sairaanloisella sykkeellä Bay of Islandsista Taupoon. Joka päivä oltu, kuin siat säkissä bussissa ja ajettu kuin päättömät kanat kohti seuraavia aktiviteettejä.

Matka Bay of Islandsiin meni kivuttomasti, vaikka normaali 3h matka venähtikin 5 tuntiseksi. Bussissa törmättiin ensimäiseen suomalaiseen kanssamatkaajaan, Timiin. Kuultiin, että paikan päällä olis missio edessä. Missio nimeltä laskuvarjohyppy. Tähän oltiin tultu. Mielen ytimissä oli jauhanut ajatus tästä mieltäriipivästä teosta ja sen järjettömyydestä. Kuka ihminen haluaa tietyintahtoin hyppää pois täysin toimivasta lentokoneesta luottaen johonkin rättiin? Kuitenkin molempien adrenaliini alkoi virtaamaan normaalia voimakkaammin kuullessamme homman hinnan ja ulkona jäytäneen sään. Muuten niin sateinen Auckland muuttui täysin trooppis-humidooriseksi meri-ilmastoksi, pilvettömällä taivaalla varustettuna tietenkin. Kamat hostellille ja autoon, joka vei meidät nurmikentälle. Nurmikenttä ajoi tällä kertaa lentokentän asiaa. Onneksi ei täytynyt laskeutua sille. Nyt siis te adrenaliininistit petytte, sillä kyseessä oli tandem-laskuvarjohyppy. Ei se traditionaalinen hyppy tuntemattomaan yksin. Jokatapauksessa gearit niskaan ja minä, Jussi, molempien hyppyinstruktoorit, kuvaaja ja lentäjä ahtauduimme pieneen cesnaan. 25min tattikolareita ja hientuoksua, sitten merkki että minuutin päästä lähetään kohti maankamaraa. Tässä vaiheessa ilme oli vielä rento ja yhtä hymyä. 12000jalkaa korkeusmittarissa ja Jussi hävinnyt kuin pieru Saharaan koneen alle. Kauhealla hingulla ulko-oven reunalle ja kaveri tuuppaa mut reunalta alas, kuitenkin itse ollessa siinä sisällä. Ilme videolta katsottuna oli niin sanotusti priceless. Ensimmäiset pari sekuntia oli mahtavat ja sitten maanvetovoima teki tehtävänsä. Hetkessä se 200km/h saavutettu ja maa lähenee uhkaavan nopeasti. Hampaatkin tuli puhtaammiksi, kuin papin vehkeet, sillä ihan normaalisti alas tultiin monttu auki. Varjo auki ja ensimmäinen fiilis: Mahtavaa! Sitten vielä kieppiä varjon kanssa ja ihmetellessä suhteellisen päräyttäviä maisemia. Maahan tultaessa fiilis vieläkin mahtavampi. Hengissä! Tulipahan tehtyä. Muuten ilta kului muutaman oluen seurassa ja fiilistellessä aikaisempaa.

Seuraava päivä sarasti meille kohtuu aikaisin, sillä herätys oli lyöty soimaan seitsemän tienoon. Piti päästä uimaan delffiinien kanssa. Gay. No, niitä etittiin se kolme tuntia ja löytyi kuin löytyikin pieni parvi. Nukkumassa! Aivot jäissä ne siinä pyöri ku ryssät anttilassa. Uimaan ei sitten päästy. Nice. Illalla muutama miestä vahvempi paikallisessa pubissa ja yytsittiin rygby matsia. Ihmeteltiin, ku jengi oli meni kohtuu banaaneiksi pelin kulun suhteen. Seuraavana päivänä lehdestä katottiin, että Uuden Seelannin All Blacks oli voittanut maailmanmestaaruuden. Bileet oli kyllä sen mukaiset, että mistään paikallisottelusta ei pystynyt olla kyse. Jepjep, aamulla kajuutta homeessa ihmeteltiin miten sää voi muuttua niin nopeasti helvetillisen kuumasta kotoisan sateiseksi ja koleaksi. Kolmen aikaan bussi saapui ja nappas kyytiin riutuneet tien tallaajat. Takasin Aucklandiin, sillä ei keretty Mercury Bayhin vievään bussiin sunnuntaina. Yö Auckland Central Backpackerssissä ja maanantaina freesinä klo 08.20 valmistautuneena uuteen bussimatkaan. Matka Mercury Bayhin olisi autolla kulunut kolmessa tunnissa, mutta meillä meni kymmenen. Allekirjoittanut hiukan hiilenä, nimittäin mihinkään turhanpäiväsiin kävelyreissuihin mitäänsanomattomissa paikoissa en lähtenyt. Muutenkin ärsytti virua bussissa koko kaunis päivä ja vaan ihmetellä ulkona olevaa ilmaa.

Samaa shaibaa waitomoon asti. Yö aina yhdessä paikassa ja aina vaan kohti uusia aktiviteettejä.. I didn't sign up for this shit! Mitään kummempaa ei Mercury Bayssa ja Rotoruassa tapahtunut/ ollut. Paitsi ilmasta pizzaa baarista Rotoruassa ja geothermaalista toimintaa pulppuavan mudan muodossa ja sen yytsimistä. Waitomokin pieni kylä keskellä ei sitten yhtään mitään ja pyörii täysin black water raftingin ympärillä. Se on paikallinen villitys, jossa raftataan kallion sisällä märkäpuvut yllä. Meiltä jäi tämä väliin, sillä hinta oli kohtuu nihkeä meidän budjetille. Jokaista spedelinkoo tai vesileikkiä ei vaan pysty näin pitkällä matkalla tehdä. Waitomossa ilta kului bbq:n muodossa ja illan kohokohtana itselle oli nine shots of the world- shottiralli. Ihme risiiniöljyä ja tärpättiä ne eteen toi ja Suomesta opittuun tapaan: kaikki mikä eteen tuodaan myös juodaan. Tälläkin hetkellä Waitomon kylässä Curlys Barissa seinää koristaa teksti: " Jesse Suomi Finland Perkele". Voi taas äiti olla ylpeä pojastaan.

Seuraavana aamuna, eli tänään torstaina(?) päivä starttaa huuruiseen tapaan mielenkiintoisesti. Zach, heebo jonka kanssa manattiin koko aikaisempi päivä KiwiExperienceä ja jonka kanssa nauroimme "coolille" kuskillemme tulee kysymään yhteystietoja hikikarpalot otsalla juoksemisen takia. Äijä on yhtä hymyä ja sanoo, että jää kylään asumaan ja kaitsemaan lampaita. Oli kuulemma viettänyt elämänsä parhaimman tunnin ja ei halunnut, että kiwi-miss-experience vie tämän häneltä. Sanoi myös, että jos joskus kymmenen vuoden päästä satun lähtemään New Yorkkiin, niin hän saattaa olla jo takaisin. Tällöin suuntana on vermont ja puuterin pöllyttäminen. Niin fiiliksissä herra oli, kun näytin muutaman laskupätkän tälle. Ei muutakuin yläfemmat ja huuto perään, että peace out! Oon edelleenki onnellinen, että ukko teki näin ja haistatti babylonin kahleille pitkät. Hänellä olisi vielä ollut 3vkoa jäljellä lomaa ja sitten paluu jenkkeihin ja arkeen. Nyt kävi toisin. Tästä fiiliksissä bussiin ja yllättäen ei tarvinut pysähtyä minnekkään ja Taupoon saavuttiin muutaman tunnin jälkeen. Ensimmäinen reaktio: " Lunta!!" Lake Taupon toisella puolen näkyi vuori, jonka kuorta koristi tuo yksi veden olomuoto. Kauhea hinku päälle ja suunnitelma, kuinka vuokraisimme laudat ja ottaisimme helikopterikyydin huipulle. Tämä kaatui kuitenkin, sillä paikallisen laskukaupan omistaja sanoi, että lunta on kyllä pari metriä, mutta ei laskettavassa muodossa. Kyseltiin vielä kuitenkin heliskuukkerista ja sekin mahdollisuus vietiin, sillä heliski on ilmeisesti laitonta kyseisellä nyppylällä. Prkl!

Nyt on pakko jättää avautuminen seuraavalle kerralle, sillä kybä minsan päästä ilmanen BBQ! Mjitöööh!

Have a good one! Sweet as!

Jesse/Jussi

Kiwis!

2008-11-19T01:33:00.000-08:00

Goooood eyyy!

Täällä ollaan, toisella tuolella muailmaa ja sen just just tajuaa. Jos Santiagoa kutsutaan länsimaiseksi kaupungiksi, niin en tiedä miksi Aucklandia kutsuttaisiin. Länsimaahan tämä kait on, mutta ihan kuin kotiin olisi tullut. Ei tarvi kelailla ruokaa tilatessa ottaako arroz con polloa vai erroz von viulua. Lento sujui 13h aikaan nähden yhdessä hujauksessa. Neljän aikaan tiistai aamuna oltiin ihmettelemässä turvatarkastuksia maahantulon (!) yhteydessä. Jussia pidettiin Osama bin Ladenin lähisukulaisena, koska hänellä oli käytetyt trekkikengät! Märkärätti lyötiin naamalle myös siinä vaiheessa, kun kysyttiin lentokenttädösän hintaa kylille: 15nzdollaria. Tottunut niihin 2-3e kyyteihin, niin reilu puolella nousi nytten. Taas tiedustelunvalmisteluyksikkö oli aikaansa edellä ja majapaikka oli helppo tämän ansiosta löytää. 22nzd/ yö ja tuon, kun jakaa 2.32:lla saa summan euroissa. Ei ihan kamalan paha, mutta hinnakkaampaa kyllä kuin aikaisemmalla mantereella.

Muuten ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja jetlagia kuositellessa. Käytiin Skytowerissa yytsimässä kaupunki ilmasta, se kun on ollut tässä tapana. Satamassa meidät saattoi myös löytää, sillä kohtuu mielenkiintoista paattia siellä näytti olevan. Esimerkiksi aivan-saaaaaaaaaaaaatanan-iso purjevene, joka satama huhujen mukaan kuului Max Mosleylle. ( F1-guru vissiin?) Pakolliset kauppakierrokset käveltiin sataman jälkeen. Illalla tummui pojat kuin adventtikynttilät joulun jälkeen. Kiitos aikaerojen.

Tänään keskiviikkona jatkettiin aivan samaa kiertelyä ja reput saivat kuin saivatkin hieman täytettä. Jälleen kerran. Kauan kesti myös tulevan miettimisessä, sillä tänään oli päätettävä, millä eteenpäin mentäisi. Vaihtoehtoina oli joko vuokraa Campervan, jossa pystyy nukkumaan ja väsäämään safkat, tai ottaa dösäsetti mallia hop-on hop-off. Pitkään saivat molempien pienet rusinat kallojen sisällä pyöriä tätä pohtiessa ja päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Toivottavasti ei huonompaan. Yöt täällä ei ole kovin lämpösiä, mutta toivottavasti campervan ei petä ! Huomenna pois täältä ja nokka kohti Bay of Islandsia, joka pitäisi olla kohtuu päräyttävä paikka. Saas nähä kuin äijien käy.

Ei muutaku sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma!!

Chao,

Jesse/Jussi

Next destination: New Zealand

2008-11-16T13:28:00.000-08:00

"If I take one more step, it'll be the farthest from home I've ever been." - Samwise Gamgee

Sellanen fiilis on nyt. Todella tyhjentynyt olo. Neljän ja puolen tunnin päästä lähetään kohti tuntematonta Oseaniaa. Taas lennetään Lanin operoimalla lennolla, joten mielenkiinnolla odotellaan siellä baggage claimissa.. Mitähän tällä kertaa häviää?

Etelä- Ameeriikka siis tutkittu meidän osalta tällä kertaa. 1,5kk ei riittänyt mihinkään ja uudestaan on tultava. Niin päräyttäviä mestoja riittäisi tahkottavaksi vaikka vuosiksi ja lähestulkoon kaikki keihin ollaan törmätty on ollut yli 6kk reissulla. Pelkästään tällä mantereella. Jos pitäisi kirjoittaa kaikki paikat ylös, mihin muiden mielestä olisi "mentävä" kirja olisi pidempi kuin pelastusarmeijan leipäjono. Meitä asia nyt ei sinänsä haittaa, koska alunperinkin tämä manner oli tarkoitettu bonariksi. Nyt alkaa ne mestat, mihin on aina utopistisesti haaveillut menevänsä.

Like Heikki Sorsa said: " Life's good."

Terveiset lämmöstä lähettää,
Jesse&Jussi

Thank you for flying LAN.

2008-11-11T04:58:00.000-08:00

Moi.

Lyhykäisyydessään voisin kirjoittaa tähän vain ainoastaan yhden lauseen: Älkää lentäkö LANilla.

Mutta koska en ole yhtä julma, kuin nuo kasvottomat pirun kätyrit tuossa kyseisessä lentoyhtiössä kerron teille hieman pohjustusta mielipiteelleni. Lähdimme Rio de Janeirosta torstaina 6.11 hyvin chiluttuneena ja suuntasimme Chileen. Lento tosin tyssäsi Buenos Airesissa, sillä meillä oli jälleen kerran välilasku. Tällä kertaa se oli kuitenkin lyhyt kuin kanan lento ja pelkäsimmekin ettemme kerkeä jatkolennolle. Sille kuitenkin kerkesimme ja Santiagoon saavuimme 12.30 paikallista aikaa. Rutiinin omaisesti laukkuja hakemaan ja Jussin kamat tulikin tyyliin ensimmäisten joukossa. Omaa rinkkaa en nähnyt missään. Vitsailuiden jälkeen alkoi epätoivo oikeasti iskeä, kun matto ilkeänkurisesti pysähtyi. Tiskille nyrpeää naamaa näyttämään ja Etelä-Amerikkalaiseen tapaan vastaus meni jotenkin näin: "Katsele vielä, kyllä se jossain on. Odottele vaikka seuraavaa lentoa". Jep. Saatiin joku lappu, missä oli numero johon soitella ja kysellä laukun perään. Sinänsä oli kyllä mukava etsiä hostellia ilman rinkkaa, mutta kyllähän se vitutti. Olivat aivan varmoja, että reppu löytyisi 24h sisällä. Sen jälkeen, jollei laukkua näkyisi lentoyhtiö lähettäisi 70 usd:a, joilla taas pitaisi ostaa välttämättömät tavarat ainakin viikon ajalle! Yllä siis oli t-paita, puuvillahousut ja släbärit. No lievitystä tuskaan toi vakuutusyhtiön vastaus, että voisin hyvin mielin mennä ostamaan vaatekerran paljon suuremmalla summalla kuin tuo 70usd:a.

Seuraavana päivänä sitten sain puhelun noin kello 17.00, että rinkka on löydetty ja se on hostellilla 19.30 jälkeen. Ok, hemmetin hyviä uutisia. Jouduin skippaamaan paikallisen telefericon päälle kiipeämisen, sillä en olisi kerennyt takaisin hostellille puoli kasiksi. Jussi lähti sitten yksin tälle pyhiinvaellukselle. Jussi tuli myös takaisin. Rinkkaa ei näkynyt. Aloin soitella puoli ysin aikaan, että missähän rinkka mahtaa vieriä? Kukaan ei vastaa, vaikka asiakaspalvelu on auki 22.00 asti. Nojoo, no harm done. Ehkä joku väärinkäsitys.Seuraavana päivänä linkkiä aeropuertolle ja kukaan ei vastaa. Kahentoista aikaa sieltä soittaa joku tsubu, että rinkka oli tullut takaisin kentälle, koska en asunut antamassani hostellissa. TÄÄH?!? Hieman kyselyä ja täällä ei ollut kukaan käynyt edes kysymässä mitään. Rinkka kuitenkin luvattiin toimittaa klo 14-15 välillä. 18.30 Jussi sanoo naama virneessä, että käytkö hakemassa laukkus tosta respasta. Hieman pihalla tilanteesta alan kattella, onko mitään viety. Mukava aloitus oli huomata, että tyyliin kaikki elektroniikka on hävinnyt ja hieman vaatteita. Elektroniikan ymmärrän kyllä, mutta siis paitoja?? Mitä helvettiä? Ilmoja koristi suomen kielen sulosointuisimmat ärräpäät. Rinkan tuonut pablokin hiffasi viimeistään tässä vaiheessa, että kaikki ei ollut kohallaan. Puhelua konttorille ja fiilis oli mahtava, kun luuri lyötiin korvaan ja sen jälkeen ei saatu yhteyttä. Infona siis, että reppu oli kadoksissa sen 54h. Nojoo, sen kummemmin asiasta jaarittelematta: eihän tää nyt ihan ole menny, ku leffoissa.. Eipä tässä mitään kroisoksia olla, mutta joku roti kuitenki!

Santiagossa siis budjaillaan, tarkalleen Plaza de Armaan laidalla aukion nimeä kantavalla hostellilla. Nopean laskutoimituksen mukaan ollaan oltu tässä samassa paikassa jo 5 yötä ja ei olla sitten tehty yhtään mitään ! Lukuunottamatta siis Jussin ultimate Teleferico maratoonia ja paikallisen korkeasaaren visiittiiä. Apinoita nähään hostellissa tarpeeksi (pari hjollantilaista nörttiä) ja parin kuukauden päästä ihan luonnossa (siis niitä oikeita). Ja käytiin me koittamassa, jos olisi kuppi maistunu, mutta ei niin ei. Jammin Club niminen alkoholia tarjoava luola oli kyllä utuisen mainio, mutta väsymys vei tonttiin liian aikaisin. Naurettavaa. Ai niin, ollaan me aurinkoakin ainakin saatu. Ulkona siis viihdytty kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ilmat ollu meijän puolella, nimittäin pilvetön taivas ja helvetilliset 27astetta lämmintä. Infernaalisen tuosta tekee tämä betonin määrä, mukulakivillä kävelyyn tarvitsisi fakiirin tutkinnon. Niin kuuma ja kuiva tuolla on. Oli miten oli, niin hyvin apaattista on toiminta ollut verrattuna ihan mihin tahansa.Tänään tosin piti lähteä rannalle Valparaison läheisyyteen, mutta Jussin flunssa/kuume/oloilu jätti meidät tänne mätänemään. Saamattomuudella ei siis ole jalansijaa meidän seurassa! Olosuhteiden uhreja tässä vaan ollaan. Jos torstaina vaihtaisi vaikka hostellia, ihan vaan vaihtelevaisuuden vuoksi.

Rahaa tää paikka syö, ku himoläski mäkkärissä. Yö hostellissa 12taalaa ja mätöt vaihtelee reilusta 3e:sta 10:een. Hyvii mäsäytys paikkojaki on vaikea tästä lähiympäristöstä havaita ja jos niitä löytyy, niin pihvit viedään lautaselta. Kohtuu törkeitä ovat nuo nälkäiset lapset täällä. Jussilta olisi lähtenyt sirlon steakki, ellei kung-fu olisi ollut hallussa. Sämpylän se pirulainen kuitenkin pääsi ryöväämään. Minkäänlaista ruokakauppaa ei viiden päivän aikana olla edes löydetty, eli nuudeliakaan ei olla päästy vääntään! En tiedä sitten mikä paasto täällä on meneillään, mutta ainakin meillä maha kurnii kokoajan. Onneksi 50m ovelta on Amerikan, tarkalleen Kentucyn lahja friteeratun kanan ystäville. God bless America! En tänne kyllä kulinaarimatkalle tulisi, sellasta höttöä eteen on laitettu, kun sitä on jostain haalinut. Viinit on sitten asia erikseen, mutta niistä ei tietoa ole niin ollaanpa hiljaa.

Ensimmäistä kertaa tällä matkalla tuntuu, että arki on pamahtanut märkärätti vasten naamaa. Päivät noudattaa samaa linjaa ja ollaan jopa käyty leffassa aikaa tuhoamassa! Nyt taas varmaan ne villasukat siellä kotikammareissa pyörii, kuin tasmaanian tuholainen loony toonsseissa. Näin nyt asia vain on.

Yksi, mikä on jäänyt nakertamaan mielen syövereitä on lähialuiden vuorien laskukauden loppuminen pari hassua päivää aikaisemmin, kuin tänne päästiin. Kelailtiin jo, että päästäisiin kevät hangille leikkimään, mutta matto vedettiin jalkojen alta kylmästi. Olisi taas ollu vyön alla jotain, mitä moni ei voi sanoa tehneensä. Laskeminen Andeilla. Noh, jätetään se ensi kertaan.

Eikai tässä sen kummempia, Uutta- Seelantia odotellessa.

Lämpimin terveisin,

Jesse & Jussi

Brazil kuvia

2008-11-05T13:58:00.001-08:00

Random vesiputouksella. Steve, Alex ja Jesse.

Rotevat sammakot lätäköllä.

Kuinka SINÄ aloitat aamusi?

Panoraamaa putoukselta.

Lizzardi versus Doggy.

kiitos.

Buyagashaa!

2008-11-03T15:36:00.000-08:00

Terveppä terve taas!

Taas ollaan takaisin sivistyksessä pienen viidakkoexpeditionin jälkeen. Lähdettiin tosiaan torstaina 30.10 austraalialaisen Stephenin ja etelä-afrikkalaisen Alexanderin kanssa kohti Jungle Beach nimistä mestaa. Napattiin aamulla dösä kohti mestoja ja matka kesti noin 1,5 tuntia. Vieläkään ei ole hajua että mihin ilmansuuntaan mentiin, mutta se lienee toisarvoista. Jäätiin pois jossain kylässä, josta ei jäänyt muuta käteen kuin infernaalinen hiki. Elohopea pomppi jossain 34-36 välillä. Sieltä jatkettiin toisella bussilla kohti lopullista päämäärää. Stephenin tarkkaavaisen tähystyksen ansiosta osattiin jäädä oikeassa kohtaa pois. Kohtuu norjassa jäätiin kyllä pois, kun ei ollut mitään kylttejäkään joiden avulla suunnistaa. Itse paikka vaikutti hyvältä, kun koski vieressä solisi ja vesiputous pauhasi. Oikea majatalo lopulta löytyi ja isäntäväki olikin tohkeissaan vastassa. Jungle Beach on Jenkki/Brassi äijän pitämä majatalo keskellä ei mitään. Anthony on kova ecoheebo ja meillä suomessa häntä voitaisi kutsua vaikka puunhalaajaksi. Hän tekee duunia ympäristön hyväksi ja luennoi aiheesta myös innokkaasti gringoille. Vaikka itse matkaammekin ympäristöä kuormittaen, kunnioitamme tämän kaltaisia heeboja, jotka tekevät tärkeää duunia maapallomme hyväksi.

Ensimmäinen päivä mestoilla meni oikeastaan ihmetellessä luontoa, sillä se oli suht yyberiä. Ei paljon havupuita näkynyt ja elukatkin oli suoraan Avarasta Luonnosta. Esimerkiksi kämmenenkokoiset hämähäkit, jotka chilautteli lähikivikoissa aurinkoa ottaen. JA, vaikka emme kyseistä otusta nähnytkään, niin paikalla on kuuleman mukaan 80KILOISIA JYRSIJÖITÄ!!! Niiden sukulaisia Perussa nauttineena päätimme olla tapaamatta näitä veikkoja sen enempää. Anthony näytti kyllä tälläisen luurangon ja selkäranka vastasi pienen ihmisen tukirankaa. Huhhuh!

Seuraavana päivänä mentiin porukalla vesiputoukselle, joka oli noin tunnin kävelymatkan päässä viidakossa. Reitti sinne ei ollut kyllä millekkään hienohelmoille ja pisti vähän mietityttämään kun kahlas siel suht tuuheessa kasvustossa sandaalit ja shortsit jalassa et mitäköhän otuksii täältä oikeen löytyykään. Taivalluksen palkitsi kuitenkin suht päräyttävä veden solistaja alias vesiputous. Pakolliset huljutukset tehtiin vesiputouksen alla ja hyvältähän se kylmä vesi tuntui. Ainakin raikasta vodaa riitti, suoraan viidakon ytimestä. Kusiset sämpylät imettiin huiviin ennenkuin lähettiin ravaamaan takaisin kohti "kotia." Oli vielä mentävä huuhtomaan paluumatkan soijat koskeen. Siellä oli naru lyöty joen poikki, ettei virta vie mukanaa. Surffaamista koskessa myös kokeiltiin, mutta se oli suomipojille liikaa muutamien aaltojen kokemuksella. Illalla nukkumaan ja kuumotukset pieneliöitä kohtaan oli suurehkot. Gekot katossa kyllä hoiteli hommiaan hyvin, mutta ötököitsijöitä oli yksinkertaisesti liikaa. Meikäläinen jätti moskiittoverkon ihan normaalisti Rion hostellille ja Jussi nohevana kuorsasi permitriinillä vuoratussa linnassaan hyvin, eli muisti ottaa mukaan verkon.

Lauantai päivään herättiin, vaikka pikkunilviäiset yrittivät viedä unia käyttämällä vartaloani jalkakäytävänä. Päivä pyhitettiin jumittelulle ja SAUNOMISELLE! Anthony oli kyhännyt höyrysaunan keskelle sademetsää! Siinä oli Suomipojilla montut auki, kun herra tämän meille kertoi. Illalla jouduimme nöyrtymään pullon edessä, kun tilanne teki varkaan ja tarjouduimme jakamaan kallisarvoisen lastimme muukalaisten kanssa. Kyseessä on vain parhaista aineosista valmistettu suomalainen Leijona Viina, jonka kaverit Suomesta mukaan laittoivat. Tätä ja muutamaa lavaa paikallista keittoa kulutimme illamme aikana ja hauskaa riitti. Sunnuntain pyhitettimme raamatun arvoja noudattaen levyttelylle, mutta ilmojen meitä suosiessa päätimme rentoutua läheisen vesiputouksen helmoissa. Homma meni kyllä kohtuu fyysiseksi, nimittäin kaukaisten maiden herrat saivat loistoidean, että meidän pitäisi hypätä vesiputouksen päältä virtaavaan veteen. Pudotusta mietittiin tovi, jos toinenkin ja päädyimme noin viiteentoista metriin( 15m!). Haravoitiin landingzone ja ensimmäiseksi otettiin kylmät pois hyppäämällä välitasanteelta, joka oli noin 7m korkealla. Jussi jäi vielä tässä vaiheessa kuvausmiehistöön. Hyvillä mielin alas ja henkilövahingoilta säilyttiin. Pojilla jäi kuitenkin nakertamaan ylätasanne ja lähtivätkin tutkimaan mahdollisuuksia hyppyyn. Itselle riitti vielä tässä vaiheessa tämä naisten tasanne ja jätin suurteot suurmiehille. Hetken aikaa ne siellä ylhäällä arpoi ja molemmat humahti noin vajaan kolmen sekunnin vapaapudotuksen jälkeen veteen, HENGISSÄ! Tässä vaiheessa maha alkoi kurnia ja kämpille jäänyt pata spagettia siinti mieliemme syövereissä. Palatessamme möksälle ihmettelimme, mille koira haukkui etupihalla. Hyvin nopean tilanne-analyysin jälkeen havaitsimme etuoikealla jäätävän kokoisen liskon, joka punnerteli uhkaavasti koiraa kohti. Dogi siinä hetken raukkamaiseen tapaan haukkui otukselle ja tilanne päätyi Carl von Linnén nimeämättömäksi jääneen otuksen hyökkäykseen ja koiran perääntymiseen. Otus lähti meidän onneksi käpälämäkeen ja emme törmänneet siihen enään tämän jälkeen. Ahminnan jälkeen takaisin sorvin ääreen ja hetken arvonnan jälkeen päätimme kaikki mennä hyppäämään kalliolta. Alex ensimmäisenä kokeneesti alas ja meikäläisen vuoro. Reilu kaksi minuuttia kaiken mahdollisen analysointia ja tuloksena: Por que no? Suomalaisittain: Miksi ei? Alas lätisten ja adrenaliini ryöppy oli mahtava! Jään odottamaan noin kolmen viikon päässä siintävää laskuvarj... Eikun siis en mitään. Ajatus karkasi.. Jäin siis odottamaan Jussia alas ja ukko hyppäsi vastoin kaikkia odotuksia ilman 7m alkulämmittelyä kohti tuntematonta. Sweet! Steve kuvasi kaiken videolle ja toivottavasti joskus saammekin ne pätkät. Illalla taas vastaavat setit, kuin edellisenä päivänä, mutta ilman väkeviä. Viidakkorummun tahtiin myöhään yöhön asti maailman synneistä keskustellen..
Maanantaina eli tänään paukittiin takaisin kohti Rioa, neljän päivän vege-mätöillä niin suoraan kuin luoja soi meidät Bob's burgeriin. Lihaisimmat purilaiset naamaan ja räkäiset naurut Anthonyn jeesusteluille. Lähinnä tilanne nauratti niin pirusti, ei jeesustelu. Ei meillä vegeilyä mitään vastaan ole ja hyväähän se teki syödä muutakin kuin ravintolamoskaa, mutta liha on aina lihaa.

Hieman vielä tapaamistamme herroista. Steve-O meinasi alunperin jäädä Jungle Beachille kuudeksi viikoksi tehden samalla hieman vapaaehtoistyötä Anthonya jeesien. Homma kuitenkin ilmeisesti tulee menemään, niin että hän meinaa olla siellä vielä vuoden. Aivan käsittämätöntä. Alexin piti lähteä jo perjantaina, mutta sinne sekin jäi. Kohtuullisen koukuttava paikka siis. Poikia tuli kyllä samantien ikävä, no homo, sillä juttu luisti ja kerrottavaa riitti puolin ja toisin. Alexiin ehkä vielä törmäänkin, sillä hän lupasi majoittaa meidät ja kaverimme 2010 fudiksen MM:ien ajaksi Cape Townissa. Stephenistä en niinkään tiedä, mutta kaikkihan on mahdollista. Suomalaiset neidot häntä ainakin kiinnosti, varautukaa siis..

Nyt mieli on virkeä tuon rentouttavan jungle reissun jälkeen. Tsekkasimme sään ja lähipäiviksi luvattu pelkkää myrskyä, joten haikein mielin kohti seuraavia seikkailuja. Tässä tapausessa se tarkoittaa Santiagoa ja Chileä. Sinne sujahdamme lentokenttäveroja peläten todennäköisesti torstaina. Brasseista siis tähän mennessä todella hyvä maku suussa ja reggaen tahtiin tätä kirjoittaessa allekirjoittaneella ja viidakon ykällä Jussilla on kaikki mainiosti.

Terveisin,
Pojat

Tigre&rio

2008-10-29T14:48:00.000-07:00

Eläkkeenviettomestoilla, argentiinassa.

Tunnustan väriä.
cobacabana
Takana sokeritoppavuori ja rio
Jesset

Rio de Janeiro, Brazil.

2008-10-28T13:02:00.000-07:00

Morjesta pöytään!

Taas täytyy palata ajassa hiukan taaksepäin, että pysytte päivettyneinä. Tai siis päivittyneinä..

Tarkoitus oli lähteä käymään Uruguayissa viime viikon perjantaina, mutta todettiin sen olevan aivan liian kallis-setti meille. Ei kuitenkaan ajateltu jäädä Buenos Airesiin sen pidemmäksi aikaa, niin päätettiin lähteä Tigreen. Itsellä ei nyt tavallaan ole hajua, onko se kaupungin osa BA:ssa vai erillinen kaupunki. Junalla sinne mentiin ja matka kesti about 35-45min. Jussi oli Lonely Planetista lukenut paikasta ja sen suistoista, joiden ansiosta paikkaa kutsutaan Deltaksi. Kamat hostelliin ja menoks. Lähdettiin katteleen paikkaa jokilaivalla, joka oli mallia massaturisti. Ei niin hyvä vaihtoehto, mutta muuta ei ollut tarjolla. Paikallisten käyttämät jokitaksit oli lakossa. No ei sentään, vaan päivä oli jo heillä pulkassa, joten tyydyimme tähän ei niin miellyttävään vaihtoehtoon. Anyway, nähtiin suistot ja muistot weikkauksesta (huom. lue Wakeboard) nousi pintaan. Jossain on taas päästävä narun päähän! Ja tulipahan selväksi, missä vietän eläketalveni. Suisto oli täynnä makeita taloja, jokaisen pihassa vetovene yms. Sweet! Hyvin nukutun yön jälkeen kamat (jälleen!) niskaan ja juna-asemalle. Liput Buenosii ja kyselee hostelleja. Lauantaina tarjonta ei tunnetusti päätä huimaa, mutta saatiin kuitenkin hyviltä mestoilta oma osamme dormia. Huoneessa oli 42-vuotias brittimies, joka oli maailmaa nähnyt aikalailla. Tässä vaiheessa alkoi hiffaamaan, että ollaan niin lastenkengissä tässä hommassa kuin vaan voidaan olla. Heebo oli esimerkiksi käynyt Devils Islandilla, joka on tuttu Papillon leffasta. Se oli jossain päin French Guineaa ja itse maantiedosta C:n saaneena ei ole käytännössä mitään käsitystä, missä mestat sijaitsee. Samalla itse ainakin aloin miettimään mitä matkustaminen aiheuttaa ihmiselle fyysisesti, sillä ukko näytti lähinnä 50vuotiaalta, tiukan tänärin ansiosta. Herra näytti myös passikuvaansa, joka oli otettu 14kk sitten ennen reissuun lähtöä ja hän ei näyttänyt päivääkään kolmeakymmentä vanhemmalta siinä. Kai ”irtolaisuudella” on omat vaikutuksensa..

Nyt mentiin jo aika diipeille alueille ja pysytään hetki ainakin pois niiltä huudeilta. Sunnuntai aamuna otettiin taksi kentälle ja oli paljon rauhallisempi olo, kuin sikaniskapablon kyydissä. Tosin tällä herralla oli ollut pitkä yö takana ja se vaikutti ukon suorituskykyyn. Meinas espanjankielen phraasit loppua kesken, kun koitettiin pitää äijää hereillä. Kasi kaistanen valtatie meinasi loppua leveydeltä kesken, kun taxi-tero koitti linjoja.

Päästiin Brasseihin ja tarkalleen Rio de Janeiron kansainväliselle kentälle jossain yhden aikaan päivällä. Jaettiin taksi kahden saksalaisen kanssa ja päästiinkin ihan kohtuu halvalla ennalta tiedustellulle hostellille. Tällä kertaa perusmurjut jätettiin omaan arvoonsa ja kuvat paikasta nähtyämme päätettiin, että tuonne oli päästävä. Stone of the Beach- niminen hostelli pari korttelia ehkäpä maailman kuuluisimmalta biitsiltä, Copacabanalta. Punkat 14 sängyn dormista ja yläkertaan: Baari, palju, jossa hemmetin lämmintä vettä ja rentoa musiikkia. www.stoneofthebeach.com, kattokaa ite. Ei kuitenkaan vielä jääty märehtimään sinne, vaan suunnattiin rannalle, kun ilma suosi meitä. Vaatimattomat +29 celsius astetta ja pilvetön taivas. Sunnuntaipäivä ja ehkä Lahden asukkaiden verran jengiä tällä yhdellä rannalla. Huh! Takas hostellille ja rentoutumaan kaikesta kolmenviikon pyörimisestä. Tutustuttiin yhteen seurueeseen, joka koostui irlantilaisesta pariskunnasta, irlantilais-australiaisista veljeksistä ja Uus-seelantilaisesta pariskunnasta. Ilta muotoituikin loppujenlopuksi kohtuullisen nestepitoiseksi, kun toinen veljeksistä Steve halusi oppia suomalaisia juomapelejä. Opetin tälle ja eräälle nuorelle brittipariskunnalle Pasasen nuoremmalta veljeltä opitun pelin ja pilkku yläkerrassa tuli kohtuu nopeasti. Jussi hävisi nukkumaan jossain vaiheessa ja me Steven kanssa jatkettiin vielä muutama tunti kadulla shaibaa jauhaen. Käteen jäi jäätävä darra, törkeen paljon oogee paikkoja ausseissa ja uudessa-seelannissa. Maanantai aamuna noustiin jo kymmenen tienoon, jolloin ei vielä ihan oltu Lontoon maratooni kunnossa. Turnee eilen tutuksi tulleen seurueen kanssa kristus patsaalle ja takasin. Itse patsas oli tietty makee, mutta kärsi samasta illuusiosta kuin vapauden patsas nykissä. Näyttää pirun isolta, mutta todellisuudessa ei sen kummoisempi nysä. Nyt varmaan nunnien sukat pyörii jaloissa, koska sanoin Jeesusta esittävää patsasta nysäksi, mutta ei se vaan säväyttänyt millään tavalla. Itse maisemat oli kyllä jäätävät ja kaupunki on aivan sairaan kokonen. Muita turisteja aivan sairaan paljon ja siitä johtuen ei paikalla kauaa viihdytty.

Nyt on tiistai varmaankin ja lämmintä se +25, pilvistä tosin. Aluksi meidän piti olla noin viikko tässä hostellissa ja tämän jälkeen siirtyä Ipanema rannan läheisyyteen, mutta tähän tulikin muutos. Päätettiin vastata myöntävästi tämän sekamelska-seurueen kutsuun lähteä viidakkoon. Ei todellakaan syvälle, vaan ainoastaan parin tunnin dösämatkan päähän Jungle Beach, nimiseen paikkaan. Tyypit olivat jo suunnilleen viikon siellä ollut, mutta osa jengistä lähtee takaisin, koska paikka on kuulemma niin hieno. Tosin Uus- Seelantilainen pariskunta lähtee Kanadaan hiihtopummimaan vuodeksi.

Paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta yksinkertaisesti ei vain jaksa näppäillä koneen äärellä kokopäivää. Sen kuitenkin vielä mainitsen, että näinä muutamana päivänä on oppinu tajuamaan, että tää meijän reissu vastaa lähinnä Tallinan matkaa. Esim. Steve on syntynyt Irlannissa, muuttanut junnuna Ausseihin ja aloittanut opiskelut siellä. Sitten tien päälle eka jenkkeihin puoleks vuodeks pyörimään. Massien loputtua broidin luo Dublinii ,pari vuotta raksalla duunissa ja nyt pyöriny 3kk Etelä- Amerikan mantereella. Vuoden päästä suunnilleen takasin Australiaan, kuhan kerkee viidakosta Bolivian ja Columbian lähtee takas Jenkkeihin. Touri jäi viimeksi kuulemma liian pieneksi: Auto Losista, etelävaltioiden kautta Floridaan. Tällä kertaa uus kiesi losista ja pohjoisvaltioiden kautta New Yorkkii. Vaihtoehto perus 8-16 duunille.
Ei muutakun Chao! ja älkää vaan alkako hajoileen säihin.

-Jesse&Jussi

Buenos Airesin pientä kuvasatoa

2008-10-23T16:25:00.001-07:00

Satama fiilistelyä.

Perus vesijärvenkatu?

Kiusasin paikallisia sotilaspösilöitä. "Hyviä hommia"

Argentina

2008-10-23T16:17:00.000-07:00

Morje!

Aika on taas kulunut(n. 5min), että raapustetaan jotain pientä teille, siitä mitä on tapahtunut meille. Mahtava sanaleikki heti alkuun. Ollaan Argentiinan Buenos Airesissa ja saapuminen tapahtui lentäen, kuten tässä on ollut tapana. Tiistai aamuna jälleen 6h Liman lentokentällä lusineena ja yhden tunnin yö unilla (kiitos leffa tarjonnan lentskarissa). Otettiin nopeat vomat ja käytii vaihtaa massit pesoiksi. Siinä tuli ihan normaalisti kusetetuksi, kun kentältä vaihettiin huonolla kurssilla. Matka jatkui jonkun sikaniskapablon kyydillä noin 35km itse Buenos Airesin keskustaan. Epätoivo iski, kun reittivalinta oli meidän mielestä hieman outo ja kelailimme löytävämme itsemme jostain syrjäkylästä reikä keuhkoissa. Jälleen kerran tuli oltua naurettavalla tavalla epäluuloinen pabloa kohtaan ja heebo heittikin femmat kyydin jälkeen ja toivotti hyvää Argentiinan aikaa. Hostelli oltuun tiedusteltu etukäteen ja ensivaikutelma oli ainakin hyvä. Muita nuoria reissaajia riitti ja palvelut oli kunnossa. Hinta nyt vähän mietitytti, kun oltiin totuttu halvempaan ja hieman privaatimpaan majotukseen aikasemmin maissa. 38pesoa(reilu 10$)/yö dormissa verraten huoneeseen, jossa on molemmilla omat punkat, oma wc ja suihku. Nooh, molemmat on armeijan käynyt ja tietää kuinka siistiä on kuunnella kuorsaavia ja haisevia möhömahoja, joten tuo tuskin tulee olemaan ongelma jatkossakaan.

Ensivaikutelma BA:iin oli kyllä mieluisa: VETTÄ TULEE KU ESTERIN PERSEESTÄ! Tähänkin on totuttu jo, niin homma on sitämyöten selvä. Käytiin kävelemässä Florida päästä päähän ja kauppoja oli silminkantamattomiin. Hienoa, sillä ainakin meikäläinen on suht paha heräteostelija. Jotenkin sain kuitenkin pidäteltyä itseäni ja kasseihin ei tarttunu muutakuin hienhaju. Jotain rohtojakin koitettiin poistaa apoteekista, mutta vaikka kuinka esittelin rikki olevia varpaita en tököttiä saanut. Ja vinkiksi muille: toisen saa nolostumaan helpomminkin, kuin pyytämällä ensiksi koko henkilökuntaa tulemaan katsomaan mäsänä olevia jalanjatkeita, saati pyytämällä osaa asiakkaista tarkastamaan tilanteen. Tilanteesta kuitenkin selvittiin huumorilla( tai niin itselleni toistelin) ja takasin hostellille ja päällä kauheet fiestat. Joku fudismatsi isolta ruudulta ja kylmääkaljaa kaapista. Ihan kuin kotosuomesta  Terveiset vihdinkadun kisastudioon!
Aamulla sitten heräsimme (jussi heräsi) siihen, että meiltä tultiin hakemaan lakanat ja kuulemma pitäisi häipyä. Itse vetelin vielä sikeitä tässä vaiheessa. Oma syy, kun ei otettu kuin yksi yö. Nooh reput selkään ja etsimään. Käytiin kuitenkin eka lekurilla, sillä jussilla oli oloja. Mitään ei kuitenkaan dr:n mielestä ollut vialla ja saahan nähä kuinka tulee matkavakuutuksista masseja takas... Jatkettiin swiss medical centeriltä jalan etsien yösijaa. Majapaikkaa ei tuntunu kuitenka löytyvän millään ja usko meinasi loppua. Kuitenkin päästiin hyvään, joskin hinnakkaaseen 110pesoa/yö/2hlö:ltä maksavaan Palermo Houseen. Hyvillä mestoilla kuitenkin maja sijaitsee ja seuraava yö meneekin halvemmassa dormissa. Hiukan on joutunut jo antautumaan shopping-spreelle ja pari t-paitaa on tarttunu messiin. Eihän sitä saa liikaa kiduttaa itseään! Huomenna lähdetään, tai ainakin koitetaan lähteä käymään Uruguaissa. Saadanpahan yksi maa lisää. Profeetta Muhammedia lainatakseni: ” Älä kerro minulla kuinka paljon olet opiskellut, vaan kerro minulle kuinka monessa maassa olet käynyt.” Uruguaista kuitenkin myöhemmin. Sää on ollut tänään ja eilen kyllä mieluisa. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä reilu +25. Teillä siellä kotikonnuilla ollaan kuulemma jo käyty nollan alapuolella, nakertaako?

Laitetaan vielä pientä boonusta kaiken liiallisen säätämisen lisäksi: Vähän täytyy kyllä analysoida paikallisia oluita. Ecuadorissa tuttavaksi asti päässyt Pilsener oli mahtavaa kamaa. Aina huurteisena 0,6 litrainen kolpakko ja maku seesteisen pehmeä. Kyseinen kultaetikettinen järkäle sai taas muistamaan ne kerrat, kun Suomessa nautittiin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Tätä imettiin Ecuadorin aika, paitsi kerran pääsi lipsahtamaan arkkivihollinen Club- oluen puolelle. Se ei ollut yhtä hyvää, joten hyvän kanssa vietetimme jatkoajan. Perussa juotiin paljon vähemmän, kiitos kuumeen ja varsinainen olut-kuliniristinen kokeilu jätettiin myöhempään. Paikallinen cuscueza (?) väljähtyi nopeasti ja suomen kesäisen lämpöisenä ei ollut muutenkaan järinhäävin makuista. Argentiinassa ensimmäiseksi sormet kietoivat alleen Quilmes cervezaa (alanimenä vaatimattomasti CRISTAL). Maku hyvin esanssinen, tuo mieleen vanhan kunnon Sinisen. Ai, että ja uskonkin ainakin itse viihtyväni ne muutamat harvat kerrat, jolloin itseni palkitsen äärimmäisen hyvin tämän sinietikettisen parissa. Nuori olutspesialistimme hiljenee, mutta vain seuraavaan tuttavuuden siteen luomiseen asti.

p’s!
- Jesse & Jussi

Peruvian cocaleaves..

2008-10-23T15:50:00.000-07:00

Living on the edge.
Siellä ne hiplas seiniä innokkaana
Machu Picchu

Terveppäterve taas!

Ollaan päästy Perun perukoille ja täällähän on mahtavaa! Tultiin tänne tiistaina lusittuamme yön Liman kentällä, tai kiitos WiFin lusiminen oli helpohkoa. Anyway, mestoille saavuttiin varhain tiistai aamuna ja esivaikutelma oli, että mihin kyläpahaseen ollaan tultu. Pikkuhiljaa alko hiffaamaan taas kuinka makee mesta on kyseessä. Etittiin hostellia lyhyt tovi ja otettiin 45solia(n6€)/2hlö/yö tasonen sviitti lämpimällä vodalla. Paikan katolla on vielä kohtuu siistit maisemat omaava parveke, missä pystyy siemailemaan kokateetä aamuvarhain. Lähettiin illalla vielä pyörimään kylille ja paikka päivällä siis näyttää kohtuu rähjäiseltä, mutta illalla muistuttaa lähinnä Pariisia kaikkine valomerineen ja rafloineen. Törkeen paljon jenkkituristeja ja sitämyötä myös tyrkyttäjiä aka koijaajia aka ukottajia. Pyörimistä suoritettiin torstaihin saakka, kunnes meikäläisellä alkoi noin 4h dataamis-sessareitten jälkeen tuntua pahalta kaikin puolin. Niveliin sattu, kuumetta 38astetta ja pää aivan jumissa. Perjantaina illalla alkoi kuitenkin olo jo hiukan parantua, kiitos homemade nesteytyksen. Kaikki tämä oli sitten kuitenkin silmänlumetta ja lauantai aamuinen Machu Picchun- reissu jäi tekemättä meikän osalta. Tuntui suht kurjalta jättää lähtemättä, kun jo pelkistä junalipuista olin maksanu 82$. Nooh, minkäs barbababoille mahat. Jussi läks kuitenki tsekkaa inka-rauniot ja mä jäin hostellille Vincen, E:n, Turtlen ja Draman kanssa. Lauantai ja sunnuntai menikin sitten Entouragen neljää tuotantokautta tahkoessa. Eli huonomminkin olis taas asiat voinu olla. Nyt maanantaina 20.10 olo on edelleenkin olokas ja Buenos Airesissa on kyllä käytävä paikallisessa hemossa. Perusta, tai oikeastaan Cuscosta itelle jäi kohtalaisen liukas paskanmaku suuhun. En oo kyllä puolueeton sanomaan mitään ton kuumeen takia. Veikkaan, että jos lähtisit Peruun viikon lomalle ja oot siitä 4päivää kuumehouruissa, niin mahtava fiilis tuskin jäisi näppeihin? Ei kuitenkaan saa dumaa liikaa, sillä ihan Cuscossakin olisi ollut nähtävää perus-tukholma-teneriffa-akselia enemmän. Kuona-aineiden kitkerää katkua lisää se, kuinka rento mesta Ecuador oli. Toivottavasti Argentiina tarjoaa enemmän. Hopefully!

Argentiina siis seuraavana kohteena ja sinne lähetään pari päivää aikasemmin, kiitos One Worldin ja meijän mamman joka jaksaa säätää lentoja. Terveiset vaan mutsille. Mieli kun muuttuu, kuin tuuliviirin suunta konsanaan. Jussi jatkaa, koska sillä on varmaan jotain kerrottavaa tästä läävästä. Peace.

Jeps, meikäläinen elikkäs Jussi oli sitten vähän paremmin voimissaan täällä Cuscossa. Ja lauantaiaamuna lähdin sitten yksin painelemaan kohti Aguas Calientesia, lopullisena päämääränä Machu Picchu. Machu Picchuun on monta tapaa mennä. Junallakin voi matkustaa monessa eri luokassa, ja mulle kelpasi ihan hyvin backpacker-juna. Ei pysty käsittää miten jotkut haluaa maksaa vielä reilusti enemmän junalipuista että voi matkustaa syöden joltain kultalusikalta, kun koko junamatka perustuu maisemiin. Me päädyttiin junalippuihin koska ei meinattu käyttää koko vierailuun montaa päivää. Junalippujakaan tosin ei enään saanut edestakaisin samalle päivälle, joten paluulippu oli sunnuntaille. Itse junamatkasta sen verran että se kesti noin 4 tuntia ja sinä aikana kuljettiin läpi Andien vuoristoa. Suhteellisen hienoja maisemia, vaikka muutamat lumihuiput olivatkin pilvien peitossa. Saavuin Aguas Calientesiin joskus 11 jälkeen ja suuntasin suoraan ostamaan liput itse Machu Picchuun ja dösään jolla pääsisi ylös mestoille. Siinä samalla kerkesi tajuamaan ettei koko kylällä ollut muuta virkaa kuin tarjota majoitusta ja ruokailua matkailijoille. Dösämatka ylös kohti inkakaupunkia nostatti fiiliksiä. Pieni tihkusade vaihtui auringon paisteeseen eikä maisemissakaan ollut valittamista. Ylhäällä juuri ennen sisäänpääsyä vetäisin huiviin loput vedet ja ajattelin että kai sitä sisäpuolellakin olisi jotain janoiselle matkaajalle. Ja eihän siellä tietenkään ollut, joten kierros Machu Picchussa piti tehdä vähän suunniteltua reippaammin, koska aurinko porotti ylhäällä erittäin lämpimästi. Heti sisäänpääsyn jälkeen lähdin reippaasti kipuamaan kiviportaita, mutta nousu loppui lyhyeen, kun törmäsin isoon laumaan saksalais/jenkki turisteja, jotka yrittivät ähisten päästä ylös portaita. Tosiaan Machu Picchussa kiipely vaatii hieman kuntoa, koska siellä nousut ovat kohtuu jyrkkiä ja muutenkin hapen määrä ilmassa on suhteellisen vähäistä, johtuen paikan korkeasta sijainnista. Maisemat ylhäältä alas laaksoihin oli todella hienot. Itse ”kivikasat” ei niin hirveästi kiinnostanut, kuin vasta siinä vaiheessä kun löysin inkojen virittämän pienen pesupaikan, jossa sai kastella pään kylmällä andien vedellä. Paikka on myös aivan tupaten täynnä turisteja päivisin. Oli melko rasittavaa kun ei meinannut päästä eteenpäin omaa tahtia. Siellä ne pakettimatkalla olevat saksalaiset määkivät oppaan perässä ja kulkivat kuin olisi hihnassa talutetut. Kuulin huhua että ylös kannattaisi suunnata jo aamun ensimmäisillä busseilla, jotta välttäisi suurimmat ruuhkat. Painelin läpi kylän kuvia napsien ja mielessä vain kylmä vesipullo, joka ulkopuolella odottaisi. Normaalisti perussa vesipullo maksaa jonkun yhden solin, mutta machu picchulla 10 solia! Tämä lisäsi vain sitä rahastuksen makua, mikä koko reissusta oli jäänyt. Vesipullo kourassa painelin bussilla takaisin kylään odottamaan seuraavan päivän paluujunaa.

Sunnuntaiaamuna nappasin junan ja menin Ollayantamboon, josta hoidin itselleni autokyydin. Ollayantambo-Cusco välillä oli todella makeita maisemia. Kiivettiin autolla ylös vuoren päälle, josta näkyi kaikki lähialueen lumihuiput. Mieleen tuli ajatus, että joskus on joku kunnon lumihuippu valloitettava. No mutta mitä jäi käteen Machu Picchusta ja Perusta. Machu Picchu pähkinänkuoressa: Jäi mieletön rahastuksenmaku suuhun, aivan liikaa muita turisteja päiväsaikaan, itseä ei hirveästi ne kivikasat kiinnostanut ja hieman karkeasti voisi sanoakin että voisi ihan yhtä hyvin lainata kirjastosta Inka-kirja ja katsella Aleksanterin kadun mukulakiviä, kun lähteä Peruun katsomaan Machu Picchua. Toisaalta maisemat ylhäällä olivat todella upeat, mutta en niistä kuitenkaan ihan niin paljoa maksaisi. Suomesta en kyllä lähtisi pelkkää Machu Picchua katsomaan, mutta jos on muutenkin Etelä-Amerikassa pyörimässä niin sitten asiaa voisi harkita.

Itse Perusta jäi todella hyvä maku suuhun. Mielelläni tulen takasin uudestaa. Seuraavalla kerralla katson postikortista miltä se Inkakylä näyttää ja suuntaan kohti Ollayantamboa ja Pisacin kylää. Ihmiset olivat omaan perulaiseen tapaan kauniita ja perusystävällisiä.

Kummallakin siis omat mielipiteet Perusta.

-Jesse & Jussi

Picture this

2008-10-16T13:55:00.000-07:00

"One of highest cities in the world"
Kelpo hostelli
Jussi leikki atibaa
Paikallinen pulu

Ja palataksemme Ecuadoriin..
Helppo dösälusinta (huomaa käsivarmistus kamoista)
Tungurahua basecamp 3700m
Canoa surfing
Helppohan se oli vielä ripulille nauraa

Perun fiilistelylisäys..
Perus parvekemaisemat, vai mitä?

P's Jesse&Jussi

Ecuador. Land of activities

2008-10-13T10:50:00.001-07:00

Terrrrrve!

Blogi on hiukan jäänyt, sillä päristin on pörrännyt perseessä hyvin kovalla kierrosnopeudella.

Anyway..

Viikko sitten maanantaina suuntasimme kohti Banosia ja sinne saavuimme 5h dösämatkan jälkeen. Matka sujui huoletta ja mitään kommervenkkejä ei ollut. Paikalle saavuttuamme alettiin ettimään budjausmestaa ja sellanen löyty kohtuu iisisti. Aivan keskustassa Hostal Banos- nimisessä mestassa yövyttiin Banos aikamme 5$/yö. Kohtuu hyvä diili omasta mielestä. Eka päivä meni hiffatessa kuin makeessa mestassa sitä oltiin. Seuraavana aamuna kello kilisti patarumpujaan kahdeksalta, koska ysiltä oli alkava akkkkkktiviteeeeetit! Lähettiin lungin oloisten heebojen kanssa raftaamaan eli laskemaan koskea. Pikku reenit kuivalla, että hiffattiin espanjan kieliset käskyt ja ei muutakun koskeen. Hemmetin siistii hommaa ja pakko ottaa Uudessa-Seelannissa revanssi. Guide oli super-asiallinen ja pilke silmäkulmassa duunas hommiaan. Esim. yhtäkkiä piti hyppää täysin toimivasta kumiveneestä pois kuohuvaan koskeen, ihan muuten vaan. Homman jälkeen käytiin vielä heebojen kanssa lounaalla Rio Negro- kylässä, jossa ihan btw oli joku paikallisten spez nazien koulutuskeskus. Kaikki kuljetuksineen, raftailyineen ja lounaineen kustansi 30$, joten jälleenkerran ihan fair price. Illalla käytiin vielä vallottamassa joku kusinen kukkula, vielä kusisemmilla maantienkiitäjä-mönkijöillä. Uni maittoi, kunnes koitti seuraava päivä..

Kello jälleen kerran samaan babylonistiseen aikaan soimassa ja kohti uusia seikkailuja. Keskiviikkona oli vuorossa Tungurahua-tulivuoren basecamppiin kiipeäminen. Matkaa kertyi suuntaansa 4km, n2500 metristä 3700metriin. Homma oli suht raskasta ja usko meinasi loppua kolmen tunnin ylös kapuamisen jälkeen. Koko ajan satoi ja oli aivan törkeen kuuma. Hyvii hommii. Basecamppiin pääseminen taas kruunasi kaiken. Mesta oli menny mäsäks parivuotta sitten, kun tulivuori oli spruitannu lastinsa mm kyseisen mökin päälle. Sama eruptio oli tuhonnut lähikyliä ja vaatinut yhden hengen. Paikka oli kyllä kiipeämisen väärti. Överi makeet maisemat( jos olisi pilven sisältä jotain nähnyt) ja lounas kuosittavissa merkeissä. Raapustettiin terveiset pohjolasta möksän seinään seuraavien härmäläisten ihmeteltäväksi. Alas kapuamisen luultiin olevan lasten leikkiä, mutta "kokeneiden viidakko soturien" aatteet olivat jälleen kerran väärässä. Reisiin otti ylös kapuamisen jälkeen niin saatanasti ja polkukin oli puro. Siinä mudassa liukasteluiden jälkeen päästiin, kun päästiinkin takasin autolle ja edessä oli pienimuotoinen skaba olla ennen pick-uppia kylillä. Meillähän alla oli mtb-pyörät ja mukulakiveä. Kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään perus Aleksanterinkadun pehmeät, renkaita hivelevät kiviasetelmat, vaan suht-hooceet-kiviröykkiöt. Dunkkuun tuli, että napahti pickupilta, mutta peli oli sentään rehtiä. Illalla otimme madventuresiltä ohjeen: Huolellinen kuositus on madventuresin suositus, joten suuntasimme huljuttamaan kokeneita ketariamme kuumiin lähteisiin ja ai että teki GUTAA!

Aamulla oli mentävä vielä ottamaan pikku-kuosiutus-sessarit, koska omasta huoneesta ei lämmintä vettä Aqua Caliente kyltistä huolimatta. Reput selkään ja takasin Quitoon. Haettiin Anssi duunista ja kävimme safkaamassa kämpillä ja otimme päiväreput messiin ja yö-dösällä rannalle. Matka Bahiaan kesti infernaaliset 8h ja aika ei ollut todellakaan se pahin haaste. Nukahdettiin kuin pienet vauvat tuutilaulujen jälkeen ja heräsimme jossain vaiheessa matkaan. Näky eteenpäin eturiviltä oli suhteellisen mielenkiintoinen: Kuski puottaa sataa ja tuhatta vuoristoteillä, näkyvyys eteenpäin kohtalaisen sumun takia oli maksimissaan 20-30m. Edessä oleva bussi veteli ihan normaalisti driftaten ohitukset ja me 10metrin päässä edessä olevan perässä. Liian kuumottava fiilis meikäläiselle ja niin myös matkakumppanilleni, joten pipo silmille ja karkuun todellisuutta takaisin untenmaille. Hengissä kuitenkin jostain luojan lykystä selvittiin ja bahiaan saavuimme joskus seitsemän tienoon perjantai aamuna. Lyhyt matka vesitaksilla ja toiselle puolelle lahden poukamaa ja kohti Canoaa. Paikalla nopea tiedustelu majapaikoista ja kaikki olivat 4-15$ haarukassa. Päädyimme Pepen 6$ majataloon ja suuntasimme samointein biitsille surffilauta kainalossa. Meikäläinen ei ollut koskaan muutakuin unissani (hyvin useasti) kyseistä maailman viileintä lajia harrastanut ja koukutuin aivan täysin. Homma ei kyllä lähtenyt käyntiin kuin leffoissa, mutta onneksi Jussi oli Hawaiilla saanut aaltoja. Itsekin sain muutaman aallon alleni taistelujen jälkeen ja Jussi kokemuksensa turvin pääsi hurraamaan itselleen lyhyin väliajoin. En sitten keksi siistimpää fiilistä vedenpäällä, kuin saada aalto. 6h jaksettiin vedessä temmeltää ja vesikohelluksien jälkeen suuntasimme rannalla sijaitsevaan baariin. Tyynenmeren rannalla Hammockeissa kylmien cervezojen seurassa viihdyimme äärimmäisen hyvin, kunnes aurinko laski ja toi mos-vitun-kiitot. Lähdimme kuitenkin katselemaan Canoan yö-elämää ja tutustuimme pariin norjalaiseen tsubuun, jotka opiskelivat Quitossa. Ilta tosin päättyi minun ja Jussin kohdalta lyhyeen, sillä päivän surffi-sessarit olivat verottaneet voimat. Anssi jäi vielä heilumaan mimmien kanssa myöhempään.

Aamulla heräsin maailman mielenkiintoisimpaan tunteeseen. Jussi heräsi siihen, kun vessasta kuului suustani vastaavaa: "Nonniin, nyt sitä tulee." Suolen huljuntaa jatkui imodiuminen napsimisten jälkeenkin vielä tähän päivään asti. Päivällä otimme vuokralle vielä muutamaksi tunniksi laudan, mutta jussin kuumeisen olon ja meikäläisen peräsuolen aktiivisen toiminnan johdosta päätimme luovuttaa. Suuntasimme Bahiaan kolmen kahden aikaan, että saisimme varmasti dösäpaikat. Joulu koitti jälleen ja saimme liput yö-bussiiin, joka vei meidät quitoon. Matka oli vielä mielenkiintoisempi, kuin tulomatka. Meikäläinen ei pystynyt nukkua, sillä penkit oli jälleenkerran suunniteltu kiinalaisille/pygmeille. Jussi ja Anssi kyllä vetelivät zetoria kokomatkan ja se minua riemastutti. Katselin Ecuadorin pimeään yöhön ja rukoilin jumalaa selvitäkseni Quitoon. Dösärille heitettiin 45min remontti kesken reissua ja usko sivistyksen näkemiseen alkoi hiipua totaalisesti. Jussikin heräsi hyvin mielenkiintoiseen puheluun, jonka joku jenkki-muija kävi frendinsä kanssa. Mimmi toivoi kaverinsa rukoilevan hänen puolesta, että selviäisi aamuun. Tässä vaiheessa Jussi käänsi kylkeänsä ja heräsi Quitosta.

Aamulla lähdettiin dösäterminaalista kohti Anssin kämppää jälleen ja otimme nopeat tirsat ennen iltapäivän koitosta. Menimme Quiton fudisareenalle noin kahden aikaan, sillä siellä oli pelattava viiden aikaan Ecuador vastaan Chile MM-karsinta ottelu. Meininki oli mahdoton ja paikallinen Colosseum oli täynnä jo kolmen aikaan. Itse peli oli hyvin viihdyttävä. Ecuador lähti selvänä altavastaajana matsiin, mutta yleisön keltainen meri kannusti kotimaansa edustajat 1-0 voittoon ja pisteet kotiin. Porukka ihan pähkinöinä lähti juhlimaan voittoa ja veikkaankin, että tänään on ollut muutamalla ukolla "flunssaa/mahatautia." Itse suuntasimme kuitenkin kämpille nukkumaan.

Tänään maanantaina alkaa Ecuadorin aika käydä vähiin ja lento Peruun lähtee ysin aikaan.
Ecuador on kyllä näyttänyt kyntensä ja niin mekin. 10 päivään on mahtunut helvetisti makeita juttuja ja ei olisi todellakaan ollut hajua tänne saapuessamme mitä paikka voisi meille tarjota. Ei voi muutakuin suositella mestaa kelle tahansa.

Ecuador siis pähkinänkuoressa:
-Pelkästään maanmuotojensa puolesta tarjoaa todella monipuolista tekemistä. Jos omaa hiukankin AD/HD- luonnetta, niin vuorilla on tarjota raikkaiden ilmojensa lisäksi hemmetisti touhuamista. Viidakot sopii taas heille, jotka etsivät rajojaan ja ovat valmiit tinkimään peruspakettimatkailun tuomista seteistä. Rannoilla taas pääsee chilauttamaan oikein kunnolla kauniiden ihmisten seurassa.
-Suosittelen.

Loppuun vielä päivän aforismi: Koskaan ei ole liian vanha asettaakseen uutta päämäärää tai löytääkseen uuden unelman.

- Jesse ja Jussi.

Sash - Equador!

2008-10-05T12:28:00.000-07:00

Nyt on sunnuntai ja olemme Quitossa. Palataanpa taas ajassa taakse pain. Torstaina herattiin Madridista lentokentta hotellista ja lahdettiin etsimaan aamiaispoytaa. Todettiin sitten ettei huoneeseen kuulunutkaan aamiaista ja paatettiin lahtea kentalle safkaamaan. Check-innissa nainen sanoi etta onneksi olkoon siirran teidan business plus-luokkaan ja kyllahan se meille passasi. 11 tunnin lento sujui erittain jouhevasti omilla hierovilla tuoleilla ja muutenkin palvelu oli erinomaista.

Quitoon saavuttiin torstaina noin puoli viisi. Otettiin taksi ja suunnattiin vanhaan kaupunkiin jossa kuuleman mukaan kaikki tosi gringot asustelee. Illalla kaytiin katsomassa hieman paikkoja mutta aika vahaiseksi se jai, koska jet-lagi ja korkea ilmanala hieman verotti voimia. Perjantaina lahdettiin tapaamaan jessen inttikaveria Anssia varsinaiseen keskustaan. Aamupaivan ohjelmaan kuului myos retki ylos teleferiqolle, Quiton korkeimpaan kohtaan(4100m). Sielta oli todella hienot maisemas alas kaupunkiin. Hieman pisti puuskuttamaan siella ylhaalla silla oltiinhan me viela edellisena paivana oltu merenpinnan tasolla. Iltapaivalla vietiin tavarat Anssin majapaikalle. Anssi asuu paikallisessa perheessa, jossa mekin paasimme tutustumaan paikallisseen elamaan oikein kunnolla. Perjantai-iltana lahdettiin kaymaan keskustassa moikkaamassa Anssin kavereita. Syotiin italialaisessa paikassa ja siita jatkettiin John Lennon-nimiseen baariin, jossa amparillinen paikallista bissea maksoi 4 taalaa.
Ja luonnollisesti jatkettiin siita sitten yokerhoon radattamaan Justin Timberlakin tahtiin. On siina meilla reissarit. Alue nimeltaan Mariscal on Lonely Planetissa mainittu vaarallisena paikkana, jossa lyhyetkin matkat tulisi kulkea taksilla. Eli taman jalkeen lahden torin aamuyon nakkarijono ei tunnu missaan.

Hyvien viiden tunnin unien jalkeen lahdettiin lauantaina kohti Mulalon kylaa lahella Cotopaxi tulivuorta. Maisemat siella olivat mageet. Siella oli paikalliset fiesta-juhlat. Anssin lokaalin kaverin avustuksella me sinne mentiin, muuten ei olisi ollut mitaan asiaa. Siella kun ei ikina kay muita lansimaalaisia. Siella katseltiin kun aitauksessa jengi vaisteli harkia. Lokaalin kaverimme Marcon mielesta ne oli huonot harkataistelut kun kukaan ei talla kertaa kuollut. Viime vuonna kylan asukas luku oli vahentynyt kolmella. Paikalliset tinttas viskia ja juoksenteli ymparipaissaan. Kylan johtaja tuli meillekin tarjoamaan viskipaukut. Valilla lahdettiin kaymaan syomassa...Eteen tuotiin herkullinen keitto, joka muuttui ei-niin-herkulliseksi kun lapioin lautasen pohjalta kanan tai jonkun vastaavan elukan jalan. Marco puolestaan veteli poydan toisella puolella marsua. Hieman tuli kylla hesburgeria ikava. Loppuilta sujui harkataistelua seuraillessa ja paikallisessa karaokebaarissa. Illalla mentiin nukkumaan Marcon kampille ja sekin oli kylla kokemus. Nukuttiin jessen kanssa lusikassa jossain patjakasassa kampassa minka lattiat oli taynna maissia. Jos siella ei menny rottia yolla ni ei missaan. Sunnuntai aamuna paikalliset jatkoivat viela fiestaansa ja me lahdettiin takaisin Quitoon. Huomenna eli maanantaina suuntaamme kohti banosia. Siella olisi tarkoitus viettaa aikaa aktiviteettien parissa.

terv. Jussi&jesse

Ps. kuva on matkalta Mulalon kylaan dosapysakilta.

Tuhannen virstan matka alkaa yhdellä askeleella.

2008-10-01T14:36:00.000-07:00

Hola!

Matkaan ollaan päästy ja Lahti syys-sateineen on vain kaunis muisto takanapäin. Tällä hetkellä ollaan Madridissa, täällä on lämmin. Huomenna edessä on 11h lento Equadorin pääkirkonkylään Quitoon, siellä ollaan paikallista aikaa 16.20, vain 4h myöhemmin kuin lähdettiin Madridista. Kivoja noi aikaerot. Sielläkin pitäisi olla lämmin. Tapolan Anssi (ei sukua merville) majoittaa ja on toivottavasti vastassa kentällä. Leijona pullo odottaa, mikäli kentälle päättää saapua!

Hyvästit on heitetty ja haikein mielin (!) tuli lähdettyä kotomaasta, kaikkea sitä. Kuulostaa varmaan naurettavalta, mutta yllättävän paljon sitä jäi ihmisiä odottamaan kotiin. Tosin liikaa jos alkaa kelaileen, että kotopuolessa joku odottelee, niin mitään ei tule tehtyä.. Kokemuksia täältä lähdettiin hakemaan, niitähän pakkohan niitä on kertyä! Tandem laskuvarjohypyt, benjit, sun muut spedelingot odottaa! Kaikenlisäksi ysärillä valmistunut Point Break leffa nostatti surffi fiilikset kattoon!

Meikän puolesta kuitti tähän väliin, Jussi jatkaa..

Dodiin ja sitten päällikkö istuu penkkiin ja aloittaa blastauksen. Mennäänpä ajassa takaisin päin muutama vuosi, tarkalleen ottaen aikaan jolloin Madventuresin ensimmäinen tuotantokausi tuli töllöstä. Silloin tämä muutaman reissun vanhempien kanssa tehnyt pojan kloppi flippas täysin ja ajatukset olivat jatkuvasti reissailussa ja muutenkin erilaisissa seikkailuissa. No mikä lääkkeeksi? Suomesta oli päästävä kohti seikkailuja ja äkkiä. Ainoa vaihtoehto paeta suomen epäinhimillistä talvea oli lähteä vaihto-oppilaaksi. Vuosi tuli sitten vietettyä yhdysvalloissa ja siitä se innostus vaan syveni. Kun oli kotiin paluun aika keväällä 2005 oli mielessä vain se että joutuisin lusimaan pohjolassa ainakin seuraavat kolme vuotta. Syynä tähän oli tuolloin kesken vielä ollut lukio ja intti. Ja sitten takaisin tähän päivään. Kolme kuukautta intin jälkeen ollaan toteuttamassa unelmaa. Tällä hetkellä tosiaan ollaan viettämässä välipäivää Madridissa ja heti huomen aamusta uusille mestoille. Jo nyt tajuaa että voi tulla pienoinen kieli muuri vastaan ton espanjan kanssa, vaikka sitä onkin tässä yritetty vähän harjoitellakin. Mut tässä reissun päällä sitä varmasti oppii...Mut eihän siinä. Pysykäähän taajuuksilla.

Älkääkä hajotko pakkaseen!

Terv. Espanjan Valkoisimmat Locot

Hola!

2008-09-11T23:05:00.000-07:00

Nyt alkaa näyttää hyvältä!

Reissuun on alle 3 viikkoa, joka todennäköisesti on yhdessä lyhyessä hujauksessa ohi, hyvä niin. Duunin puolestakaan ei oravanpyörässä tarvi notkua viittä päivää pidempää, hyvä niin. Jussillakaan työt ei paina mieltä enää kuin paria hassua päivää, hyvä niin. Tosin herralle tarjottiin loppuajaksi roskakuskin hommia, mutta moiseen ei upseeri ryhdy! HYVÄ NIIN!

Hyvä niin siis. Eilisillä ihonturmelemis-sessioilla tienattiin lisää aktiviteettiä Argentiinan Buenos Airesiin. OtherSideTattoon Tony tarjosi mahdollisuuden heittää femmat BA:n kovimmalle konnalle, Sergeille. Käyntikortti on takataskussa ja taas yksi "tuttava" reitin varrelle lisää. On ollut hieno huomata, että tuttua jengiä reitin varrella riittää. Esimerkiksi heti reissun alkumetreillä päästään bunkkaamaan meikäläisen inttikaverin Anssin luokse Quitoon, respect! Sergein ja Buenos Airesin jälkeen pääsemme nauttimaan todennäköisesti muutakin kuin kansalaisluottamusta(alkoholia sivistymättömät) Australian hitaassa sykkeessä Brisbanen rannoille kahden Hehkeän Hollolan Hullun kanssa. Kaiken tämän lisäksi olemme Jussin kanssa saaneet pientä vihiä, että törmäisimme muutamiin muihinkin elämäämme horjuttavaan herrasväkeen! Ei pöllömpää.

Yksi asia on kyllä selvää miinusta, ainakin itselleni. Pasasen perheen kuopus on nyt päättänyt parantaa elämäntapansa ja lopettaa kaikki mielenkiintoinen elämästä. Tupakka,alkoholi ja seksi ei kuulu hänen elämäänsä. Ainakaan hetkeen. Hänen bloginsa ei todennäköisesti tule tarjoamaan, siltä odottamiani Lahden yöelämän baari-iltojen huuruisia tarinointeja. Voi Riku, mitä menit lupaamaan!

Vielä kun jaksaisi sniiduilla hetken, että pääsisi kuluttamaan niskasta revityt rahan riekaleet kaikenmaailman ukottajien tarjoamiin hyödykkeisiin.

Terv Jesse - Lahden Latino (c) Juho Othersidelta

ps. Täytynee vaihtaa blogin otsikko, sillä huomaan olevani tästä kahden hengen kollektiivistä ainoa, joka tänne interaktiiviseen maailmaan mietteitä raapustaa!

perusperus

2008-08-20T11:16:00.000-07:00

Haudihou ja tsaukkitaukki!

TJ 42. Kaikki näköjään muuttuu ennemmin taikka myöhemmin.. Ainakin Madrid skipataan kokonaan( keskitytää olennaiseen ;)) ja lähtöpäivää aikaistettiin päivällä.

Ilmatkin alkaa nostattaa mielialaa pikkuhiljaa, vaikkakin vielä on ooteltavaa ja duunii painettavana. Päristin alkaa pörräämään hitaasti, mutta varmasti! Tai siis jussilla on töitä tehtävänä, minähän vaan istun ja palkka juoksee. Perusleipuri...
Perussäädöt ennen reissuu on vielä hyvin kesken ja kamaa täytyy hustlaa omaan haaviin vielä aikalailla. Esimerkiksi miniläppäriin vesitiivisbägi, kameralle vedenalaseen kuvaukseen kotelo, passia, piikkiä ja vaikka mitä. Suurimmat hankinnat on toisaalta jo hankittu joten rahan puolesta ei pitäis muodostua maksahaavaa vielä toviin.

Eikai tässä tällä erää kummempia. Alkakaa varautua kunnon hajoamisiin, sillä me ollaa kohta lähössä!!

terv. J ei j

Terve mieheen!

2008-07-09T05:00:00.000-07:00

Morjesmoro, meikä on Jesse ja tää toinen heebo tähän juttuun liittyen on Jussi. Tämä blogi hässäkkä* tulee kertomaan meidän toteuttamasta RTW-tyyppisestä ohivilkaisusta Tellukseen. RTW:llä tarkoitamme juuri Round The World- meininkiä. Jussi ei nyt ole kirjottamassa tällä hetkellä, vaan itsekseni tänne näpyttelen.

Tänään kaikesta tehtiin virallista( ei menty kihloihin), nimittäin kaikki lyötiin lukkoon ja muutos reittiin tehtiin myös. Alustava reitti menee jotakuinkin näin: Helsinki - Madrid - Quito - Cuzco - Rio De Janeiro // Buenos Aires - Santiago - Auckland -//Christchurch - Sydney // Brisbane - Singapore - Denpasar (jessellä tässä välissä Hawaiin reissu) - Hong Kong - Manila - Hong Kong - Bangkok - Helsinki. //- merkillä varustettu väli painellaan omin avuin, olkoon se muuli, mersu taikka lentävä alumiinisukkula. Lähtö on 3.10.2008 (tj86?) ja paluu sitten rahojen loputtua, taikka koti-ikävän voitettua.. Nyt vaan tiukkaa sniiduilua lokakuuhun asti, että ei ainekaan masseista jäis kiinni loppureissu. Meikäläinen eli jesse käy vielä tällä viikolla nappaamassa ränniinsä b-hepatiitti-rokotteen, niin näiltä osin on homma pihvi.

Ei midist muuta, tänne koitetaan haipata reissua ennenku se on ees alkanu ja ite tien päällä kans jotain näppäillä, että pysyy homeboyt- ja girlit ajantasalla, missä dynamiittiduo aiheuttaa paheksuntaa.

Peace out!

J&J